kertoo uudestisyntyneelle ihmiselle, mikä on oikein ja mikä ei. Jokaisella tulee eteen tilanteita, jolloin joudumme pohtimaan mitä teemme. Omien kokemusteni mukaan jokaiseen asiaan tulee vastaus omasta sisimmästämme, sillä Pyhä Henki on totuuden ääni, joka ohjaa meitä joka päivä.
Siksipä en murehdi tai mieti miten tekisin Jumalan tahdon, vaan tekemistäni ohjaa Henki. Meidän tulee muistaa nämä Jeesuksen sanat:
Matteus 11:28-30
28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Kun tällä kiistellään erilaisista asioista, niin mielestäni olemme ehkä unohtaneet Pyhän Hengen ohjauksen. Siksi itse en murehdi mitä tekisin, vaan kuuntelen mitä Henki puhuu sisälläni. Ja sen ansiota on tämäkin raadollisessa elämässä toteutuva jae.
Room. 14:22
Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee
Pyhä Hengen ääni
2
111
Vastaukset
- ja olemme uskossa,
niin Pyhä Henki on silloin meidän opettajamme ja nuhtelijamme, emme tarvitse ketään ulkopuolista syyttäjää, vaan Pyhä Henki meissä joko varoittaa, tai kehoittaa. Se on Jumalan ääni sisimmässämme, kun kerran olemme KOKONAAN itsemme Jeesukselle antaneet, niin SE ON VARMAA, ettei HÄN vie meitä mihinkään väärään, vaan antaa meille VOIMAA tehdä kaikessa niinkuin on Jumalan tahto. Pysytään Kristuksessa!
Niinhän se on; on turvallista antaa Hengen vallita olemuksessamme. Se ei ainoastaan neuvo hyvään ja ohjaa hyvään, vaan myös estää tekemästä vääriä valintoja. Jos kerta olemme päättäneet sitoutua Hengen johdatukseen.
AP.T. 16:3-9 :
6 Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa.
7 Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä.
8 Niin he vaelsivat ohi Mysian ja menivät Trooaaseen.
9 Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä".
Itselleni käy usein niin, että Henki joutuu tavalla tai toisella estämään huonot aikeet. Tämä lieneekin helppo uskoa.
Ei minua lainpelko estä väärämielisistä ajatuksistakaan, mutta Pyhä Henki kyllä ottaa kiinni ja varsin tehokkaasti melkeinpä vaatii ojentautumaan raittiiseen uskoon ja mieleen ja asenteisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861739Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171091Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981046Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs50695- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671