Ihmisessä pitäisi olla sellainen säätönappi, josta saa poistettua apeuden, murheen, alakuloisuuden, surun, toivottomuuden, kaipuun - ja kaiken sen, että kun pitäisi jotain kirjoittaa niin sitä jähmettyy liikkumattomaksi.
Tuntuu kuin vain silmillä näkisi mutta niilläkin kuin harson takaa, koska kyyneleet heikentävät näkyvyyttä ja niiden läpi silmät katsovat vain suoraan näyttöön, mutta mikään muu ei toimi.
Työni puolesta mä olen joutunu tekemisiin valitettavan paljon kuolemantapausten kanssa, mutta todella läheisen ihmisen ja rakkaan kuolema koskettaa aina pahiten.
Vaikka sen tietää päättyvän niin se sattuu aina.
Paljon voimia niille, joilla on vaikeaa.
Jotain mä vielä tahtoisin sanoa, mutta ei oikein pysty, kun pää on tyhjä ajatuksista.
Mikseri
Hassua, että näin lyhyen kirjoitteen tekemiseen meni melkein puoli tuntia.
Tuntuu kuin vain silmillä näkisi mutta niilläkin kuin harson takaa, koska kyyneleet heikentävät näkyvyyttä ja niiden läpi silmät katsovat vain suoraan näyttöön, mutta mikään muu ei toimi.
Työni puolesta mä olen joutunu tekemisiin valitettavan paljon kuolemantapausten kanssa, mutta todella läheisen ihmisen ja rakkaan kuolema koskettaa aina pahiten.
Vaikka sen tietää päättyvän niin se sattuu aina.
Paljon voimia niille, joilla on vaikeaa.
Jotain mä vielä tahtoisin sanoa, mutta ei oikein pysty, kun pää on tyhjä ajatuksista.
Mikseri
Hassua, että näin lyhyen kirjoitteen tekemiseen meni melkein puoli tuntia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Apeuden, murheen, alakuloisuuden, surun, toivottomuuden, kaipuun me ihmiset olemme opettanut toisillemme, niin kauan kun me opetamme näitä tunteiden oppeja toisillemme, niin kauan meidä täytyy myös tuntea näitä.
Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää.
Esim. kun näemme toisen ihmisen kokevan vaikkapa kivun tunteita, meidän samat aivoalueet kuin itsensä satuttaneella lähimmäisellä aktivoituvat, koska olemme itse kokeneet, nähneet, kerrottavan saman tapahtuman. :D :(
Joitain ajatuksia herättäviä keskusteluja: http://www.ted.com/index.php/themes/view/id/4
säätömahdollisuutta. Kuitenkin olen iloinen ettei tällaista nappulaa ole olemassa, kaikkien tunteiden läpi käyminen on hyvinkin terapeuttista. Silloin kun surettaa, suree ja itkee jne.
Minusta vaikeinta olisi elää elämää jossa mikään ei pahemmin hetkauta.
Vaikkei tämä lohduta, niin jokatapauksessa jossain vaiheessa on helpompaa. Eihän tapahtuneita aina hyväksy, mutta tavalla tai toisella niiden kanssa oppii elämään.
Voimia sinulle surussasi!
Hienoa huomata että jotkut viitsivät nähdä vaivaa kirjoituksissaan.
Olisin aika kovasti mielissäni, sellaisesta nappulasta, jolla akan saisi edes hetkeksi hiljaiseksi. Tulee ihan on linena, poltat liikaa, litkit kaljaa, töllötät telkkua.
Ainoa mikä kelpaa on tili ja rakastelu. Muu pielessä.
Kyllä ihmisen säädöissä olisi kehittelyn varaa. Minulle kyllä riittäisi off-näppylä akan otsaan - se tietysti on ihan toista mieltä ja vaatisi on - napin kun en kuulemma pahemmin puhu enkä pussaile.