Tulonjakoa on muutettava palkkoja korottamalla

SKP:n keskuskomitea 1.4.07:

Palkkojen osuus kansantulosta on supistunut jo lähes 15 vuoden ajan. Yhä suurempi osa työntekijöiden työn tuloksista on jaettu osinkoina, optioina ja verohelpotuksina pääomanomistajille. Pörssiyhtiöt jakavat tänäkin vuonna osinkoja ennakkotietojen mukaan yli 12 miljardia euroa.

Tulonjaon muutoksesta kertoo se, että pieni- ja keskitulosten reaalitulot ovat polkeneet viime vuosina lähes paikoillaan, mutta suurituloisin prosentti suomalaisista on kasvattanut reaalitulojaan 300 prosentilla.

Palkkojen polkeminen ja voittojen kasvattaminen ei ole parantanut työllisyyttä. Tämä uusliberalistinen linja on päinvastoin pitkittänyt suurtyöttömyyttä ja kasvattanut köyhien määrän yli 600 000:een.

Yritykset ovat investoineet entistä vähemmän Suomeen ja entistä enemmän ulkomaille. Myös tuotantoa on siirretty halpatyövoiman maihin.
Toteutettuun tulopolitiikkaan sisältyneet mitättömät palkankorotukset ovat perussyy tulonjaon syventyneeseen kuiluun. Tämä on johtanut myös työehtosopimusturvan heikkenemiseen. Monilla aloilla erityisesti pätkätöissä on niin heikot palkat, että niillä ei tule toimeen.

Pyrkimykset jatkaa pitkäaikaisia nolla-tupoja ja uudet avaukset työpaikkakohtaisen sopimisen lisäämiseksi uhkaavat syventää tulonjaon vääristymää. Tien avaaminen lisääntyville palkkajoustoille johtaa suoranaiseen palkojen alenemiseen. Sopimusten mukaiset palkat ovat jääneet monilla aloilla entistä enemmän jälkeen käytännön palkoista.

Palkkojen osuutta kansatulosta nostettava

Viidentoista vuoden aikana syntyneen palkkojen jälkeenjääneisyyden kurominen vaatii palkkasumman nostamista lähes 20 prosentilla. Tämä edellyttää tupo-linjan hylkäämistä ja uutta suuntaa työehtosopimuspolitiikassa.

SKP:n mielestä nyt on työnantajien ja ay-johtajien esityksiä huomattavasti suurempien palkankorotusten aika. Työn tuloksista on siirrettävä nykyistä suurempi osa työntekijöille.

Palkkaerojen supistamiseksi on pienipalkkaisille ja naisvaltaisille aloille suunnattava muita suuremmat palkankorotukset. Myös tämä edellyttää tuporaamien hylkäämistä ja alakohtaisia sopimuksia. Nyt tarvitaan jäsenistön tahdon mukaista liittokohtaista sopimuskierrosta. Tuloerojen kaventaminen edellyttää myös eläkkeiden ja perusturvan tason korottamista.

Palkkojen korottaminen tuo ostovoiman lisääntyessä lisää työllisyyttä ja myös enemmän verotuloja kunnille palvelujen ylläpitämiseen. Tulonjaon oikaiseminen ja julkisten alojen palkkojen korjaaminen edellyttää kuitenkin myös veropolitiikan linjan muuttamista. Pääomatuloja on ryhdyttävä verottamaan samalla tavoin kuin palkkatulojakin, eli progressiivisesti ja ne on saatettava kunnallisverotuksen piiriin.
0108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Repevaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu