Keksiikö kukaan

On ollut kymmeniä ns. sijaiskärsimykseen pohjautuvia uskontoja ennen ajanlaskumme alkua.

maisteri jo eläkkeellä kirjoitti:

On ollut kymmeniä ns. sijaiskärsimykseen pohjautuvia uskontoja ennen ajanlaskumme alkua.

niistä mainitsemistasi 'kymmenistä uskonnoista'!

että joku voi ottaa toisen synnit kannettavakseen ja toimia ns. sijaiskärsijänä, on tunnettu hyvin kaukaisilta ajoilta ja kaikilla mantereilla. Vieläkin puhutaan syntipukista ajattelematta, että aikoinaan suurena sovituspäivänä ylipappi pirskotti teurastetun pukin verta Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmässä ja eri rituaalissa tunnusti kansan synnit ja sälytti ne toisen pukin kannettavaksi pois erämaahan.

Tämä ajatusleikki huipentui tuhansien vuosien kehityksen tuloksena Paavalin sovitusoppiin. Hellenistisessä perinteessä, josta Paavali monet ideansa oli löytänyt, sijaisuhrikäsite oli tärkeässä asemassa. Esim. Apollo-jumalan palvontaan kuului riitti, jossa valittiin mies, jonka päälle kanssaihmisten synnit sälytettiin ja joka sitten syöstiin mereen (vrt. Matteus 8:32).

Ateenalaisten Thargelia-juhlassa valittiin kaksi sijaisuhria, nainen ja mies, joita sitten kidutettiin usein kuolemaan asti. Mesopotanialaisissa uskonnoissa sijaiskärsimys tunnetaan eri muodoissa. Esim. Assyrian kuningasta vastaan kapinoineet vasallit joutuivat sovittamaan syntinsä polttamalla rakkaimpansa, viattomat poikansa elävältä (vrt. Aabraham).

Myös karitsan uhraamien manalan jumalille kuolemansairaan sijaista oli yleinen mesopotanialainen parannusriitti. Syntiä tehnyt kuningas saattoi pelastua erittäin raskaista synneistä sijaiskärsijän avulla. Tällöin kuninkaan sijaiskärsijäksi, ”sijaiskuninkaaksi”, valittiin yleensä rikollinen, joka kruunattiin ja puettiin purppuravaatteeseen. Hän sai uhrilampaan tavoin kuulla taivaallisen tuomioistuimen (auringon) langettaman tuomion. ”Hallittuaan” vartioituna kirjoituksissa säädetyn ajan, yleensä 100 päivää, hänet surmattiin.

Antiikin yhteiskunnissa kasvatus perustui suurelta osalta esikuviin. Kaukaiset ja liian helppoon elämään tottuneet perinteiset jumalat eivät kauankaan riittäneet tyydyttämään ihmisten esikuvien ja sijaiskärsijöiden kaipuuta, vaan tarvittiin joukko myyttisiä sankarittaria ja sankareita, joilla oli sekä jumalallisia että inhimillisiä ominaisuuksia. Useat sankareista olivat syntyneet jumalten ja kuolevaisten välisistä suhteista, he olivat itsekin kuolevaisia mutta jotkut heistä saattoivat kuolemansa jälkeen päästä astumaan ylös taivaisiin asumaan jumalten keskuudessa. Sankareista tunnetuin oli Herakles, joka vietti vaikean ja kiusauksia täynnä olevan elämän, kärsi tavattoman kivuliaan kuoleman ja nousi sen jälkeen isänsä luo taivaaseen, Olymposvuorelle.

Apostoli Paavali ymmärsikin Jeesuksen juuri Herakleen inkarnaatioksi. Hänen oli helppo yhdistää essalaisten kuolleista noussut Vapahtaja hellenistisiin sankarijumaliin. Koska Paavali syntyi kahden erilaisen kulttuurin välimaastoon - hellenistinen sivistys ja juutalainen kirjanoppineisuus - hänellä avautui verraton mahdollisuus uuden uskonnon kehittämiseen. Siinä hän myös onnistui erinomaisesti.

esimerkki.. kirjoitti:

niistä mainitsemistasi 'kymmenistä uskonnoista'!

Hindulaisuudessa esimerkiksi on hyvin samanlaisia opetuksia.


Dionysos on yksi jumaltarujen kuvaama kuoleva, ylösnouseva ja jälleenruumiistuva lunastajajumala joka lienee ollut yksi esikuva Jeesus-kulttia rakennettaessa. Muut esikuvat näyttäisivät olleen fryygialaisten Sabazius ja zarathustralainen Mithra. Mithra on ilmeisesti vaikuttanut eniten Jeesus-kulttia rakennettaessa, sillä Awestassa ja sen lukuisissa selitysteoksissa Mithran sanotaan syntyneen joulukuun 25 päivänä paimenten valvoessa kedolla ja ihmetellessä taivaallista valoilmiötä sekä enkelten ylistyslaulua juuri syntyneelle Vapahtajajumalalle. Mithran sanotaan istuneen pöydän päässä viimeisellä aterialla, ristiinnaulitun ja ylösnousseen kolmantena päivänä kuolleista, astuneen ylös taivaisiin; ja että hän on tuleva viimeisellä tuomiolla tuomitsemaan sekä eläviä että kuolleita

...muista uskonnoista, kuten krisseleillä yleensäkin.

Raamattu alkaa luomiskertomuksella.Raamatun kertomus ei ole ainoa eikä vanhin kertomus tästä mahtavasta tapahtumasta -luomisesta. Luominen on lainatavaraa parsilaisten uskonnosta, jonka pyhä kirja (pyhät kirjoitukset) Zend-Avesta kertoo, että Ormuzd (Jumala) loi maailman ja ihmisen kuutena aikakautena seuraavassa järjestyksessä: taivaat, vedet, maa, puut ja kasvit, eläimet ja ihminen. Kun luojajumala oli tehnyt työnsä, hän lepäsi. Verratkaa Raamatun kertomukseen, missä jumala loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemäntenä päivänä. Ihmeellistä kristittyjen kannalta katsoen on, että mainitut tarut ovat paljon vanhempia kuin Raamatun tekstit.

Syntiinlankeemuksesta kertoo parsilaisuus suurin piirtein samoin kuin Vanha testamentti mutta noin tuhatviisisataa vuotta aikaisemmin. Pahojen henkien pääruhtinas Ahriman lähetti paholaisen käärmeen hahmossa tarjoamaan ensimmäisille ihmisille hedelmiä ihmeellisestä puusta, joka takasi kuolemattomuuden, ja he lankesivat kiusaukseen.

Taru vedenpaisumuksesta on myös ollut laajalti levinnyt, ennen kuin heprealaiset tunsivat sen. Ainoastaan egyptiläinen pyhä kirja (Kuolleitten kirja) ei kerro mitään tästä väitetystä tapahtumasta. Raamatun vedenpaisumuskertomuksen pohja on saatu kaldealaisilta. Samoin on raamatun kertomus Baabelin tornista lainattu heiltä. Tarun tunsivat myös hindut vuosituhansia ennen heprealaisia.

On olemassa raamatun tarua paljon vanhempi legenda aurinkojumalasta Bacchuksesta. Legendassa kerrotaan että hänen lakinsa oli kirjoitettu kahteen kivitauluun. Raamatun kertomus jumalasta Siinain vuorella on taasen lainaus persialaisesta legendasta. Zoroasterista kerrotaan, että hänen ollessaan eräänä päivänä rukoilemassa korkealla vuorella Herra Ormuzd ilmestyi hänelle ukkosen jyristessä ja salamain leimahdellessa (vertaa kertomukseen palavasta pensaasta raamatussa) ja Herra antoi hänelle lain kirjan. Zoroaster tuli alas vuorelta ja toi tämän Herran ilmoittaman lain mukanaan paikalle kokoontuneille kuninkaille ja kansalle. Se on nimitetty Zend-Avestaksi ja tarkoittaa elävä sana.

Lähes kaikki vanhat kansat, myös vanhat heprealaiset, pitivät viikon seitsemättä päivää pyhänä päivänä. Viikon päivät omistettiin nimittäin auringolle, kuulle ja viidelle kiertotähdelle. Pyhä päivä on ikimuistoisista ajoista omistettu Saturnukselle. Homeros kutsui Saturnuksen päivää ”pyhäksi päiväksi”, samoin assyrialaiset. Israelilaisilla sabatti oli alkuaan omistettu paon muistolle Egyptistä (5.Moos. 5: 12-15), mutta babylonialaisilta saadun luomiskertomuksen jälkeen seitsemäs päivä pyhitettiin siksi, että luoja kuuden työpäivän jälkeen lepäsi seitsemäntenä (2.Moos. 20:11). Kristityillä oli aluksi vapaus pitää pyhänä viikon viimeistä eli seitsemättä päivää (Saturnuksen päivä ”Saturday”), kunnes keisari Konstantinus Suuri, auringon palvoja, määräsi ensimmäisen päivän – siis sunnuntain (Sunday - auringon päivä) - pyhitettäväksi. Näin pakanallisen uskon auringon juhlan päivä muuttui kristilliseksi pyhäpäiväksi.

