Sota Irakissa hyvä vai huono juttu?

Ajatuksena sota ei ole koskaan hyvä asia, mutta kertokaapas kaikki sotaa vastustavat ihmiset mitä todellisuudessa tiedätte tästä sodasta.

Kaikki suomalaiset ovat vuoronperään huutamassa jenkkejä pois Irakista.

Itse sain erilaisen ja mielestäni paremman käsityksen asiaan tuntemaltani ystävältä joka on kansalaisuudeltaan irakilainen. Hänen mielestään on hyvä kun jenkit hyökkäsivät?
Eikö ole nurinkurista, että itse Irakilaiset toivovat jenkkejä paikalle ja muualla maailmassa, missä tietämys todellisesta tilanteesta on heikko, niin vastustetaan jenkkejä hurjasti.

Tässäpä perjantaimietittävää itse kullekin sotakiihkoilijalle ja mielenosoittajalle.

Phileas Fogg

ps. olen muodostanut oman kantani asiaan tämän ystäväni selventävän vastauksen perusteella ja luotan häneen. Ystävälläni on edelleen paljon sukulaisia paikanpäällä ja kertoi olleensa yhteydessä sinne nyt aivan päivittäin.

Pistin toiseen kertaan kun tuntui tuonne kakkossivulle jääneen vain kahden eripuraisen vastaajan väliseksi kiistelyksi. Kommentoikaa siis tähän jos jaksatte.
14419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tunnet siis yhden Irakista karkuun lähteneen joka mielestäsi edustaa koko kansakuntaa?

No jokatapauksessa, Saddamin hallintohan ei täydellinen ole, mutta kyllä Romaniassakin osattiin ottaa ohjat omiin käsiin kun kansa kyllästyi..

JOS kansalaiset mielummin nöyrtyvät yhden hirmuhallitsijan alle saavat mielestäni kärsiäkin. Saddamin hirmuhallinosta huolimatta Yhdysvalloilla ei ole mitään asiaa Irakin maaperälle..

Äänestä

on täysin pihalla... anteeks, Suomessa. Hänen mielipiteensä on yksi monista. Sitä paitsi, on pakolaisia ja on "pakolaisia". Venäjällä niitä on riittämiin. Mene ja tiedä, missä kohden heidän tarinansa ovat totta vai lorua. Valitse uskosi mukaan.

http://www.oranges.ru/pics_humor/headlock.jpg

Äänestä

eivät ole vuoronperään huutamassa sinun oikeassa olevan "ystäväsi" selventävää kantaa vastaan. Yrittäisit edes hoitaa kunnolla tuon sotapropagandistin roolisi, etkä jatkuvasti vain toitottaisi samoja yliampuvia yleistyksiäsi

Äänestä
  • onko sinulla ollut joskus jotain sanottavaa. Käyt täällä haukkumassa niitä jotka eivät suorilta kumoa sotaa, leimaamalla heidät epäinhimmillisiksi.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    onko sinulla ollut joskus jotain sanottavaa. Käyt täällä haukkumassa niitä jotka eivät suorilta kumoa sotaa, leimaamalla heidät epäinhimmillisiksi.

    vääriltäkin kumoamatta jättäminen ei ole epäinhimillisyyttä vaan typeryyttä.

    Äänestä

kuulostaa niin tekaistulta, ettei siihen vanha suomalainen 1.luokan radiotiedustelijakaan mene piuhoihin. Keskittyisit nyt vaan niihin omiin muihin probleemiesi ratkaisuihin, jottei tarvitsisi keskittyä sujuvan suomenkielen lähes täydelliseen ilmaisuun. Voin myös keskustella englanniksi halutessasi.

Äänestä

Sotilaallinen interventio on ainoa keino lopettaa Irakin kansaan kohdistuva kärsimys, josta Saddam Hussein on vastuussa. Sotilaallinen interventio on myös ainoa keino aseistariisua Irak.


Kun Irak alkaa vapautua, niin myös irakilaiset uskaltavat sanoa kasvavassa määrin, että tätä hekin halusivat. Vapautumiskehitys vie kuitenkin aikaa ja kehitystä on aktiivisesti tuettava.

Äänestä
  • usko enää itsekään itseesi - tuo alituinen saman jankkaaminen näyttää nimittäin epätoivoiselta yritykseltä vahvistaa kaikkien tosiasioiden vastaista uskoasi. Oletko tänään vielä käynyt huuhaa- palstalla. Yritäpä taas välillä julistaa sanomaasi siellä.

    Äänestä

  • ohikulkija kirjoitti:

    usko enää itsekään itseesi - tuo alituinen saman jankkaaminen näyttää nimittäin epätoivoiselta yritykseltä vahvistaa kaikkien tosiasioiden vastaista uskoasi. Oletko tänään vielä käynyt huuhaa- palstalla. Yritäpä taas välillä julistaa sanomaasi siellä.

    sinulla ei ole asiaa ei kannata vastata.

    Äänestä

Lauantai nyt on!

Äänestä

Jihuu! Saahan täällä välillä lukea todellisuuteen pohjautuvaa tekstiä!

Tuo on niin painavaa faktaa,että jo vastausten pilkkaavasta tyylistä huomaa, että pasmat alkavat seota USA:n mollaajilta.

Moni tänne tyyliin "jättäkää Irakin kansa rauhaan"
kirjotellut ei edes taida tiedostaa, mikä se Irakin kansa on.

Kuinka onnellisia ovat Saddamin hallinnasta olleet ns.suomuslimit tai kurdit tai kristityt tai
enemmistökansa, shiiamuslimit ?

Tämä Suomeen muuttanut irakilainen on todennäköisesti joku em. ryhmiin kuuluvista, tai sitten sunnimuslimi, jonka suku on epäonnekseen joutunut Saddamin vainon kohteeksi.

Hän tuntee todelliset olosuhteet satakertaisesti paremmin kuin yksikään meistä "jättäkää Saddam rauhaan"-tyyliin kirjoittavat tai edes USA:n iskun ymmärtäjätkään tuntevat.

Äänestä
  • on kyllä hiukan kummallista että täältä Suomesta käsin asiat tiedetään paremmin kuin itse Irakissa.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    on kyllä hiukan kummallista että täältä Suomesta käsin asiat tiedetään paremmin kuin itse Irakissa.

    "asiaa" tuntuu riittävän - se on vain aina yksi ja sama

    Äänestä

  • synninpäästön suomuslimille - mikä ikinä tämä olio sitten onkaan, niin hän on nyt varmaan aivan haltioissaan, koska "jumalinen armosi" löysi tämän ainoan oikean yksilöllisen kohteen. Supervalloista vapautit tosin jo N-L:n siksi, ettei se toiminut niin kuin realistisen supervallan on skenaarioissasi toimittava

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Phileas Fogg kirjoitti:

Ajatuksena sota ei ole koskaan hyvä asia, mutta kertokaapas kaikki sotaa vastustavat ihmiset mitä todellisuudessa tiedätte tästä sodasta.

Kaikki suomalaiset ovat vuoronperään huutamassa jenkkejä pois Irakista.

Itse sain erilaisen ja mielestäni paremman käsityksen asiaan tuntemaltani ystävältä joka on kansalaisuudeltaan irakilainen. Hänen mielestään on hyvä kun jenkit hyökkäsivät?
Eikö ole nurinkurista, että itse Irakilaiset toivovat jenkkejä paikalle ja muualla maailmassa, missä tietämys todellisesta tilanteesta on heikko, niin vastustetaan jenkkejä hurjasti.

Tässäpä perjantaimietittävää itse kullekin sotakiihkoilijalle ja mielenosoittajalle.

Phileas Fogg

ps. olen muodostanut oman kantani asiaan tämän ystäväni selventävän vastauksen perusteella ja luotan häneen. Ystävälläni on edelleen paljon sukulaisia paikanpäällä ja kertoi olleensa yhteydessä sinne nyt aivan päivittäin.

Pistin toiseen kertaan kun tuntui tuonne kakkossivulle jääneen vain kahden eripuraisen vastaajan väliseksi kiistelyksi. Kommentoikaa siis tähän jos jaksatte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu