Suvaitsevaisuuskasvatusta työpaikoille

Suvaitsevainen ja valistunut.

Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen puuttuikin suureen suomalaiseen ongelmaan, eli rasismiin mm. työpaikoilla tässä hiljattain. Oli hyvä, että asiaan kiinnitettiin huomiota, jotta se voidaan kirjoittaa myös uuteen hallitusohjelmaamme.

Konkreettisena toimenpiteenä ehdottaisin, että työpaikoille tulisivat työantajan järjestämät pakolliset suvaitsevaisuuskasvatusjaksot vähän samaan tyyliin, kuin nyt armeija alkaa kouluttaa suvaitsevaisuutta. Esimerkiksi osana tupo-ratkaisua voisi olla se, että näin toimittaisiin. Esimerkiksi pieni aika työajasta voitaisiin varata suvaitsevaisuuskasvatukselle (kuten nytkin tehdään mm. työkykyasioita) ja isommille työpaikoille, vaikkapa yli 5 tai 10 hengen työpaikoille nimitettäisiin suvaisevaisuusvaltuutettu (kuten on jo esimerkiksi työsuojeluvaltuutettu ja pääluottamusmies). Suvaitsevaisuuskoulutusta voitaisiin järjestää joko yrityksen omin avuin tai ostaa sitä vaikkapa maahanmuuttajien hallitsemista osuuskunnista ja firmoista. Näin saataisiin myös työllistettyä maahanmuuttajia. Toiminnan asianmukaisuutta, riittävyyttä ja lainmukaisuutta taas valvoisi vähemmistövaltuutettu.

Näin saataisiin asiaan puututtua myös aikuisväestön parissa ja siten saataisiin mm. rakenteellista rasismia purettua ja voitaisiin hyödyntää paremmin maahanmuuttajien osaamista myös työpaikalla.

Ei ole vain päiväkotien, koulujen, armeijan ja vastaavien julkisten organisaatioiden asia vastata tähän haasteeseen, vaan osa vastuusta kuuluu myös erilaisille muille työpaikoille. Olkoon ne sitten yksityisiä tai julkisia työpaikkoja! Hyödyt tulevat kaikille!

18

1487

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joo...

      Olipas taas yksi mielipide.

      Voisitko rekata ton nikkis ja laittaa kuvasi galleriaan, niin nähtäis kuka kumma on tämä ajatusten tonava.

      Taitaa juttus olla pelkkää provoa, ei kukaan tollasta tosissaan kirjoittele.

      • Suvaitsevainen ja valistunut.

        Oletko huomannut, että elämme vuotta 2007?

        Samaa sitä sanottiin silloinkin, kun ehdotettiin, että suvaitsevaisuuskasvatus olisi armeijan tehtävä! Ei kestänyt kuin pari vuotta, niin sitten huomattiin, että niihän se asia oikeasti onkin NYKYAIKANA!


    • kaivossa pysy

      Ottamatta edes sinänsä kantaa byrokratiaa lisäävään ehdotukseesi totean, ettei ihmisten asenteita voi muutta pakolla. Miksi pitäisikään? Eikö jokainen lakia ja järjestystä kunnioittava, mukava ja avulias maahanmuuttaja tee tämän suvaitsevaisuustyön puolestamme kymmenen kertaa paremmin?

      Yhdessä voi elää ja toista sietää oppimatta koskaan pitämään toisesta. Keski-Euroopassa on paljon maita, joissa maahanmuuttajia on huimasti enemmän, esim. Hollannissa, ja kuitenkin tilanne on se, että kantaväestö elää ja ystävystyy keskenään ja mamut keskenään.

      Ihmisille voi "opettaa" yhtä ja toista, mutta vain oma positiivinen kokemus voi oikeasti muuttaa asenteita. Jokainen uhkaileva mamujengi tai raiskaus vie pisteitä armotta suvaitsevaisuuspotista, eikä se ole suomalaisen syy.

      • Suvaitsevainen ja sivistynyt

        Itse asiassa se on suomalaisten syy. Jos suomalaiset käyttäytyvät ihmisarvolle sopimattomasti, esiintyvät esim. humalassa julkisella paikalla ja mahdollisesti vielä käyttäytyvät ylimielisesti paikalla olevia muslimeja kohtaan, on täysin ymmärrettävää, että korkeamoraalisesta islamilaisesta yhteiskunnasta tuleva ei voi sellaista hyväksyä, vaan antaa opetuksen.


      • Perko
        Suvaitsevainen ja sivistynyt kirjoitti:

        Itse asiassa se on suomalaisten syy. Jos suomalaiset käyttäytyvät ihmisarvolle sopimattomasti, esiintyvät esim. humalassa julkisella paikalla ja mahdollisesti vielä käyttäytyvät ylimielisesti paikalla olevia muslimeja kohtaan, on täysin ymmärrettävää, että korkeamoraalisesta islamilaisesta yhteiskunnasta tuleva ei voi sellaista hyväksyä, vaan antaa opetuksen.

        olisi todellakin syytä hakeutua hoitoon.


    • :-)

      Hyvä parodia!

    • lopeta jo

      Hei ei noi sun provot mene enää läpi kuin kaikkein tyhmimmille punaniskoille. Jos sulla tosiaan ei muuta elämää ole kuin yrittää saada huomiota näiltä tyypeiltä niin otan osaa. Hanki elämä. Ja kavereita.

      • Suvaitsevainen ja valistunut.

        Täytyy ihmetellä asennettasi.


      • ei tarvitse
        Suvaitsevainen ja valistunut. kirjoitti:

        Täytyy ihmetellä asennettasi.

        ihmetellä se on ihan perseestä!


    • myös.

      Jos tällainen aivopesu tulee työpaikoille, siitä on myös voitava kieltäytyä vakaumukseen vedoten. Vakaumuksella on lainsuoja.

      • Suvaitsevainen ja valistunut.

        Eihän siinä olisi järkeä, koska eniten tuollaista suvaitsevaisuuskasvatusta tarvitsevat siitä tietysti kieltäytyisivät. Sehän olisi ihan sama, jos armeijassakin voisi kieltäytyä suvaitsevaisuuskoulutuksesta!


      • yhteiskunta haisee
        Suvaitsevainen ja valistunut. kirjoitti:

        Eihän siinä olisi järkeä, koska eniten tuollaista suvaitsevaisuuskasvatusta tarvitsevat siitä tietysti kieltäytyisivät. Sehän olisi ihan sama, jos armeijassakin voisi kieltäytyä suvaitsevaisuuskoulutuksesta!

        Niin ehdotuksesi olisi eräänlaista mielen väkisinmakaamista. Tarjous josta ei voi kieltäytyä loukkaamatta suvaitsevaisten Kummisetää.

        Kasvatusta vaikka väkisin, tarvitsevat nuo mamumme jotka ihmettelevät mitä varten heidät on Suomeen tuotu. Suvaitsevainen ja ahdistunut. Elämme vuotta 2007 aikasi on ohi. T: Kadunlakaisija.


      • Perko
        Suvaitsevainen ja valistunut. kirjoitti:

        Eihän siinä olisi järkeä, koska eniten tuollaista suvaitsevaisuuskasvatusta tarvitsevat siitä tietysti kieltäytyisivät. Sehän olisi ihan sama, jos armeijassakin voisi kieltäytyä suvaitsevaisuuskoulutuksesta!

        Lisää sovelletuksia neukkulasta.

        Siellä järjestettiin näytös-oikeudenkäyntejä tekaistujen syytteiden pohjalta....ja mitä oikeudessa todettiin?
        Siellä todettiin että täytäähän henkilön olla syyllinen rikoksiin koska syytettetään ja näin sammal syyte toimi todisteena syytettyä vastaan...

        Olet sen verta imbesilli että et ymmärrä ajatustesi samankaltaisuutta neukkulan systeemeihin joten tämän enempää en aikaani tähän tuhlaa.


    • voisi käydä Somaliassa.

      Tarkoitan romuautojen kierrätysjärjestelmää, jossa romu laitetaan kierrätykseen ja sulattoon.
      Maailman teräksestä 2/3 osa perustuu siihen.

      Kerätään Somaliasta pois kaikki sotamateriaali ja annetaan luovuttajille kohtuullinen palkkio, kun hän panee valvotusti aseensa sulattoon.

      • Jake "Kafir" Waits

        "Kerätään Somaliasta pois kaikki sotamateriaali ja annetaan luovuttajille kohtuullinen palkkio, kun hän panee valvotusti aseensa sulattoon."

        Entäpä jos somalit ostavatkin rahoillasi (tai siis meidän veronmaksajien rahoilla) uuden kiinalaisen rynkyn? Etpä tainnut tulla edes ajatelleeksi sitä mahdollisuutta...


    • yleistäjä

      tää sun Suvaitsevaisvalistunut on ihan hauska provonikki.. Oletko myös sama henkilö kuin Karvapää?

    • Perko

      Voihan perhana.

      Eikös nyt ihan vaan sovittaisi että kehittelet vain kaikessa rauhassa ideaa ajatus-poliisista joka kyöräilisi kaikki hiukankin epäilyttävät tapaukset venäläistä vuokrattuun vanhaan työleriin Siperiassa...Eikös tämmöinen olisi kiva?
      Siellä vosi sitten valita leiri-valtuutettuja joka lähtöön, olisi "Pako-valtuutettu" ja "Tunnustus-valtuutettu", tietenkin myös "Uudelleen ajatuskoulutettavien valttuutettu".

      Siellä toimisvat myös monen moiset ryhmät,komiteat ja piirit!
      Laulua ja leikkiä riittäsi aamusta iltaan monikultturisessa hengessä!
      Sinähän vosit sitten hakeutua tämän leirin komendantiksi, eikös juu?

      Ajatteles, leirillä olis komea sisääntuloportti jossa luki ylhäällä "suvaitsevaisuus ja valistuneisuus tekee vapaaksi"

      Jos voistaisiin sopia että perustat itsesi kanssa komitean ja alat hamottelemaan projektia, palataan sitten muutaman vuoden kuluttua asiaan.
      Kävisikö näin?

    • Mä joka päivä töitä teen

      Oletkohan ollut koskaan oikeassa tuottavassa työssä. Ei ole paljon aikaa rupatella mamujen hyvinvoinnista, kun täytyy hiki otsalla tehdä oikeata työtä ja maksaa se.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1145
    2. 67
      1035
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      823
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      716
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      686
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      624
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      508
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe