Kari Kuula kirjoitti vuosi sitten Jumalan valinnasta seuraavaa:
Paavali selittää Roomalaiskirjeessä näin. Olipa kerran kaksoispojat, Eesau ja Jaakob. Ennen kuin he olivat syntyneet, Jumala päätti, että Jaakobista tulee mahtavampi kuin veljestään Eesausta. Tämä oli Paavalin mielestä esimerkkitapaus siitä, miten Jumala valitsee. Hän ei katso, minkälaisia ihmiset ovat. Hän vain päättää rakastaa yhtä ja olla rakastamatta toista. Niinpä hän rakasti Jaakobia ja vihasi Eesauta jo ennen kuin he olivat syntyneetkään.
Eikö tämä ole epäreilua? Eikö ole väärin, että Jumala valitsee yhden ja hylkää toisen. Paavali itse esittää tällaisen vastakysymyksen ja itse vastaa siihen. Ei se ole väärin. Jumala on myöhemminkin tehnyt samalla tavalla. Hän sanoi aikanaan Moosekselle: "Minä armahdan, kenet tahdon." Mooseksen aikana Jumala päätti armahtaa Israelin kansaa, mutta paaduttaa Egyptin faaraon.
Paavali teki tästä huiman johtopäätöksen: Jumala armahtaa toiset ja paaduttaa toiset. Ihminen ei siis itse päätä suhdettaan Jumalaan, vaan Jumala päättää sen hänen puolestaan. Hän ottaa yhden ja jättää toisen ihan niin kuin haluaa.
Sanottuaan tämän Paavali ottaa esiin toisen vastalauseen. Jos Jumala kerta päättää paaduttaa toiset, miksi hän sitten moittii ihmisiä heidän epäuskostaan? Eihän ihminen voi sille mitään, jos Jumala ei ole antanut hänelle uskon lahjaa. Tässä näyttää olevan jotakin hyvin omituista ja epäreilua.
Paavali ei silti muuta kantaansa. Hän sanoo näin: ihmisellä ei ole lupa arvostella Jumalaa. Jumalalla on oikeus tehdä luomilleen ihmisille mitä tahtoo. Hän on kuin savenvalaja ja me kuin saviastiat. Savenvalaja voi tehdä astioita erilaiseen käyttöön. Jotkut astiat hän tekee jaloon käyttöön ja toiset arkista käyttöä varten. Ei tässä ole mitään väärää.
Mutta nythän ei puhuta astioista, vaan ihmisistä. Ihmisillä on oikeuksia, ihmiset ovat saman arvoisia, Jumala rakastaa kaikkia yhtä paljon. Siksi on vaikea ymmärtää, miten Jumala voi valita ihmisiä omikseen sattumanvaraisesti.
Luetaanpa hieman tarkemmin Paavalin kirjettä. Tätä ongelmaa saattaa nimittäin helpottaa eräs yksityiskohta. Käyttäessään astiavertausta hän sanoo, että Jumala on valmistanut jotkut astiat kirkkautta varten. Kirkkaus tarkoittaa tietenkin taivasta, ikuista elämää, sinne valitut on määrätty. Toiset taas, arkiset astiat, on määrätty tuhottaviksi. Toisin sanoen, toiset ihmiset tuhoutuvat, kun he kuolevat. Tuhoutuminen tarkoittaa Paavalille tyhjiin ja olemattomiin raukeamista. Tätä on Paavalin helvetti.
Eikö tämä merkitse sitä, että ne, joita ei ole valittu ikuiseen elämään, eivät jää sitä suremaankaan? Eihän heitä ole enää olemassakaan.
Jumalan valinta ei siis lopulta ole ketään vastaan, vaikka se onkin joidenkin puolella. Me kaikki nimittäin olimme tyhjyydessä eli meitä ei ollutkaan, ennen kuin saimme alkumme. Ei siinä ole mitään väärää, että jotkut palaavat tyhjyyteen elämän jälkeen ja toiset eivät. Kaikki eivät saa saman verran, se on selvää. Mutta se, että joku saa enemmän, ei ole toiselta pois.
Olen tässä esittänyt tosi kummallisia ajatuksia. Olenkohan ymmärtänyt Paavalin tekstin oikein? Jos ihmettelet pohdintojani, tekisi mieli ehdottaa. Avaa itse Paavalin kirje Roomalaisille, luku 9. Miten sinä ymmärrät sen? Mitä sinun mielestäni tarkoittaa se, että Jumala armahtaa ja paaduttaa kenet tahtoo? Voipi olla, että sinun kotikirkossasi pappi ottaa haasteen vastaan ja tutkii saarnassaan tätä tekstiä. Sehän luetaan ensisunnuntaina kirkossa. Jos sen tietäisin etukäteen, sanoisin, että aivan varmasti kannattaa lähteä kirkkoon saarnaa kuuntelemaan.
Paavali selittää Roomalaiskirjeessä näin. Olipa kerran kaksoispojat, Eesau ja Jaakob. Ennen kuin he olivat syntyneet, Jumala päätti, että Jaakobista tulee mahtavampi kuin veljestään Eesausta. Tämä oli Paavalin mielestä esimerkkitapaus siitä, miten Jumala valitsee. Hän ei katso, minkälaisia ihmiset ovat. Hän vain päättää rakastaa yhtä ja olla rakastamatta toista. Niinpä hän rakasti Jaakobia ja vihasi Eesauta jo ennen kuin he olivat syntyneetkään.
Eikö tämä ole epäreilua? Eikö ole väärin, että Jumala valitsee yhden ja hylkää toisen. Paavali itse esittää tällaisen vastakysymyksen ja itse vastaa siihen. Ei se ole väärin. Jumala on myöhemminkin tehnyt samalla tavalla. Hän sanoi aikanaan Moosekselle: "Minä armahdan, kenet tahdon." Mooseksen aikana Jumala päätti armahtaa Israelin kansaa, mutta paaduttaa Egyptin faaraon.
Paavali teki tästä huiman johtopäätöksen: Jumala armahtaa toiset ja paaduttaa toiset. Ihminen ei siis itse päätä suhdettaan Jumalaan, vaan Jumala päättää sen hänen puolestaan. Hän ottaa yhden ja jättää toisen ihan niin kuin haluaa.
Sanottuaan tämän Paavali ottaa esiin toisen vastalauseen. Jos Jumala kerta päättää paaduttaa toiset, miksi hän sitten moittii ihmisiä heidän epäuskostaan? Eihän ihminen voi sille mitään, jos Jumala ei ole antanut hänelle uskon lahjaa. Tässä näyttää olevan jotakin hyvin omituista ja epäreilua.
Paavali ei silti muuta kantaansa. Hän sanoo näin: ihmisellä ei ole lupa arvostella Jumalaa. Jumalalla on oikeus tehdä luomilleen ihmisille mitä tahtoo. Hän on kuin savenvalaja ja me kuin saviastiat. Savenvalaja voi tehdä astioita erilaiseen käyttöön. Jotkut astiat hän tekee jaloon käyttöön ja toiset arkista käyttöä varten. Ei tässä ole mitään väärää.
Mutta nythän ei puhuta astioista, vaan ihmisistä. Ihmisillä on oikeuksia, ihmiset ovat saman arvoisia, Jumala rakastaa kaikkia yhtä paljon. Siksi on vaikea ymmärtää, miten Jumala voi valita ihmisiä omikseen sattumanvaraisesti.
Luetaanpa hieman tarkemmin Paavalin kirjettä. Tätä ongelmaa saattaa nimittäin helpottaa eräs yksityiskohta. Käyttäessään astiavertausta hän sanoo, että Jumala on valmistanut jotkut astiat kirkkautta varten. Kirkkaus tarkoittaa tietenkin taivasta, ikuista elämää, sinne valitut on määrätty. Toiset taas, arkiset astiat, on määrätty tuhottaviksi. Toisin sanoen, toiset ihmiset tuhoutuvat, kun he kuolevat. Tuhoutuminen tarkoittaa Paavalille tyhjiin ja olemattomiin raukeamista. Tätä on Paavalin helvetti.
Eikö tämä merkitse sitä, että ne, joita ei ole valittu ikuiseen elämään, eivät jää sitä suremaankaan? Eihän heitä ole enää olemassakaan.
Jumalan valinta ei siis lopulta ole ketään vastaan, vaikka se onkin joidenkin puolella. Me kaikki nimittäin olimme tyhjyydessä eli meitä ei ollutkaan, ennen kuin saimme alkumme. Ei siinä ole mitään väärää, että jotkut palaavat tyhjyyteen elämän jälkeen ja toiset eivät. Kaikki eivät saa saman verran, se on selvää. Mutta se, että joku saa enemmän, ei ole toiselta pois.
Olen tässä esittänyt tosi kummallisia ajatuksia. Olenkohan ymmärtänyt Paavalin tekstin oikein? Jos ihmettelet pohdintojani, tekisi mieli ehdottaa. Avaa itse Paavalin kirje Roomalaisille, luku 9. Miten sinä ymmärrät sen? Mitä sinun mielestäni tarkoittaa se, että Jumala armahtaa ja paaduttaa kenet tahtoo? Voipi olla, että sinun kotikirkossasi pappi ottaa haasteen vastaan ja tutkii saarnassaan tätä tekstiä. Sehän luetaan ensisunnuntaina kirkossa. Jos sen tietäisin etukäteen, sanoisin, että aivan varmasti kannattaa lähteä kirkkoon saarnaa kuuntelemaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jumala ei ole ajanvirtaan sidottu ja tietää ihmisen valinnat jo ennen syntymää.
--Oikean ja väärän.
Kaikille Hän osoittaa rakkautensa ja armonsa silti, vaikka valinta olisi väärä.
Paatuminen on vain sitä, että käännetään kasvot pois Jumalasta kohti itseä ja rakkaus ei tulvi ylhäältä. Eli Jumala joutuu hylkäämään. Hän armahtaa, kenet armahtaa, eli me emme voi käskeä Jumalaa armahtamaan, jos valintamme on väärät. Saastainen ei pääse perille.
Uskon lahja, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan, mutta jos käännymme pois epäillen, niin ihmiselle ei voi antaa uskonlahjaa. Mitä voi antaa, ellei vastaan oteta.
Isien tekemistä valinnoista johtuen kansakunnat on harhaantuneet pois Jumalan kasvojen edestä.
Hän tosin on oikeudenmukainen tuomari tässäkin.
Kaikille Hän antaa leivän, ellei me ahneudessa otettaisi sitä lähimmäisen suusta omaan kerskakulutukseen. (ongelmat ajassa, ovat ihmis käden hedelmiä).
Näin ollen valinta, on Jumalan, ei ihmisen. Tästä päätelmäni on.
Ihminen väärästä valinnasta johtuen ei voi vaatia Jumalaa tekemään ihmisen tahdon mukaan,
eikä voi arvostella epäuskonsa tähden Jumalaa.
Hän on lopullinen valitsija ja hallitsija.
Onko se loppujenlopuksi valintamme sattumanvaraista. Jumala tosin tietää etukäteen valintamme, me ajattelemme sitä sattumanvaraiseksi, eli päätelmä on meistä itsestä päin ajateltu.
Jumala haluaa, että kaikki pelastuisimme, ja se on Hänen halunsa, eli nyt astuu peili eteemme, tahdommeko me.
jalo ja arkiastiat.
Ei Jumala surmaa ihmistä kohtuun, että vain jalot astiat syntyisivät ja (arkiastiat, jotka käyvät kohti kuolemaa, sekä elävät vain ajallisen elämän), niin heitä ei syntyisi sitten aikaamme.
Ei, kaikilla on kuitenkin paikkansa. Surullista vain, kaikki vietetty aika vain turhuutta, siihen se kaatui ja maatui. Ikuisen elämän lahja jäi saamatta.
Jätän nyt kiistakysymyksen pois tästä kadotus näköalasta, koska puhutaan ajan valintatilanteista.
Mutta tuleva valtakunta, siinä ei ole miestä eikä naista, ja kaikki tietävät synnin seurauksen ja silloin ei kyseenalaista Jumalan tahtoa, joka on loppujenlopuksi tiivistettynä rakkaus.
Miten se saavuttaisi aikamme, ”tapahtukoon Sinun tahtosi täällä niin kuin taivaassa se tapahtuu," on taas meidän käsissämme ja valinnoissamme saako se tapahtua. (rakkaus on vapaehtoisuutta).
Nyt näemme sen ympärillämme, mihin on johtanut tämä isien /(meidän) tekemä epäuskon valinta paratiisista poistumisen jälkeen.
Tätä se valinta on loppujenlopuksi, rakkautta lähimmäiseen, tahi sitten omahyväisen elämän valinta riistojärjestelmässä.
No tällaisia ajatuksia kumpusi edellisestä kirjoituksesta..
tähän Kuulaan kirjoitukseen on se että hän tulkitsee Paavalia oikein. Kyllä ikuinen Jumala on tiennyt ihmisen kohtalon aina, mutta kun muistaa että Jumala on aina armollinen, oikeudenmukainen ja oikeudenmukaisen rakkauden lähde niin ymmärtää myöskin että mitään väärää ei tapahdu.
Kuulas kiinnittää huomion myös niihin Paavalin sanoihin että jotkut astiat ovat luotu kirkkauteen ja toiset tuhottaviksi mikä on mielestäni ainoa mahdollinen tulkinta minkä Raamatun mukaan yleensäkään voi saada. Eihän mikään vajavainen voi pysyä elossa iankaikkisesti.
Jumalakin on ikuinen syystä, eikä sattumalta, Jumala on ikuinen koska Hän omaa kaikki iankaikkiseen elämään tarvittavat ominaisuudet, joihin kuuluu esimerkiksi juuri ehdoton oikeudenmukaisuus ja rakkaus.
Synnin palkka on kuolema, koska synti on teko vajavaisuudessa ja tehty aina ikuista Jumalaa ja siten myös ikuista elämää vastaan.
Jumala on synnitön ja niin täytyy jokaisen joka haluaa iankaikkisen elämän olla, se on ihmisenkin ainoa mahdollisuus saada iankaikkinen elämä, että hänen kuolemaan vievät syntinsä otetaan pois hänestä.
Jotta syntien pois ottaminen yleensäkään voisi olla mahdollista täytyy sen tapahtua oikeudenmukaisella (synnittömällä) tavalla. Ja siksi sen voi vain se tehdä joka itse on vapaa synnistä. Synnin palkka on kuolema ja siksi oli välttämätön että meidän syntimme poistettiin ja maksettiin synnittömän kuolemalla, kun Jumalan poika teki Jumalan tahdon ja kärsi ristikuoleman meidän syntiemme tähden. Se ei kuitenkaan yksin vielä riitä vaan jokaisen ihmisen täytyy itse ottaa pelastus vastaan jotta voisi syntyä uudeksi hengessä ja se voi tapahtua vain Pyhän Hengen vaikutuksesta - koska Pyhä Henki on Jumalasta ja siksi puhdas kaikesta vajavaisuudesta.
Nämä ovat minun ajatuksiani tuon Kuulaan kirjoituksen tiimoilta.