Minulla on jatkuvasti kaulan rauhaset kipeänä. Välillä oikealta, välillä vasemmalta. Kipu on jatkuvaa, ja sitä on jatkunut nyt jo yli vuoden ajan. Välillä tuntuu vähän helpommalta, välillä sattuu todella paljon. Minulla oli mononukleoosi n. 2 vuotta sitten, mutta se hoidettiin. Lisäksi nenäni on jatkuvasti tukossa, vaikka siellä ei ole limaa kovinkaan paljoa. Lääkäri sanoi, että kurkkukipu johtunee huonosta ilman kulusta nenässä, joka sitten ärsyttää kurkkua. Olen kuitenkin erilaisilla nenäsuihkeilla kokeillut pitää nenää auki, eikä tämä tunnu muuttavan tilannetta mitenkään, rauhasiin sattuu yhtälailla, ja välillä tunne on samanlainen kuin mononukleoosi n aikoihin. Välillä on myös sellainen tunne (esim. niellessä), että rauhaset "muljahtelevat" pois paikaltaan, ikäänkuin naksuvat ja liikkuvat inhottavasti hetkeksi paikaltaan kun nielee. Jatkuvasti tuntuu, kuin olisi pala kurkussa. Ehdotuksia/ideoita?
kipeät kaularauhaset
tuero
0554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.