kuinka moni

Stafroty

kohtaa täällä ristiriitaa? on puolustamassa kantaansa, mutta kuulee kantaansa vastaan olevia kommentteja?

entä ovatko nämä samat henkilöt niitä, jotka eivät halua edes lukea mitään mikä on vastoin omaa näkemystä? ja tykkäävät lukea vain sitä, mikä tukee omaa näkemystä?

onko sellainen puolueetonta? vai puolueellista? onko sellainen ristiriitaista, kun jaoittelee asiat jotenkin mielivaltaisesti jostain syystä, ja sitten pitää sitä jaottelunsa tulosta todellisuutena, ja muun valheena.

mitä jos, mitä todellakin jos, tälläinen henkilö onkin sortunut oman mielensä luomaan ansaan, mitä ei halua kohdata, eikä pystykään, ylpeydestään, oman imagonsa, edes sen mitä itse itsestään ajattelee, kohtaamaan sitä kieltämäänsä puolta siitä oikeasta todellisuudesta.

koska todisteita tarjotaan myös sieltä kielletyltä puolelta, mutta halua niiden katsomiseen ei ole, koska mieli on jaoittunut, määritellyt muun valheeksi. ja siinä valheessa te elätte, kuin se olisi todellisuus, vaikka kuitenkin, yli mielen oleva todellisuus tarjotaa teille jatkuvasti todisteita omasta väärässä olemisestanne, koska joudutte jatkuvasti taistelemaan sitä vastaan, ettette joutuisi sitä todellisuutta hyväksymään.jatkuva sota on päällä, ettekä edes tajua sitä, kun olette niin oikeassa olemisenne sokaisemia, pidätte itseänne suurempina kuin todella edes olette., riitelette totuutta vastaan, kiellätte sen, koska se olisi perin vaikeaa hyväksyä, varsinkin kaiken sen turhaksi osoittautuvan taistelun jälkeen, kuinka typeränä itseänne pitäisittekin, jos todella joutuisitte myöntämään oman väärässä olemisenne.

sitä te pakenette, ja siksi te syyttelette muita, nimittelette, ja haluatte voittaa väittelyt, joko tiedoin, valhein, vastaamatta jättämisine, haukkuen, miten vain, mutta kuitenkin, jos tarkkaan katsotte sisimpäänne, huomaatte, että te vain pakenette itseltänne, ja todellisuudelta, eli te vain pelkäätte.

16

1053

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta

      älä masennu,sinulla on hyviä kirjoituksia,itse olen jo lähemmäks 50vuotta,en uskois että noin järkeviä juttuja nuorisolta näkis vielä,asioiden järkevä pohdinta tuo oikeaa tulosta,kaikenlaista mielipidettä löytyy, mutta rehellinen on valttia,totuus eihän pala tulessakaan.

    • the man

      on todella vanhanaikaista kirjoittaa this kind of vastine to kantaanottavaan kirjotukseen et kaikki asiat olis perustunu pelkoon... Huono mielikuvitus sulla. Niin moni asia todellisuudessa perustuu pelkoon ja ne uutisoidaan tiettyyn aikaan kontroolloidakeen tiettyy uutisryhia et niist tulee tabuja. Paljon paremmin menis moni asia niinkuin ne tilastotieteen valossa todellisuudessa esitettisii, kuten mm. lento onnettomuudet, Pahoittelen sydammest'ni huonoa kirjoitusta. Mutta this is more real than everything else you have heard!' Paska nappis dtms..

      • Stafroty

        kyse mistään tilastoista, vaan ihmisen itsetutkiskelusta ja syiden löytämisistä, miksi mitenkin tekee. se on aivan eri asia, kuin lukea mielensä ulkopuolelta olevaa dataa. on paljon tärkeämpää selvittää se mikä sitä dataa prosessoi.


      • mitä minä

        pelkään.


      • Gummidus©
        Stafroty kirjoitti:

        kyse mistään tilastoista, vaan ihmisen itsetutkiskelusta ja syiden löytämisistä, miksi mitenkin tekee. se on aivan eri asia, kuin lukea mielensä ulkopuolelta olevaa dataa. on paljon tärkeämpää selvittää se mikä sitä dataa prosessoi.

        Heitä jokin selventävä esimerkki meille ei vielä asiassa niin valaistuneille.


      • Stafroty
        mitä minä kirjoitti:

        pelkään.

        olen siihen vastaamaan? en minä tiedä mitä sinun päässäsi liikkuu, varsinkaan, kun vain kysyt minulta kysymyksen. se sinun pitäisi itsesi selvittää itsellesi.


      • sinulta
        Stafroty kirjoitti:

        olen siihen vastaamaan? en minä tiedä mitä sinun päässäsi liikkuu, varsinkaan, kun vain kysyt minulta kysymyksen. se sinun pitäisi itsesi selvittää itsellesi.

        kysynytkään,vaan tältä tietämättömältä.


      • Gummidus©
        Stafroty kirjoitti:

        olen siihen vastaamaan? en minä tiedä mitä sinun päässäsi liikkuu, varsinkaan, kun vain kysyt minulta kysymyksen. se sinun pitäisi itsesi selvittää itsellesi.

        Ei onnistu, jos prosessi itse yrittää tutkia prosessia prosessina prosessista käsin (tulipa kauhea litania, mutta jotenkin noin se menee).


      • kysynyt
        Gummidus© kirjoitti:

        Ei onnistu, jos prosessi itse yrittää tutkia prosessia prosessina prosessista käsin (tulipa kauhea litania, mutta jotenkin noin se menee).

        asiaani sinultakaan.


      • ei pitäis sanoa

        mitään ellei ole mitään tietoa,kyllä minä tunnen paskan jauhajat jo hyvissäajoin.


      • Gummidus©
        kysynyt kirjoitti:

        asiaani sinultakaan.

        Tarkkana viestihierarkian kanssa.


      • ei sinulta
        Gummidus© kirjoitti:

        Tarkkana viestihierarkian kanssa.

        katso askelmat.


      • Gummidus© kirjoitti:

        Ei onnistu, jos prosessi itse yrittää tutkia prosessia prosessina prosessista käsin (tulipa kauhea litania, mutta jotenkin noin se menee).

        Pystyt seuraamaan ja kuuntelemaan omia ajatuksiasi, ja myöskin tunteitasi.. siis ihmisen mieli on oikeastaan prosessi joka pystyy muistin ansiosta seuraamaan itseään.

        Jos taas tarkoitit että meillä pitäisi olla ulkopuolisia arvoja joita peilaisimme itseemme, niin stafroty nimenomaan puhuu näiden valmiiksi opittujen ulkoa tulleiden arvojen kyseenalaistamisesta


    • Fabsin jäsenistä

      Kun kirjoitit 10 sivun listan amerikkalaisten tekemisistä, minulla on yksi pyyntö. Kirjoita kaikkien näille palstoille kirjoittavian Venäjän agenttien nimet ja osoitteet Suomessa. Todellisuudenrakkaus on kaikkien hyveiden perusta. Sinulla ei näytä sitä olevan, kuin ei muullakaan Venäjän hallinnolla. Etkö itse näe kirjoituksissasi manipulaatiotarkoitusta?

      • luettelo

        En ehdi, koska luettelo on niin pitkä. Ja sitäpaisti minut karkoitetaan Suomesta takaisin Venäjälle nälkään ja kurjuuteen tai jopa myrkytetään, jos paljastaisin agenttiemme nimet. USA-moitteet tulivat valmiina minulle, joten siihen ei mennyt aikaa. Agenttien nimiluetteloa minulle ei ole annettu mutta tunnet heidät kaikki. Valitan toveri.


      • pohdinta

        voi olla manipulaatiota?

        Uskoakseni vain äärimmäisen huonon itsetunnon ja kapea-alaisen ajattelun omaava ihminen näkee manipulointina toisen ihmisen pohdinnan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      29
      1216
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1005
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      933
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      883
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. 65
      748
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      678
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      672
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      615
    Aihe