Vanhanen: Venäjä ei hallitse pöytätapoja!

Matti Vanhanen todisti, että hänkin on Viron puolella ihmetellessään, ettei Venäjä näköjään osaa kansainvälisiä "pöytätapoja" sen vaatiessa itsenäistä Viroa vaihtamaan hallituksensa.

Venäjä onkin nyt muutamassa päivässä mustannut mainettaan sekä Virossa että Venäjällä enemmän kuin koko nykyisen N-liiton jälkeisenä aikanaan.

Mitä sanotte esim. vironvenäläisten tahallisesta autolla-ajon hidastelusta Tallinnan kaduilla -muiden ajajien kiusaksi- tai Moskovassa tapahtuvasta nimienkeruusta Viron lähetystön purkamiseksi?

Entä patsaan tarkka tutkiskelu; josko siitä löytyisi jonkinlaisia saumoja?

Samaan aikaan Venäjällä on siirretty vähin äänin sodassa kaatuneiden sankarivainajien muistomerkki ja jäännöksiä siitä yksinkertaisesta syystä, että muistomerkki ja haudat sijaitsivat suunnitellun lentokenttätien reitillä...

Kohta voi jo aiheellisesti kysyä, että onko terve järjenkäyttö ainakin osalta venäläisistä lopullisesti kadonnut?
241943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

menee, mutta kai toivot ydinsotaa, olethan sotilas. Ei kai sotilaalla voi olla turhauttavampaa olotilaa kuin rauha. Ainakin käyttäydyt sotaa lietsovalla tavalla joka päivä! No kyllä minäkin toivon lopullista ratkaisua, ei muuta kuin ydinaseet peliin, ei kai niitä huvikseen ole rakennettu!

Äänestä
  • Lopullista ratkaisua ei olekaan varmuudella kuin vasta viiden miljardin vuoden päästä, kun aurinko mahdollisesti sammuu, tai aurinko aiheuttaa niin kovan kuumuuden, että kärventyy kaikki elollinen.
    Vaikka nyt ydinaseilla tuhottaisiin melkein kaikki, niin kyllä se jostain kolosta joku äijä nousisi kirves kädessä ja alkaisi ryssitellä tai hurritella.

    Taitaa nyt kuitenkin kannattaa tuota sivistyksen puolta vain "lissäillä" ja opetella sietämään kaikenlaisia ihmisiä.

    Äänestä

Venäjä on suurvalta, mahtavine ydinaseineen.
Ja mikäli Venäjä vaikka huomenna miehittäisi viron, niin siinä tulis luu NATON kurkkuun.

Kukaan ei uskaltais tehdä mitään.

Näin se on poijjaat, että kannattaa olla ystävä suuren ja mahtavan kanssa.

Äänestä
  • Vanhasella vois mennä omenamehu väärään kurkkuun.

    Vanhanen antaisi luultavasti kädet täristen tiedon annon, että Suomi ei puutu itsenäisten valtioiden välisiin selkkauksiin vaikka on on EU n jäsen.

    Lol.

    Vanhanen on oikein paskahousun perikuva!!!

    lol...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Juuri noin Kekkonen aikoinaan opetti Suomen kansaa, ja sinä olet oppinut läksyn näköjään hyvin:

    "Kyykkyyn Moskovan edessä ja pysykää kyykyssä!"

    Virolaiset ovat rohkeasti nostaneet päänsä, ja nyt suomalaisköyristelijät vollottavat Venäjän puolesta!

    Äänestä

  • Taidat kannattaa neonatsismia?

    Äänestä

  • tapahtuisi, niin kirjoitti:

    Vanhasella vois mennä omenamehu väärään kurkkuun.

    Vanhanen antaisi luultavasti kädet täristen tiedon annon, että Suomi ei puutu itsenäisten valtioiden välisiin selkkauksiin vaikka on on EU n jäsen.

    Lol.

    Vanhanen on oikein paskahousun perikuva!!!

    lol...

    Tämä oli tyypillinen venäläinen teksti. Eli Kremlin palkkalistoilla olevan työntekijä kirjoittaa tähän tyyliin.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Tämä oli tyypillinen venäläinen teksti. Eli Kremlin palkkalistoilla olevan työntekijä kirjoittaa tähän tyyliin.

    Teksti oli kuin iiron koneelta, mutta voiko kepun kannattajaksi siirtynyt iiro puhua noin ilkeästi puolueensa puheenjohtajasta?

    Äänestä

kyllä itsenäisen suvereenin maan sisäisiin asioihin.

Eihän sinulle mitenkään kuulu mitä Venäjä tekee maansa sisällä.

Kohta on kysyttävä onko sinulla koskaan ollut tervettä järkeä mitä käyttää.

Äänestä
  • Onko Viro Venäjän sisällä?

    Äänestä

  • Kyselevä mies kirjoitti:

    Onko Viro Venäjän sisällä?

    Minä tietenkin keskustelen avauksen aiheesta, enkä höpötä mitä sattuu.

    Kyllä avauksessa puhuttiin Venäjän päättäjistä, sillä uskoakseni Vanhanen ei kommentoinut 14-18 vuotiaiden mielenosoittajien tekemisiä.

    Äänestä

  • oivoi,,,, kirjoitti:

    Minä tietenkin keskustelen avauksen aiheesta, enkä höpötä mitä sattuu.

    Kyllä avauksessa puhuttiin Venäjän päättäjistä, sillä uskoakseni Vanhanen ei kommentoinut 14-18 vuotiaiden mielenosoittajien tekemisiä.

    Venäjän osallisuudesta Viron mellakoiden katalysaattorina ei liene epäselvyyttä.

    Vanhanen kommentoi viisaasti koko mellakkaa.

    Äänestä

Ei vika ole venäjässä. Sinä taas vedät huomion epäolennaiseen.
Koska sinulle menee perille, että venäjällä hallitsevat venäläiset, jotka eivät kuuna päivänä voikaan hallita "Pöytätapoja", koska he ovat Stalinin ns. puhdistuksista hengissä selvinneiden kommunistien lapsia ja lasten lapsia.

Syytä ihmisiä äläkä maata.

Äänestä
  • Venäjä tarkoittaa sekä maata että kansaa.

    Jos kansa töpeksii, sen saa sanoa!

    Äänestä

juttujasi lukee. Olte täysin kyvytön puolueettomaan ajatteluun.

Äänestä
  • Oletko yhtään punninnut omaa puolueettomuuttasi Viron mellakoihin?

    Äänestä

asioista ja tiedät, että patsas ei ole syynä tähän. Vain typerys voi kuvitella niin.

Järkeä voi käyttää myös suomalainen, joka on seurannut näitä Viron ja Venäjän välisiä jatkuvia kiistoja. Minusta Viro tahallaan ärsyttää Venäjää, koska se kuvittelee, että Eu ja Nato ovat sille täyden turvan tae.

Ehkäpä Venäjä onkin oikeassa, että Virossa on epäpäteviä ministereitä. Niitähän löytyy myös Suomesta, mutta onneksi ne eivät ole lähteneet härnäämään Venäjää ainakaan vielä.

Kuka ne pöytätavat hallitsee, Ilkka Kanervako, joka lähti ensin yksin sooloilemaan asiassa, vaikka pääministeri oli sitä mieltä, että oli vielä Viron sisäinen? Viron ja Venäjän on kiista selvitettävä, jos ratkaisua ei synny, sitten EU:n tehtävä on vasta puuttua asiaan.

Äänestä
  • Ei ainakaan arvojohtajamme ole Venäjää härnännyt, kuten ei aikaisempi ulkoministerimmekään, mutta maailman ainoaa supervaltaa molemmat punaväriä häivähtävät vasurit ovatkin sitten läimineet mielin määrin!

    Sellaista oli Suomen "puolueettomuuslinja" edellisen hallituksen aikana..

    Onneksi suunnanmuutos on tapahtumassa.

    Äänestä

  • kieliasua ? eikö haiskahda kovin keinotekoisen oloiselta suomen kieleltä ? Tehtaankadultako ?

    Äänestä

"Samaan aikaan Venäjällä on siirretty vähin äänin sodassa kaatuneiden sankarivainajien muistomerkki ja jäännöksiä siitä yksinkertaisesta syystä, että muistomerkki ja haudat sijaitsivat suunnitellun lentokenttätien reitillä..."

Mistä olet saannut tämän tiedon, se meinaa kiinostaa kovasti. Tiedolle on käyttöä.

Äänestä
  • Aika pitkä raportti Venäjällä tapahtuneesta hautojen häpäisystä löytyi täältä:

    HS.fi/Ulkomaat

    Äänestä


Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6805913 kirjoitti:

Matti Vanhanen todisti, että hänkin on Viron puolella ihmetellessään, ettei Venäjä näköjään osaa kansainvälisiä "pöytätapoja" sen vaatiessa itsenäistä Viroa vaihtamaan hallituksensa.

Venäjä onkin nyt muutamassa päivässä mustannut mainettaan sekä Virossa että Venäjällä enemmän kuin koko nykyisen N-liiton jälkeisenä aikanaan.

Mitä sanotte esim. vironvenäläisten tahallisesta autolla-ajon hidastelusta Tallinnan kaduilla -muiden ajajien kiusaksi- tai Moskovassa tapahtuvasta nimienkeruusta Viron lähetystön purkamiseksi?

Entä patsaan tarkka tutkiskelu; josko siitä löytyisi jonkinlaisia saumoja?

Samaan aikaan Venäjällä on siirretty vähin äänin sodassa kaatuneiden sankarivainajien muistomerkki ja jäännöksiä siitä yksinkertaisesta syystä, että muistomerkki ja haudat sijaitsivat suunnitellun lentokenttätien reitillä...

Kohta voi jo aiheellisesti kysyä, että onko terve järjenkäyttö ainakin osalta venäläisistä lopullisesti kadonnut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu