Taloustieteen professorit ehdottavat veroalea naisille

Naisten maksamia veroja pitäisi alentaa. Miesten veroja tulisi taas korottaa hieman naisten veronalennusta pienemmällä määrällä.

Sama verokertymä saataisiin näin kokoon nykyistä pienemmällä veroasteella, kun verotuksen vääristymät korjaantuisivat ja naiset lähtisivät aktiivisemmin työmarkkinoille, arvioivat taloustieteen professorit Alberto Alesina ja Andrea Ichino. Vaikutus olisi erityisen suuri eteläisen Euroopan maissa, missä naisten työnteko on harvinaisempaa kuin Pohjoismaissa.

Ei loukkaisi tasa-arvoa

Harvardissa ja Bolognan yliopistossa toimivat professorit katsovat, että alhaisemmilla veroilla naiset saisivat korvausta siitä, että heidän urakehityksensä voi kärsiä lasten synnyttämisen takia. Lisäksi sukupuolten mukaan eriytetty verotus muuttaisi perheiden sukupuolirooleja, jotka nyt kannustavat miehiä enemmän kuin naisia työskentelemään kodin ulkopuolella.

Professoreiden mukaan naisten veroale ei loukkaisi sukupuolten välistä tasa-arvoa. Heidän mielestään on tekopyhää puhua tasa-arvosta vain verotuksen alalla, kun tasa-arvo on vielä kaukana esimerkiksi työmarkkinoilla ja perheiden työnjaossa.

Professorit kirjoittavat ideastaan Financial Times -lehdessä.


STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200704196004809_uu.shtml

--------------------------------------------------

Ehkäpä tämä onkin totta länsimaissa. Suomessa tuo ei voi olla niin pitkään tasa-arvoa, kun miehien on pakko tehdä 6 kk - 13 kk orjatyötä valtiolle.

Vai mitä mieltä olette?
71091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sitä mieltä että tuo alkaa olla jo aivan sairasta. todellakin loukkaa tasa-arvoa. Ihan hirveää. Kohta varmaan tulee naisille väkivaltaoikeus että saavat lyödä miestä mutta mies ei naista koska mies kestää hyvin naisen lyönnit ja näin ei loukkaa tasa-arvoa :D :D :D
mihin tämä maailma on menossa... nauroin puolisen tuntia kippurassa kun luin tuon artikkelin :D

Äänestä

Aivan NAU-RET-TA-VA ehdotus! Nuo aivokuolleet feministit, joiden ehdotukset ovat kuin hevon vitusta imaistuja, alkavat todellakin ottaa päähän!

Jumala loi miehen ENNEN naista, mikä tarkoittaa että mies on ylempi kuin nainen.

Äänestä

Tuo on Suomessa jo toteutunut. Miesten keskiansio on 2850 euroa/kk ja naisten 2350 euroa. Miehet tekevät noin 20 % enemmän työtunteja kuukaudessa kuin naiset, eli miesten ja naisten palkka tehtyä työtuntia kohden on sama. Miehet maksavat progression vuoksi noin 5 % enemmän veroa ansaittua euroa kohden kuin naiset, joten Suomessa tuo professoreiden ehdotus on jo totta! Naisilla on 5% veroale jokaista tekemäänsä työtuntia kohden, kertovat Tilastokeskuksen tilastot.

Äänestä

..mitä järkeä on tavoitella samaa verokertymää..??

..onko sama verokertymä yhtä kuin tasa-arvo..??

..jutusta ei käy mitenkään ilmi se, mitä tasa-arvolla tarkoitetaan, puhutaan kyllä siitä, ettei menettely loukkaa tasa-arvoa, mutta sitä ei nähdäkseni mainita missään, mikä on tasa-arvo..

..toki lastensaanti nähdään yhdeksi asiaksi, joka hidastaa naisten urakehitystä, mikä nähtäneen epätasa-arvoksi, ja kotona tehty työ niin ikään lienee rohvessoreiden mukaan epätasa-arvoa, mutta miksi miehetkin pitää sitten saattaa tämän epätasa-arvon piiriin näin verotusta naisten hyväksi rukaten..??

Äänestä

tuppaa aina välillä ilmaantumaan jostakin ja tähänkös sitten feministit varmaan taas tarttuvat.

Voitaisiin tehdä tutkimus kuinka paljon kesvertomies maksaa elinaikanaan valtiolle ja taas vastaavasti saa, ja sitten kuinka paljon naiset vastaavasti.

Ei loukkaisi tasa-arvoa tuollainenkaan tutkimus.

Ja kas uskallan väittää että huomattaisiinkin että naiset saavat yhteiskunnalta kymmenen hyvää siinä missä mies sen yhden.

Tällaisia miehiä kohtaan rasistisia ehdotuksia saa ihan vapaasti ehdottaa ja on jopa mahdollista että joku tasa-arvovaltuutettkin jopa kannattaisi sitä. Täällä kun tasa-arvo tarkoittaa lähinnä etuja naisille millon milläkin verukkeella.

Mutta siitä älkööt prohfessoorit olko huolissanne että se joka tienaa maksaa enemmän veroja. Näin se kohtelee tasapuolisesti sukupuolesta riippumatta, mutta sehän näillä "tasa-arvoälyn jättiläisille" on outo ja vieras ajatus...

Äänestä

Kumma kun nuo idiootti professorit eivät puutu epätasa-arvoiseen eläkkeiden maksamiseen, jossa miehet kustantavat suurimman osan naisten eläkkeistä.

Suurimmalla osalla naisista lasten saanti ei edes vaikuta millään tavalla olemattomaan urakehitykseen ja pätevät naiset etenevät urallaan muutaman kuukauden poissaoloista huolimatta.

Perheissä taloudellinen vastuu jaetaan, joten siltäkin osin tuo on merkityksetönta, eikä yksinelävien miesten kuulu kustantaa perheellisten tai perheettömien naisten elämää.

Äänestä

Valtion ja kunnan veroista ja eläkemaksuista maksetaan kaikki ns. pahoinvointivaltion menot. Ainakin miehille se tarkoittaa, että pitää maksaa huomattavasti ememmän kuin mitä saavat takaisin, alkaen juuri eläkkeistä, sairauskuluista sekä ns. palveluista. Naiset puolestaan saavat huomattavasti enemmän takaisin maksamistaan veroluonteisista maksuista. Tästä syystä pitäisi määritellä ylimääräinen naisvero naisten saamista palkoista. Riittäisiköhän edes 20% lisävero korjaamaan asian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iltalehti kirjoittaa kirjoitti:

Naisten maksamia veroja pitäisi alentaa. Miesten veroja tulisi taas korottaa hieman naisten veronalennusta pienemmällä määrällä.

Sama verokertymä saataisiin näin kokoon nykyistä pienemmällä veroasteella, kun verotuksen vääristymät korjaantuisivat ja naiset lähtisivät aktiivisemmin työmarkkinoille, arvioivat taloustieteen professorit Alberto Alesina ja Andrea Ichino. Vaikutus olisi erityisen suuri eteläisen Euroopan maissa, missä naisten työnteko on harvinaisempaa kuin Pohjoismaissa.

Ei loukkaisi tasa-arvoa

Harvardissa ja Bolognan yliopistossa toimivat professorit katsovat, että alhaisemmilla veroilla naiset saisivat korvausta siitä, että heidän urakehityksensä voi kärsiä lasten synnyttämisen takia. Lisäksi sukupuolten mukaan eriytetty verotus muuttaisi perheiden sukupuolirooleja, jotka nyt kannustavat miehiä enemmän kuin naisia työskentelemään kodin ulkopuolella.

Professoreiden mukaan naisten veroale ei loukkaisi sukupuolten välistä tasa-arvoa. Heidän mielestään on tekopyhää puhua tasa-arvosta vain verotuksen alalla, kun tasa-arvo on vielä kaukana esimerkiksi työmarkkinoilla ja perheiden työnjaossa.

Professorit kirjoittavat ideastaan Financial Times -lehdessä.


STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200704196004809_uu.shtml

--------------------------------------------------

Ehkäpä tämä onkin totta länsimaissa. Suomessa tuo ei voi olla niin pitkään tasa-arvoa, kun miehien on pakko tehdä 6 kk - 13 kk orjatyötä valtiolle.

Vai mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu