bentsoista

Kuinkahan pitkään mahtaa kestää vierottautua bentsolääkityksestä? Eri nimikkeillä olen saanut kyseistä "hoitoa" jo muutamia vuosia, pääasiassa unettomuuteen. Annokset on olleet hyvin pieniä ja tarpeen mukaan olen murustellut vielä puolikkaitakin pillereitä...
Nyt haluan jo ottaa sen viimeisen askeleen jolloin en ota enää mitään, vaikka nukkuminen on toisinaan hiukan vaikeaa. Lääkärin puheille ei tässä maassa näytä enää pääsevän kyseisen asian tiimoilta.
2474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pitkiäkin aikoja käyttäneenä olen lopettanut kerrasta, ilman mitään viekkareita.
jos nukkuminen ei onnistu ilman mitään, hae apteekista tai luulotautikaupasta rohdosvalmisteita, jotka muka auttavan unen saantiin. itsellä nämä ei tehonneet, mutta kyllä se uni ajastaan tulee.
pahassa koukussa ollessa vierottaminen kannattaa tehdä loman/pitkän vapaan aijalla ettei työt kärsi.

Äänestä

lainkaan vaikeaa, jos on käyttänyt vain pieniä määriä. Mutta täytyy hyväksyä, että muutama yö menee harakoille. Itselläni katkonainen uni on jatkunut viikkoja, mutta luulen sen olevan minulle tyypillistä. En tunne väsymystä. Lopetin kerralla noin vuoden käytön jälkeen. Lääkkeenä oli puolikas zopinox 7,5 mg ja samoin puoli opamox 15 mg, siis molemmat iltaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroon? kirjoitti:

Kuinkahan pitkään mahtaa kestää vierottautua bentsolääkityksestä? Eri nimikkeillä olen saanut kyseistä "hoitoa" jo muutamia vuosia, pääasiassa unettomuuteen. Annokset on olleet hyvin pieniä ja tarpeen mukaan olen murustellut vielä puolikkaitakin pillereitä...
Nyt haluan jo ottaa sen viimeisen askeleen jolloin en ota enää mitään, vaikka nukkuminen on toisinaan hiukan vaikeaa. Lääkärin puheille ei tässä maassa näytä enää pääsevän kyseisen asian tiimoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu