Miehen Elämä Suomessa

Suuri Ritari

Kirjoitan vaikka en ole kirjailija. Tekee mieli näpäillä kun minulle on kumminkin annettu mielipiteen ja sananvapaus. Aiheena on elämäni Suomessa... Tämä on vähän tälläistä yksinpuhelua valitan. Puutteistani huolimatta pidän itseäni hyvänä miehenä olen työni tehnyt jo vuosien ajan tälle maalle veroni maksanut.

Yleensä miehet on sitä vihamielisempiä sinua kohtaan mitä särmikkäämpi kaveri olet. Ei tarvitse mennä kuin isoon kauppakeskukseen yksin ostoksille, niin tunnet parisuhteessa naisen kanssa liikkeellä olevien miesten vihaiset katseet niskassasi. Pelkäävät, että viet heidän naiset. En sano, että kaikki ovat tällaisia, mutta hyvin monet ovat. Voin tietysti puhua vain omasta kokemuksestani. Toisaalta pitäisi olla imarreltu siitä, että he kokevat sinut uhkaksi, mutta kyllä tämä jatkuva vihamielisyys sinun alitajuntaasi vaikuttaa vaikka olisit kuinka fiksu ja pohdiskeleva. Kaveria ei auteta.

Se murtaa sinua tekee sinusta vaikka alkoholistin pitemmän päälle jos itsetunto ei riitä ja jos et vaan suostu antamaan periksi sitten se aiheuttaa katkeruutta joka helposti esimerkiksi humalassa purkautuu väkivaltana. Minäkin olen kännissä tapellut muutaman kerran. Terveisiä vaan sinne esitutkintaan ja oikeuteen.

Pari kertaa mielessä on käynyt sekin ajatus, että rupean huligaaniksi pelkästään sen takia, että nämä yhteiskunnalliset olot ottavat päähän. Olen treenannut itseni huippukuntoon, joka päivä urheilen 2-3 tuntia vähintään. Tunti jotain kampailulajia, tunti juoksua ja tunti joko uintia tai pyöräilyä, joka ikinen päivä. Toinen syy treenaamiseen on tietysti tämä vuosia kytenyt haave ammatisotilaan urasta ja suomessa se ei ole mahdollista.

Töissä vihaan pomoani ja tylsää työtäni josta saa raskauteen nähden ihan liian pientä palkkaa, ainoa mikä saa jaksamaan, että on suhteellisen hyvät työkaverit ja huumori kukkii. Tuolla töissä ei voi olla mies, muuten saat itsellesi vaikeuksia ja pomot alkaa syrjiä, siellä on sellainen meininki, että pomo saa olla ainoastaan mies siellä. Muuten se tekee sinusta silmätikun alkaa käyttää asemansa suomaa valtaa ja joudut hoitelemaan kaikkein huonoimmat asennuskeikat ja jos se ei auta olet varmasti seuraava, joka saa seuraavissa yt-neuvotteluissa kenkää jos et suostu nuolemaan sen takapuolta. Palkankorotuksetkin menee nuoleskelu järjestyksen mukaisesti.

Miksi sitä suostuisi sopeutumaan yhteiskuntaan jossa ei kykene olemaan onnellinen? Oikeastaan on ihan hullua sopeutua kun melkein joka päivä on ärsytyspäällä. On ollut jo vuosia jonkinlainen tyytymättömyys. Olen kuitenkin jo 29v ja raatanut tämän yhteiskunnan eteen ihan liikaa verrattuna siihen mitä olen siltä saanut. Materiaa olen tietysti saanut, mutta materia ei kiinnosta minua pätkääkään. Voisin polttaa kaikki rahani ja muoti vaatteeni, tietokoneeni, pelivehkeeni, DigiTV:n, urheiluvälineet ja kilpapyöräni ja autoni uunissa.

Välillä sitä on käynyt mielessä se, että pitäisi lähteä tuonne Ranskan Muukalaislegioonaan ennemmin kuin jäädä tänne. Epäluottamuslauseena ja henkilökohtaisena kapinana suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Toteaisi vaan Salut!!! Merci boncoup ideots la finlande!!! Eli Ranskaksi jotakuinkin "Tervehdys!!! kiitos paljon suomilaiset idiootit!!!" Elämä olisi jotenkin selkeämpää ja voisi olla osa jotakin, voisi karsia itsestään kaiken materialisuuden ja muuttua lähinnä henkiseksi soturiksi, joka ei omista mitään jo se, että olisi osa legioonan pitkää perinnettä todistaisi, että olet aika karpaasi.

Kymmenen vuotta kun jaksaisi legioonassa saisi pienen eläkkeen Ranskan valtiolta. Sen jälkeen sitä voisi ostaa jonkun hylättyn mökkin tyhjentyneeltä maaseudulta ja metsästäisi, kalastaisi ruokansa ja kasvattaisi kasviksensa pienessä kasvitarhassa. Kun itse kasvattaisi ruokansa ja olisi tekemisissä yhteiskunnan kanssa mahdollisimman vähän voisi olla täysin oman itsensä herra.

Jos täältä löytyy muita miehiä, jotka harkitsevat lähtöä Fort De Nogent Pariisiin niin minulle voi kirjotella [email protected]

Minulla on aika paljon tietoa legioonasta, jotka olen saanut parilta tutulta jotka ovat sinne jo lähteneet... Jos lähden se on tänä kesänä tai ei koskaan...

28

5268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M135

      Vastausta osa 1.

      Kirjoituksia on monia kohtia, jotka ovat hyviä ja tärkeitä keskustelun aiheita.

      Erittäin mielenkiintoinen kohta on muukalaislegioona, johon on monia eri näkökulmia.

      Myös muita tärkeitä kohtia on. Erittäin tärkeitä.

      Ja otan myös osaltani kantaa niihin osioissa, koska, lie minullakin sananvapaus.

      1. Muukalaislegioonaa voidaan pitää 100 % miesyrityksenä.

      Se on ainoa yritys, mikä on 100 % miesyritys, jos nyt käytetään nimitystä -yritys.

      Se on kuitenkin organisaatio, missä esiintyy 100 % miestoimintaa.

      Filosofiselta näkökannalta ajateltuna tuo on siitä erikoinen, että se on esimerkki siitä, 100 % miestoiminnasta.

      - On erittäin tärkeää huomata, että mikäli maapallolla ei olisi muukalaislegioonaa, niin hitto vieköön. Ei olisi olemassa yhtikäs mitään konkreettista, missä nähtäisiin 100 % miestoiminta.

      Jos sitten tuota vertaa sitten muihin "organisaatioihin". Niin ei ole vertauksessa mikään ihme, että muukalaislegioonalaisia pidetään olevan sieltä kovimmasta päästä. Muukalaislegioonalainen, vaikka olisi korpraali tai vastaava, verrattuna muihin armeijoihin, tuo muukalaislegioonan korpraali kävelee reippaasti yli arvoasteikoiden, pelkällä olemuksellaan. Tuo nurkassa istuva hiljainen mies, heinänkorsi suussa.

      (toki oma mielipiteeni on, että miesten keskinäinen tasa-arvo, sekä itsemääräämisoikeus ei muukalaislegioonassa, kuitenkaan, toimi, sitä ei ole.

      mutta se (muukalaislegioona) on tärkeä esimerkki. ilman sitä, ei olisi mitään, hitto vie)

      Muukalaislegioona on myös minun mielenkiintoni saanut aikoinaan. Mutta miksi. Siksi, että se oli ainoa paikka missä oli 100 % miestoimintaa.

      (nykyään hitto tehdään kaikenlaisia pervotutkimuksia hemmetti, mutta luonnollinen miestoiminta on kielletty)

      On siis olemassa miehiä, joita kiinnostaa 100 % miestoiminta. Vähemmistö. Mutta sillä ei ole merkitystä. Vähemmistö. Mutta sillä ei ole merkitystä. Vähemmistö.

      Myöhemmin lisää ...

      • Suuri Ritari

        Muukalaislegioonalla oli aikoinaan myös oma bordelli ihan viime vuosiin saakka, jota legioonan sotilaspoliisit ylläpitivät. Kiinnostava yksityiskohta on myös se, että näihin bordelleihin töihin pääsystä naiset tappelivat keskenään. Työkeikka oli kuukaudeksi aina kerrallaan. Naisille tehtiin täydelliset lääkärintarkastukset terveyden varmistamiseksi, joten tautiriskit olivat minimoidut. Sotilaspoliisit pitivät huolen siitä, että hommissa käytettiin ehkäisyä ja että naisia ei fyysisesti vahingoiteta ja, että nainen saa maksun palveluksistaan. Legioonan bordellissa nainen tienasi kuukauden aikana vuosien palkkaa vastaavan summan rahaa. Asiakkaat ovat huippuunsa treenattuja ammattisotilaita, ei mitään läskimahoja.

        Nykyään legioonalla ei ole virallista bordellia, joten nämä seksi hommat ovat menneet sillä saralla kuulemma paljon hämärämmiksi ja ammattirikollisten pyörittämäksi toiminnaksi. Feministit ovat pakottaneet toiminnan tällaiseksi.

        Palveluksen jälkeen legioonalaisella ei ole muuta paikkaa mihin mennä on aina paikka legioonan omassa vanhainkodissa. Legioonan eläkeläiset voivat mennä viettämään vanhat päivänsä, sinne ja heistä huolehditaan ja he saavat myös pitää omaa kasvitarhaa tms. Legioona huolehtii omistaan hautaan asti, jokainen legioonalainen on velvoitettu työskentelemään legioonan vanhainkodissa osan palvelus-ajastaan huolehtien legioonan eläkeläisistä.

        Legioonassa haavoittuneita ei potkita pois vaan heille etsitään mahdollisuuksien mukaan tehtävä jota he voivat hoitaa vammoistaan huolimatta tai sitten he voivat mennä elämään eläkeläisten farmille. Suomessa töissään loukkaantuneet hylätään aika pitkälti asumaan johonkin yksiöön ihan minimi hoidolla, naiset ja kaikki sosiaalinen seura yleensä katoaa siinä vaiheessa.

        Huonona puolena on se, että monet menevät nykyään legioonaan pelkästään rahan ja ruuan takia. Sen takia karkaamistapauksia on myös paljon. Suomalaisia kuulemma arvostetaan keskimääräistä enemmän ja muistakin rikkaista maista tulevia legioonalaisia, koska rikkaasta maasta tulevat harvoin menevät legioonaan pelkän ruuan ja rahan takia vaan heillä on usein suurempi vakaumus ja vapaaehtoisuus takana kuin jostakin köyhästä maasta tulevat. Legioonassa palvelee miehia 110 eri maasta ja kansallisuusryhmästä se on aika kansainvälinen miesliike.

        Legioonan 200 vuotisen historian aikana tietääkseni vain yksi nainen on palvellut muukalais legioonassa se oli yksi rekkakuski toisessa maailmansodassa.

        Se on eri kysymys miksi tuhannet miehet kulkevat ranskan muukalaislegioonan porteista sisään syitä on monenlaisia.
        Viidakkotaistelu rykmentistä dokumentti
        http://www.youtube.com/watch?v=-t1I3eXpWys
        http://www.youtube.com/watch?v=pp3lW_aVF3I&mode=related&search=
        http://www.youtube.com/watch?v=koDdy8BPg5s&mode=related&search=
        http://www.youtube.com/watch?v=-mAgGXcd3Qo&mode=related&search=
        http://www.youtube.com/watch?v=18P5ZPXc520&mode=related&search=

        Monien kasvoilta paistaa jonkinlainen zen tyyneys vaikka kovaa on ja ehkä pieni ylpeyskin. Vaikka varmana joukossa on kusipäitä, mutta jos on mies pitäisi pärjätä.

      • M135
        Suuri Ritari kirjoitti:

        ”Muukalaislegioonalla oli aikoinaan myös oma bordelli ihan viime vuosiin saakka, jota legioonan sotilaspoliisit ylläpitivät. Kiinnostava yksityiskohta on myös se, että näihin bordelleihin töihin pääsystä naiset tappelivat keskenään. Työkeikka oli kuukaudeksi aina kerrallaan. Naisille tehtiin täydelliset lääkärintarkastukset terveyden varmistamiseksi, joten tautiriskit olivat minimoidut. Sotilaspoliisit pitivät huolen siitä, että hommissa käytettiin ehkäisyä ja että naisia ei fyysisesti vahingoiteta ja, että nainen saa maksun palveluksistaan. Legioonan bordellissa nainen tienasi kuukauden aikana vuosien palkkaa vastaavan summan rahaa. Asiakkaat ovat huippuunsa treenattuja ammattisotilaita, ei mitään läskimahoja.”

        - Sinänsä harmi. Minun mielestä.

        Mielenhallintaa.

        Kyllähän mies vetää vaikka vuoden 100 % selibaatin, jos niikseen tulee. Minä vedin. Yöllisille purkauksille en syvässä unessa mahtanut mitään, mutta se on luonnonjärjestämää, terveyden kannalta ihan hyvä sitäpaitsi.

        Mutta sitten törmäsin naiseen.

        ”Nykyään legioonalla ei ole virallista bordellia, joten nämä seksi hommat ovat menneet sillä saralla kuulemma paljon hämärämmiksi ja ammattirikollisten pyörittämäksi toiminnaksi. Feministit ovat pakottaneet toiminnan tällaiseksi.”

        ”Palveluksen jälkeen legioonalaisella ei ole muuta paikkaa mihin mennä on aina paikka legioonan omassa vanhainkodissa. Legioonan eläkeläiset voivat mennä viettämään vanhat päivänsä, sinne ja heistä huolehditaan ja he saavat myös pitää omaa kasvitarhaa tms. Legioona huolehtii omistaan hautaan asti, jokainen legioonalainen on velvoitettu työskentelemään legioonan vanhainkodissa osan palvelus-ajastaan huolehtien legioonan eläkeläisistä.”

        ”Legioonassa haavoittuneita ei potkita pois vaan heille etsitään mahdollisuuksien mukaan tehtävä jota he voivat hoitaa vammoistaan huolimatta tai sitten he voivat mennä elämään eläkeläisten farmille.”

        - Reilua. Sinänsä.

        ”Suomessa töissään loukkaantuneet hylätään aika pitkälti asumaan johonkin yksiöön ihan minimi hoidolla, naiset ja kaikki sosiaalinen seura yleensä katoaa siinä vaiheessa.”

        - Näinpä. Helvetti.

        Mitä tässä tarvitaan, niin 10 …

        ”Huonona puolena on se, että monet menevät nykyään legioonaan pelkästään rahan ja ruuan takia. Sen takia karkaamistapauksia on myös paljon. Suomalaisia kuulemma arvostetaan keskimääräistä enemmän ja muistakin rikkaista maista tulevia legioonalaisia, koska rikkaasta maasta tulevat harvoin menevät legioonaan pelkän ruuan ja rahan takia vaan heillä on usein suurempi vakaumus ja vapaaehtoisuus takana kuin jostakin köyhästä maasta tulevat. Legioonassa palvelee miehia 110 eri maasta ja kansallisuusryhmästä se on aika kansainvälinen miesliike.”

        ”Legioonan 200 vuotisen historian aikana tietääkseni vain yksi nainen on palvellut muukalais legioonassa se oli yksi rekkakuski toisessa maailmansodassa.”

        - Harmi.

        ”Se on eri kysymys miksi tuhannet miehet kulkevat ranskan muukalaislegioonan porteista sisään syitä on monenlaisia.
        Viidakkotaistelu rykmentistä dokumentti
        http://www.youtube.com/watch?v=-t1I3eXpWys
        http://www.youtube.com/watch?v=pp3lW_aVF3I&mode=related &search=
        http://www.youtube.com/watch?v=koDdy8BPg5s&mode=related &search=
        http://www.youtube.com/watch?v=-mAgGXcd3Qo&mode=related &search=
        http://www.youtube.com/watch?v=18P5ZPXc520&mode=related &search= ”

        ”Monien kasvoilta paistaa jonkinlainen zen tyyneys vaikka kovaa on ja ehkä pieni ylpeyskin. Vaikka varmana joukossa on kusipäitä,

        mutta jos on mies pitäisi pärjätä.”

        - Aivan. Missäpä mies ei pärjäisi. Etenkin kun on vielä kaverit vierellä. Lisäksi. Miehen rakentama systeemi, ei ole systeemi taivaasta tipahtanut.

        Mies pärjää kadullakin. Yksin.

        Mutta yksinäisyys on ikävä asia.

      • M135

        Osa 1. jatkoa.

        Ajatus siitä, että emme voisi ottaa esimerkkiä 100 % miesyrityksestä, tilanne oli täysin oksettava.

        Mutta. Nyt on esimerkki 100 % miesyrityksestä. Siinä suhteessa minä nostan hattua joka muukalaislegioonalaiselle miehelle. Kaikille niille miehille, ketkä pitävät sitä organisaatiota pystyssä.

        Ajatellaan. Mikäli muukalaislegioonaa ei olisi … Emme voisi ottaa sitä esimerkiksi. Mikäli muukalaislegioonaa ei olisi … Emme keskustelisi.

        Ei hitto vie …

      • M135
        M135 kirjoitti:

        Mutta tällä hetkellä muukalaislegioona, mitä se on, niin se on kuitenkin sotilaallinen organisaatio. Tehkööt mitä huvittaa.

        Mutta mikä hemmetin uhka on mies, joka perheineen elää metsänlaidalla, vaatimattomasti, mutta onnellisesti. Missä tarve sotilasorganisaatioille?

        Ei miestä varten tarvitse pitää sotilasorganisaatioita yllä. Ei hitto vieköön. Ei mies ole uhka (mikäli ei ärsytä kovin, heh).

        Sikälikin, mikäli lähdetään ruohonjuuritasolta liikkeelle, mitä tuo sotilasorganisaatio vaatii, niin sehän vaatii tavallisia työmiehiä tekemään tehdastyötä. Aseita. Varusteita. Pimeänäkölaseja.

        Ehkä mielikuva itsenäisestä soturista kytee muukalaislegionalaisten mielissä. Mielikuvat itsenäisistä miehistä jotka metsässä tulevat toimeen vihollisten keskellä.

        Mutta. Mikäli siis lähtee tavallista tehdaselämää karkuun muukalaislegioonaan, tehköön siinä organisaatiossa myös kukin itse kaiken lisäksi tehdastyön, valmistakoot itse aseensa. Nythän he eivät tee. He ovat lopultakin riippuvaisia tavallisesta työmiehestä.

        Turhaa. Joutavaa. Koko elämä menee turhuuteen muukalaislegioonassa, eikä maailma ole yhtään parempi paikka sen ”hienon kokemuksen” jälkeen.

        Filosofisella tasolla ehkä tavoiteltu yksinkertaista elämää, että pääsisi rauhassa kaiken kokemansa jälkeen elämään rauhaisaa elämää metsänlaitaan ja kasvattamaan perunoita. Kohta huomaakin, että perskele mikäs asetehdas se tuohon viereen on noussut. Ai, tollasta rynkkyähän mä nuolin siellä legioonassa, ookei.

        Kuitenkin. Voiko siis pahemmin kusta itseään silmään. Mikäli mies antaa toisen heilutella. Jalat maassa. Ei haudassa.

        --------------------------------------------------
        Ei ollut henkilökohtaista kritiikkiä.

      • M135
        M135 kirjoitti:

        ”Muukalaislegioonalla oli aikoinaan myös oma bordelli ihan viime vuosiin saakka, jota legioonan sotilaspoliisit ylläpitivät. Kiinnostava yksityiskohta on myös se, että näihin bordelleihin töihin pääsystä naiset tappelivat keskenään. Työkeikka oli kuukaudeksi aina kerrallaan. Naisille tehtiin täydelliset lääkärintarkastukset terveyden varmistamiseksi, joten tautiriskit olivat minimoidut. Sotilaspoliisit pitivät huolen siitä, että hommissa käytettiin ehkäisyä ja että naisia ei fyysisesti vahingoiteta ja, että nainen saa maksun palveluksistaan. Legioonan bordellissa nainen tienasi kuukauden aikana vuosien palkkaa vastaavan summan rahaa. Asiakkaat ovat huippuunsa treenattuja ammattisotilaita, ei mitään läskimahoja.”

        - Sinänsä harmi. Minun mielestä.

        Mielenhallintaa.

        Kyllähän mies vetää vaikka vuoden 100 % selibaatin, jos niikseen tulee. Minä vedin. Yöllisille purkauksille en syvässä unessa mahtanut mitään, mutta se on luonnonjärjestämää, terveyden kannalta ihan hyvä sitäpaitsi.

        Mutta sitten törmäsin naiseen.

        ”Nykyään legioonalla ei ole virallista bordellia, joten nämä seksi hommat ovat menneet sillä saralla kuulemma paljon hämärämmiksi ja ammattirikollisten pyörittämäksi toiminnaksi. Feministit ovat pakottaneet toiminnan tällaiseksi.”

        ”Palveluksen jälkeen legioonalaisella ei ole muuta paikkaa mihin mennä on aina paikka legioonan omassa vanhainkodissa. Legioonan eläkeläiset voivat mennä viettämään vanhat päivänsä, sinne ja heistä huolehditaan ja he saavat myös pitää omaa kasvitarhaa tms. Legioona huolehtii omistaan hautaan asti, jokainen legioonalainen on velvoitettu työskentelemään legioonan vanhainkodissa osan palvelus-ajastaan huolehtien legioonan eläkeläisistä.”

        ”Legioonassa haavoittuneita ei potkita pois vaan heille etsitään mahdollisuuksien mukaan tehtävä jota he voivat hoitaa vammoistaan huolimatta tai sitten he voivat mennä elämään eläkeläisten farmille.”

        - Reilua. Sinänsä.

        ”Suomessa töissään loukkaantuneet hylätään aika pitkälti asumaan johonkin yksiöön ihan minimi hoidolla, naiset ja kaikki sosiaalinen seura yleensä katoaa siinä vaiheessa.”

        - Näinpä. Helvetti.

        Mitä tässä tarvitaan, niin 10 …

        ”Huonona puolena on se, että monet menevät nykyään legioonaan pelkästään rahan ja ruuan takia. Sen takia karkaamistapauksia on myös paljon. Suomalaisia kuulemma arvostetaan keskimääräistä enemmän ja muistakin rikkaista maista tulevia legioonalaisia, koska rikkaasta maasta tulevat harvoin menevät legioonaan pelkän ruuan ja rahan takia vaan heillä on usein suurempi vakaumus ja vapaaehtoisuus takana kuin jostakin köyhästä maasta tulevat. Legioonassa palvelee miehia 110 eri maasta ja kansallisuusryhmästä se on aika kansainvälinen miesliike.”

        ”Legioonan 200 vuotisen historian aikana tietääkseni vain yksi nainen on palvellut muukalais legioonassa se oli yksi rekkakuski toisessa maailmansodassa.”

        - Harmi.

        ”Se on eri kysymys miksi tuhannet miehet kulkevat ranskan muukalaislegioonan porteista sisään syitä on monenlaisia.
        Viidakkotaistelu rykmentistä dokumentti
        http://www.youtube.com/watch?v=-t1I3eXpWys
        http://www.youtube.com/watch?v=pp3lW_aVF3I&mode=related &search=
        http://www.youtube.com/watch?v=koDdy8BPg5s&mode=related &search=
        http://www.youtube.com/watch?v=-mAgGXcd3Qo&mode=related &search=
        http://www.youtube.com/watch?v=18P5ZPXc520&mode=related &search= ”

        ”Monien kasvoilta paistaa jonkinlainen zen tyyneys vaikka kovaa on ja ehkä pieni ylpeyskin. Vaikka varmana joukossa on kusipäitä,

        mutta jos on mies pitäisi pärjätä.”

        - Aivan. Missäpä mies ei pärjäisi. Etenkin kun on vielä kaverit vierellä. Lisäksi. Miehen rakentama systeemi, ei ole systeemi taivaasta tipahtanut.

        Mies pärjää kadullakin. Yksin.

        Mutta yksinäisyys on ikävä asia.

        "Mielenhallintaa.

        Kyllähän mies vetää vaikka vuoden 100 % selibaatin, jos niikseen tulee. Minä vedin. Yöllisille purkauksille en syvässä unessa mahtanut mitään, mutta se on luonnonjärjestämää, terveyden kannalta ihan hyvä sitäpaitsi.

        Mutta sitten törmäsin naiseen."

        - Voi kuulostaa varsin typerältä, kun tällaisia kertoilen.

        Mutta mietitäänpä tarkemmin tätä elämää. Monet pakenevat luostareihin ja vuorille viettämään selibaattia yksinäisyyteen. Mutta minusta tuo on kovin keinotekoista.

        Moni tulee luostarista, ja menee suoraan bordelliin. Mikäs helvetin keikka se luostarikeikka sitten lopulta olikaan.

        Vaatii enemmän miestä viettää selibaatti tässä yhteiskunnassa, joka on pornoa täynnä.

        Ei tarvitse avata, kuin televisio, niin siellä akat persettä heiluttaa.

        Kyllä normaalilla miehellä himot nousee.

        Mutta vietetäänpä se selibaatti. Hylätään kaikki himot naista kohtaan. Eihän se loppupeleissä ole edes naista kohtaan reilua. Ajatukset on puhdistettava.

        Sepä vaatii aika paljon miestä, että pystyy sen toteuttamaan.

        100 % selibaatti. Ilman pornoakin.

        Moniko mies tänä päivänä pystyy?

        - Huorat tänä päivänä miestä viettelee. Mutta mitä aitoa he antavat miehelle? Eivät mitään aitoa.

        Olkaa minusta mitä mieltä hyvänsä.

        Lisäksi kirjoitukseni saattavat näyttää paasaukselta tms. Mutta aika rentoa meininki on loppujen lopuksi.

        (toki kirjoitukseni ovat epäselviä kirjoitusasultaan, siitä pahoittelut. en vain osaa)

      • Suuri Ritari
        M135 kirjoitti:

        Mutta tällä hetkellä muukalaislegioona, mitä se on, niin se on kuitenkin sotilaallinen organisaatio. Tehkööt mitä huvittaa.

        Mutta mikä hemmetin uhka on mies, joka perheineen elää metsänlaidalla, vaatimattomasti, mutta onnellisesti. Missä tarve sotilasorganisaatioille?

        Ei miestä varten tarvitse pitää sotilasorganisaatioita yllä. Ei hitto vieköön. Ei mies ole uhka (mikäli ei ärsytä kovin, heh).

        Sikälikin, mikäli lähdetään ruohonjuuritasolta liikkeelle, mitä tuo sotilasorganisaatio vaatii, niin sehän vaatii tavallisia työmiehiä tekemään tehdastyötä. Aseita. Varusteita. Pimeänäkölaseja.

        Ehkä mielikuva itsenäisestä soturista kytee muukalaislegionalaisten mielissä. Mielikuvat itsenäisistä miehistä jotka metsässä tulevat toimeen vihollisten keskellä.

        Mutta. Mikäli siis lähtee tavallista tehdaselämää karkuun muukalaislegioonaan, tehköön siinä organisaatiossa myös kukin itse kaiken lisäksi tehdastyön, valmistakoot itse aseensa. Nythän he eivät tee. He ovat lopultakin riippuvaisia tavallisesta työmiehestä.

        Turhaa. Joutavaa. Koko elämä menee turhuuteen muukalaislegioonassa, eikä maailma ole yhtään parempi paikka sen ”hienon kokemuksen” jälkeen.

        Filosofisella tasolla ehkä tavoiteltu yksinkertaista elämää, että pääsisi rauhassa kaiken kokemansa jälkeen elämään rauhaisaa elämää metsänlaitaan ja kasvattamaan perunoita. Kohta huomaakin, että perskele mikäs asetehdas se tuohon viereen on noussut. Ai, tollasta rynkkyähän mä nuolin siellä legioonassa, ookei.

        Kuitenkin. Voiko siis pahemmin kusta itseään silmään. Mikäli mies antaa toisen heilutella. Jalat maassa. Ei haudassa.

        --------------------------------------------------
        Ei ollut henkilökohtaista kritiikkiä.

        "Kuitenkin. Voiko siis pahemmin kusta itseään silmään. Mikäli mies antaa toisen heilutella. Jalat maassa. Ei haudassa."

        Tämä on totta osittain. Koulutusvaiheessa voi olla rankkaa, jotta heikot voidaan karsia pois, mutta totuus on se, että ei noissa ammattisotilaspiireissä vanhempia sotilaita ja omat kykynsä kaikin puolin todistaneita komennella samaan tyyliin kuin suomen armeijassa. Koulutuksen kovuus on myös sitä, että mies kasvaa miehenä ja näkee, että minä teen ja minä pärjään. Vanhempien sotilaiden kohdalla kehotetaan tekemään ja se suhde perustuu luottamukseen siitä, että hommat onnistuvat. Legioonassa kunnioitus pitää ansaita, niin kuin kaikkialla.

        Mitä tulee legioonan aliupseereihin, he ovat joutuneet ansaitsemaan muiden luottamuksen omilla kyvyillään. Nousten asemaansa muiden legioonalaisten joukosta, sen takia heitä arvostetaan. Upseerit ovat ranskan armeijasta tulleita. Upseeristossa on kirjavaa henkilökuntaa, osa on kuulemma epäpäteviä, koska he ovat tulleet reittiä jossa ei tarvitse ansaita suurimman osan luottamusta päästäkseen siihen asemaansa.

        Legioonan koulutusmetodit ovat karuja verrattuna muihin armeijoihin. Aina ei edes saa ruokaa kuin pienen leipäpalan päivässä ja sillä on opittava pärjäämään seuraavaan päivän aamuun asti. Monet länsimaisiin mukavuuksiin tottuneet miehet järkyttyvät legioonan olosuhteista niin paljon, että kusevat patjansa puhki yöllä itkien omaa kohtaloaan ja yleensä yrittävät karata sen jälkeen tai sekoavat. Siihen pitää valmistautua henkisesti ja ottaa tämäkin haasteena jos mielii pärjätä.

        "Mutta. Mikäli siis lähtee tavallista tehdaselämää karkuun muukalaislegioonaan, tehköön siinä organisaatiossa myös kukin itse kaiken lisäksi tehdastyön, valmistakoot itse aseensa. Nythän he eivät tee. He ovat lopultakin riippuvaisia tavallisesta työmiehestä. "

        Tämä on totta, mutta itseään voi lohduttaa sillä ajatuksella, että asetehtaissa palkat ovat yleensä hyvät, työolot kohtuulliset ja työpaikat yleensä elinikäisiä. Pelkoa töiden siirtymisestä Kiinaan tai vastaavaan ei ole, sillä yksikään valtio ei asetehtaita siirrä mihinkään epädemokraattiseen maahan. Ranskan valtio voi luopua kaikesta muusta, mutta asetehtaista ja heidän työntekijät ovat Ranskalle niin tärkeitä, että heistä pidetään aina huolta vaikka muiden kustannuksella.

        Legioonalaiset itse hoitavat kaikki rakennustyöt, varusteiden huollon ja huolehtivat omasta vanhainkodistaan legioonan vanhuksille. Ulkopuolelta tarvitaan varusteita. Sisäpuolella melkein kaikki mitä voidaan, tehdään itse, jos legioona tarvitsee kuntoradan, he rakentavat sen itse. Jos he tarvitsevat parakin legioonan pioneerit rakentavat parakin ja muut legioonalaiset ovat apuna tarpeen mukaan. Näin se toimii legioonalaisen on osattava myös rakentaa ja huolehtia omista vanhuksista pelkkien sota taitojen lisäksi. Ei noi jotka huutelee Ranskan Muukalaislegioonalle, tyyliin te olette ihan pelle sota joukko tiedä siitä mitään.

        Kiinnostavan yksityiskohtana voisi mainita, että legioonassa on myös yksi juhlapäivä jolloin upseerien on palveltava miehistölle aamupala sänkyyn. Eli siellä on yksi päivä vuodessa jolloin miehistö saa olla herrana ja herrat miehistönä.

        Onko suomalaisissa firmoissa yhtään päivää jolloin pukuportaan väki tulee tekemään duunarin hommat edes yhtenä ainoana päivänä? Ei taida olla.

    • M135

      2. Miehellä on varallisuutta. Ei tarvitse olla kuin vaikka 4 vuotta tehtaalla tms. töissä, niin varallisuutta kertyy yllin kyllin.

      Minä joskus katselen, kun palkasta valitetaan.

      Itse tullaan meillä toimeen varsin vähällä. Ei ole pitkään aikaan ostettu mitään. Päinvastoin.

      Ja. En ole ikinä pyytänyt palkankorotusta. Mutta tulokäyrä on silti koko ajan ylöspäin. Ja oikein se onkin. Pidän sitä reiluna.

      --------------------------

      Mutta ei miehelle oikeus toteudu nyky-yrityksissä, silti. Se on totuus. Patistelua on miestä kohtaan kaikenlaista.

      Erään asian pahimpina näen miehen juoksuttamisen helvetti näissä vuokratyömiesyrityksissä. Ei hitto vie, perkele.

      "Vuokratyömiespalvelu"

      Minua sieppaa miehen kohtelu vuokratyömiehenä. Tuo on sietämätöntä.

      Ja se miten työmiestä laiminlyödään tänä päivänä. Ei helvetti.

      Ja miten työturvallisuus laiminlyödään tänäpäivänä. Se on sama, kun työnantaja (”työnantaja”) työmiestä löisi turpaan. Miten kauan mies sitä sietää …

      Ja miehen työtaakka.

      Ja irtisanomiset sen tähden, että pitää työturvallisuusasioista huolta ... Käsittämätöntä.

      ...

      Näen erinomaisena vaihtoehtona 100 % miesyrityksen perustamisen.

    • M135

      (vastailen, koska tunnen tarvetta kirjoittaa, toivoisin paljon muidenkin vastauksia tähän ketjuun)

      ”Puutteistani huolimatta pidän itseäni hyvänä miehenä olen työni tehnyt jo vuosien ajan tälle maalle veroni maksanut.”

      - Aivan. Levon olet ansainnut.

      Olkoon lepo lähtökohta.

      Mitä vaatimusta esimerkiksi minulla on sinua kohtaan? – Jos minä pärjään, niin kuin väitän pärjääväni. Eihän minulla ole mitään vaatimuksia.

      Mitä minä vaatisin tekemään asioita puolestani?

      Se on hyvä, kun vapautemme tunnustetaan eikä astuta toistemme varpaille, mutta emmehän astukkaan. En ole nähnyt ketään pomppimassa varpaallani.

      Me elämme levossa, kun autiolla saarella joka on täynnä hedelmiä. Ihminen pärjää jos ei menetä luottamustaan.

      -----------------------------------------------------------------

      Ei hitto ne oli hienoja aikoja, kun elimme vielä 1200 luvulla. Oli metsää, oli tilaa. Oli vielä järviä, jossa sai kalastaa tuosta vaan. Amerikkakin oli vielä vapaa maa (enäähän se ei sitä ole, vaikka kivenkovaa sitä väittävät).

      Oli työmiesten kulta-aikaa.

      Tähän voisi laittaa pari rivinväliä hiljentymisen tähden nyt, ne oli hienoja aikoja.

      -----------------------
      -----------------------
      -----------------------
      -----------------------
      -----------------------

      Mutta. Mutta.
      Kun katsotaan nyky-yhteiskuntaa, niin mikä on lähtökohta? Työ.

      Hitto. Katsotaan ystäviämme, sukulaisiamme, jopa vanhempiamme. Mitä he kysyvät …

      ”Mitä teet työksesi?”

      Nuoremmilta kavereilta kysytään.

      ”Joko olet saanut kesätöitä?”

      ”Joko opiskelut ovat ohitse?”

      ”Joko olet menossa armeijaan?”

      Jotkut jopa sanovat …

      ”Pyri reserviupseerikouluun, tai aliupseerikouluun.”

      Mutta mikä on tärkeää, niin eikö toisista huolehtiminen. Ja eikö juuri tuo ole unohtunut …

      Missä ovat ne miehet, jotka pitävät toisista huolen, ja tarjoavat lepoa, eivätkä työtä?

      Missä?

      Missä on sellaiset sukulaiset ja tuttavat ja ystävät, jotka tarjoavat lepoa?

      Missä?

      Usein työn tyrkyttäminen on vielä ovelaa. Välinpitämättömyys on kieroa, ja hymy on leveä … Tiedostamatonta.

      ”Toivottavasti saat kivan työpaikan.”

      ”Olipa hyvä että sait töitä.”

      - Minä näen tuon välinpitämättömyytenä ja vastuunpakoiluna, joka on suureksi vahingoksi ihmisille. Siis sen, että työtä tuputetaan toisille, mutta ei tarjota lepoa toiselle.

      Tässä on selkeä periaatteellinen linjaus.

      ------------------------

      Ihmiset ovat tulleet sairaiksi työnteosta. Menettäneet sille terveytensä. Mutta eivät huomaa, että eivät välitä perheestään eikä ystävistään. Ja itsekin voivat huonosti.

      (lepää hyvä mies. meillä on eväät siihen, kun ...)

      Mutta siinä ei ole kaikki. Nyt ehkä, ehkä, monet tämän viestin lukijat ajattelevat, tyypilliseen tapaansa, ”tuo puhuu tyhmiä, mitä siitä tulee, jos kaikki vain lepäilevät.”

      - Mutta kas. Me puhumme kuitenkin 100 % miesyrityksestä, jossa miehet tekevät työtä rakentaakseen. Kun työ on tehty, toisten puolesta, sen jälkeen voidaan levätä.

      Kun me saamme 7 päivän työt tehtyä 4 päivässä, me lepäämme 3 päivää.

      Traktori on tehty sitä varten, että työmme helpottuu. Koneet jyskyttää, miesten ei tarvitse. Hitto vie.

      Mutta yleisesti.
      Olemme eksyneet. Tarjoamme toisille työtä, mutta emme lepoa.

      Katsotaanpa pikkupoikia. Pikkupojat pyörii innokkaasti työmiesten jaloissa, kun työmiehet tekevät töitä. Heitä kiinnostaa. Katsokaa vaikka. Pikkupoika on innokas. Ja reilu, jo pienestä, minusta se on ihmeellistä.

      Mutta siinä vaiheessa, jos (ja kun olemme tässä nyky-yhteiskunnassa tehneet juuri sen virheen) teemme sen virheen, että alamme pakottaa pieniä poikia tekemään töitä, alkaakin tuo työ, pian pikkupoikia kyllästyttämään ja maistumaan puulle.

      Pian innokkaasta pikkupojasta on kohta tullut kuin vanhemmat, itsekkäät ja toisiaan auttamattomat miehet.

      ---------------
      Selkeä linjaus oltava, reilu peli.
      ---------------

      Rahan ahneus, saa monen miehen sortamaan kaveriaan. Ja täysin usein tuo on vielä täysin tiedostamatonta, yleistä toimintaa, ”yleisesti hyväksyttyä”. Kuitenkin tiedostamatonta.

      Reilua kättä täällä tarvitaan. Mies ei ole tyhmä.

      Mutta miten helvetissä autat nykypäivän miehiä. On liikaa ahneutta. Liikaa toisten hyväksikäyttöä.

      Ja missä ovat 100 % miesyritykset. Missä on reilu käsi.

      Sanomme toisillemme liian helposti, "sinun on tehtävä työtä että tulet toimeen". Kuka meille sanoo sen, että me rakennamme tuon, lepää.

      ------------------
      100 % miesyritys hoitaa.
      ------------------

      Ja mitä naiset tekevät työpaikoilla. Sanovatko he joskus meille miehille, että lepää sinä mies. Eivät sano. Eivät sano. Eivät koskaan. Eivät ole koskaan sanoneet! Päinvastoin. Miehen pitäisi tehdä heidän mielestään vain enemmän ja enemmän. Ja täydellisestä levon antamisesta miehelle, eivät feministit ole koskaan kuulletkaan, eivätkä ole edes sitä miettineet.

      Olen sanonut sen jo monta kertaa. Feministit eivät anna miehelle lepoa. Ja se on tänäpäivänä fakta. Pelkkiä vaatimuksia ja vaatimuksia asettavat miehille. (ja monet miehet tekevät heidän tahtonsa mukaan, mutta mitä saavat palkaksi? –kärttyisyyttä, eikä arvostusta. ja eivät lepoa naiselta.)

      100 % miesyritys. Olen itse, mitä omaa panostani siihen. Niin 8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa. Minä lähden tuosta liikkeelle. Mutta jos joku haluaa, niin lähteköön jostakin toisesta ajasta tai tavasta, tai ei vaikka mistään, levätköön sitten vaikka. Mutta minä lähden 8 tunnista. Kukaan ei ole sanonut, että niin minun pitäisi tehdä. Mutta minä itse olen asettanut sen itselleni.

