Särkyneen saviruukun siunaus

Ehkäpä johdatukseksi ajatuksilleni lainaan säkeitä kuulemastani laulusta. Olemmeko kokeneet jotain todellista ja kestävää sen sanomasta?

Savea mä vain, olin Herra pöydälläsi,
käsissäsi rikkinäinen astiani.
Kova kuori, kolhiintunut aivan,
luulin kaiken kestäväni.

Oma tahtoni vaikk taistelikin vastaan,
kädet Mestarin sen saivat murtumaan.
Siinä itkien vain edessänsä
rakkaus sai minut muuttumaan.

Viimeinenkin pala kun murtui astiastain,
silloin Herra kaiken uudeksi loi.
Uuden astian täytti voimallansa
Hengen tulta palaa se voi.

Hellät kädet, kun saivat minut murtaa
silloin ymmärsin tuskassani;
hyvä näin on sittenkin vain luottaa
onhan kädessäsi elämäin.

Aina toisinaan -todellisuudessa lienee kuitenkin aika harvoin- meitä kuljetetaan elämän arjen ja pimeiden polkujen varjoista ylös vuorelle, jossa ei pimeyttä eikä ahtautta ole. Ovatko nämä sitten niitä meidän kirkastusvuoren hetkiämme, joissa me sisäisillä silmillämme katselemme Häntä ja Hänen kirkkauttansa. Maailma ei tiedä tällaista olevan olemassakaan, sillä se on heidän silmiltänsä peitossa, mutta ken tuonne vuorella kohoaa saa kokea tulevan maailmanajan voimaa.

Se on sanomattoman siunauksellista. Siellä ei enää tavoitella lahjoja, sillä siellä on läsnä todellisuus, Lahjojen Antaja Itse. Se ei ole enää rukousta ja anomista, eipä kiitostakaan vaan ne vaihtuvat palvonnaksi ja se pulppuaa kuin kirkas lähde yli äyräittensä. "Minun Herrani ja minun Jumalani, minun Lunastusmaksuni ja minun Vapahtajani, minun rakkaani, valkoinen ja punainen, kymmentätuhatta jalompi!"

Mutta me kaikki, jotka katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin vain voi muuttaa Herra, joka on Henki. Saakoon nämä hetket murtaa kovan saviruukkumme säröille, niin että sisimpäämme vuodatetun kalliin nardusöljyn tuoksu tuo siunausta kassamatkaajiemme elämään. Muistakaamme siis, että

nardusöljyhän lääkkehen haavoihin suo,
sielu lähteestä vettä juo.
Hengen virta niin hiljaa aukeavi,
veren voima jo huuhtoaa, puhdistavi.
Ja kädet rakkahat, arpia kantavat,
ylivuotaen siunaavat.

Tällaista on kuulunut tänä aamuna minulle, mutta en osaa sitä sanoiksi pukea. Jeesuksen Kristuksen armo ja rakkaus kaikkien kanssa, jotka Herraa rakastatte ylösnousseena, katoamattomuudessa.