Tuo keisari konstantinen käsky ihmetyttääminua,
niin paljon, että en pysty pitämään Raamattua
täysin luotettavana. Syy tähän on yksinkertainen.
Kanstantine lausuu näin: Mihra ja kristin usko
ovat niin lähellä toisiaan, että minä haluan
liittää ne yhdeksi uskoksi.
Todella hän otti haltuunsa parhaat kirjurit, joisen avulla peukaloitiin uutta Testamenttia
tavalla jolla sopivat sanan käänteet sopivat
hyvin molempiin uskontoihin. Raamattu kadotti
kuulema hieman todellisista lausunnoista. Kuitenkin, nämä,lausunnot olivat edullisia Mithralle. Kertokaa minulle kuinka minä voin uskoa tarinaa kun en todellisuudessa tiedä, missä on totuuden ja valheen raja?
Uteliaana etsin löytyykö Raamatusta
17
401
Vastaukset
- hindulaisevakko
sie tietennii luit tuonkin veda-kirjoista
- adv.
Tällaisien kirjoitusten äärellä viettäminen, niin kirjoittajalle ja lukijoille vie ajan pois itse uskosta ja elämästä.
Jos lähdetään katsomaan pilkkuja ja pisteitä, niin ollaan hetteiköllä.
Itse en laita tällaisiin asioihin painoa ja todella ihmetyttää, että joku on kuin antiikin keräilijä, jotain yhtä tavaraa hakee koko ajan kokoelmiinsa, näin vertauksin puhuen.
Aihe mikä apostoleilla oli ja Herran omilla tänäänkin on se, mitä Jeesus on minun elämässäni.- jota tuo
UnaFortuna/Aramis jatkuvasti esittelee, ei kuulu kristitylle. Olkoon hänella nuo "Nimrod"ja " Mitransa" jutut, mutta miksi hän tuo niitä tänne?
- Kristillisyyden
jota tuo kirjoitti:
UnaFortuna/Aramis jatkuvasti esittelee, ei kuulu kristitylle. Olkoon hänella nuo "Nimrod"ja " Mitransa" jutut, mutta miksi hän tuo niitä tänne?
Siemen: Joka johtaa koko kristiollisyyden pakanuuden alkulähteille. Lapsien valelukaste on
Pakanallista Mithraismin alkuperää. Tutkipa huolella Kristinuskon ja Mithran yhtäläisyydet.
Ne ovat ihan tarpeeksi lähellä toisiaan. Molemmissa uskonnoissa on pelastuskin saman kaltainen, Apostolien vielä eläessä voitiin vielä tunnistaa Mithran ja Kristiksen palveliat.
Nykyään on tunnistaminen mahtotonta, koska
pakanuus on levittänyt mahtavat siipensä yli
kristinuskon. Pakanuus asuu Jumallisuutena
kirkoissa. se on tullut Jäädäkseen. Todella
Konstantinus teettäessään Evankeliumit sopiviksi
Mithraiismille. Hän todella yhdisti kaksi
uskontoa yhdeksiuskoksi. Meillä on nyt muotiuskona Pakanalliskristillinen kristin- uskojen yhdistys. Juuri tallainen kristillisyys
on kansan mielestä sitä oikeaa. Kansan huulesta
veto-teksiikka on vieläkin voimassa Ja tämä
tekniikka pelaa vahvana. Vain sapatista tiedän
missä on jeesuksenuskon juuret. Eikö mielestänne
totuus voi koskaan paljastua? Pitääkö kansaa
pitää edelleen tietämättömänä sekauskonsa
alkuperästä. Mitä salailemista meillä tosiaan on
kirjoittanut Nimrood ei salailia - kiitos kun valaiset
Kristillisyyden kirjoitti:

kirjoittanut Nimrood ei salailiaYhä varmemmaksi käykin, että adventismisi ei kuulu tälle palstalle eikä kristinuskon otsiokon alle. Se kuuluisi tietoperustasikin osoittamana "muiden uskomusten" joukkoon. Hyvää matkaa sinne!
- eivät kaikki
kiitos kun valaiset kirjoitti:
Yhä varmemmaksi käykin, että adventismisi ei kuulu tälle palstalle eikä kristinuskon otsiokon alle. Se kuuluisi tietoperustasikin osoittamana "muiden uskomusten" joukkoon. Hyvää matkaa sinne!
adventistit ajattele noin kuin tämä kirjoittaja.
Minulle kumminkin riittää Raamatun ilmoitus, en ole koskaan ollut kiinostunut, noista nimrooteista sun muista, ne ovat turhia jaarituksia, jotka vievät pois siitä mikä olis tärkeä meille Kristuksen Rakkauden tunteminen.
Mutta sehän on vihollisen tarkoitus että me unohtaisimme sen mikä on tärkein ja puhuisimme vain joilla ei ole pelastuksen kanssa mitään tekemistä.
Älä siis sotke koko adventtti seurakuntaa yhden kirjoittajan perusteella ettei meillä olisi pelastus sanoma sama kuin toisillakin.
Varmaan sinunkin kirkostasi löytyy jotka eivät ole yhtä mieltä teidän kanssa. - noinhan se menee
eivät kaikki kirjoitti:
adventistit ajattele noin kuin tämä kirjoittaja.
Minulle kumminkin riittää Raamatun ilmoitus, en ole koskaan ollut kiinostunut, noista nimrooteista sun muista, ne ovat turhia jaarituksia, jotka vievät pois siitä mikä olis tärkeä meille Kristuksen Rakkauden tunteminen.
Mutta sehän on vihollisen tarkoitus että me unohtaisimme sen mikä on tärkein ja puhuisimme vain joilla ei ole pelastuksen kanssa mitään tekemistä.
Älä siis sotke koko adventtti seurakuntaa yhden kirjoittajan perusteella ettei meillä olisi pelastus sanoma sama kuin toisillakin.
Varmaan sinunkin kirkostasi löytyy jotka eivät ole yhtä mieltä teidän kanssa.Tietysti teet adventistin tapaan, ja käyt minua ulkopuolista neuvomaan,mutta omasi tehkööt kuinka vaan, sehän on selvää. Kun noin hyväksyt ilman henkilön moittimista adventistin, niin kannat tuon kanssa yhteistä iestä. Eiks se vähän niinkin ole?
- Panemaan
kiitos kun valaiset kirjoitti:
Yhä varmemmaksi käykin, että adventismisi ei kuulu tälle palstalle eikä kristinuskon otsiokon alle. Se kuuluisi tietoperustasikin osoittamana "muiden uskomusten" joukkoon. Hyvää matkaa sinne!
Kristillisyyteen. He vielä kunnioittavat Jeesuksen ja Apostolien antamaa muistoa ja Jeesuksen suosituksia. Jeesus uskovat tuntee Sapatin vietosta, he ovat uskon kuuliaisia.
Olettehan tekin omalle Herrallenne uskonkuuliaisia. Juuri Mithran palveluksen sovittaminen Kristin uskolle ei ole Jeesukselle
mieleen. Sunnuntain pyhityksellä eroitetaan todelliset Aurinko kristityt jotka eivät voi
voi olla Jumalalle kuuliaisia. eivätkä he voikaan, koska he eivät tunne oikeaa taivaan ja maan luojaa. En minä missään tapauksessa halua
häiritä sinun Sekauskoasi pidä se ja ole onnesta iloinen. Jeesuksen Uskovat ovat Jeesukselle
kuuliaisia. Näinhän se menee rehellisyyden mukaan Kirjoittanut Genesis - nimen saivat
Panemaan kirjoitti:
Kristillisyyteen. He vielä kunnioittavat Jeesuksen ja Apostolien antamaa muistoa ja Jeesuksen suosituksia. Jeesus uskovat tuntee Sapatin vietosta, he ovat uskon kuuliaisia.
Olettehan tekin omalle Herrallenne uskonkuuliaisia. Juuri Mithran palveluksen sovittaminen Kristin uskolle ei ole Jeesukselle
mieleen. Sunnuntain pyhityksellä eroitetaan todelliset Aurinko kristityt jotka eivät voi
voi olla Jumalalle kuuliaisia. eivätkä he voikaan, koska he eivät tunne oikeaa taivaan ja maan luojaa. En minä missään tapauksessa halua
häiritä sinun Sekauskoasi pidä se ja ole onnesta iloinen. Jeesuksen Uskovat ovat Jeesukselle
kuuliaisia. Näinhän se menee rehellisyyden mukaan Kirjoittanut GenesisApostolien teot:
11:26 Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi. .........Muut nimet on tehty tuosta alkuperästä johtuvista muunnelluista opeista johtuen. Itse olen vain puhdas kristitty. Puhtaana on niin hyvä olla! - Touko Tennilä
nimen saivat kirjoitti:
Apostolien teot:
11:26 Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi. .........Muut nimet on tehty tuosta alkuperästä johtuvista muunnelluista opeista johtuen. Itse olen vain puhdas kristitty. Puhtaana on niin hyvä olla!Oikein sanottu. Kaikki ismit ovat nimensä mukaisesti muutettua oppia. Muutenhan heille kelpaisi alkuperäinen Kristitty-nimitys. Nyt on katolisia luterilaisia adventismisia ja hellunismisia muunnoksia ,joka kuvaa näiden erosta alkuperäiseen.
- Totuuden ja
valheen raja löytyy sinusta itsestäsi ja omasta uskostasi. Minkä vilpittömästi todeksi uskot, se on sinulle totuus vaikka se muille olisi täyttä puppua. Mitä taas et todeksi usko, se on sinulle valhetta vaikka se olisikin kivenkova totuus.
- UnaFortuna
Konstantinuksen valtuuksia kristittyjen vapauttamiseen vainon alta. Ei kaikki mennyt, niin sileästi mitä te hyvät ystävät olette
otaksuneet. Esimerkkinä mainitsen sen mitä keisari halusi Kristityiltä. Keisari halusi
kristittyjen hyväksymään vapautensa vastalahjaksi sunnuntain pyhityksen. Koolla tässä kokouksessa oli 12 johtavaa Piispaa. Keisari ei perääntynyt vaatimuksestaan. Hän sanoi,että näin me voimme käännyttää Mithran
uskovat Kristukselle. Tähän piispat sanoivat
Keisarille. Meillä on pyhät kirjoitukset ja
ne eivät täsmää täysin Mithran kirjoitusten
kanssa. Keisari vastaa tähän. Meillä on erittäin taitavia kirjureita, jotka voivat suorittaa
näihin kirjoituksiin oikeat sovellutukset.
Todella nämä sovellutukset tehtiin. Näin syntyi
meille Raamattu joka sopi hyvin Mithran uskolle
ja asioista perillä olevista kristityistä.
Muutama korkeasti oppinut kirjuri kadotti päänsä koska he eivät taipuneet keisarin määräyksen
alle.
Waldenssit ja Albigenssit saivat ajoissa tiedon
tästä vaihdoksesta ja kirkon mahtilaista. Näin
he pakenivat autioihin seutuihin pakoon keisarin
suosiman kirkon vihaa. Näillä syrjäisillä seuduilla he jäljensivät Näitä väärentämättömiä
Raamattuja. Heidät oli julistettu pannaan. He
olivat lain suojattomia vain oikean Raamatun hallussa pidon takia. Voitteko kuvitella tätä
synniksi. Heiltä oli Huss Böömissä saanut alkuperäisen Raamatun jonka takia hän joutui
Hieronymyksen kanssa polttoroviolle.
Tietenkin voit pitää koko Jeesususkon täytenä
puppuna. Voit nykyään uskoa aivan vapaasti Äiti-
kirkon puhdasta oppia. Älä koskaan usko sitä, että Ingvisiittio laitosta on koskaan ollut olemassa. Koeta vain uskoa, että kristinusko on tullut ihmisille ilman petojen raatelemisia
Colosseumilla. Koeta pitää historiallinen totuus vain puppuna. Juutalaiset näyttivät
kieroilu mielessä Jeesukselle Roomalaista kolikkoa kysyen pitääkö meidän maksaa veroa
keisarille. Jeesus sanoi antakaa Keisarille mikä Keisarin on ja Jumalalle mikä Jumalan on!
Koeta keroa missä on sinun totuutesi?
Jeesus on vieläkin Herra! - missä on se sinun
UnaFortuna kirjoitti:

Jeesus on vieläkin Herra!alkuperäinen Raamattusi, jonka "Waldenssit ja Albigenssit" pelastivat ja jonka omistamisesta Huss ja Hieronymus joutuivat roviolle.
- UnaFortuna
missä on se sinun kirjoitti:
alkuperäinen Raamattusi, jonka "Waldenssit ja Albigenssit" pelastivat ja jonka omistamisesta Huss ja Hieronymus joutuivat roviolle.
Alkuperäiskirjoitukset ovat vielä piilossa. Kuitenkaan Kukaan ei tiedä piilopaikkaa. Näet Kirkon johtoporrs hävitti yleensä polttamalla
kaiken todistusaineiston. Aina tehdään uusia
löytöjä, Siksi lienee myös olemassa mahdollisuus, että tämä kauvan kateissa ollut Raamatun alkuperäis käsikirjoituskin vielä löytyy. Kysyisin vain? Miksi Alexsandrian kirjasto hävitettiin Kristittyjen toimesta?
Se mikä jäi jäljelle Kristittyjen hävitykseltä,
niin lopun hävittivät Muslemit. Nykyään otetaan kaikki löydetty vastaan jo hieman eriottein.
Esimerkiksi voimme tietää paljon enemmän muinaista historiaa Aventinen kukkulan raunioiden alta löytyneestä Mithran Temppelin
raunioista. Tämä temppeli oli sortunut kristittyjen toimeen panemien vasta vainojen seurauksena. Sattumalta oli paikallinen maanjäristys haudannut tämän temppelin aivan 1900 luvun alkupäiviin asti. Täältä löytyi tietoa, joka oli yritetty väkivalloin tukahduttaa. Meidän tulee aina muistaa se, että mahtava on aina isäntä ja se tekee aina oikein
ainakin omasta mielestään. Se mikä on meiltä
piilotettu se löytyy hävitetyn Mithran löydetyistä tidoista. Muun muassa lapsien valelu
kaste on täältä lähtöisin. Ynnä muuta roppakaupalla. Kuitenkin voimme vielä sanoa, että Jeesus on vieläkin Herra ! - kirjastot
UnaFortuna kirjoitti:
Alkuperäiskirjoitukset ovat vielä piilossa. Kuitenkaan Kukaan ei tiedä piilopaikkaa. Näet Kirkon johtoporrs hävitti yleensä polttamalla
kaiken todistusaineiston. Aina tehdään uusia
löytöjä, Siksi lienee myös olemassa mahdollisuus, että tämä kauvan kateissa ollut Raamatun alkuperäis käsikirjoituskin vielä löytyy. Kysyisin vain? Miksi Alexsandrian kirjasto hävitettiin Kristittyjen toimesta?
Se mikä jäi jäljelle Kristittyjen hävitykseltä,
niin lopun hävittivät Muslemit. Nykyään otetaan kaikki löydetty vastaan jo hieman eriottein.
Esimerkiksi voimme tietää paljon enemmän muinaista historiaa Aventinen kukkulan raunioiden alta löytyneestä Mithran Temppelin
raunioista. Tämä temppeli oli sortunut kristittyjen toimeen panemien vasta vainojen seurauksena. Sattumalta oli paikallinen maanjäristys haudannut tämän temppelin aivan 1900 luvun alkupäiviin asti. Täältä löytyi tietoa, joka oli yritetty väkivalloin tukahduttaa. Meidän tulee aina muistaa se, että mahtava on aina isäntä ja se tekee aina oikein
ainakin omasta mielestään. Se mikä on meiltä
piilotettu se löytyy hävitetyn Mithran löydetyistä tidoista. Muun muassa lapsien valelu
kaste on täältä lähtöisin. Ynnä muuta roppakaupalla. Kuitenkin voimme vielä sanoa, että Jeesus on vieläkin Herra !ovat tuhotut milloin minkin sortin toisinajattelevia uskovia vainoavien uskovien toimesta. Näin on aina ollut ja aina oleva. uusi valta kaataa vanhan hävinneen vallan "patsaat".
- UnaFortuna
kirjastot kirjoitti:
ovat tuhotut milloin minkin sortin toisinajattelevia uskovia vainoavien uskovien toimesta. Näin on aina ollut ja aina oleva. uusi valta kaataa vanhan hävinneen vallan "patsaat".
Kristittyjen toimesta oli vain pieni esimerkki.
minkä kaltainen on nimikristitty. Voisimme ajatella Kristin uskon sivistävän ihmisiä! Näin
ei aina tapahdu, vaan monesti heistä tulee pahempia mitä he ovat uskomattomina olleetkaan?
Ei ollut vielä mitään Raamatun osaakaan olemassa, kun jo Job "tiesi Lunastajansa elävän ja sanovan viimeisen sanan maan päällä", Job 19:25.
Kun havaitsee tarvitsevansa Lunastajaa, kyllä Hän puhuu suoraan sydämellekin. Ei se Raamatun luotettavuuskysymys estä herännyttä pelastumasta.
Mutta jos tahtoo mennä lain alle, säädösten viidakkoon, se on asia erikseen. Mutta sitähän minä en suosittele. Jumala on ja Kristus ja Pyhä Henki ja omatunto sekä jumalkaipuu - sisäinen rauha - vaikka Raamattua ei olisi koskaan kirjoitettukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?621223Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11890Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.84659- 53634
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt35560Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot116515Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513