Aamun Hesarissa kuluttajasivuilla oli vertailtu nelihenkisen perheen matkaa Lappiin eri kulkuneuvoilla. Henkilöautolla matka oli edullisin, kun huomioidaan pelkät polttoainekulut.
Mutta kun otetaan mukaan pääomakulut, vakuutukset, käyttömaksut ym. nousi hinta bussilla tai junalla tehtyä matkaa kalliimmaksi.
Oli vain jälleen kerran unohdettu, että siitä autosta on kuluja, vaikka sen jättäisi kotipihalle.
Nämä kulut tulisi siis lisätä myös bussi- ja junamatkan hintoihin, jolloin auto on jälleen se edullisin matkustustapa. Lisäksi oli laskettu, että mitä enemmän autolla vuodessa ajaa sitä edullisemmaksi matka tulee.
Siis jos perheessä on auto, kuten usein lapsiperheissä on, kannattaa sitä autoa tietysti käyttää.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Montako euroa sinulla on kuluja autostasi sanotaanko kahden viikon hiihtoloman aikana, kun auto seisoo kotipihalla?
Itselläni kulut olisivat tuollainen 450EUR/365*14, eli ilman laskinta, ylöspäin pyöristäen 17 EUR. Ja kulut koostuvat siis vakuutusmaksuista ja vuotuisesta käyttömaksusta.
Tietenkin jollakulla saattaa tulla päälle vielä autopaikan kuukausimaksu, pääomakulut (jos on joutunut ostamaan lainalla/osamaksulla) ja dieselvero. Noista ei kuitenkaan ihan kamalia summia tule 14vrk:n ajalta.
Pahimmillaan (kallis autopaikka 30EUR/kk = 360EUR/v [ei lasketa ökyjen autotallipaikkoja á 200EUR/kk, heidän ei tarvitse muutenkaan laskeskella kustannuksia], korot vaikkapa 2000EUR/v [hatusta vedetty, olettaen vaikkapa 20000EUR luotto, 10% korko] ja dieselvero [iso henkilömaasturi] 850EUR/v. Tämä tekee siis n. 3200 EUR/v, 14 vrk:n ajalta siis 123 EUR. Eli jos esimerkkinä käytetään minun tapaustani plus tuota "pahimmassa tapauksessa" laskelmaa, saadaan kahden viikon seisonnan hinnaksi 140EUR.
En ole Hesaria lukenut, mutta kuvittelisin edun julkisille olleen kuitenkin suurempi kuin tuo 140EUR. Oliko jutussa huomioitu mahdolliset pysäköintimaksut pohjoisessa, henkilöautolla mentäessä?
Mitä pääomakuluja oli Hesarin laskelmassa huomioitu henkilöautolle? Käyttömaksu? Vakuutus? Dieselvero? Autopaikka? Korot luotosta? Huollot/korjaukset eli kulutusosien vaihto, kuten tulpat, öljyt, ilmansuodattimet, renkaat, jne...? Osan näistä voi suosiolla jättää pois, jos auto seisoo, osa pitäisi laskea molemmissa tapauksissa mukaan.
Haluaisin myös perustelun sille ajatuksenjuoksulle, että matka tulee edullisemmaksi, mitä enemmän ajaa vuodessa. Oliko siinä ajatuksena, että pääomakulut kilometriä kohti pienentyvät?
Kerronpa...
Laskelmassa oli huomioitu pääomakulut. Pääoma kuluu vaikkei olisi lainaa pätkän vertaa! Ko. pääoma jos olisi auton sijasta sijoitettuna, niin siitä saisi rahaa. Korjaus/huolto ei ole pääomakuluja, eikä edes ns. kiinteitä kuluja, joihin pääomakulujen lisäksi kuuluvat vakuutukset, käyttömaksut, verot, ( mahd autopaikka josta tälläinen maalainen ei ole haaveillutkaan). Lapissa muuten mahtuu parkkeeraamaan muuallekin kuin mittaripaikoille (niin se hesalaisuus kaventaa maailmankuvaa -KATO, LEHMÄ!!!)
Tietenkin kilometri tulee halvemmaksi jos ajaa enemmän. Jos ajat 10 km vuodessa, niin kilometrin hinnaksi tulee vähintään sata euroa. Meikäläisellä esim. dieselvero (750) käyttömaksu (130) liik.vak ja kasko (320) = 1200 euro. Lisäksi pääomakulut tällä hetkellä n. 12 000 arvoisesta autosta 600 euro (menetetty korkotulo) ja arvonalennus vaikkapa 2200 euro (40 tkm ajomäärällä, jos ajoa olisi vain 10 km niin arvonalennus olisi ehkä vain 1200 euro). Pääomakulut siis yhteensä 4000 euro, n. 10 senttiä / km. Mitä kalliimpi auto, sen suuremmat pääomakulut. Jos pirssin arvo on 50 ke, niin korkotappio on jo 2500 euro ja arvonalennus 5-10 ke / vuosi. Pääomakulut 50 tkm vuosiajoilla parikytä senttiä ja 20 tkm ajolla tuplasti tuon. Mutta... eihän se varakkaita kirpase.
Tosi on, että ko. laskelmat olivat harhaanjohtavia tältä osin. Olisi pitänyt laskea paljonko on LISÄkilometrin hinta jos ajetaan 20t tai 40t vuodessa. Ei keskimääräistä kilometrin hintaa...
Autoliitto taisi olla laskelman takana. Kaksipiippuinen juttu ajaa autoilijoiden etua, tässä mainostivat julkista liikennettä. Kyse on tietenkin siitä, että kustannukset kannattaa julkisuudessa kertoa mahd. suurina, näin saadaan esim. valtion virkaehtosopimuksen (ja verottajan) veroton km-korvaus mahdollisimman ylös. Minulla tuo korvaus hyvinkin kattaa autoluni kulut, mutta ajelenkin halvalla, ikälopulla vm97 autolla.

xxx
Montako euroa sinulla on kuluja autostasi sanotaanko kahden viikon hiihtoloman aikana, kun auto seisoo kotipihalla?
Itselläni kulut olisivat tuollainen 450EUR/365*14, eli ilman laskinta, ylöspäin pyöristäen 17 EUR. Ja kulut koostuvat siis vakuutusmaksuista ja vuotuisesta käyttömaksusta.
Tietenkin jollakulla saattaa tulla päälle vielä autopaikan kuukausimaksu, pääomakulut (jos on joutunut ostamaan lainalla/osamaksulla) ja dieselvero. Noista ei kuitenkaan ihan kamalia summia tule 14vrk:n ajalta.
Pahimmillaan (kallis autopaikka 30EUR/kk = 360EUR/v [ei lasketa ökyjen autotallipaikkoja á 200EUR/kk, heidän ei tarvitse muutenkaan laskeskella kustannuksia], korot vaikkapa 2000EUR/v [hatusta vedetty, olettaen vaikkapa 20000EUR luotto, 10% korko] ja dieselvero [iso henkilömaasturi] 850EUR/v. Tämä tekee siis n. 3200 EUR/v, 14 vrk:n ajalta siis 123 EUR. Eli jos esimerkkinä käytetään minun tapaustani plus tuota "pahimmassa tapauksessa" laskelmaa, saadaan kahden viikon seisonnan hinnaksi 140EUR.
En ole Hesaria lukenut, mutta kuvittelisin edun julkisille olleen kuitenkin suurempi kuin tuo 140EUR. Oliko jutussa huomioitu mahdolliset pysäköintimaksut pohjoisessa, henkilöautolla mentäessä?
Mitä pääomakuluja oli Hesarin laskelmassa huomioitu henkilöautolle? Käyttömaksu? Vakuutus? Dieselvero? Autopaikka? Korot luotosta? Huollot/korjaukset eli kulutusosien vaihto, kuten tulpat, öljyt, ilmansuodattimet, renkaat, jne...? Osan näistä voi suosiolla jättää pois, jos auto seisoo, osa pitäisi laskea molemmissa tapauksissa mukaan.
Haluaisin myös perustelun sille ajatuksenjuoksulle, että matka tulee edullisemmaksi, mitä enemmän ajaa vuodessa. Oliko siinä ajatuksena, että pääomakulut kilometriä kohti pienentyvät?
Kaikki autoilun kiinteät kulut juoksevat sen kahden viikon aikana. Kiinteät kulut muodostavat autoliiton olien laskelmien mukaan ainakin puolet autoilun kustannuksista.
Kiinteät kuluthan ovat aikayksikköä kohti vakiot. Ne eivät riipu suoritteesta. Jos riippuisivat, ne eivät olisi kiinteitä. Kun ne jaetaan kilometreille, huomataan, että mitä enemmän ajetaan, sen pienemmät ovat kiinteät kustannukset per kilometri.
Juuri tästä johtuu se, että autoa ei kannata ostaa, jos kilometrejä tulee vuodessa 10, mutta kannattaa, jos niitä tulee 40 000.
Kiinteitä kustannuksia ovat:
- vakuutus
- käyttömaksu
- katsastuskulut
- dieselvero
- tallimaksu tai muu pysyvä pysäköintioikeus
- yksi huolto / vuosi
- ja ennen kaikkea pääomakulu.
Pääomakulua koituu riippumatta rahoitustavasta. Kulun suuruus vaihtelee sitten korkoprosentin mukaan. Jos autoosi on sidottu 20 000 euroa ja puolet on 6%:n lainaa ja puolet omaa rahaa, jolle saisi 2%:n koron helposti, on pääoman keskikorko 4% 20 000:sta eurosta eli 800 e / v.
Että siitä se lähtee.
Pääomakulu ei muuten ole sama asia kuin arvonalenema.