Väyrynen teki väitöskirjassaan kaksi merkittävää johtopäätöstä: Länsi-Euroopan integraatio ei syvene ja Neuvostoliitto pysyy suurvaltana.
Väyrystä arvosteltiin vähäisestä lähteiden käytöstä. Hän ei ollut ennättänyt arkistoihin penkomaan asiakirjoja.
Itse väitöstilaisuudessa Paavo Väyrynen oli suurissa vaikeuksissa. Hän lähes epäonnistui väitöskirjansa puolustuksessa ja aika moni oli sitä mieltä, että tätä väitöskirjaa ei olisi pitänyt hyväksyä.
Huvittavinta oli, että Väykky aloitti puheensa väitöstilaisuudessa Åbo Akademissa ruotsiksi, mutta aika äkkiä hänen oli pakko vaihtaa suomeen, sillä hänen kielitaitonsa ei ollut riittävä.
Moni oli myös sitä mieltä, että Väyrynen ei ollut itse kirjoittanut väitöskirjaansa.
Väyrysen "nerokas" väitöskirja
7
728
Vastaukset 7
- Oikeita ongelmaisia
Väyrysen väitöskirjaa ei kuitenkaan kopiotu erään kunnan kellarissa kuten erään kokoomuksen luikin.
- bulvaanilla
Joo. Väyrynen ei itse tehnyt väitöskirjaansa. Hän kirjoitutti sen haamukirjoittajilla.
- Mauri Sariolan vaimo
bulvaanilla kirjoitti:
Joo. Väyrynen ei itse tehnyt väitöskirjaansa. Hän kirjoitutti sen haamukirjoittajilla.
Htt-mukaan.
- Olavi Kusikoski
Mauri Sariolan vaimo kirjoitti:
Htt-mukaan.
Mauri Sariolan vaimon kirjan taas kirjoitti Ritva Sarkola.
Tutkimattomat ovat kynäilijöitten tiet.
- perustui..
Väyrysen omiin ulkoministerinä pitämiin puheisiin. Ei hänen "tarvinnut" arkistoja penkoa. Harva tutkija, varsinkaan poliitikko voi tehdä väitöskirjan tutkimalla omia tekemisiään ja tekemällä niistä itselleen edullisia johtopäätöksiä.
- kokoomuksesta
on todellinen kopioija. Kyllä Keskustalaisten väitöskirjat kestää vertailun.
- Kymppi-Tyttö
Oisko Väykky plagioinut väitöskirjansa jostain? Ei yllättäisi yhtään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421630- 1491095
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70970Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi330924- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69681
- 37639
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33581