Milloin SAK:ssa alkaa toimettomien toimihenkilöiden

90-luvulla sihteerit sai kenkää nopeutetussa yt-menettelyssä, kun jäsenmääräkäyrä oli lähtenyt jyrkkään alamäkeen ja Ihalaisen edeltäjälle oli annettu ns. kultainen kädenpuristus. SAK:n sihteerin koko työuran palkka, noin suurinpiirtein. Oli muuten Suomen historian suurin kädenojennus aikoinaan. Yksikään vuorineuvos tai toimitusjohtaja ei ollut saanut tuollaista miljooniin markkoihin noussutta lisäetua siirtyessään eläkkeelle toimestaan. Ei yksikään.

Eikö SAK:ssa olisi nyt aika uusille YT:ille, kun Ihalaisella, sekä muilla keskushallinnon viraapeleillä ei näin liittokierrosten yleistyessä ole mitään käyttöä? Maksavia jäseniäkin on reilusti vähemmän, kuin Ihalaisen aloittaessa.Ainakin minusta edellä mainitussa ovat sekä tuotannolliset, että taloudelliset syyt. Puhumattakaan siitä, että yleensä johtajasopimukset ovat irtisanomisen suhteen paljon helpommin päätettävissä: tulos tai ulos, jos haluaa tiivistää. Ja silti SAK:n "toimitusjohtaja" istuu demaritoveriensa mandaatin turvain pallillaan, kuin tatti metsässä. Vai onko tällainen pohdiskelu farisealaiiseen puheeseen rinnastettavaa SAK:ssa? sAK:laisten puolesta toivon, ettei.

ihalaisen ja kumppanien sijaan ratkaisijan paikalle nousevatkin, tässä uudessa järjestelmässä, liittojen johtajat kuten Paperiliiton Ahonen tai Metalliliiton Vuorenmaa esikuntineen.
0154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


YT:t? kirjoitti:

90-luvulla sihteerit sai kenkää nopeutetussa yt-menettelyssä, kun jäsenmääräkäyrä oli lähtenyt jyrkkään alamäkeen ja Ihalaisen edeltäjälle oli annettu ns. kultainen kädenpuristus. SAK:n sihteerin koko työuran palkka, noin suurinpiirtein. Oli muuten Suomen historian suurin kädenojennus aikoinaan. Yksikään vuorineuvos tai toimitusjohtaja ei ollut saanut tuollaista miljooniin markkoihin noussutta lisäetua siirtyessään eläkkeelle toimestaan. Ei yksikään.

Eikö SAK:ssa olisi nyt aika uusille YT:ille, kun Ihalaisella, sekä muilla keskushallinnon viraapeleillä ei näin liittokierrosten yleistyessä ole mitään käyttöä? Maksavia jäseniäkin on reilusti vähemmän, kuin Ihalaisen aloittaessa.Ainakin minusta edellä mainitussa ovat sekä tuotannolliset, että taloudelliset syyt. Puhumattakaan siitä, että yleensä johtajasopimukset ovat irtisanomisen suhteen paljon helpommin päätettävissä: tulos tai ulos, jos haluaa tiivistää. Ja silti SAK:n "toimitusjohtaja" istuu demaritoveriensa mandaatin turvain pallillaan, kuin tatti metsässä. Vai onko tällainen pohdiskelu farisealaiiseen puheeseen rinnastettavaa SAK:ssa? sAK:laisten puolesta toivon, ettei.

ihalaisen ja kumppanien sijaan ratkaisijan paikalle nousevatkin, tässä uudessa järjestelmässä, liittojen johtajat kuten Paperiliiton Ahonen tai Metalliliiton Vuorenmaa esikuntineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu