aseellisiin selkkauksiinsa. Yhdysvallat nykyjohtonsa johtamana hankkii aseellisia ristiriitoja eri puolilla maailmaa. Ja sitten epäonnistuttuaan jättää sodissa raunioituneet maat oman onnensa nojaan.
Todellinen virhe oli osoittaa kutsu ulkoministerille Natokokouksessa. Suomi on oikeasti vaikeassa tilanteessa. Tätä kutsua olisi pitänyt varoa. Valita neutraalimpi ajankohta ja paikka.
On ilmeistä, että ulkopoliittinen johtomme kertoo Ilkka Kanervalle, ettei ole syytä hyppiä aidan yli etsimään vihreätä nurmea painia varten.
Ulkoministeri Ilkka Kanerva ei kuitenkaan päätöstä tässä asiassa tee, vaan valtiojohto ja tässä tapaukessa tasvallan presidentti yhteistoiminnassa maan hallituksen kanssa ja viimeisen aamenen sanoo Tarja Halonen.
Hyvä niin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
tätä ennen ei kutua ole saaneet tasavallan presidentti, pääministeri ja edellisen hallituksen ulkoministeri.
Yhdysvaltain ulkoministeri teki emämunauksen. Toki valtiojohtomme tähän saakkaa on vieroksunut kutsua, koska se liittäisi Suomen Yhdysvaltojen sotapolitiikkaan. Ei sopimuksin, mutta käytänössä muuten. Kaikkialla annettaisiin ymmärtää Suomen hyväksyneen Yhdysvaltojen sortotoimet Irakissa ja muualla.
Ilkka Kanervaa ja Kokoomuspuoluetta tilanne kutkuttaa ja jotain tällaista olikin uumoiltavissa, kun Jyrki Katainen ja Sauli Niinistö useita kertoja toistivat hyviä suhteitaan valkoisen talon äärioikeistoon ja puolueeseen. Asiasta oli siis sovittu ennakkoon. Kokoomus tarvitsee nyt ainakin yhden sulan hattuunsa, mutta siitä tuleekin jotain muuta, kuin sulka.
Toivottavasti maamme edustajat eivät ole niin sinisilmäisiä kuin voisi olettaa. Uskon näin.
Kyllähän Buchin politiikka on USA: sakin jo menneen talven lumia.
Minusta kutsussa ei ollut mitään virhettä.Onko se virhe jos kutsutaan kuulemaan toisten maiden näkemyksiä asioista jotka koskettavat myös Suomea.Sitäpaitsi Kokous oli Norjassa,ja Norjahan on meidän naapurimaa.Minusta huolestuttavampaa on sellaiset näkemykset jotka heti sulkevat pois kaikenlaiset kutsut joita Suomelle esitetään koskivatpa ne puolustusta tai muuta kansainvälistä yhteistyötä.
http://users.cybertime.net/~ajgood/6bibi.html
"Order out of Chaos" (Illuminati mantra), ollaan hyvässä seurassa?
on USA:n ystävä! kansa vihaa USAAAAAA!