Ketkä uskaltaa

myöntää että on joskus joutunut bannatuksi täällä olonsa aikana ja jos on niin miksi. Itse olen joutunut chatista tietämättäni ulos joksikin epämääräiseksi ajaksi.
282293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

ei siis muka kukaan ole joutunut ulos, no nyt minusta tuntuu että olen ainakin joutunut, kun ei kukaan edes vastaa. Eli voihan sitä näinkin joutua bannatuksi.

Äänestä
  • kyllä varmaan joku kertoo kohta hauskan pannaritarinansa mansikkahillolla maustettuna.

    Minulla ei ole kerrottavaa, olen ollut kiltisti. Niin, kiltisti. Luulisin. Ja vastahan olen pääsemässä alkuun :)

    Äänestä

  • mayanna kirjoitti:

    kyllä varmaan joku kertoo kohta hauskan pannaritarinansa mansikkahillolla maustettuna.

    Minulla ei ole kerrottavaa, olen ollut kiltisti. Niin, kiltisti. Luulisin. Ja vastahan olen pääsemässä alkuun :)

    Minunkin pannarini tuli silleen että oli kaksi sivua auki. Yksi tänne ja toinen chattiin minkä unohdin. Joku keksi nimelläni hattuilla siellä chatis ja jouduin törkeän kielenkäytön takia ulos. Iikkk en edes koskaan kiroile perskele.... :)

    Äänestä

  • *Do the chairs at your parlor seem empty and bare?

    Do you gaze at youre doorstep and wish you had hair?

    Is your heart fill wiht pain, shall I come back and say: tell me dear are you lonesome tonight.*

    Äänestä

  • analyyzi kirjoitti:

    *Do the chairs at your parlor seem empty and bare?

    Do you gaze at youre doorstep and wish you had hair?

    Is your heart fill wiht pain, shall I come back and say: tell me dear are you lonesome tonight.*

    mutta voisitko kirjoittaa suomeksi, niin voisin myös vastata.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    mutta voisitko kirjoittaa suomeksi, niin voisin myös vastata.

    kirjoitin kauheen pitkän sepustuksen ja sitten menin tarkistamaan yhden, SIIS vain yhden asian Googlesta, ja koko äärettömän korkealentoinen sekä ylettömän alykäs selitykseni hävisi taivaan tuuliin.

    Joten vastaan vaan nopeesti että Elviksestähän oli kyse.

    Ja ootko yksin sä nyt. Täällä yskin mä nyt. tms.

    Äänestä

  • analyyzi kirjoitti:

    kirjoitin kauheen pitkän sepustuksen ja sitten menin tarkistamaan yhden, SIIS vain yhden asian Googlesta, ja koko äärettömän korkealentoinen sekä ylettömän alykäs selitykseni hävisi taivaan tuuliin.

    Joten vastaan vaan nopeesti että Elviksestähän oli kyse.

    Ja ootko yksin sä nyt. Täällä yskin mä nyt. tms.

    yskä lähtee yskimällä,
    nuha n.......ööööö...niistämällä

    Äänestä

  • jäähyjä yhdelläkään niistä foorumeista joille olen kirjoittanut. Mutta vaikea on tuollaiseen aloitukseen silloin vastata, koska se voidaan tulkita vain siten että bannattu on muttei uskalla myöntää...

    Äänestä

Ketkä ei ole joutunut banaanikuliksi. :))

Äänestä

Minut kerran heitetty pihalle kirkko-chatista. Muutoin en ole bannia saanut ja sitä kyllä suuresti ihmettelen... Tietyiltä palstoilta kuten Savonlinna, kahvila ja huuhaa, viestini poistetaan yleensä nopeasti.

Äänestä
  • nyt kun kerroit tuon kirkko-chatin niin muistelen että minäkin sain lähdön sieltä aikoinaan.

    Äänestä

  • että ainakin sinä pulpahdat esiin tunnustelemaan :D Tietenkään et uskalla kertoa, miksi sinut sieltä Kirkkokuorosta bannattiin? *yllyttää*

    Äänestä

  • Mun viestit lopulta tuskin ehti kahvilan ovesta ku ne paiskattiin pihalle, ja syytä en kyllä vieläkään käsitä. Mahtoi olla jotain henkkohtasta.

    Äänestä

ovat joskus pakottaneet vaihtamaan ip:n.
En ole katkera, mutta kyrsiihän se xD

Äänestä
  • siis kuka ihmeen mänttis? Eli kuitenkin jossain toisella palstalla.

    Äänestä

Niin - luulen olleeni kerran muutaman tunnin bannissa, syykin vain arvailujeni varassa.

Äänestä
  • Tuohon onkin jo pahempi vastata. Arvelen näin...:)

    Äänestä

ollut. Kyllä muutoin joskus ulkona, kuin lumiukko:-)

Äänestä
  • ja tänään ei lumiukotkaan pärjää ulkona. Vesi lätäkköhän siitä syntyy.

    Äänestä

Ei tänne asumaan ole tultu vai onko?

Äänestä
  • Heippa.

    Äänestä

  • Et siis halua kirjoitella päivittäin tai viikottain jonkun mukavan ihmisen kanssa.

    Äänestä

  • animattiN kirjoitti:

    Et siis halua kirjoitella päivittäin tai viikottain jonkun mukavan ihmisen kanssa.

    tähän maailmaan.Mukavia voi jutustella reaalissakin.Ei ole aikaa tällaiseen niin perusteellisesti.Menoja.

    Äänestä

  • niin syvälle kirjoitti:

    tähän maailmaan.Mukavia voi jutustella reaalissakin.Ei ole aikaa tällaiseen niin perusteellisesti.Menoja.

    Kiva kuitenkin kun kävit kommenttisi antamassa tähänkin aloitukseen. Toki voi reaalissakin jutustella, mutta aina ei ne kaverit ole paikalla, heilläkin voi olla omia menoja.

    Äänestä

en täällä mutta 40 palstalla olen ja ihan lähiaikoina :=)
ja syy siihen käsittääkseni oli että olen liian rehellinen kommenteissani tjn

Äänestä

vielä koskaan joutunu bannatuks,mutta en sano,ettenkö tulevaisuudessa vois olla siinäki kerhossa..;)

Äänestä
  • toivottavasti et. Joskus tulee mieleen, että olenkohan minä ollut kuinkakin lähellä sitä bannausta, mutta toistaiseksi en ole siihen asiaan joutunut näillä sivuilla. :)

    Äänestä

Eniron Jaskan kanssa sovittiin, ettei mua pannaroida, koska olen niin äärettömän hyvä, ärsyttävä, ylimielinen, aina oikeassa ja erehtymätön tyyppi. Eli siis juuri oikeaa ainesta tänne. Niiiiiiiiiiin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


animattiN kirjoitti:

myöntää että on joskus joutunut bannatuksi täällä olonsa aikana ja jos on niin miksi. Itse olen joutunut chatista tietämättäni ulos joksikin epämääräiseksi ajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu