Puhumattoman 2-vuotiaan raivarit

terveetkin lapset saavat juuri noita raivareita. Se vaihe menee onneksi aika nopeaa ohi. Mutta yleensä äiti tuntee lapsensa hyvin ja kannattaakin omat epäilyt kertoa heti lääkärille, eikä kannata uskoa ensimmäistä lääkäriä. Nim: Hoitaja.

samanlainen. Vaikka puhe kehittyi aikaisin, niin hermojen hallinta ei. Vaikka puhe olisikin kehittynyt, niin ei kaksivuotia mun mielestä vielä osaa pukea sanoiksi tunteita. Kaksivuotiaana meidän neiti veti hirveitä raivareita just samanlaisista jutuista, lelut ei tottele, vaatteet ei tottele. Vahva tahto tytöllä on ollut vauvasta asti. Meillä huutavaa neitiä kannettiin omaan huoneeseen huutamaan ja hetken päästä käytiin kertomassa, että pois saa tulla kunhan ei huuda. Ja pikkuhiljaa yritettiin saada pyytämään apua huutamisen sijaan. Nyt kohta neljävuotias tyttö toimii jo paremmin, siinä kolmen korvilla jankkaus alkoi tuottaa tulosta ja joskus pyydetään itku kurkussa apua ja raivari ei tulekaan. Vaatii koulutusvaihe myös äidiltä hieman silmää, että pistää lapsen kysymään apua ennen hiiltymistä...tiedän, tosi hankalaa. Edelleen meillä saadaan raivareita ja joskus jopa hakataan oman huoneen ovea, kun sinne joutuu huutamaan. Mutta vähenemään päin, ehkä enää pari kertaa viikossa...

samaa vikaa oli kahden vuoden kohdalla. puhumaton raivopää asui meillä. nyt kohta 3v, ja huomattavasti helpompaa jo yhteiselo.

itse en osannut määritellä mikä osa raivareista aiheutui puhumattomuudesta ja mikä osa luonteesta ja normaalista ikään kuuluvasta kehityksestä.

itse yritin vaan luovia päivä kerrallaan eteenpäin. yritin ehtiä väliin ennenkuin pinna paloi tottelemattomiin leluihin tai vastaavissa tulenaroissa tilanteissa. olin myös tiukkana etten antanut huutamalla periksi vaatimuksille. ensin rauhoituttiin, ja sitten vasta käsiteltiin asiat.

puhetta on alkanut tulla hiljalleen ja se on osaltaan helpottanut elämää. samaan aikaan motoriset kyvyt kohentuneet, eli legot ja muut tottelevat myös paremmin. eli, vaikea määritellä edelleen minkä verran puheen kehitys vaikuttaa raivareihin... en osaa hyviä neuvoja sinulle antaa. kaksivuotiaan raivarit taitavat kyllä kuulua hyvinkin asiaan. tulevaisuudesta ei toki voi tietää, mutta reilu puoli vuotta oli erinomaisen rasittavaa aikaa raivareiden ollessa jokapäiväisiä ja vähästä alkavia. nyt voitu keskittyä mukavampiin asioihin ja menee päiviä ilman taisteluita. toivottavasti teilläkin tilanne kohenee ja äidin hermot kestävät kovassa ja jatkuvassa koetuksessa :)

Meillä kanssa oli näitä raivareita, kun tyttö ei osannut ilmaista itseään puheella. Kerrankin hoidosta tullessa raivosi autossa ja sain lopulta selville, että hoitoon jäänyt lelu. Mutta kun en millään tahtonut ymmärtää. Nykyään tyttö pian 4v ja edelleen suuttuu kun ei kaikkea ymmärretä. Kuitenkin nyt puhuu paljon paremmin ja yleensä ymmärrämme. Itse ihmettelen miksi niin paljon on lapsia, joille puheen tuottaminen on niin vaikeaa??

Meillä 4-vuotias dysfaatikko poika, jolla ilmeisesti nyt uhmaikä. Joka ikinen vastoinkäyminen vastaanotetaan kiljumalla ja kirkumalla. Juurikin samat, lego ei tottele, vaatteet vinoilevat, puput väärässä paikassa...

Yritetään kärsivällisyydellä ohittaa ongelmat, vaikkakin pinna aika tiukalla koko perheellä välillä.

PCS-kuvat muuten rauhoittavat ainakin meillä kummasti muuten puhumatonta poikaa. Niiden ääressä voidaan "keskustella".

>Korjaus: Siis poika puhuu muutaman sanan, mutta sitä kieltä ei ymmärrä kuin isi silloin tällöin.

Meillä poika on jo 11, mutta tiedän mistä puhut.

Elämä oli välillä silkkaa helvettiä kun poika oli pieni. Hän ei ymmärtänyt kunnolla meitä emmekä me häntä, ja siitä syntyi uskomattomia raivokohtauksia.
Meidän kohdallamme tilanne selkeni kun pojalla daignosoitiin dysfasia. Silloin sai apua siihen miten pojan kanssa pitää puhua, ja raivaritkin pikku hiljaa jäivät pois.

Poika huusi kuin palosireeni. Puhe oli hukassa, oireettomien korvatulehdusten aiheuttaman liimakorvan vuoksi.
Huutaa kyllä edelleen vaikka puhuu ;)
Tänään viimeksi mietin syytä sille, miksi mulla ylipäänsä on lapsia.. =) Koko poppoo huusi ja kiljui pimeänä, äiti joukon jatkona. Vaikka sen tietää, että hyvä tuuli ei säily kun volyymia lisää...
Joskus tekee hyvää istua vaan ja katsoa. Meillä poika meni ihan ymmälleen, kun äiti jatkoi touhujaan huudosta huolimatta (se on toki haastavaa...).