Jeesusta seuraavia karttamaan epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta, (Ap.t.15:29).
Suurin osa ihmisistähän ymmärtää olla syömättä itsestään kuollutta ja sellaisen eläimen lihaa, josta ei ole verta ehditty laskea.
Mutta voisiko asiassa ajatella myös näin, että koska esim. kaikista sisäelimistä, (sydän,maksa, munuaiset), ja sian läskistä ei voi verta laskea, vaikka niitä kuinka riiputtaisi, niin nekin tulisi jättää syömättä?
Haureuden moni ymmärtää esim. esiaviollisiksi tai avioliiton ulkopuoliseksi suhteeksi, mutta on kai myös epäjumalien seuraaminen sekä 'toiseen evankeliumiin' kääntyminen/käännyttäminen haureutta?
Apostolit kehoittavat
8
201
Vastaukset
- hankkiminen
1. ADVENTISMISSA (kirjanoppineisuutta ja lainoppineisuutta)
2. ADVENTISMISSA (ulkokultaisuutta)
3. MAAILMAN LEVINNEIN ADVENTTIKIRKKO (meret ja mantereet)
4. KÄÄNNYNNÄISTEN HANKKIMINEN PÄÄ EVANKELIONTIMUOTONA ADVENTISMISSA
Matt. 23:15
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!- ihmetyttää
Adventistit väistävät jokaisen aiheen viesteissä, joita heille tarjotaan keskustelun aiheeksi. Vastatessaan he puhuvat kaikesta muusta, mutta eivät viesteissä tarkoitetuista asioista, paitsi...... Vaikka heille taivuttaa rautalangasta asioiden kulun, he eivät todista mitään muuta kuin korkeintaan inttämällä omin sanoin ja viemällä jutun toisaalle. Vain tätä heidän viestinsä ovat. Heidän omat aloituksensa eivät kosketa mitään osaa kristinuskosta, joka hämmästyttää suuresti. Adventistien tarjoilu ei kohdennu mihinkään muuhun kuin harhaoppien esittelyyn eikä sekään keskusteltavaksi.
- pilkkaajille
ihmetyttää kirjoitti:
Adventistit väistävät jokaisen aiheen viesteissä, joita heille tarjotaan keskustelun aiheeksi. Vastatessaan he puhuvat kaikesta muusta, mutta eivät viesteissä tarkoitetuista asioista, paitsi...... Vaikka heille taivuttaa rautalangasta asioiden kulun, he eivät todista mitään muuta kuin korkeintaan inttämällä omin sanoin ja viemällä jutun toisaalle. Vain tätä heidän viestinsä ovat. Heidän omat aloituksensa eivät kosketa mitään osaa kristinuskosta, joka hämmästyttää suuresti. Adventistien tarjoilu ei kohdennu mihinkään muuhun kuin harhaoppien esittelyyn eikä sekään keskusteltavaksi.
pitäisi selitellä ettehän te käsitä taikka halua käsittää vaikka kuinka moneen kertaan teille täällä on selitetty aina intätte samaa.
Te sen viette asian muualle eikä adventistit, teidän kanssanne on turha yrittääkkään puhua mitään, jos sanoo hyvää päivää teille, niin te sanotte eipäs kun iltaa. keskustele sitten tälläisten kanssa.
Nytkin sinä sanot että adventistien tarjoilu ei kohenna mitään kun vie vaan harhaoppien esittelyyn, nytkin sinulla on syytös vain mielessä ei keskustelun halua.Sivusta seurannut
Raskaimman luokan haureutta, sanotaan Herramme Testamentissa.
ROOM 7:2-6 :
Rm.7:2 Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen. [3. Moos. 20:10; 1. Kor. 7:39]
3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. [Matt. 5:32]
4 Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle. [Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14]
5 Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle. [Room. 6:21, 8:8; Gal. 5:19]
6 Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]- kuuliaisuus
Jumalan tahdolle on haureutta??? Oletkos joku antinomisti vai mikä, kun väännät vinoon Paavalin tekstin merkitystä???????
- nöyrä kulkija
kuuliaisuus kirjoitti:
Jumalan tahdolle on haureutta??? Oletkos joku antinomisti vai mikä, kun väännät vinoon Paavalin tekstin merkitystä???????
Jeesus ilmoitti Jumalan tahdon. Eikä se suinkaan ole yhteneväinen adventismin kanssa.
- syystä että teemme
uudestisyntyneessä hengen tilassa omantuntomme mukaisia tekoja, ilman että meitä enää tarvitsee lailla piiskata.
kuuliaisuus kirjoitti:
Jumalan tahdolle on haureutta??? Oletkos joku antinomisti vai mikä, kun väännät vinoon Paavalin tekstin merkitystä???????
ai siis
Kirjoittanut: kuuliaisuus 24.4.2007 klo 12.48
Jumalan tahdolle on haureutta??? Oletkos joku antinomisti vai mikä, kun väännät vinoon Paavalin tekstin merkitystä???????
============= Ihmettelen vaan:
Miksi MINULLE irvailet, tuntematon suunsoittaja? En ole kirjoittanut Raamattua.
Nuo Raamatun tärkeimmät jakeet - Room 7:2-6 - olivat sieltä sellaisenaan.
"Väännät vinoon Paavalin tekstin merkitystä", väität ja herjaat minua - vaikka se oli suoraan Sanasta.
Onko se Amerikassa painetussa Raamatussa toisin? Älä vihoittele Jeesukselle, vaan kysy Häneltä, miten se on ymmärrettävä!
Itse asiassa koko Raamattu todistaa niiden jakeiden puolesta, vaikka yliviivaisit ne.
Ehkä olet käsittänyt kuuliaisuuden Jeesukselle aivan väärin, sillä se ei suinkaan ole ns. lainkuuliaisuutta vaan kuuliaisuutta Rakkaudelle.
Laitan vielä tähän sen keskeisimmän jaeparin. Käypä vaikkapa kirjastossa tarkistamassa.
1992 käännös 33/38 käännös
Uusi käännös
ROOM 7:3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. [Matt. 5:32]
Vanha käännös
ROOM 7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
Uusi käännös
4 Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle. [Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14]
Vanha käännös
4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
American Standard
3 So then if, while the husband liveth, she be joined to another man, she shall be called an adulteress: but if the husband die, she is free from the law, so that she is no adulteress, though she be joined to another man.
3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
4 Wherefore, my brethren, ye also were made dead to the law through the body of Christ; that ye should be joined to another, even to him who was raised from the dead, that we might bring forth fruit unto God.
antti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?751448Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13977Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79892Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.90848Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51714- 53664
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51621Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134618Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47613- 70576