Muuan hindulainen satu kertoo Saktidevasta, joka laivan haaksirikkoutuessa joutui mereen ja suuren kalan nielemäksi. Kala joutui kalastajien pyydyksiin ja kun nämä avasivat sen vatsan, sieltä tuli esille Saktideva vahingoittumattomana.

Kreikkalaisessa sadussa kerrotaan, että suuri kala nielaisi Herkuleksen lähellä Joppaa ja että hän oli kalan vatsassa kolme päivää jne.

Kysymyksessä on siis vanha aurinkomyytti; sen pohjana on auringon asema talvipäivän seisauksen aikaan, jolloin aurinko on kolme päivää ja kolme yötä ”kalan vatsassa”. Kreikkalaisen Bacchuksen kerrotaan pysähdyttäneen auringon ja kuun liikkeet ja Buddhan oppilaiden mainitaan usein suorittaneen tämän ihmeteon.

Vanhoina aikoina ovat tarinat ihmiseksi tulleista jumalista olleet yleisiä pakanakansojen uskonnoissa. Tutkija Graves mainitsee parikymmentä Poikaa, jotka ovat polveutuneet taivaasta, ottaneet ihmisen muodon ja jumaluutensa osoittamiseksi suorittaneet monia ihmetekoja. Nämä vapahtajat ovat vanhojen kertomusten mukaan kaikki laskeneet perustan ihmiskunnan pelastukselle ja sen jälkeen nousseet takaisin taivaaseen. Useat ovat syntyneet neitseellisesti jo monet heistä on ristiinnaulittu. Siis jumalien ”neitseellinen syntyminen” on ennen aikaa ollut yleinen ilmiö.

Muinaisessa Egyptissä mainitaan Horuksen syntyneen neitseellisesti. Muita samalla tavalla tänne syntyneitä ovat Krishna, Buddha, Attis, Romulus, Herkules, Persaeus, Eskulapius, Dionysos, Quetsalcoatl, Mithra, Zoroaster, Osiris, Konfutse, Platon, Pythagoras, Ptolemaeus, muutamia mainitakseni.

Jo kauan ennen Jeesuksen syntymää monien pakanallisten jumalien syntymäpäivänä pidettiin joulukuun 25. päivää. Tällaisia olivat Bacchus, Adonis, Krishna, Horus, Osiris, Buddha, Mithra, Sakia ym. Keisari Markus Aurelianus julisti v. 274 joulukuun 25 päivän, voittamattoman auringon syntymäpäivän, roomalaiseksi juhlapäiväksi. Vuonna 534 paavi julisti sen Jeesuksen syntymäpäiväksi ja siitä lähtien tästä pakanallisesta juhlapäivästä tuli vähitellen kristillisen kirkon joulu – Jeesuksen syntymäjuhla.

Poikalasten surmaaminen, tulevan vapahtajan tuhoamiseksi, on sekin todettu yleiseksi myytiksi joka esiintyy monilla vanhoilla kansoilla. Herodes ei tieteellisen tutkimuksen mukaan sitä tehnyt - koska se ei sovi hänelle ajallisesti - Raamatun väittämästä huolimatta. Näin sanoo eksegeettinen ja historiallinen tutkimus.

Esimerkiksi Krishna koki saman kohtalon lähes pari tuhat vuotta ennen Jeesusta, kun kuningas Kansa käski surmauttaa kaikki vastasyntyneet poikalapset, koska oli ennustettu, että nyt on hänelle syntynyt tuleva kilpailija vallasta. Tämä aiheutti sen, että Krishnan vanhemmat joutuivat poikalapsensa kanssa pakenemaan Gokuliin; ja tämä tapahtui kauan ennen Jeesuksen syntymää.

Samaan tapaan kuin Saatana kiusasi Jeesusta, kiusasi hän (Mara nimisenä) Buddhaa, Zoroasterina (Ahrimanin muodossa), meksikolaista Quetsalcoatlia pahan muodossa jne. Buddhalle saatana lupasi kaikki maailman valtakunnat, mutta Buddha sanoi ”mene pois minun luotani” – aivan kuten Jeesus 600 vuotta myöhemmin kerrotaan sanoneen. Kaikki mainitut henkilöt paastosivat myös 40 päivää. Ihmeellinen sattuma, eikö niin?

Kuolleita ovat herättäneet mm. Krishna, Horus, Marduk ja Eskulapius. He ovat parantaneet sairaita, sokeita, kuuroja ym.

Kreikkalainen Bacchus muutti veden viiniksi, samoin Dionysos. Hän ratsasti myös aasilla Dodanan temppelin portista sisään (vrt Jeesuksen ratsastus Jerusalemiin). Poseidon käveli vetten päällä kuten Jeesus Genesaretin järvellä.

Hindujen Sakia alkoi parantamistyönsä 28 vuoden ikäisenä. Jeesus samoin (n. 30 vuotiaana) reilusti 600 vuotta myöhemmin. Buddha alkoi saarnaamaan Dharmaa noin 30 vuoden ikäisenä.

Raamatun ristiinnaulitseminen on ymmärrettävä sen aikaisesta näkökulmasta. Kaikki Paavalin aikaiset uskonnot Lähi-idässä julistivat, että heidän omat pelastajansa tai jumalansa olivat tavalla tai toisella tapetut mutta nousseet kuolleista. Sellainen jumala, joka ei olisi noussut kuolleista, oli Jeesuksen tai oikeammin Paavalin ajan uskontojen kilpailussa arvoton.

Vanhoista vapahtajista on – tutkija Gravesin mukaan – ainakin Krishnaa, Sakiaa, Bacchusta ja Prometeusta pidettävä historiallisina henkilöinä. Muiden historiallisuus on yhtä varma tai epävarma kuin Jeesuksenkin. Mutta vapahtaa - ihmisten syntien sovittajana - oli ennen Jeesusta monella taholla tunnettu oppi. Raamattuun se tuli Paavalin tulkintana. Alkukristityt eivät sitä tunteneet.

Monien pakanajumalien sanotaan kolmantena päivänä nousseen kuolleista. Tällaisia ovat Horus, Osiris Chris, Quirinus, Prometeus, Quetsalcoatl, Atys, ja Mithra. Helvettiin astuivat Krishna, Zoroaster, Osiris, Horus, Adonis Bacchus ja Herkules. Yli 3000 vuotta vanha hindujen kirja kertoo, että Krishna ”astui helvettiin puhutellakseen pimeyden vankilassa olevia tarkoituksenaan saada heidät käännytetyksi ja johdetuksi takaisin taivaaseen, ja hän halusi omilla kärsimyksillään lyhentää heidän rangaistusaikaansa.” Huomioikaa, rangaistusaika oli muuten kaikilla ajallinen, ei ikuinen.

Kaiken lisäksi Krishna kirkastettiin kuten Jeesus, ja hän ilmestyi kirkastumisensa jälkeen opetuslapsilleen. Hämmästyttävän Jeesuksen kaltainen jumala - eikö niin?

Jumalien kuollessa on aina tapahtunut kovia luonnonilmiöitä. Jeesuksen kuollessa tuli kova maanjäristys ym.ym. Krishnan kuollessa aurinko pimeni ja taivaasta satoi tulta ja tuhkaa. Buddhan kuollessa tapahtui valtava maanjäristys ja ukkonen jyrisi taivaalla. Osiriksen ja Caesarin (keisarijumala) kuolemaan liittyi auringonpimennys ja Prometeuksen kuollessa maa tärisi, haudat aukenivat jne.

Myös ehtoollisen alkuperä on pakanallinen. Menemättä taaksepäin ajassa eläinten veren juomiseen ja kaadetun eläimen rituaalisyömiseen todettavissa, että tämä riitti syntyi mithraismissa Persiassa kauan ennen kristittyjen aikaa ja oli jo kauan ennen Jeesuksen aikaa levinnyt Rooman valtakuntaan.

Kaste on ikivanha riitti, kauan käytössä eri uskonnoissa ennen ajanlaskuamme

Yleensä on kasteessa käytetty välineenä vettä, verta tai tulta. Muutamissa pakana-legendoissa esiintyy kertomus kyyhkysestä, joka laskeutuu alas taivaasta.

Pakanoilla oli ikimuistoisista ajoista ollut kasteseremoniaa riiteissään. Sitä varten oli mithran palvojat rakentaneet kappeleita kastealtaineen ympäri Rooman valtakuntaa. Kristityt hankkivat näitä kappeleita itselleen ja kastealtaita käyttöönsä kristinuskon kasvun myötä ja kastaminen uuteen uskontoon uuden jumalan nimeen jatkui niissä.

http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm

joiden avulla voitiin lyhentää aikaa kiirastulessa. Sitä ei VARMASTI ole ollut muissa taikauskoissa.