Yhdysvallat aikoo esittää Venäjälle, että osa maiden ohjustorjuntajärjestelmistä yhdistettäisiin. Yhdysvallat valmistelee uudenlaisia esityksiä, joilla lievennettäisiin Venäjän vastustusta Eurooppaan suunniteltuja torjuntaohjuksia kohtaan.
Asiasta kertoo The New York Times.
Lehden mukaan USA aikoo ehdottaa myös, että maat alkaisivat tehdä yhteistyötä puolustusteknologian kehittämisessä ja että Venäjä saisi tehdä tarkastuksia Yhdysvaltain ohjustukikohtiin.
Yhteistyötarjouksia hiotaan lähiviikkoina Yhdysvaltain ja Venäjän korkeiden virkamiesten tapaamisissa. Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice ja puolustusministeri Robert Gates tapaavat asian tiimoilta venäläisiä virkaveljiään. Jos asia etenee toivotusti, maiden presidentit neuvottelevat asiasta keskinäisessä tapaamisessaan kesällä tai syksyllä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=hZ5e1PuCZEc
Jotain tällaistako?