Paljonko mahtaa

Tullille tämä autoverottaminen. Sitoo huomattavan paljon henkilökuntaa, osa päätöksistä näemmä virheellisiä, lisää liksaa kuluu oikeudessa. Oikeusjutukin hävitään viimeistään EU tuomioistuimessa. Olisi ilmeisesti halvempaa poistasa koko autovero, tulisi suomaisille veronmaksajille ehkäpä halvemmaksi.
Ihmettelen kovin myös väärien verotustapahtumien suurta osuutta. Normaali yrityksessä jos tälläistä tapahtuisi, olisi se johtajalle kenkää.
4634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näinhän se juuri menee. Todellisuudessa tätä maata johtaa virkamieskunta, joka vaihtuu ainoastaan eläkeiässä. Osalla näistä ei ole aikanaan äänestänyt eu_n liittymisen puolesta ja mm. autoveroasioissa tuntuvat olevan henkilökohtaisella kostoretkellä. Kallista ja turhaa.

Äänestä
  • mutta mikä siinä maksaa, tulli käsittelee kunhan ehtii. Tulli luo nyt vain uuden käsittelymallin, joka on läpinäkyvämpi kuin aikaisemmin. Sitten sitä vain sovelletaan kaikkiin tapauksiin.

    Äänestä

Tokkopa vaan autoverotuksen hallinnolliset kulut ovat sen enempää kuin muussakaan verotuksessa. Muutama tapaus voi tietysti aiheuttaa tuottoonsa nähden runsaammin kuluja, mutta valtaisa pääosa menee erittäin sujuvasti sähköisessä muodossa. Tätä jo kymmenen vuotta käytössä ollutta tasoa vastaavaa vielä suunnitellaan muussa verotuksessa.

Jos kulut/tuotto suhdetta tarkastellaan, yhtä hyvin voisi perustella kaiken verotuksen lopettamista. Erityisesti tietýsti olisi lopetettava kaikki harmaan talouden jahtaaminen, koska siinä varmaan menee melkoisesti työtä verrattuna lopulta perityiksi saataviin määriin.

Joku tullin vuosijulkaisuja seuraava voisi varmaan kaivaa tähän ihan oikeat luvutkin.

Äänestä
  • ???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maksaa kirjoitti:

Tullille tämä autoverottaminen. Sitoo huomattavan paljon henkilökuntaa, osa päätöksistä näemmä virheellisiä, lisää liksaa kuluu oikeudessa. Oikeusjutukin hävitään viimeistään EU tuomioistuimessa. Olisi ilmeisesti halvempaa poistasa koko autovero, tulisi suomaisille veronmaksajille ehkäpä halvemmaksi.
Ihmettelen kovin myös väärien verotustapahtumien suurta osuutta. Normaali yrityksessä jos tälläistä tapahtuisi, olisi se johtajalle kenkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu