Mietin monesti,minkä vuoksi kaikki on niin ehdotonta?Minä kuulun siihen ja sinä kuulut tähän kuntaan/lahkoon.Sen vuoksi tulee niin paljon erimielisyyksiä uskonnon takia,eikö voisi ajatella,että jos kaikilla olisi suvaitsevampi mieli ja annettaisiin jokaisen uskoa mihin haluaa,niin ei ahdistaisi itseä niin paljon?Sanotaan muka, että Suomessa ollaan suvaitsevia,höpö höpö sanon minä.Aivan tyhjää asioiden sievistelyä.Omissa lahkoissa haukutaan toisia lahkoja/suuntia ja niitä erikseen jotka ei oman vakaumuksen vuoksi halua maksaa esimerkiksi kirkollisveroa,kyllä he myös uskovat mutta sen voi tehdä myös omassa sisimmässään maksamatta siitä jollekkin taholle.Peace.
Miksi kaikki on
7
148
Vastaukset
Syy on siinä, että kun ihminen on uskossaan heikko ja vasta tien alussa, hän tarttuu peloissaan ulkonaisiin turvajärjestelmiin:
Minä en voinut puhua teille, veljet, niin kuin hengellisille, vaan niin kuin lihallisille, niin kuin pikkulapsille Kristuksessa... sillä te olette yhä lihallisia. Kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella niin kuin ihmiset yleenäskin? Kun sanoo sanoo: "Minä olen Paavalin puolella", ja toinen: "Minä Apolloksen", ettekö silloin ole niin kuin ihmiset yleensä? 1 Kor 3:1,2-4
Hengellisesti kypsä uskova kerskuu vain Kristuksesta, ei ihmisistä tai omista käyttäytymis-säännöistä.- paikanetsijä
---minäkin
siksi,että meidän on niin h..tin vaikea hyväksyä sitä että olemme ´vain´ihmisiä !!
olemme aina halunneet olla Jumalia- siitä koko syntiinlankeemus sai alkunsa
yhteys toiseen ihmiseen ja Jumalaan on ihmisen vaikein asia, koska sitä yhteyttä ei ole jos ei opi ymmärtämään ja hyväksymään omaa pienuuttaan eli nöyrtymään,ei sen paremmin yhteyttä Jumalaan kuin toiseen ihmiseenkään
mielummin asetamme kaikenlaisia sääntöjä Jumalalle itsellemme ja lähimmäiselle, jotta emme vain tulisi kosketetuiksi, emme päästäisi lähelle, siksi koska emme kykene luottamaan,emme uskomaan vaan pelkäämme -- pelkäämme kuollaksemme
siksi Jeesus sanoo...älä pelkää - mutta uskommeko oikeasti Häntä!?- Pasi Toivonen
Minä en väitä olelvani oikeassa, vaan etsin Jumalan sanoman äärellä totuutta. Minä myös hyväksyn erilaiset teologiset tulkinnat. Sitä on kristillinen rakkaus, vaikka muuta taitaa nykyään nähdä kaikkialla.
http://www.pasi.toivonen.fidisk.fi/kompassi.html Pasi Toivonen kirjoitti:
Minä en väitä olelvani oikeassa, vaan etsin Jumalan sanoman äärellä totuutta. Minä myös hyväksyn erilaiset teologiset tulkinnat. Sitä on kristillinen rakkaus, vaikka muuta taitaa nykyään nähdä kaikkialla.
http://www.pasi.toivonen.fidisk.fi/kompassi.htmlOlen pannut merkille, että vaikka olet teksteissäsi nojannut vahvasti tieteellisen teologian näkemyksiin, olet myös ilmeisen aidosti ja vilpittömästi etsimässä Jumalan totuutta.
- Pasi Toivonen
EJKR kirjoitti:
Olen pannut merkille, että vaikka olet teksteissäsi nojannut vahvasti tieteellisen teologian näkemyksiin, olet myös ilmeisen aidosti ja vilpittömästi etsimässä Jumalan totuutta.
Ehdottomasti juuri niin. Minä haluan etsiä vain Jumalan totuutta. En tiedä, mikä on lopulta oikein ja mikä väärin, mutta rehellisesti olen aina yrittänyt asiaa selvittää.
Kristinuskosta on tuhansia erilaisia versioita ja minun kysymykseni on, mikä oli lopulta Jumalan sanoma. Minusta Jumala on rakkaus ja uskon, että hän rakkaudessaan ymmärtää meidän ihmisten vaikeuksia löytää totuus tässä maailmassa varsikin kun on tiedossa, että kirkotkin ovat historiallisia lähteitä välillä vääristelleet ja tuhonneet. Tieteen pitäisi auttaa eteenpäin tässä etsinnässä ja siksi viittaan myös siihen.
En juokse ihmisten perässä, vaan puntaroin lähteitä. Voi olla, että kuolinvuoteellani päädyn siihen, mistä aloinkin eli lapsuudenuskooni. Ainakin olin rehellinen etsijä. Pasi Toivonen kirjoitti:
Ehdottomasti juuri niin. Minä haluan etsiä vain Jumalan totuutta. En tiedä, mikä on lopulta oikein ja mikä väärin, mutta rehellisesti olen aina yrittänyt asiaa selvittää.
Kristinuskosta on tuhansia erilaisia versioita ja minun kysymykseni on, mikä oli lopulta Jumalan sanoma. Minusta Jumala on rakkaus ja uskon, että hän rakkaudessaan ymmärtää meidän ihmisten vaikeuksia löytää totuus tässä maailmassa varsikin kun on tiedossa, että kirkotkin ovat historiallisia lähteitä välillä vääristelleet ja tuhonneet. Tieteen pitäisi auttaa eteenpäin tässä etsinnässä ja siksi viittaan myös siihen.
En juokse ihmisten perässä, vaan puntaroin lähteitä. Voi olla, että kuolinvuoteellani päädyn siihen, mistä aloinkin eli lapsuudenuskooni. Ainakin olin rehellinen etsijä.Se on hyvä tie, sillä Jeesushan lupasi, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
Olen itsekin kulkenut pitkän tien etsijänä, en tosin teologian (onneksi!)vaan ihan muiden tieteiden ja toimien piirissä. Ja pitkään kesti, ennen kuin Raamatun sisäinen logiikka alkoi avautua. Portti oli tietenkin Jumalan rakkaus Jeesuksessa. - Tämä on helppo sanoa faktana tässä, mutta minulle sen ymmärtäminen sydämellä (=tahtovana, toivovana ja kaipaavana persoonana) oli vaikeaa.
Eksyminen on tosi helppoa. Ehkä minua varjeli se, että etsintäni alusta lähtien epäilin kaikkea, sillä muistin vähän liiankin hyvin tämän Jeesuksen varoituksen:
"Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Heidän hedelmistään te heidät tunnette....." Matt 7:15-23
Toinen tärkeä seikka oli, että lähdin täysin purjein liikkeelle, kävi kuinka kävi, enkä jäänyt vain filosofoimaan rannalle.
Jälkeenpäin olen huomannut, että pyrkimykseni ovat olleet kutakuinkin tämän suuntaisia:
"Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh 8:31-32
"Jos joku tahtoo tehdä hänen (Jumalan) tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani." Joh 7:17
Eli kun tartuu Jumalaa sanasta, alkaa tapahtua.- paikanetsijä
Pasi Toivonen kirjoitti:
Ehdottomasti juuri niin. Minä haluan etsiä vain Jumalan totuutta. En tiedä, mikä on lopulta oikein ja mikä väärin, mutta rehellisesti olen aina yrittänyt asiaa selvittää.
Kristinuskosta on tuhansia erilaisia versioita ja minun kysymykseni on, mikä oli lopulta Jumalan sanoma. Minusta Jumala on rakkaus ja uskon, että hän rakkaudessaan ymmärtää meidän ihmisten vaikeuksia löytää totuus tässä maailmassa varsikin kun on tiedossa, että kirkotkin ovat historiallisia lähteitä välillä vääristelleet ja tuhonneet. Tieteen pitäisi auttaa eteenpäin tässä etsinnässä ja siksi viittaan myös siihen.
En juokse ihmisten perässä, vaan puntaroin lähteitä. Voi olla, että kuolinvuoteellani päädyn siihen, mistä aloinkin eli lapsuudenuskooni. Ainakin olin rehellinen etsijä.lapsenusko on merkillinen juttu -- sinne minäkin olen joutunut muutaman kerran palaamaan kun olen vetänyt ns. vesiperän maailman turuilla
totuuden metsästämisessä on sekin merkillisyys, että koko ajan tuntee tyhmenevänsä ja joutuvansa yhä enemmän harhaan mitä enemmän etsii - ainakin minusta tuntuu siltä
ennenkuin aloin itse etsimään totuutta kaikki oli paljon yksinkertaisempaa - toisaalta siitä yksinkertaisuudesta tulee aina vai rakkaampaa ja tietyllä tavalla syvempää sinne palatessa
tyhmänkään ei pitäisi tieltä eksyä, silti olemme samalla viivalla kaikki ihmiset-jos joku johtaa harhaan, niin ei ainakaan tie !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1302985Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061574Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn221468- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2051098- 471085