Reippasti ja rohkeasti suojatien ylitse ym.

Jalankulkijat moittivat usein autoilijoita siitä, että autoilijat eivät anna tietä suojatietä ylittämään pyrkiville. Näinkin tietysti on, mutta myös jalankulkijat voisivat katsoa itseään peiliin. Olen tuskastunut monen monituista kertaa siihen, että kun hiljennän hyvän matkaa ennen suojatietä (hiljennän niin, että huononäköisemmänkin jalankulkian pitäisi aikeeni huomata), etten joutuisi kokonaan pysähtymään, niin jalankulkija ei vain uskalla astua suojatielle, enne kuin olen totaalisesti pysähtynyt. Pitäisikö yhteispelin parantamiseksi kehitellä jokin merkinantojärjestelmä, esim. valojen vilautus ymv. Monesti olen tämän arastelun vuoksi jatkanut matkaa pysähtymättä. Toinen mikä saattaisi auttaa yhteispeliä on se, että suojatie ylitettäisiin (kukin kykyjensä mukaan) reippaasti.

Yhteispelissä olisi tosin parantamisen varaa monessa muussakin kohdassa ja ehkä on vain hyväksyttävä suomalainen jäykähkö "minä ja sitte muut" liikennekulttuuri.

Jalankulkijoista vielä. Itsekin kuljen jalkaisin eli kokemusta on molemmista näkövinkkeleistä. Jos autoilija ajaa päin punaisia liikennevaloja, sitä pidetään kohtuullisen isona rikkeenä. Monia jalankulkijoita punainen valo ei paljoa hidasta. Katsotaan pikaisesti näkyykö poliiseja ja jos ei, niin toikkaroidaan liikenteen sekaan. Eikö nuo säännöt pitäisi olla samat kaikille tiellä liikkuville. Mikäli poliisilla on (olisi) tarvetta lisätä sakkotuloja, hyvä keino olisi tempaista siviilit päälle ja siirtyä tarkkailemaan valo-ohjattuja suojateitä.
11961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Käytös on ymmärrettävää. Mitä jos auto hidastiikin jonkun muun syyn takia, eikä edes huomannut jalankulkijaa ja ajaa päin?

Osa jalankulkijoista ei liiku autolla eikä siten osaa hahmottaa tilannetta autoilijan asemasta: autoilijan mielestä on mukavempi, jos ei tarvitse pysähtyä kokonaan vaan hidastus riittää.

Autoilijan näkökulmasta on parempi olla sitten kokonaan pysähtymättä, ellei jalankulkija tee aloitetta: ei se jalanulkija sen nopeammin ylitse pääse, vaikka auto pysähtyisinkin (jos ei ole jonoa).

Osa jalankulkijoista on näitä samoja autoilijoita, joiden mielestä on parempi, että auto menee aina ensin. Kävellessä ja autoillessa.

Äänestä
  • Suojatie on ollut aina jotenkin epäselvä paikka. Ihmiset varmaankin tietävät miten pitäisi toimia, mutta kuitenkaan homma ei toimi sujuvasti. Huvittavinta on kun pysähdyt, niin suojatielle pyrkivä jalankulkia viittoo "anna mennä vaan". Samaa touhua on usein autoilijoidenkin kesken. Sinänsä varmaan kohteliasta, mutta liikenteen sujuvuutta se tuskin lisää.

    Äänestä

Eihän osa tajua valojen vilkutuksen päälle mitään eikä voi olettaakkaan mutta aika moni kyllä ymmärtää ihan lapsetkin. Ei siis tarvii keittää vaan ne kaikki on jo keksitty, kommunikaatiota vaan peliin!

Ps, vilautetaan niitä valoja sitten kunnolla, en nyt kerro tarkkaa aikaa mutta kytke kaukovalot vaikka kahdeksi sekunniksi päälle noin esimerkkinä että ne kerkiää syttyä ja ne huomataan.

Äänestä
  • Suurin osa jalankulkijoistahan jää seisomaan sen puolenmetrin päähän suojatiestä jos autoja tulee. Ihan järjestään näin toimitaan että ensin autot ja jalankulkija kiltisti odottaa vaikka kaksi tuntia.

    Voisko muuten jalankulkijoiden erilainen käyttäytyminen vaikuttaa kuljettajien ajamiin nopeuksiinkin? Meinaan että jos asia olisi hieman toisin päin kuin nyt on että jalankulkijat todella menee tien yli tietoisina oikeuksistaan eikä suojatien reunaan jäädä odottelemaan. En tarkoita siis itsemurhia vaan päättäväisyyttä ja aikeidensa selkeää osoittamista.

    Nyt käytäntö on se että suojatien vieressä seisovaa ei todellakaan päästetä menemään kuin harvoin koska hän on tähän alistunut.

    Arvatkaa missä näkee n.90 vuotiaan lonkkavikaisen nitroja syövän mummonkin juoksevan?

    Äänestä

  • vielä niin kirjoitti:

    Suurin osa jalankulkijoistahan jää seisomaan sen puolenmetrin päähän suojatiestä jos autoja tulee. Ihan järjestään näin toimitaan että ensin autot ja jalankulkija kiltisti odottaa vaikka kaksi tuntia.

    Voisko muuten jalankulkijoiden erilainen käyttäytyminen vaikuttaa kuljettajien ajamiin nopeuksiinkin? Meinaan että jos asia olisi hieman toisin päin kuin nyt on että jalankulkijat todella menee tien yli tietoisina oikeuksistaan eikä suojatien reunaan jäädä odottelemaan. En tarkoita siis itsemurhia vaan päättäväisyyttä ja aikeidensa selkeää osoittamista.

    Nyt käytäntö on se että suojatien vieressä seisovaa ei todellakaan päästetä menemään kuin harvoin koska hän on tähän alistunut.

    Arvatkaa missä näkee n.90 vuotiaan lonkkavikaisen nitroja syövän mummonkin juoksevan?

    "Arvatkaa missä näkee n.90 vuotiaan lonkkavikaisen nitroja syövän mummonkin juoksevan?"

    ;)))

    ... ja suomalaiset kyllä osaa kiittää, etenkin suojatietä ylittävä jalankulkija joka kokee, että hänelle on annettu tietä. Sinänsä se on turhaa koska heillä on "etuajo-oikeus". Toisaalta, moinen huomiointi on ihan mukavaa :)

    Äänestä

pysähtymisen ja ykkösen päälle laittamisen kanssa. Yksi juttu, jota taas en tajua, on se, että kuinka aikuiset ihmiset jaksavat hermostua ja suuttuakin edelläajavalle, jos tämä pysähtyy suojatien eteen. Yllättävän paljon tätäkin tapahtuu...

Äänestä
  • Olet silloin esim. minun tielläni.

    Aina pitää huomioida takana tulijat. Itse otan hieman hajurakoa ja vasta sitten annan jalankulkijoille tietä. Eikö olekin ihmeellistä: annan tietä, enkä ole tiellä.

    Äänestä

  • Asmo Sula kirjoitti:

    Olet silloin esim. minun tielläni.

    Aina pitää huomioida takana tulijat. Itse otan hieman hajurakoa ja vasta sitten annan jalankulkijoille tietä. Eikö olekin ihmeellistä: annan tietä, enkä ole tiellä.

    Kyse ei ollutkaan mistään äkkijarrutuksista, vaan ihan normaalista toiminnasta taajamassa.

    Minusta jalankulkijoilla pitää olla "etuajo-oikeus", ja itse asiassa tuorein esimerkki minulla on eräästä taannoisesta päivästä kun satoi kaatamalla ja annoin tietä lastenvaunujen ja pienen lapsen kanssa kulkevalle äidille.

    Sitäpaitsi minun kotikaupungissani melkein kaikki risteykset ovat tasa-arvoisia, joten hidastaa täytyy joktap, oli suojatielle tulojoita tahi ei.

    Äänestä

  • Asmo Sula kirjoitti:

    Olet silloin esim. minun tielläni.

    Aina pitää huomioida takana tulijat. Itse otan hieman hajurakoa ja vasta sitten annan jalankulkijoille tietä. Eikö olekin ihmeellistä: annan tietä, enkä ole tiellä.

    turvaväli on takana ajavan vastuulla. Etummainen ei voi huolehtia turvavälistä. Muutenhan sen pitäisi vaan ajaa kovempaa ja kovempaa, kun takana joku törppö seuraa.

    Äänestä

  • jep jep jep jep kirjoitti:

    turvaväli on takana ajavan vastuulla. Etummainen ei voi huolehtia turvavälistä. Muutenhan sen pitäisi vaan ajaa kovempaa ja kovempaa, kun takana joku törppö seuraa.

    mutta aina, ihan aina, kannattaa seurata tilannetta myös takana.
    Turvaväli on takanatulevan vastuulla, ja tottahan sitä mieluummin ottaa peräänajon kuin keilaa lapsen suojatiellä, mutta vähintään silloin kun aikoo hidastaa tai jarruttaa, pitäisi vilkaista peiliin.

    Äänestä

  • IngallsinLaura kirjoitti:

    mutta aina, ihan aina, kannattaa seurata tilannetta myös takana.
    Turvaväli on takanatulevan vastuulla, ja tottahan sitä mieluummin ottaa peräänajon kuin keilaa lapsen suojatiellä, mutta vähintään silloin kun aikoo hidastaa tai jarruttaa, pitäisi vilkaista peiliin.

    Jos takana tulija on kovin lähellä ja huomioi mahdollisen pysähtymisen suojatien edellä, niin sitä joutuu ajamaan hiljempaa. Sillä ehkä säästää omaa niskaansa mahdollisessa peräänajossa. Pienemmillä ajonopeuksilla voi olla turvallisemmin lyhyemmät ajovälit.

    Mun logiikalla lyhyet ajovälit "painostaa" hidastamaan nopeutta, jotta voi ajaa turvallisesti. Sitä kaikki purkurissa ajavat ei tarkoita, mutta näin käytännössä lähellä ajo voi hidastaa edellä ajavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asmo Sula kirjoitti:

Jalankulkijat moittivat usein autoilijoita siitä, että autoilijat eivät anna tietä suojatietä ylittämään pyrkiville. Näinkin tietysti on, mutta myös jalankulkijat voisivat katsoa itseään peiliin. Olen tuskastunut monen monituista kertaa siihen, että kun hiljennän hyvän matkaa ennen suojatietä (hiljennän niin, että huononäköisemmänkin jalankulkian pitäisi aikeeni huomata), etten joutuisi kokonaan pysähtymään, niin jalankulkija ei vain uskalla astua suojatielle, enne kuin olen totaalisesti pysähtynyt. Pitäisikö yhteispelin parantamiseksi kehitellä jokin merkinantojärjestelmä, esim. valojen vilautus ymv. Monesti olen tämän arastelun vuoksi jatkanut matkaa pysähtymättä. Toinen mikä saattaisi auttaa yhteispeliä on se, että suojatie ylitettäisiin (kukin kykyjensä mukaan) reippaasti.

Yhteispelissä olisi tosin parantamisen varaa monessa muussakin kohdassa ja ehkä on vain hyväksyttävä suomalainen jäykähkö "minä ja sitte muut" liikennekulttuuri.

Jalankulkijoista vielä. Itsekin kuljen jalkaisin eli kokemusta on molemmista näkövinkkeleistä. Jos autoilija ajaa päin punaisia liikennevaloja, sitä pidetään kohtuullisen isona rikkeenä. Monia jalankulkijoita punainen valo ei paljoa hidasta. Katsotaan pikaisesti näkyykö poliiseja ja jos ei, niin toikkaroidaan liikenteen sekaan. Eikö nuo säännöt pitäisi olla samat kaikille tiellä liikkuville. Mikäli poliisilla on (olisi) tarvetta lisätä sakkotuloja, hyvä keino olisi tempaista siviilit päälle ja siirtyä tarkkailemaan valo-ohjattuja suojateitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu