MEIDÄT PETETTIIN 10 eurolla saa vain

Nyt on taas suomen kansa kidutuksessa neljä vuotta. Voi paska, että kehdataan edes kertoa teeveessä tuollaisista 10 € korotuksista ja nekin vasta voimaan vuoteen 2009 mennessä.

Nyt voi todeta, että "sitä saa mitä tilaa".

Suomen kansa itse äänesti itseään vastaan. Laitoin koko ajan tietoja vaalien alla keskustan petospolitiikasta kansaa vastaan, mutta niin kävi, että kusipääkansa pudotti SDP:n. Nyt kärsii koko suomen kansa, mutta minä en. En kirjoita sen takia, että minulla olisi huonosti vaan olen ajatellut muita. Minä kyllä pärjään seuraavatkin neljä vuotta ja elätän perheeni.
7282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

-- ja kaikki nämä kansaneläkkeiden ja lapsilisien korotukset.. ne katetaan sillä että korotetaan mojovasti terveyskeskusmaksuja ja lääkkeiden omavastuuosuutta. Ja ei senttiäkään lisää että palkattaisiin vanhuksille lisää hoitajia.. eli se niistä lupauksista.. Oikeisto pettää aina

Äänestä
  • Soitin myös Juha Miedolle ja näyttää nyt siltä, että taas keskusta pettää. Juha lupasi ajaa asiaa, mutta taas nähtiin, että yksi mies ei voi mitään. Eli siis Juha on aivan mitätön eduskunnassa.
    Mesosin juuri noista terveyskeskusmaksuista jotka nytkin ovat olleet joka kerta 11 tai 15 € käyntiajankohdasta riippuen. Nyt keskusta ja kokoomus rokottaa näistä kirjoituksista. Katainenkin liittyi pettäjiin eli on keskustan kanssa SDP tai Kokoomus niin aina sama virsi.

    Jos kepuloiset olisivat pudonneet niin suomi olisi pelastunut, mutta nyt on tuhoon tuomittu. Nauran nyt niille köyhille, eläkeläisille, sairaille, lapsiperheille, opiskelijoille jotka eivät tollot tajunneet äänestää oikein. Itse pärjään kyllä, heh, heh, heh......

    Äänestä

  • kaurapuuroa kirjoitti:

    Soitin myös Juha Miedolle ja näyttää nyt siltä, että taas keskusta pettää. Juha lupasi ajaa asiaa, mutta taas nähtiin, että yksi mies ei voi mitään. Eli siis Juha on aivan mitätön eduskunnassa.
    Mesosin juuri noista terveyskeskusmaksuista jotka nytkin ovat olleet joka kerta 11 tai 15 € käyntiajankohdasta riippuen. Nyt keskusta ja kokoomus rokottaa näistä kirjoituksista. Katainenkin liittyi pettäjiin eli on keskustan kanssa SDP tai Kokoomus niin aina sama virsi.

    Jos kepuloiset olisivat pudonneet niin suomi olisi pelastunut, mutta nyt on tuhoon tuomittu. Nauran nyt niille köyhille, eläkeläisille, sairaille, lapsiperheille, opiskelijoille jotka eivät tollot tajunneet äänestää oikein. Itse pärjään kyllä, heh, heh, heh......

    hyvää ja terveellistä ruokaa

    Äänestä

Sanot, että 10 euroa ei riitä. Paljonko sun olisi sitten pitänyt saada? Katsos,kun se raha ei kasva puussa. Se on jostain muusta pois, jos johonkin annetaan.

Äänestä
  • Enhän minä omasta puolesta puhu. Minulla on erittäin hyvin asiat, mutta monella muulla heikosti. Heitä ajattelen.

    Äänestä

koko kuukauden joka aamuksi kaurapuuroa.

Joten opettele keittämään...

Valittamisen jo osaat.

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä
  • Kuule Tauno!!! En minä tarvitse kaurapuuroa. Minulla on kyllä kunnon aamupalat joka aamu. Minulla menee hyvin. Kirjoitin vaan toisten puolesta. En minä omaa tilannetta valita. Sinäkään et koskaan elämäsi aikana tule omistamaan yhtä paljon kuin minä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaurapuuroa kirjoitti:

Nyt on taas suomen kansa kidutuksessa neljä vuotta. Voi paska, että kehdataan edes kertoa teeveessä tuollaisista 10 € korotuksista ja nekin vasta voimaan vuoteen 2009 mennessä.

Nyt voi todeta, että "sitä saa mitä tilaa".

Suomen kansa itse äänesti itseään vastaan. Laitoin koko ajan tietoja vaalien alla keskustan petospolitiikasta kansaa vastaan, mutta niin kävi, että kusipääkansa pudotti SDP:n. Nyt kärsii koko suomen kansa, mutta minä en. En kirjoita sen takia, että minulla olisi huonosti vaan olen ajatellut muita. Minä kyllä pärjään seuraavatkin neljä vuotta ja elätän perheeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu