MIKSI Aadam ja Eeva saivat osakseen kuoleman?
(joka sitten on tullut meidänkin osaksemme).
Miksi Jumala varoitti Adamia jo ennen syntiinlankeemusta: "Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma."
Tai myöhemmin kun Eva sanoi käärmeelle että Jumala on kieltänyt heitä: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'"
Miksi tämä Jumalan varoitus ihmiselle?
Mitä ihmiselle tapahtui, kun ihminen antoi käärmeen pettää itsensä ja ei välittänyt Jumalan varoituksesta vaan teki oman päänsä mukaan ja sai tiedon hyvästä ja pahasta.
----------
Ja syntiinlankeemuksen jälkeen: Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!"
Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä.
---------------
Keskustelun aihe on siis: Miksi tämä kaikki tapahtui? Mikä oli syy ja mikä oli seuraus?
Keskustelua siitä että
19
382
Vastaukset
- ja seuraus
Nainen petti Aadamin ja nainen petti Alexin.
- joku misogynisti?
käärmehän petti Eevan, joka sai Aadamin houkuteltua lankeamaan syntiin.
Ihmisen luonne turmeltui, vanhurskaus katosi ja ihmisestä tuli Jumalan vihollinen. Lankeemuksen jälkeen ihminen ei enää iloinnut pyhyydestä vaan pahuudesta. - alex-kasi
käärme joka petti naisen? Ja mies teki niinkuin nainen halusi - mutta tiesi tehdessään että .. siis petettiinkö mies?
- vei tulisille hiilille
alex-kasi kirjoitti:
käärme joka petti naisen? Ja mies teki niinkuin nainen halusi - mutta tiesi tehdessään että .. siis petettiinkö mies?
EGW on syönyt hyvän ja pahan tiedon puusta unien ja näkyjen kautta.
Ellen Whiteen tuli tietäjähenki (käärmeen henki) joka petti Alexin.
Ellen White petti sinut. - alex-kasi
joku misogynisti? kirjoitti:
käärmehän petti Eevan, joka sai Aadamin houkuteltua lankeamaan syntiin.
Ihmisen luonne turmeltui, vanhurskaus katosi ja ihmisestä tuli Jumalan vihollinen. Lankeemuksen jälkeen ihminen ei enää iloinnut pyhyydestä vaan pahuudesta.olen ymmärtänyt, mutta eikö syy siihen miksi ihminen kadotti varhurkautensa ole se, että hän teollaan otti oman tiensä ja vanhurskaushan voi olla vain Jumalan yhteydessä, koska vain Jumala on vanhurskas itsestään. Se oli syy siihen, että Jumala varoitti ihmistä erottautumaan Luojastaan siten että ihminen itse alkaisi päättämään mikä on hyvää ja mikä on pahaa. Koska vain Jumalassa on vanhurkaus, täydellisyys ja iankaikkinen elämä.
- alex-kasi
vei tulisille hiilille kirjoitti:
EGW on syönyt hyvän ja pahan tiedon puusta unien ja näkyjen kautta.
Ellen Whiteen tuli tietäjähenki (käärmeen henki) joka petti Alexin.
Ellen White petti sinut.Ellen etkä sinäkään.
Olet vain sellainen herhiläinen ja et tunnu osaavan muuta kuin kylvää epäsopua ja puhua perättömiä.
Sellainen ei ole Jumalan tahdon mikaista. - laki ..
alex-kasi kirjoitti:
olen ymmärtänyt, mutta eikö syy siihen miksi ihminen kadotti varhurkautensa ole se, että hän teollaan otti oman tiensä ja vanhurskaushan voi olla vain Jumalan yhteydessä, koska vain Jumala on vanhurskas itsestään. Se oli syy siihen, että Jumala varoitti ihmistä erottautumaan Luojastaan siten että ihminen itse alkaisi päättämään mikä on hyvää ja mikä on pahaa. Koska vain Jumalassa on vanhurkaus, täydellisyys ja iankaikkinen elämä.
Onneksi adventisteille on asetettu vanha Mooseksen laki noudatettavaksi pienintä piirtoa myöten. Ihmeellisesti adventtikirkkoon on kerääntynyt se porukka, joka ei ilman lakia tietäisi, mikä on oikein ja mikä väärin. Ovathan kaikki adventistit erottautuneet Luojastaan ja päättäneet viettää omaa ellensapattiaan.
- naisen suusta lähtöisin
alex-kasi kirjoitti:
Ellen etkä sinäkään.
Olet vain sellainen herhiläinen ja et tunnu osaavan muuta kuin kylvää epäsopua ja puhua perättömiä.
Sellainen ei ole Jumalan tahdon mikaista.Siellä ne Ellen Whiten 12 kirjaa ovat kunniapaikalla kirjahyllyssäsi vai oliko niitä enemmän?
- alex-kasi
naisen suusta lähtöisin kirjoitti:
Siellä ne Ellen Whiten 12 kirjaa ovat kunniapaikalla kirjahyllyssäsi vai oliko niitä enemmän?
koska se on saatanan seuraamista.
Alex-kasilla ei ole yhtään Ellen G Whiten kirjoittamaa kirjaa (mikä sinänsä ei edes olisi mikään todistus, että sinun valheesi olisi totta). - alex-kasi
laki .. kirjoitti:
Onneksi adventisteille on asetettu vanha Mooseksen laki noudatettavaksi pienintä piirtoa myöten. Ihmeellisesti adventtikirkkoon on kerääntynyt se porukka, joka ei ilman lakia tietäisi, mikä on oikein ja mikä väärin. Ovathan kaikki adventistit erottautuneet Luojastaan ja päättäneet viettää omaa ellensapattiaan.
?? eihän adventistit pidä Mooseksen lakia voimassa olevana ?? joten en oikein tiedä mistä puhut. Jos tarkoitet 10:tä käskyä, niin niitähän kunnioitetaan myös luterilaisessa kirkossamme.
- vanhan kirjoituksen
NÄIN KIRJOITIT SILLOIN AIKAISEMMIN, MITÄ TÄLLÄ OIKEIN TARKOITAT?
"Nyt meidän osamme on täyttää LAKI ARMON ALLA. Se tarkoittaa että jos me annamme sydämmessämme (todellisesti) anteeksi, niin myös meidän taivaallinen Isämme antaa meille anteeksi. Siten me täytämme LAIN ARMON ALLA, antamalla anteeksi muille."- alex-kasi
jos me annamme sydämmessämme (todellisesti) anteeksi muille, niin myös meidän taivaallinen Isämme antaa anteeksi meille. Siten me täytämme LAIN, antamalla anteeksi muille sillä jos me emme anna anteeksi muille, ei myöskään meidän taivaallinen Isämme anna meille anteeksi.
Matt. 6:15
mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne. - antanut anteeksi?
alex-kasi kirjoitti:
jos me annamme sydämmessämme (todellisesti) anteeksi muille, niin myös meidän taivaallinen Isämme antaa anteeksi meille. Siten me täytämme LAIN, antamalla anteeksi muille sillä jos me emme anna anteeksi muille, ei myöskään meidän taivaallinen Isämme anna meille anteeksi.
Matt. 6:15
mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.Oletko antanut anteeksi pietisteille?
- alex-kasi
antanut anteeksi? kirjoitti:
Oletko antanut anteeksi pietisteille?
anteeksi annettu jokaiselle (pietisti tai ei) jos on jotain anteeksi antamista ollut.
Se tarkoittaa että en koskaan muistele pahalla tai tuomitse ihmisiä, mutta se EI tarkoita että jakaisin kaikessa heidän uskonsa, että olisin esimerkiksi samaa mieltä pietistien kanssa heidän ikuisen piinan opissaan.
En usko siihen, että ihmisen Luoja tekisi jotain sellaista, kuin että Hän loisi elämää iankaikkiseen piinaan.
Minä uskon SEN SIJAAN, että me olemme kaikki vajavaisia ja sen tähden myöskin kuolevia - jos ei Jumala palasta meitä luokseen OMAAN TÄYDELLISYYTEENSÄ ja uskon jopa että se on AINOA mahdollisuus meille saada iankaikkinen elämä.
USKON että Jumala teki pelastuksen mahdolliseksi siten että Jumalan poika Jeesus Kristus otti päälleen meidän vajavaisuutemme seurauksen (siis sen kuoleman mikä on tekojemme lunnollinen seuraus ja mistä Jumala varoitti Aadamia jo ennen syntiin lankeemusta).
Anteeksiannosta:
Anteeksianto ei edellytä, että jonkun täytyy ensin pyytää anteeksi, ennenkuin anteeksi voi antaa). Jeesus sanoi ristillä "anna heille anteeksi - sillä he eivät tiedä mitä he tekevät".
Se on hyvä esimerkki meille, jotka haluamme antaa muille anteeksi, me voimme antaa anteeksi ja myös pyytää Jumalaa antamaan anteeksi. Myös "Isä meidän rukous" puhuu "meistä" eikä vain "minusta". - tunnut tietävän!
alex-kasi kirjoitti:
anteeksi annettu jokaiselle (pietisti tai ei) jos on jotain anteeksi antamista ollut.
Se tarkoittaa että en koskaan muistele pahalla tai tuomitse ihmisiä, mutta se EI tarkoita että jakaisin kaikessa heidän uskonsa, että olisin esimerkiksi samaa mieltä pietistien kanssa heidän ikuisen piinan opissaan.
En usko siihen, että ihmisen Luoja tekisi jotain sellaista, kuin että Hän loisi elämää iankaikkiseen piinaan.
Minä uskon SEN SIJAAN, että me olemme kaikki vajavaisia ja sen tähden myöskin kuolevia - jos ei Jumala palasta meitä luokseen OMAAN TÄYDELLISYYTEENSÄ ja uskon jopa että se on AINOA mahdollisuus meille saada iankaikkinen elämä.
USKON että Jumala teki pelastuksen mahdolliseksi siten että Jumalan poika Jeesus Kristus otti päälleen meidän vajavaisuutemme seurauksen (siis sen kuoleman mikä on tekojemme lunnollinen seuraus ja mistä Jumala varoitti Aadamia jo ennen syntiin lankeemusta).
Anteeksiannosta:
Anteeksianto ei edellytä, että jonkun täytyy ensin pyytää anteeksi, ennenkuin anteeksi voi antaa). Jeesus sanoi ristillä "anna heille anteeksi - sillä he eivät tiedä mitä he tekevät".
Se on hyvä esimerkki meille, jotka haluamme antaa muille anteeksi, me voimme antaa anteeksi ja myös pyytää Jumalaa antamaan anteeksi. Myös "Isä meidän rukous" puhuu "meistä" eikä vain "minusta".Jos helvetti ei ole ikuinen niin millainen se sitten on?
Kuvaus? Piinan kesto?
Helvetin tulen ikuisuus? - alex-kasi
tunnut tietävän! kirjoitti:
Jos helvetti ei ole ikuinen niin millainen se sitten on?
Kuvaus? Piinan kesto?
Helvetin tulen ikuisuus?helvetti ei olisi ikuinen.
Minä sanon että en usko, että mikään elämä erossa Jumalasta voisi olla ikuista. Miksi luulet, että joku tietäisi kuinka kauan joku toinen pysyy elossa? Mutta että vajavaínen kuolevainen väittää olevansa ikuinen, se on minulle uskomatonta :) ja vielä uskomattovampaa on jos joku väittää että itse Luoja pitäisi jonkun elossa vain kiduttaakseen häntä iankaikkisesti. MINULLE se sairasta uskoa mikä antaa väärän kuvan Jumalasta.
Et taida muuten edes lukea mitä muut kirjoittavat? Esittelet kysymyksiä jotka perustuvat vain omiin luuloihisi ja pyydät ihmisiä vastaamaan..
- paholaisen kiusattavina
Miksi siellä oli se hyvän- ja pahantiedon puu ja vielä paholainen heitetty alas taivaasta maan päälle?
Oliko se puu siellä sen takia, että Adamilla ja Eevalla olisi valinnan mahdollisuus?
Että miksikö kaikki tapahtui? Käärme pääsi niskan päälle. Tiesikö Jumala jo luodessaan, että ihminen lankeaa?
Olisi se nyt ollut epäreilua, jos ei olisi edes varoitettu. Ihminen ei tosiaan ollut luotu robortiksi, vaan oli ihan oikea ja elävä persoona, joka pystyi itse ajattelemaan. Ei siis tienyt hyvästä, eikä pahasta. Täysin vapaa hengellisesti ja ruumiillisesti.
Adamia siis kiellettiin sisäistämästä moraalilaki (``mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö``.)
Niinhän siinä sitten kävi, että kumpikin söi ja häpesivät alastomuuttaan..
Aadam ja Eeva lankesi syntiin. Syntihän on lain rikkomus. Aadam rikkoi ensimmäistä käskyä vastaan, eli Jumalan tahtoa. Minä olen Herra sinun Jumalasi…..
Siitä seurasi rangaistukset: käärmeelle, Evalle ja Aadamille
14. Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.
15. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."
16. Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".
17. Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
18. orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
19. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."
Jumalalla oli jo varasuunnitelma luoduilleen, koska tiesi, että näin siinä tulee käymään.
Adam suostui Jumalan tahtoon ja hyväksyi tuomion.
Jumala puki heidät karitsan vaatteisiin (armo) ja antoi lupauksen tulevasta, joka on polkeva rikki käärmeen pään. Adamhan pääsi tulevaan lupauksen armoliittoon.
---------------------------
Vähän mietteitä:
Mitä olisi tapahtunut, jos Adam ja Eva olisivat kerenneet syödä elämänpuusta?
NIIN PARATIISSISSA OLI HYVÄN- JA PAHANTIEDON PUU JA ELÄMÄNPUU.
- miten, jos paholainen onkin käynyt nappasemassa elämän puusta omenan? Kuoleeko se ollenkaan.
Täytyyhän sen olla käynyt siitä syömässä, kun elää tänäänkin. Ei ainakaan ole samalla lailla kuolevainen, kun ihminen. Vai pääseekö se elämänpuusta syömään jatkuvasti? Vai vartioivatko kerubit paholaistakin? Ainakin paholainen on tietoinen hyvästä ja pahasta.
Mitä olisi tapahtunut, jos Adam ja Eva olisivat kerenneet syödä elämänpuusta?- alex-kasi
Syntiinlankeemuksen jälkeen Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän TIETÄÄ sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!" Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä.
Ihmisen paluusta elämän puulle kirjoitetaan Ilm. 22:14 "Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he PÄÄSEVÄT syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin ...
1. Kor. 15:26 kerrotaan myös että "Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema".
1. Kor. 15:54
Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
Ehkä vain piru tietää perimmäisen syyn syntiinlankeemukseen Paratiisissa. Mutta paluu ts. ennalleen asettaminen ei onnistu siten, että lisätään lakipykäliä. Kun ei tuota yhtä kieltoakaan kyetä noudattamaan niin täysin, etteikö tulisi puraistua ainakin kerran elämässään tuota kuolettavaa hedelmää.
Opitkaan eivät auta, sillä kristikansa ei pääse yksimielisyyteen edes siitä, että oliko se omena vai mikä kielletty hedelmä.
Paluu entiseen tarkoittaa uutta yhteyttä Jumalaan.
Kiitos Jumalalle, että uskon kautta "vaimon siemeneen" - 1.Ms.3:15 - saadaan ikuinen elämä takaisin!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861789Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171121Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981106Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79972- 92846
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot151828Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54751- 53684
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv52681