      Moni mies on muukalaislegioonassa valmis vaikka mihin. Kun niitä filmejä katsoo, niin mies käskee toista punnertamaan itsensä äärirajoille ja kaikkea muuta, aivan äärirajoille asti. Ja sen jälkeen täytyy miehen vielä jaksaa. Ja mies jaksaa.

      Mutta. Onko meistä tullut tyhmiä.

      Me tiedämme kyllä puutteet tämän päivän työelämässä. Me tiedämme, että työmies voi huonosti.

      Olemmeko kokonaan kadottaneet rakentavan meiningin ja työn, missä tulee konkreettinen hyöty, ja palkkana nautinto ja lepo.

      Mikä on keinotekoista työtä, ja mikä on oikeaa työtä?

      Minusta on hienoa, että mies haaveilee yksinkertaisesta elämästä. Elämästä pienessä mökissä ja oma itsehoidettu pelto vieressä.

      - Ajateltuna juuri. Kenelle tuo mies on vaivaksi?

      Eikö ole reilu mies, niin on. Siinä on hyvä kaveri.

    • M135

      Suomessa tuntuu olevan asiat hyvin, kun hyvät miehet suunnittelevat lähtöä muukalaislegioonaan.

      Eli oikeasti olemme hoitaneet asian helvetin huonosti. Mies voi pahoin.

      Itse torilla kävellessäni katson kokonaiskuvaa Suomen Miehestä.
      Piru, ruohonjuuritasolla mies voi helvetin huonosti. Mies on syrjäytetty, potkittu. Eukkokin jättänyt.

      Ei kukaan mies itsellensä sitä tahdo.

      • M135

        Otsikko "Suomessa asiat hyvin" siis tarkoitti päinvastaista.

        Asiat miehellä, yleisesti, ei ole hyvin.

      • Suuri Ritari
        M135 kirjoitti:

        Otsikko "Suomessa asiat hyvin" siis tarkoitti päinvastaista.

        Asiat miehellä, yleisesti, ei ole hyvin.

        Toisaalta vaeltaminen, seikkaileminen ja sotiminen on aina kuulunut erottamattomana osanana nimenomaan miehen elämään ilman miestä ei olisi amerikkaa löytynyt.

      • Suuri Ritari
        M135 kirjoitti:

        Otsikko "Suomessa asiat hyvin" siis tarkoitti päinvastaista.

        Asiat miehellä, yleisesti, ei ole hyvin.

        Se on kyllä totta, että ei työn tekeminen tee miestä onnelliseksi jos sillä ei ole muuta tarkoitusta kuin hankkia kaikki mahdolliset urheilu-, muoti- ja viihde härpäkkeet.

        Minulla on kaikki mahdolliset pelivehkeet himassa, Taulu TV, Mikrotietokone, Playstation eli pleikkari, urheiluvälineita ja vaikka mitä, mutta ei ne loppujen lopuksi tee hullua hurskaammaksi. Unohdin mainita, että omistan myös ison kasan muoti vaatteita ja esim. suhteellisen kallista 5 nahkarotsia osa ostettu italiasta.

        En minä noita pelilaitteita pahemmin ehdi käyttäämään kun pitää tehdä ylitöitä tai käydä treenailemassa. Välillä sitä miettii miksi helvetissä sitä on hankkinut tämän kaiken itselleen?? HOH! HEH!

        Toisaalta en kyllä omaisuuttani kenellekään antaisi pois, vaikka siitä valmis olenkin luopumaan. Varmaan täytyy antaa pikkuveljelle suurin osa...

    • petri........

      en jaksanut tuota lukea kun tuon alun,
      missä mainitsit että muut miehet katsovat sinua vihaisena, että muka veisit heidän naisensa!.

      vastaus on jotta eivät kato, se on vain sinun päässäsi, ei muualla,

      tuli mieleen jotta sinulla on liiaksi luppo-aikaa, kuvittelet olemattomia!

      • Suuri Ritari

        Ei minulla juuri ole luppoaikaa teen 7,5-10 tuntia töitä 5-6 päivänä viikossa

        Siihen töiden päälle 1-3h treenit 6 päivänä viikossa.

        Yhden päivän viikossa lepään. Se riittää.

        Aika pitkälti se aika mikä tästä jää jäljelle menee siivoamiseen, vaatteiden pesuun, kokkaamiseen ja nukkumiseen ja muutaman viestin kirjoittamiseen tänne nettiin. Muuta en oikeastaan tee viikossa.

    • Legiona musikantti ?

      Torven toitottajaksi ko "ajattelit"

    • ketteette

      Ellet ole homo, niin suosittelisin lämpimästi miettimään tarkasti tuota legioona vaihtoehtoa. Sillä muutahan et siellä pääse tekemään paitsi siivoamaan ja siivoamaan ja siivoamaan.

      Miehistä pitäville miehille sen sijaan varmasti paratiisi.

    • legi

      Tiedäkkö voiko mennä suoraan värväytymään vuoden jokaisena päivänä vai onko siellä tietyt päivät.

    • "Jami"

      Itse olin 10v ja tulin tuossa kesän alussa takaisin Suomeen. Tällä kertaa lopullisesti.

      Hieno kokemus kaikeken kaikkiaan! Elämäntilanteeni oli vuonna 1998 aikalailla samanlainen kuin Sinulla nyt. Mietin lähtöä pariinkin otteeseen. Sitten lopetin miettimisen ja lähdin.

      Näin jälkikäteen ei kaduta. Yhtäkään päivää en pois vaihtaisi! ;)

      Viva la France!!!

    • madmaxxy

      olen menettänyt kaiken elämässäni. ainoa mitä on jälellä on ruumiini ja opitut taidot
      36vuotta on ikää
      ja osun tikkuaskiin 500mstä. lisäksi osaan taistelulajeja..13 v aloitin karaten
      ja nyt olen hävinnyt perheeni, lapseni ja kaiken oleelisen. kukaan ei oikeasti halua minua puolisoksi.vuoden päästä haluan pois
      mitä se tarkoittaa se on eri asia
      tein itsemurhan mutta jäin eloon.kuinka monta kertaa on kuoltava että olisi mies ja hyvä puoliso jossain.
      otan ennemmin kuulan kalloni kuin luovutan. saatana. ikä on ainoa este legioonaan vai?

    • Nimetön

      Olen itsekkin usein miettinyt Legioonaan lähtöä mutta se on aina vaan viivästynyt. Elämä Suomessa ei ole aivan yksiselitteistä elikkä takkiin täällä on otettu aika pahasti vuosien varrella. Haaveeni on tulevaisuudessa liittyä johonkin länsimaan armeijaan. Voin sanoa että olisin valmis luopumaan paljosta asian vuoksi. En todellakaan kaipaisi tähän vastemieliseen maahan nimeltä Suomi.Mielestäni suomalaiset saisivat pitää korkean elintasonsa sillä minulle riittäisi pieni palkka armeijan liksa. Jos olet vielä kuulolla niin otahan yhteys. [email protected]

    • jape.penttinen

      Ajattelin vielä kertoilla lisää kokemuksistani noin viisi vuotta sitten vierailin Fort The Nogentissa. Kohtelu siellä oli asiallista pidin paikasta. Ruoka oli tosi hyvää ja sai syödä niin paljon kuin vain halusi. Legioonalaisen palkka on noin vähän päälle 1000€ kuussa josta puolet menee pakkosäästöön.Mutta ei sinne rahan takia pelkästään mennä. Henkilökohtaisesti sanon ettei minulla ole juurikaan menetettävää kotimaassani Suomessa. Olen ajatellut että liittyisin Legioonaan taikka vastaavaan länsimaan armeijaan tässä parin vuoden periodilla. Kerro kokemuksesi jos sinulla niitä on. Legioonan kandidaattinimeni on James Pontototem s.28.12.1968 Helsinki. Jos tiedät palkka-armeijoista lisää otappa yhteys.

    • C"est vrai

      Pienet eläkkeet muukalaislegioonasta? Tietysti sinulle ei kerry mitään jos palvelet lyhyen aikaa, mutta kymmeniä vuosia legioonassa pysyneet saavat jo todella hyvän eläkkeen ja Ranskan kansalaisuuden halutessaan jo 3:n palvelusvuoden jälkeen. Niistä hyvistä eläkkeistä ainakin tämä 28v legioonassa palvellut suomalainen Pieviläinen kertoi Arto Nybergin ohjelmassa

    • tunnenn

      Älä homo elvistele. Rippileirilläkin olit paskat housussa

      Haluutko tulppaas?

    • Antabusapina

      Ei voi tietää mitä katseet aina tarkoittavat. Mieheni on hyvin komea ja minä hyvin kaunis. Mieheni ei koe vetoa muuta kuin hyvin seksikkäisiin naisiin. Kävelimme kadulla ja vastaan tuli musta pariskunta, mieheni katsoi naista ja hänen miehensä tulistui mustasukkaisuudesta, mutta mitä mieheni todella ajatteli tästä naisesta kun katsoi, hän ajatteli: 'Miten, joku voi olla noin apinan näköinen?'. Ei siis kokenut 'juurikaan' viehätystä, vain ihmetteli. Nyt tulee kyllä miinuksia, mutta mitä hittoa sille voi mitä todellisuudessa ajattelee. Hyräillä mielessään Biaudet, Biaudet, ettei ajatukset nouse pintaan, vai?

      • ok nainen?

        Kaikilla ihmisillä mielestäni on yksi pahe, eli kiinnittää huomiota vieraisiin ihmisiin, joita näkee missä vain. Ihmisillä on vain eri syyt siihen ja muodostavat erilaisia mielipiteitä. Mieheni arvostaa minua juuri omana itsenäni ja kiinnitämme kyllä yhdessä ja yksin joihinkin ihmisiin huomiota. Ohhoh nuo jalat eivät lopu ikinä, miettien pyöräilevää naista "hmm.pyörälenkillä", mutta osaamme kumpikin itseironian salat myös, mutta mihin minä pidempiä jalkoja tarvitsen, koska näiläkin pääsee tai miehen pikkasen lihonneena tuumaa "emäntä osaa laittaa ruokaa" Viljellään sitten vissiin "sovinismia", mutta pahalla ei kyllä sanota, eikä ventovieraita pahalla tarkoittaen ja lisäksi tiedämme toistemme sietorajan. Ei minulla tuollaista tarvetta ole pitää itseäni toisia kauniimpana tai erityisempänä, mutta miestäni rakastan ja vain miestäni, kun Antabusapina tuossa kertoi mietteitään, olen kyllä ulkonäöstänikin kehuja joskus kuullut, olenhan vielä melko nuori ja sitten hyi sanoisi joku, että mieheni on noin paljon vanhempi (15v ikäero) ja kaikstahuolimatta arvostamme toisiamme. Enkä aina oikein ymmärrä tuota sanaa "rumaihminen", rumahan on käyttäytymistä tukevaa ehkä jopa tuolloin myös ulkonäössäkin häiritsevää ja esim. feministit ovat joko rumia sisäisesti tai rumia sisäisesti ja ulkoisesti. Mielipiteeni sitten vähemmistöihin kuuluviin on, se riippuu täysin ihmisen käytöksestä, eräistä ryhmistä pyrin pitämään "heikkona naisena" turva-alueeni hallussa, ovat hieman pelottavia.

    • 10*10

      Tämä on jo vanha ketju mutta luin kaikki viestit. Luin siksi että löysin täältä oikeita miehekkäitä miehiä kertomassa omista tunnoistaan nykysuomessa ja muutoinkin. Mitä on miehenä olo nykyään. Aivan kuin olisin salaa kuuntelemassa oven raossa. Jotenkin tuli niin hyvä olo tässä seurassa vaikka olenkin nainen. Tai ehkä juuri siksi, naisena olla oikeiden miesten seurassa. Tällaiset miehet ovat kadonneet jonnekin. Näillä suomi24 sivuillakin on järkyttävää naisvihaa ja naisena tuntee olonsa hyvin tyhjäksi ja orvoksi ja kyselee missä on oikeat turvalliset ihanat miehet. Täältä ne löysin. Ikävää vain että nämäkin miehet tuntevat olevansa tyhjiössä ja valmiita lähtemään ... jonnekin.

    • ok nainen?

      Saanko liittyä keskusteluun mukaan nuorehkona naisena ja ilman, että tuomitsette minut heti?

      Olen kyllästynyt maailmanmenoon nainen sitä ja mies tätä. Minua mulkoillaan ja vältellään kuin ruttoa, koska feminismi on viety siihen pisteeseen, että olen katuhuoraa muistuttava ja omia aivojani käyttämätön manipuloitu tässä epätasa-arvoisessa mieskultturissa. En voi olla onnellinen eräiden mielestä, koska olen löytänyt mielestäni oikean henkilön aviomieheni ja halunnut hänen kanssaan lapsia. Olemme tasa-arvoisessa avioliitossa ja syy on tähän kumpikin meistä myöntää omat vahvuudet ja heikkoudet, jolloinka pystymme täydentämään toistemme puutteita, jolloin yhteiselo onnistuu. Mitä mieltä olette ihmisestä, jonka halu olisi olla ihan vain tavallinen ihminen yhteiskunnassa? Tasa-arvokeskusteluihin eksyy noita telaketjuja, jotka aina vaan pistää vihaksi kuinka hölmö ihminen voikaan olla ja kuinka lähellä narsismia noilla alueilla liikutaan. Tästä on keskusteluohjelmissa jo pitkään käyty, että naisella pitäisi olla vain oikeuksia eikä velvollisuuksia, jolloin lopputulos=kääntyy naisia vastaan. Kaikki nuo antifeministit ja antiantifeministit sitten on ihan hepreaa normaali väestöön kuuluvalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      295
      6797
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1277
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1180
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1057
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe