jälkeen?
Mitkä on ollu fiilikset?
Onko ollu helpottunut olo?Onko ollu pelkoja tai vaikka ahdistusta?
Kävin tuolla erikoissairaanhoitajan juttusilla ja hän korosti leikkauksen jälkeen tarvitsee tukea henkisesti.
Itelle leikkaus olisi unelmien täyttymys.Mitenkä sen jälkeen olo vois olla jotenkin kamala?
Mitkä on ollu fiilikset?
Onko ollu helpottunut olo?Onko ollu pelkoja tai vaikka ahdistusta?
Kävin tuolla erikoissairaanhoitajan juttusilla ja hän korosti leikkauksen jälkeen tarvitsee tukea henkisesti.
Itelle leikkaus olisi unelmien täyttymys.Mitenkä sen jälkeen olo vois olla jotenkin kamala?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ehkäpä joku kokee leikkauksen henkisesti raskaaksi, koska kosmeettisia leikkauksia pidetään yleisesti moitittavana. Toiselle se taas on helpotus elämänolosuhteisiin.
Minulla rintojen laitto oli helpotus, koska vasta nyt olen "samalla viivalla" muiden naisten kanssa. Ehkä tämä näkyi neuvontavastaanotollakin. Yleensä pyydetään ottamaan mukaan saattaja lähinnä henkiseksi tueksi. Olin ilmeisesti niin tasapainoisen tuntuinen, että hoitaja totesi etten tarvitse saattajaa, koska en sellaista löytänyt helposti. Enkä myöskään saattajaa/tukijaa tarvinnut. Henkinen fiilis oli niin hyvä ettei niitä kipujakaan huomannut. Jo nyt kuukauden kuluttua ei muista minkä verran kipuja oli. Pelkoja tai ahdistusta ei ainakaan minulla ollut missään vaiheessa. Luotin lääkärin ammattitaitoon.
Luulen, että leikkauksen jälkeinen aika on henkisesti raskasta siksi, koska paranemisprosessi saattaa olla pitkä riippuen tietysti operaatiosta. Jos leikkaus on vaikka sellainen, jonka jälkeen turvotusta esiintyy vielä kauan eikä lopullista tulosta näe kovin pian, sitä voi luulla että leikkaus on epäonnistunut ja on tehnyt virheen.
Eiköhän se helpottunut olo tule siinä vaiheessa kun lopullinen tulos alkaa näkyä. Toisissa leikkauksissa se tapahtuu nopeammin ja toisissa hitaammin.
Leikkaustulos ei todellakaan näy heti. Tulee kaikennäköisiä pelkoja, onko tämä nyt mennyt sitten pieleen.
Itselle tehty muutama esteettinen leikkaus ja aina sama toistuu jossain määrin minulla.
Rintani pienennettiin viime vuonna. Inhosin aluksi pieniä , Madonnan jäätelötötterömäisiä uusia tissejä.
Vasta neljän kuukauden kuluttua rinnat alkoi näyttää normaalilta, pehmeiltä ja luonnollisilta. Sitten olin jo tosi tyytyväinen. Vielä kun saa nuo arvet jotenkin kuosiinsa.
Eikä arvet vieläkään tyydyttävät. Nännin alta punertaa niin että kaikki huomaa että leikattu on (saunailloissa, miehen kanssa) Tunnen itseni alentuneeksi, käytän Bepanthen-voidetta säännöllisesti, mutta ei tunnu vaalenevan nuo arvet. Menisin korjausleikkaukseen, mutta olen työtön ja rahoja en saa kokoon.
Minä siirryin jo tuoreillakin arvilla silikonilaastariin, että arvet todellakin olisi mahdollisimman pienet. Bepanthenin lopetin kolmisen viikkoa käytettyäni. Jotkut väittävät että ovat saaneet vanhojakin arpia korjattua silikonilaastarilla, oletko kokeillut sitä.
Häpesin arpista, röllikkämahaa, jonka sain hieman yli kaksikymppisenä.
Vatsa leikattiin, vieläkin häpeän.
En voi esiintyä tuttujen kanssa saunailloissa (työkaverit). Nythän joutuisin selittelemään 50 cm pitkää arpea, joka on kyllä tosi siisti ja huomaamaton .
Meillä Suomessahan kun ei kerrota kavereille, en minä ainakaan. Parempi kun eivät tiedä, niin ei ole juoruilun aiheena.
Minä kerroin ystäville ja myös kaikille työpaikalla, että olen menossa silmäluomileikkaukseen. Olihan se hyvä kertoa, kaikki olisivat kuitenkin ihmetelleet, miksi olen sairaslomalla (eikä tavalliselle lomalle lähtöä sillä hetkellä kukaan olisi uskonut). Porukka on tukenut hienosti, ja minusta tämä puhuminen on luonnollista ja helppoa.
Minäkin kerroin kahdelle valitulle ihmiselle että käyn nenäleikkauksessa. Nenä ei muuttunutkaan leikkauksessa juuri ollenkaan, niin että nämä ihmiset eivät edes huomaa mitään muutosta vaikka yrittäisivät katsoa. Voin vain kuvitella miten tyhmänä he minua nyt pitävät, kun maksoin paljon tyhjästä. Olisi pitänyt olla kertomatta leikkauksesta niin ei tarvitsisi hävetä.
masennuin. Kävin tammikuussa pienentämässä rintoja. Leikkauksen jälkeen rinnat olivat niin kipeät, että en pystynyt käymään lenkillä (kävellen), koska tärähtely sattui. Tämän vuoksi masennuin ja muutenkin oli sellainen epävarmaolo, esim. oli huoli leikkaushaavoista. Ja vasta nyt toukokuussa menen leikkaavalle lääkärille näyttämään rintani. Mutta nyt kaikki on hyvin ja olen onnellinen, että kävin pienentämässä rinnat. Kyllä kannatti!
leikatuille se suuri haave ja voimain ponnistus. Päätöstä "vain" ulkonäköä korjaavaan leikkaukseen voi tehdä vuosia. Tietysti potilas pelkää myös riskejä: jos ulkonäkökompleksi ei sittenkkään korjaantuisi vaan esim. pahenisi leikkauskomplikaatioiden takia. Sen vuoksi juuri leikkauksen jälkeen, toipilaana, on hyvin heikoilla ja herkässä mielentilassa. Pienikin vihlaisu jossainpäin kehoa antaa aina aihetta epäillä, jos jokin on mennyt pieleen.
Juuri tämän takia mua pistää aivan suunnattomasti vihaksi turha komplikaatioilla pelottelu ja riskien paisuttelu sekä se, että ihmiset tuomitaan kauneusleikkausten takia. Soisin jokaiselle mahdollisimman pitkän ja onnellisen elämän. Jos jokin asia tod. OMASSA ulkonäössä vaivaa, niin helposti sitä elää säästöliekillä ja asiaa murehtien, eikä korjaa asiaa, vaikka kannattaisi yrittää.
Joo, mutta vastaukseni oli, että mahdollisten komplikaatioiden pelko on leikkauksen jälkeisinä päivinä/viikkoina aikamoinen, ja hyvä olisi, jos silloin lähellä olisi hyvä ystävä.
Helpottunut olo on jo aika nopeasti, koska tajuaa, että vihdoinkin tein sen ja vihdoinkin annoin itselleni oikeuden olla onnellinen!
Minulle on nyt tehty kahdesti vatsankiristysleikkaus julkisella.
Ensimmäinen epäonnistui pahasti, mutta odotin toiveikkaana korjausta. Nyt on toisen operaation jälkeen kantti pettänyt täysin. Taidan hommata lääkityksen että jaksan jatkaa eloa eteenpäin. Kirurgi ei vetänyt ihoa ylävatsalta alaspäin lainkaan, joten alavatsa on timmi ja ylävatsa löllyää sen yläpuolella entisenlaisena. Makuuasennossa näyttää siltä että rintojen ja alavatsan välissä on paksu makkara vatsan ympäri.
Onko kellään tietoa asettuuko tällainen eriparisuus ajanoloon yhtään? Leikkauksesta nyt kaksi ja puoli viikkoa.
Tuntuu tosiaan kävellessäkin että alavatsa on tiukka, kiristää vielä haavatkin, ja ylävatsa oikein tutisee.