..arvosteltavan ankarasti.
Iltasanomien kolumnisti Laitinen tietysti yrittää parhaan kykynsä mukaan haukkua lähes kaikkea mikä vähäkin liikkuu. Hänen arvosteluaan ei juuri kannata ihmetellä. Eihän hänen jutuissaan ole kuin noin 5% sellaista jolla olisi jotain todellisuuspohjaa.
Keskisuomalaisen Laatikainen sen sijaan ainakin pitäisi olla vastuullinen toimittaja, ja ajattelisi että hän miettii mitä kirjoittaa. Mutta kyllä nyt näyttää hänenkin kirjoitukset menneen Laitisen tasolle. Tasohan on kyllä viihdyttävä, ja niitä on mukava lukea, mutta ne ovat vain pelkkää sujuvaa kirjoitusta.
Aika vasta tulee näyttämään miten nämä ministerit tehtävistään selviävät. Toiset varmasti selviää paremmin kun toiset, mutta kuka selviää ja kuka ei, ei vielä tässä vaiheessa tiedä.
Naisministerit ovat joutuneet kovan arvostelun kohteeksi. Eivät nämä arvostelijat sano mikä heissä on niin huonoa, he vain tavallaan kuvittelevat niiden olevan huonoja.
Väyrysen ja Kanervan valintaa tietysti ihmetellään. Mutta eihän kai mikään muuttunut Ulkoministeriössä, vanha homehan siellä on tähänkin saakka haissut Tuomiojan muodossa. Miksi Tuomiojan valintaa ei aikaisemmin arvosteltu. Hänhän on veikannut koko elämänsä väärää hevosta samoin kuin Vasemmistoliiton Laaksokin.
Puolustusministerinä oli Kääriäinen, ei häntäkään juuri arvosteltu ikänsä ja kokemuksensa tähden. Siis miksi nyt tämä kova arvostelu?
Tuli katsottua myös iltapäivällä televisiosta tuo Soinivaaran haastattelu. Ei sekään kovin rukiista antia ollut. Hän arvosteli kasvun tavoitetta ja sanoma oli ettei onnellisuus lisäänny työtä tekemällä. Ja kuulemma olimme yhtä onellisia jo 60 luvulla. Mikähän tieto tuokin oli. Tottakai silloinkin oli onellisia, mutta oli myös paljon onettomia todella kovan työn tekijöitä. Soinivaara ei ole varmasti oikea henkilö kertomaan minkälaista oli elämä 60 luvulla.
Minä en ainakaan vaihtaisi sitä kymmenlukua tähän nykyiseen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuosta sanoisin, että olet ainakin puoliksi oikeassa:
>> Soinivaara ei ole varmasti oikea henkilö kertomaan minkälaista oli elämä 60 luvulla.
Minä en ainakaan vaihtaisi sitä kymmenlukua tähän nykyiseen.
..ei ole aina kovin hääppöinen ollut. Laatikainen oli aikoinaan kovaa punaamassa Jäättenmäkeä Keskustan puheenjohtajaksi ja sitten Pääministeriksi. Siinä toiminassaan hän onnistui liiankin hyvin.
Mutta mikä oli sitten lopputulos, ei kai kovin onnistunut. Laatikaisella näyttää olevan nyt kova halu arvostella toisten valintoja kun omat ovat menneet pahemman kerran pieleen.