Eikös se ole melkoista vallankäyttöä kun Raamatulla perustellen ihminen pelotellaan Jumalan vihalla, kadotustuomiolla ja ikuisella piinalla synnintuntoon ja sitten samat ukot samalla Raamatulla perustellen saarnaavat syntien anteeksiantamusta ja ikuista autuutta, kunhan vain teet mitä saarnamies käskee ja liityt "meidän kuppikuntaan", ainoaan tosiuskovaisten joukkoon uskoen juuri meidän tavallamme.
Uskonto melkoista vallnkäyttö-äkö?
Päkä-pässi
162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jokainen ihminen joutuu jossakin elämänsä vaiheessa ottamaan kantaa ja tekemään henkilökohtaisen ratkaisunsa iankaikkista elämäänsä tai kuolemaansa koskien.
Ei Raamatun tosiasioitten kertomisella pyritä ketään millään tavalla pelottelemaan, vaan esitellään vaihtoehdot iankaikkisuusosaamme varten. Ja koska Raamatun kirjoitukset esittelevät molemmat vaihtoehdot, niin pahempi vaihtoehtoko olisi paremman kustannuksella jätettävä kokonaan kertomatta, etteivät asiasta tietämättömät saisi siitä mitään traumoja elämäänsä.
Elämänmuutos koskee siis yksilöihmistä, jota ruokitaan seurakunnissamme hengellisen kasvun edistämiseksi Raamatun kirjoitusten totuudella, jonka ymmärtämiseen vaikuttaa Isä Jumala itse Henkensä kautta, että kuulijasta kasvaisi Jumalalle kuuliainen taivaan kansalainen uudella elämäntiellään.
Ei me pastoreille tehdä tiliä tekemisistämme, vaan Jeesukselle, ja hänen kauttaan Jumalalle.