Itse olen alle 30-v (ainoa perillinen) ja tässä surun ja murheen keskellä pitäisi miettiä mitä tehdä perinnöksi saamallani kotitalolla, joka jäi tyhjilleen isän kuoltua täysin yllättäen. Kovasti tekisi mieli talo pitää, mutta perintöverotkin on suuret. Pelkästään jo talon tyhjentäminen hirvittää - isä asunut talossa yli 50-vuotta.. siinä onkin surutyötä kerrakseen. Ihmiset, joilla ei tällaista tilannetta ole ollut eivät vaan voi ymmärtää. Heille asia on niin helppo - myy koti vaan pois. Juuh.. enpä tiedä mitä tekis..
Nuoret, lapsuudenkotitalonsa perineet
Onko teitä?
121447
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mieti kaikessa rauhassa ei kannata tehdä mitään hätiköityä,aika näyttää.
Onhan meitä. Minulla on kolme sisarusta ja tuli samanlainen asia eteen. Tässä on kyllä oleellinen ero, kun meitä on monta ja sinä olet yksin.
Me ei kiirehditty ollenkaan. Asumme kaikki aika kaukana. Kokoonnuimme silloin tällöin talolle viikonlopuiksi, ja tyhjentelimme sitä hiljalleen ja varovasti (tarkkana kannattaa ollakin, kun ei tiedä että mitä nokian osakerirjoja jostain löytyy).
Minusta se tyhjentäminen oli hyvin terapeuttista. Joka kerta kun nostit nonkun tavaran jätesäkkiin tai peräkärryyn, tuli sellainen luopumisen tunne - ja se on tärkeä. Samalla tässä taas keski-ikäisiset sisaruksetkin tutustuivat toisiinsa uudelleen.
Nyt tätä on tehty jo pari vuotta, ja nyt alkaa olla aika miettiä, että ostaako joku meistä sen vai myydäänkö pois. Tuollainen päätös on hyvin vaikea, etenkin jos on kaksi, jotka "vähän haluaa".
Tuo perintövero kohdalllasi on kurja. Muutaman kuukauden kuluttua se olisi helpottanut kovasti kohdallasi.
tavarat jotain saastetta joka äkkiä pitää saada pois silmistä?
Tekisit viisaasti jos miettisit rauhassa miten menetellä talon kanssa. Oletan että asut jossain ruuhkasuomessa ja lapsuudenkotisi on kylässä/pikkutaajamassa. Siitä voisit saada hyvän taukopaikan kun elämä kuhinassa alkaa tympimään.
omat ongelmansa. esim. miten taloa lämmittää, koska eikös se ala rapistumaan jos pitkään kylmillään on..?
Meitä oli kaksi sisarusta, jotka vanhempien kuoleman jälkeen tyhjensimme ok-talon ulkorakennuksineen ja laitoimme sen sitten myyntiin, kun meillä ei sille ollut kummallakaan käyttöä.
N. 30 vuotta siinä oli asuttu ja tavaraa oli todella paljon. Kaikki käytiin yksitellen läpi ja mietittiin, mitä tehdään. Vajaassa vuodessa se tehtiin. Haikeaa oli, ilman muuta. Kaikki onneksi sujui hyvin meidän sisarusten ja myös puolisoiden kesken, kun onneksi kaikessa sovussa ja yhteisymmärryksessä pystyttiin asioista sopimaan. Tulihan siinä myös paljon puhuttua ja muisteltua, joten ei niin pahaa, ettei hyvääkin.
Sinulla on siinä suhteessa eri tilanne, kun ei ole sisaruksista apua eikä henkistäkään tukea. Onko sinulla puolisoa tai hyviä ystäviä, joiden kanssa tuo olisi helpompi tehdä? Heidän kyllä pitäisi malttaa olla sellaisena apuna, mitä tarvitset, esim. tarpeeksi rauhallisessa tahdissa edetä. Kodin lopullinen purkaminen ei ole samalla tavalla vain käytännöllinen asia kuin muuttoa varten pakkaaminen, vaan siinä täytyisi saada aikaa myös "tunteilemiseen".
Mikäli mahdollista, etene asiassa rauhallisesti, ettet tee hätiköityjä päätöksiä. Pyri tosiaan saamaan käytännön apua ja myös niitä, joiden kanssa voit muistella. Otan osaa suruusi, mutta rohkaisen, että kyllä se siitä!
Kamala..miten voit sanoa jotain tuollaista, kun et tiedä tilannetta yhtään: "tavarat jotain saastetta joka äkkiä pitää saada pois silmistä"! En ole kyllä kovin äkkiä alkanut taloa tyhjentämään jos kuolemasta on kohta 8kk. Lähestulkoon mitään en ole hävittänyt pois. Sehän se ongelma tässä onkin, ettei pysty taloa tyhjentämään vaikka kohta jo pitäisi! Mielestäni taloa ei voi pitää tyhjillään ja mennä sinne sillon "kun elämä kuhinassa alkaa tympimään". Talo kärsii tyhjänä pitämisestä.
Ei auta kun jatkaa funtsimista..
Sen vielä lisään, että kyllä meillekin välillä tuli sellainen olo, että ei tästä tule mitään, kun niin hitaasti se lajittelu eteni. Mekin voitiin vain viikonloppuisin käydä siellä, ja alkoi tuntua siltä, että kaikki viikonloput menevät siihen vanhojen tavaroiden setvimiseen. Piti vain suostua siihen, että tämä on nyt tätä, ja tehdä kärsivällisesti ja sitkeästi loppuun. Yksi omakin elämänvaihe siinä lopullisesti päätettiin, kun vanhempien jäämistö lajiteltiin ja siten lapsuudenkoti hajotettiin.
Meilläkin oli sellainen tilanne, että äiti oli kuollut jo aikaisemmin, ja isä kuoli sitten ihan yllättäen. Kyllä siinä oli tunteet pinnassa, kun oli suru tullut ihan yllättäen, ja kuitenkin täytyi hoitaa monenlaisia uusia käytännön asioita normaalien työ- ja perhekuvioiden lisäksi.
Näin jälkikäteen tuntuu kuitenkin siltä, että se talon vähittäinen tyhjennys jotenkin myös auttoi siinä surutyössä. Vaikka tavaroista luopuminen (veljelle, roskiin, kierrätykseen) oli haikeaa, se oli toisaalta myös vapauttavaa. Tuntui, että saatiin vanhempien koti kunnialla purettua, eikä jäänyt mitään keskeneräistä tilannetta.
Sinulla on tietysti sikäli erilainen tilanne, että ehkä jäät itse siihen taloon asumaan, jolloin osa tavaroistakin voi jäädä sinne. Ei tarvitse myöskään toisten kanssa tehdä jakoa, vaan voi itse päättää kaikista. Tsemppiä ja viisautta päätöksiin!
Ensinnäkin, vähän taisin vähätellä, kun sanoin että ollaan tyhjennetty jo pari vuotta. Olisikohan niitä vuosia jo kolme-neljä, kun tätä tyhjennystä on tehty.
Tilanteemme näyttää aika lailla kuin Mirjami3:n. Tehdään yhdessä ja luovutaan yhdessä ja jaetaan yhdessä.
Samalla ollaan tehty pientä remonttia. Ollaan varmaan tahallaan tehty tätä hissun kissun, kun kukaan ei uskalla tehdä ratkaisevia päätöksiä. Nyt tosiaan näyttää siltä, että kaksi meistä voisi muuttaa sen omaksi kodikseen.
Jakaminen on tärkeää siksi, että jokainen saa rakkaita tavaroita itselleen.
Tyhjentäminen on taas luopumista, luovuttamista. Joka ainoa paperi vilkaistiin, keskusteltiin, ja sitten hävitettiin tai vietiin muuten pois. Sama asia pätee huonoihin huonekaluihin ja pihan tavaroihin (meillä niitä oli 70 vuoden edestä, ja monta liiteriä on vielä kesken). Tyhjentäminen on myös pakollista, jos aikoo myydä ulkopuoliselle. Osittainen tyhjentäminen on myös pakollista myös siinä tapauksessa, että itse muuttaa asumaan taloon. Jos ei tyhjennä, remontoi ja vaihda kalusteita, niin tulee tunne, että nyt asuu "säilytettävässä museossa", jossa tavaroihin ei saa koskea.
Suomessa on ihan hirveästi taloja juuri tässä "perikuntavaiheessa", etenkin maaseudulla. Se ei ole talon kannalta oikein, koska asumaton talo alkaa rapistua. Tavallaan ihan terapeuttinen asia olisi joskus vuosien jälkeen kävellä pois myydyn talon ohi, ja nähdä siellä uutta elämää, lapsia yms. Yhtä kiva vaihtoehto olisi tosiaan palata sinne maaseutukaupunkiin, ja "ottaa vastuu" isän talosta. Vaikeita juttuja.
Alkuperäiselle sanoisin, että kiinteistön kiinnittämällä saat varmasti lainaa pankista perintöverojen maksuun. Ja toistan sen neuvon kuin muutkin, älä hätiköi. Sinun tilanteesi olisi ehkä helpompi, jos olisi toinen sisarus. Toisaalta, nyt voit sitten tehdä kuitenkin päätökset ihan yksin.
Ei ole helppo homma, mutta siihen tottuu.
Olin samassa tilanteessa reilu pari vuotta sitten. Sillä erolla että olin avioerolapsi ja asuin suurimman osan ajasta äidin luona. äiti kuoli 5 -vuotta sitten rintäsyöpään,juuri kun olin valmistunut sairaanhoitajaksi. Jäin silloin äidin asuntoon helsinkiin lähelle ydinkeskustaa. pari vuotta sitte kun isäni kuoli tein päätöksen seisoessani isäni vasta valmistuneessa omakotitalossa että tänne minä muutan jätän ruuhkasuomen ja muutan takaisin pohjanmaalle, paikkakunnalle josta muutin äidin kans pois 10 vuotiaana. Myin hesan asunnon, sanoin itseni irti vakituisesta sairaanhoitajan paikasta ja muutin täysin tyhjänpäälle, Menin paikkakunnan työvoimatoimistoon ja sanoin olevani työtön juuri paikkakunnalle muuttanut sairaanhoitaja,niin heti lyötyi työtä. Huomasin myös että täälä maalla on todella ihanaa asua. samaten viime kesänä oli huomattavasti vähemmän allergiaoireita koivu aikana kuin normaalisti.
Yksi hyvä ystväni joutui tukalaan tilanteeseen muutama vuosi sitten.kahdet hautajaiset puolen vuoden sisällä.Myytäväksi tuli, iso omakotitalo ja kerrostalo kolmio.Luonnollisesti myös kahden huushollin tavarat.Sekä toisen vainajan velat sun muut sotkut mitä yritti parhaan mukaan selvittää.
Pelkästään yhden ison omakotitalon tyhjentäminen vie mehut.Saatikka autojen myymmiset josta toisessa vielä velkaa.
Kun on suru ei aina toimi järjen kanssa, vaan jotkut hätiköi , koska taakkaa on suunnaton.Asioita oli yli tarpeen jotka piti hoitaa.
Laskuja tippui ja huoli kasvoi.Yksinhuoltajan piti vielä koittaa hoitaa omat lapset ja normaalit asiat.
Kaikki myytiin, ja osa meni minusta julman hyväksikäytön maku suussa .Mutta minkäs teet..et tee kolmella ruokapöydällä mitään, et kolmella autolla jne.
Kolme huushollia ei mahdu yhteen paikaan jollei omista kartanoa.
Itse olen miettinyt sitä vaihtoehtoa.
Eikä ainoana perillisenä saa lainaa perintöveroja varten kun on omakotitalo tiedossa?
Kannattaa ainakin kysyä, samoin maksusuunnitelmat, voiko maksaa esimerkiksi korkoja ensimmäisen vuoden jne..
Jotta jää aikaa ensinäkin surra ja selvitä itse kriisistä, jolla varmistaa että päätökset on oikeita.
Ystäväni ainakin katui muutamia asioita jälkeenpäin, ja se oli minusta kurjaa.Asioita ei enää voi korjata.
Toivon kaikkea hyvää ja otan osaa suruusi.
Minun vanhempani kuolivat alle vuodein välein.Meitä on 4 sisarusta, me kaksi nuorempaan maksetiin 2 ulos perrinnöstä.
Meille jää kerrostalo-osake kaupungista ja maaseudulta runsaan 2ha maapaikka, missä on meidän kesämökki.
Me joudutiin tekemään velkkaa, mutta halusimme yrittää pitää kummatkin paikat.
Jos mahdollista niin, emme luovu edes osakkeesta kaupungista.
Miettimme jos myisimme osakkeen, mutta sitten saimme selville, että myynnistä täytyy maksaa 28% veroa valtiolle, mutta tuon pystyy niin, tekemään että pitää osakketta tai taloa se 2v, niin ei tarvi maksaa.
Nämä on asioita jotka tulee päättää itse kukin kokee asiat eritavalla. Minä ja sisarukseni myimme sillä asioita punnittuamme totesimme ettei meistä kukaan tarvitse kiinteistöä siis lapsuuskotiamme ja jos olisimme pitäneet sen perikunnan yhteisenä, kiinteistöstähän on aina kuluja jos kiinteistö pidetään kunnossa, ja perintövero oli iso. Nyt kun surusi on vasta alkanut asioiden pohtimen on vaikeaa sillä kyseessä on lapsuuskotisi asiaa kannattaa miettiä joka kantilta, jos pystyt maksamaan perintöverot kiinteistöä myymättä voithan aina pitää kiinteistön vuoden pari että voit rauhassa miettiä, mutta mielestäni kiinteistöä ei koskaan saisi päästää rapistumaan jos päättää pitää se tulisi mielestäni pitää myös kunnossa.