Tahteja ja Luoteja osa 11

Edellis kerralla tuli vahingossa 10 osa otsikkona.. mutta oikeasti oli 11... eli uusiksi...

_________________________________________________
Mary oli tilannut pitsaa, joten ei sitä juhla-ateriaa mitä Brian lupasi. Söimme terassilla, ja kiertelimme heidän pihaansa, Maryn esitellen kukkiaan, jotka oli jo ehtinyt istuttaa.
Päivä oli todella ihana, ja illalla lähdin Brianin kyydillä kotiin. Petra tilasi taksin ja lähti.
Tarkastin vielä äidin tilan, ja liityin sitten Brianin seuraan olohuoneessa.
”Äiti on hyvässä kunnossa. Petra osaa siis asiansa”, totesin. ”Tietysti hän osaa. Hänhän on entinen sairaanhoitaja”, Brian totesi. ”Okei..” sanoin hymyillen ja käperryin Brianin kainaloon.

Syksy kului nopeasti ja pian oli jo joulukuu, ja enää viikko jouluun. Mary oli kutsunut minut jouluruualle pari päivää ennen joulua. Söimme ensin heidän talollaan Maryn tekemää ruokaa, joka oli hyvää ja niin upean makuista. Ruuan jälkeen lähdimme kävelylle pitkin kaupunkia. Kaupunki oli peittynyt kauniisti lumen alle, ja samalla satoi hiljalleen lunta.

”Asuin kerran nuoruudessani talven tässä kaupungissa. Silloinkin kaupunki peittyi kauniisti lumeen. Se oli yksi syy miksi hankin täältä talon”, Mary kertoi. En oikein kuunnellut häntä, vaan keskityin Brianiin. Helen ja Thomaskaan ei keskittynyt Maryyn vaan toisiinsa.
Yllättäen kului nurkan takaa auton ääniä, ja pian ylinopeutta ajava auto tuli esille. Huomasin heti että Petra, joka oli vähän jäljessämme, valpastui ja kutsui Georgen paikalle.
Sinä samana hetkenä Thomas kaatoi Helenan maahan, ja Mary hyppäsi myös maahan.
Kaikki tämä tapahtui parissa sekunnissa. Suljin silmäni ja tunsin kuinka Brian työnsi minutkin maahan. Sinä samana hetkenä kuului monia laukauksia. Autosta ammuttiin meitä! Ampuja-auto ajoi ohi ja George saapui paikalle autolla, ja heti hänen perässään toinen auto. Brian nosti minut ylös, ja työnsi autoon, jonka etupenkille Petra hyppäsi. Mary, Helen ja Thomas menivät toiseen autoon.

”Hitto”, George kirosi ja lähti ajamaan nopeasti pois. Kylkeeni sattui kamalasti… ”Brian…” kuiskasin. Pelkkä puhuminenkin sattui liikaa. Tuntui että jopa hengittäminen sattui. ”Brian… Minuun sattuu”, sain sanottua. Brian ja Petra valpastuivat heti, ja Brian avasi takkini. ”Voi ei…” hän sanoi ja katsoi Petraan. Kosketin kevyesti vasenta kylkeäni, ja se oli ihan märkä ja lämmin. Nostin sormeni silmieni tasalle ja ne olivat punaisia. ”Minä vuodan verta”, kuiskasin pakokauhuissani. Petra jo kaivoi etupenkin alta ensiapulaukkua ja antoi Brianille ohjeita. Silmäluomeni tuntuivat raskailta ja suljin ne ja vaivuin tajuttomuuteen…

_________________________________________________
Tähän juttuun koskee tekijäoikeudet, jotka kuuluu Jef-nikille, jos joku muu väittää tätä omakseen.. paha periköön!