Omat kansakoulun pakolliset uskontotunnit ovat päässeet 35 vuoden aikana unohtumaan, joten piti tulla kyselemään täältä ainoalta edes jollain tavalla realistisilla raiteilla pysyvältä palstalta kokemuksia.
Kun lapsosia aletaan kouluttaa kristityiksi (otetaan nyt tämä uskonto esimerkiksi), millä tavalla täysin luonnonvastaiset ja yliluonnolliset tarinanpalaset heille selitetään?
Ope: Ja sitten Jeesus kuoli, mutta nousi sitten kuolleista ja meni taivaaseen.
Oppilas: Mihin se kuoli? Kuinka se ei kuollutkaan? Kuinka kuolleista herätään? Kuinka se nousi taivaaseen? Missä on taivas? Onko se korkeammalla kuin lentokoneet?
Ope: _______________________. (täydennä)
Minuun ei mikään selitys ilmeisesti uponnut, koska koko ikäni olen ollut ateisti ja uskonnonopetuskin loppui oppikouluun menoon, mutta kiinnostaisi tietää ihan konkreettisia vastauksia mahdollisiin uteluihin. Kerrotaanko ihan kirkkain silmin, että juu näin siinä kävi ja taivasta ei näykään meidän silmillä, ujutetaanko ajatukset lapsille jotenkin salavihkaa vai toistellaanko asioita niin pitkään, että ne alkavat kuulostaa yhtä itsestäänselviltä kuin Pohjanmaan jokien järjestys?
En minä millään pahalla...ihan uteliaisuuttani ihmettelen.
Kun lapsosia aletaan kouluttaa kristityiksi (otetaan nyt tämä uskonto esimerkiksi), millä tavalla täysin luonnonvastaiset ja yliluonnolliset tarinanpalaset heille selitetään?
Ope: Ja sitten Jeesus kuoli, mutta nousi sitten kuolleista ja meni taivaaseen.
Oppilas: Mihin se kuoli? Kuinka se ei kuollutkaan? Kuinka kuolleista herätään? Kuinka se nousi taivaaseen? Missä on taivas? Onko se korkeammalla kuin lentokoneet?
Ope: _______________________. (täydennä)
Minuun ei mikään selitys ilmeisesti uponnut, koska koko ikäni olen ollut ateisti ja uskonnonopetuskin loppui oppikouluun menoon, mutta kiinnostaisi tietää ihan konkreettisia vastauksia mahdollisiin uteluihin. Kerrotaanko ihan kirkkain silmin, että juu näin siinä kävi ja taivasta ei näykään meidän silmillä, ujutetaanko ajatukset lapsille jotenkin salavihkaa vai toistellaanko asioita niin pitkään, että ne alkavat kuulostaa yhtä itsestäänselviltä kuin Pohjanmaan jokien järjestys?
En minä millään pahalla...ihan uteliaisuuttani ihmettelen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ala-asteella me vain luimme Jeesuksen elämästä niitä perustarinoita ja opettelimme ulkoa 7 kuoleman syntiä jne..
Silloin katsos ei tajua, että ehkäpä tämä ei ole totta, niin kukaan ei osannut kysyä mitään. Jos sanotaan koko ajan, että Jeesus nousi kuolleista, se vaikuttaa ilmeiseltä totuudelta, niin eihän sitä lapsi osaa kysyä että "Miten niin?" ja kun sanotaan, että Jeesus on yli-ihminen-jumalan-poika niin silloin itsekin osaa ajatella että hänhän on (muka) poikkeus. Onneksi sentään suuren osan mielestä uskonto oli tosi tylsää. Ala-asteella (meillä ainakaan) ei puhuta moraalista, vain ulkoa opetellaan. Vaikka ala-aste ajoistani ei ole kovin kauan kulunut, uskon että nykyään on kaiketi vähän modernimpaa. Varmaan pakko olla, uskoisin lapsien olevan kyselevämpiä.
Yläasteella esille nousee moraalia ja pohdintaa luokan kesken, silloin nousee näitä kysymyksiä ja kyseenalaistamista, mutta suurinta osaa ei huvita keskustella. En usko että suurin osa yläasteen opettajista on kovin hyviä vastaamaan nuorten kysymyksiin.
Lukiossa on selvästi ne, jotka ottavat uskonnon tosissaan omassa elämässä, ja ne, jotka..eivät. Kysellään paljon enemmän opettajalta ja osataan huomauttaa jos opettaja sanoo jotain täysin bullshittiä. Tavallaan harmittaa, että uskonto omii moraalin filosofian kurssilta. Meidän koulussa on 1 pakollinen kurssi filosofiaa, 4 uskontoa..
Uskoisin, aluksi lapset uskovat sokeasti kyseenalaistamatta Raamatun tarinoihin. Sitten tulee ne, jotka eivät ota Raamattua kirjallisesti ja näin näkevät uskonnon vielä toimivana. Sitten aletaan oikeasti kyseenalaistamaan. Osa jatkaa fundamentalismia..
Saman tyyppisiä kokemuksia.
Itse olen ollut peruskoulussa ala-asteella 80-luvulla ja yläasteella ja lukiossa 90-luvulla. Ala-asteella vain opeteltiin ulkoa 10 käskyä, isä meidän rukous ym. täysin turhaa. Lisäksi oli juuri näitä tarinoita Jeesuksesta ja opetettiin että isä taivaissa pitää huolta ja rakastaa. Ei kukaan esim. 7-9 vuotias ala sellaisia kyseenalaistamaan ja miettimään. Rukoukset sun muut opetellaan siinä kuin kertotaulutkin koska opettaja sanoo niin. Sitä paitsi kun sitä kerran opetetaan koulussa niin onhan sen oltava näin :)
Muistelen että vasta yläasteella tuli yhtään enempää mietittyä koko asiaa, kovin paljoa ei silloinkaan. Silloin jo kysyttiin että miten niin nousi kuolleista? Tällaisin ei ainakaan meillä opettaja yrittänytkään lähteä tarjoamaan biologiaan ja kemiaan pohjautuvaa vastausta :) vaan totesi mielestäni hyvin että juuri nämä nyt ovat niitä uskon asioita. Esim. ylösnousemukseen joko uskoo tai ei. No minä päätin että enpä taida uskoa :)
Siltä ajalta kuitenkin pohjautuu oma turhautumiseni uskontoon, pidin sitä yhtenä turhimmista ja tylsimmistä aineista yläasteella. Muiden aineiden hyödyllisyys oli selkeästi nähtävillä, täysin turhaksi kokemani uskonnon ei. Ainoat mielenkiintoiset olivat vieraisiin uskontoihin tutustumiset joita kuitenkin vain pintaraapaistiin. Niistä olisi kulttuurin ym. muun kiinnostavuuden vuoksi lukenut lisääkin. Olisi ollut kiva vilkaista vaikka Suomen kielistä koraania tai jotain, joka olisi kerrankin ollut edes hieman mielenkiintoista. Ei siellä sellaisia ollut.
Jos olisi tajunnut olisi vaihtanut elämänkatsomustietoon, mutta eipä sitä sellaisista silloin tajunnut ja tiennyt. Riparille menin kun kaikki muutkin meni, ihan ok, lasketteluripari. Uskontoopetuksesta riparilla ei jäänyt mieleen mitään, lähinnä moraalikeskusteluista jotain. Elämänvalinnoista ja sellaisista. Tuletko sinä olemaan sen espoolaisen omakotitalon ydinperheen äiti vai puliämmä nurmikolla Kontulassa. :) Mitä haluat elämältäsi ja miten aiot sen saavuttaa, miettiminen oli mielenkiintoista.
Lukion uskonnosta en valitettavasti muista juuri mitään. En kuitenkaan kokenut ihan niin tylsäksi kuin eläasteella, kiitos paljon paremman opettajan.
Sen sijaan ainoa filosofian kurssi jonka otin, valinnaisena myöhemmillä luokilla oli suunnattoman mielenkiintoinen. Tässä valossa kun nyt myöhemmällä iällä tajunnut että koko elänkatsomustieto olisi voinut enemmänkin muistuttaa sitä harmittaa että tuli niin monia satoja tunteja uhrattua uskonnon opetukseen. :(
Nykyiset peruskoulun ja lukion uskonnon opetussuunnitelmat löytyvät uskonnonopettajien yhdistyksen sivuilta:
http://www.suol.fi/op_suunn.htm
ainakin isämeidän-rukous, kymmentä käskyä ym. luterilaisten perussääntöjä. Laulettiin helvetisti erilaisia jeesuslauluja monisteista, sekä opeteltiin ulkoa ainakin yksi uskonnollinen laulu, se joka laulettiin ripille päästäessä.
Itse muistan, että rukouksen väkisin ulkoaopettelu oli erityisen nöyryyttävää, sillä syntyi huoli, kykenenkö aktiivisesti unohtamaan tätä roskaa. No kyllä pystyin :)
Joo, mutta riparilla eriäviä mielipiteitämme jo kuunneltiin ja niistä keskusteltiin.
Riparilainen katsottiin jo sen varran aikuiseksi, että mahdollisuutta jättää ripari kesken jos uskonasiat tuntuvat liian vaikeilta ihan tarjottiin.
Konfirmatiotilaisuuteen ja riparille ei ole pakko mennä, ja ne suoritetaan Suomessa "omalla ajalla" (pois lukien armeija, jolloin riparin saa halutessaan käydä). Suomessa kyllä on oppivelvollisuus, että koulussa on käytävä, ja uskontokasvatusta uskonto- tai elämänkatsomustiedontunnin kautta saatava.
Koulussa ja päiväkodissa uskonnon opetuksen häiriköinnistä laitettiin nurkkaan häpeämään tai poistettiin luokasta. Lapselle epäily ja kysymykset uskonasioissa eivät yksinkertaisesti olleen minun lapsuudessani sallittuja.
Lienevätkö vieläkään?
hellyyttävän naiviin, todellakin tosiuskovaisen ripari-isoisemme, josta muistan lähinnä että hän jatkuvasti valitti migreenipäänsärkyjään, ilmeisesti isoiskoulutuksesta saatu pistoolinlaukauksen nopeudella annettu vastaus kysymykseen ateismin pysyvyydestä oli olankohautus "uskominen voi muuttua".
Siis ateismi = uskonto ja tietenkin jokainen ateisti tulee sitten joskus uskoon vaikkei sitä juuri nyt millään uskoisikaan. Vastaukseni tähän tietysti oli, että niin todellakin myös isoisen uskonto voi vielä muuttua, joka oli hänelle ilmeestä päätellen hienoinen järkytys.
Ihan totta, riparilla uskonnon väitteiden epäilystä ei rangaista, katsottiin vain säälivästi ja kerrottiin, että me rukoilemme sinun puolestasi joka ilta. Se oli mielestäni nöyryyttävää ylimielisyyttä, mutta ylimielisiä paskiaisia nyt riittää maailmassa niin paljon ettei kaikille jaksa kiukuta.
Se, mistä siellä rangaistiin, oli yhteisönsääntöjen rikkominen. Oli tiukat nukkumaanmenoajat, lippua tervehdittiin silmät väsymyksestä sirrillään joka aamu, oli tiukat säännöt, kuinka ruokailu ja "päiväjuoma" (kuka on keksinyt noin typerän korvikkeen päiväkahvi-nimelle?).
Mainitsen säännöt siksi, että ne olivat huomattavasti tiukemmat kuin esim. koulussa, jossa sentään sai itse valita, milloin nousee ruokapöydästä ja menee pihalle palloa potkimaan.
Meillä oli riparilla TODELLA vähän keskustelua. Oli vain "Raamis" jossa oltiin parin hengen ryhmissä ja luettiin Raamattua ja piti viritellä keskustelua. Minkäänlaista yhteistä keskustelua ei taidettu värkätä. Meillä oli lähinnä vain yhteisleikkejä! Ja sitten nuo mitä Kas näin mainitsi. Kai hiukan riippuu alueesta.
Raamiksesta muistan, että luimme jotai "tämä päivä on plaa plaa plaa" ja kysyin sitten isoselta, että mistä päivästä tässä on oikein kyse. Hän ei edes tiennyt. Myöhemmin selailin enemmän ja sain käsityksen että tuomiopäivästä. Isoset olivat tosi ammattitaidottomia vastaamaan, mutta eipä nuorilta pidäkkään odottaa liikoja. Meillä oli naispapit jotka lähimmä vain järjestivät aktiviteetteja eikä keskustelua, kai olettivat että tietty kaikki on kristittyjä.
Riparin kai tietty saa keskeyttää, mutta mieti sitä kynnystä. Kaikki sukulaiset ovat käyneet riparin, vanhempasi ovat jo järjestäneet kaiken, ruuat ja siivoukset. Siinä on paha alkaa sanomaan, että "äiti, kävin nyt riparin ja en haluaisi tunnustaa kirkossa uskoa jumalaan koska en usko". Etenkin jos vanhemmat on vanhollisimmasta päästä. Itse menin agnostikkona riparille katsomaan jos sieltä jotain vastauksia saisin ja nyt jälkikäteen kaduttaa vähän konfirmaatio-päivä, kun menin virran mukana vaikka tiesin että en usko..
"Lienevätkö vieläkään?"
-Päiväkodista ja ala-asteesta en tiedä, siellä tuskin kovin häiriköidään, mutta yläasteella ainakin meidän tunneilla sai vapaasti vitsailla ja vinoilla uskonnosta ja olla skeptinen. Lukiossa ei ehkä niin rajua "pilkkaa" kuule.
Täällä pikkulukiossa missä minä olen, ei ole edes mahdollisuutta ET:hen.. Uskonnon opettaja on melko hyvä, ainakaan hän ei ole puolueellinen kristinuskoa kohtaan, mutta välillä hän luo silti negatiivisen kuvan erinäisistä asioista.. Esim. kreikkalaisten "homoseksuaalisuudesta" ja aiemmin sanoi että uskonnottomat vanhemmat tavallaan päättävät ja estävät lasta menemästä uskonnon tunnille. Siihen oli pakko puuttua ja sanoin että viime kädessä se lapsi päättää ja yleensä kaikki ne menee silti uskonnontunneille..
Muistan itsekin, kuinka hämmentävä tunne oli huomata kykenevänsä jo teini-ikäisenä terävämpään kriittiseen ajatteluun kuin joku "viisas", tosiasiassa vuosikymmeniä samoja fraaseja päässään pyöritellyt kouluopettaja tms.
Kovin on erilaisia muistoja tänne kirjoittelevilla kuin minulla. Kävin peruskoulua yms. 70-luvun lopulta lähtien pienehkössä keskisuomalaisessa kaupungissa. En ole koskaan kuulunut kirkkoon. Kävin uskontotunneilla, koska vanhempani eivät nähneet syytä alkaa kitisemään ttyhästä. Uskonnonopetuksessa ei missään vaiheessa ollut mitään tunnustuksellista. Pelkkää lässytystä uskontojen historiasta ja siitä, kuinka pitäisi olla kiva kaveri kaikille. Opettajat eivät kai itsekään uskoneet opettamaansa. Ainakin yksi oli puhdasverinen kommunisti. Raamattua luetiin kai muutaman kerran. Mitä sitten? Traumoja ei ole jäänyt. Peruskoulussa oli (on kai nykyäänkin) toki muitakin tyhjänpäiväisiä aineita.
tuota peruskoulujen opetussuunnitelmaa. Siellä opetetaan täytenä totena mm. jumalasta taivaan isänä.
Lisäksi, uskontoa opetetaan lapsille täytenä totena jo ennen kuin he ymmärtävät asiasta juuri mitään, tai ainakaan kykenevät hakemaan mistään toista tietoa. Nimittäin lastentarhoissa annetaan lapsille uskontokasvatusta jo ennen kuin he osaavat lukea, tai täydellisesti edes puhua.
Minun kansakoulunopettajani 1970-luvulla olisi pannut minut nurkkaan tuollaisista kysymyksistä!
Puhumattakaan siitä jos en olisi laulanut virsiä muiden mukana!
sama opettaja uskontoa ja psykologiaa lukiossa.
Psykologiantunnilla hän sanoi, että uskonnollisuus on ihmisen normaaleita perustarpeita.
ja muistan että lukion psykankirjassa oli yksi sivu juttua uskonnon ja empatian yhteydestä, eli uskonto muka lisää empatian tunteita, siis hyvää tahtoa kanssaihmisiä kohtaan. Tämä kohta käytiin läpi kahdella tunnilla, opettaja kertoi syyksi sen, että tämä on hänen mieliaiheensa!
Pyskologian kirjassa uskonnon ja empatian yhteyttä? Voihan pee.. Onneksi opetussuunnitelma on juuri vaihtunut ja kaikki kirjat uusittiin, ei meillä tollasta ole vastaan tullut. Toivottavasti ei tulekaan, en ole kaikkia kursseja vielä ottanut.. Minkähänlaisilla tutkimuksilla nuo oli todettu vai oliko joku suomalainen uskis käyttänyt oikeuttaan väärin ja lurittanut liirunlaarumia oppikirjaan, törkeää.