Tahteja ja Luoteja osa 11

Edellis kerralla tuli vahingossa 10 osa otsikkona.. mutta oikeasti oli 11... eli uusiksi...

_________________________________________________
Mary oli tilannut pitsaa, joten ei sitä juhla-ateriaa mitä Brian lupasi. Söimme terassilla, ja kiertelimme heidän pihaansa, Maryn esitellen kukkiaan, jotka oli jo ehtinyt istuttaa.
Päivä oli todella ihana, ja illalla lähdin Brianin kyydillä kotiin. Petra tilasi taksin ja lähti.
Tarkastin vielä äidin tilan, ja liityin sitten Brianin seuraan olohuoneessa.
”Äiti on hyvässä kunnossa. Petra osaa siis asiansa”, totesin. ”Tietysti hän osaa. Hänhän on entinen sairaanhoitaja”, Brian totesi. ”Okei..” sanoin hymyillen ja käperryin Brianin kainaloon.

Syksy kului nopeasti ja pian oli jo joulukuu, ja enää viikko jouluun. Mary oli kutsunut minut jouluruualle pari päivää ennen joulua. Söimme ensin heidän talollaan Maryn tekemää ruokaa, joka oli hyvää ja niin upean makuista. Ruuan jälkeen lähdimme kävelylle pitkin kaupunkia. Kaupunki oli peittynyt kauniisti lumen alle, ja samalla satoi hiljalleen lunta.

”Asuin kerran nuoruudessani talven tässä kaupungissa. Silloinkin kaupunki peittyi kauniisti lumeen. Se oli yksi syy miksi hankin täältä talon”, Mary kertoi. En oikein kuunnellut häntä, vaan keskityin Brianiin. Helen ja Thomaskaan ei keskittynyt Maryyn vaan toisiinsa.
Yllättäen kului nurkan takaa auton ääniä, ja pian ylinopeutta ajava auto tuli esille. Huomasin heti että Petra, joka oli vähän jäljessämme, valpastui ja kutsui Georgen paikalle.
Sinä samana hetkenä Thomas kaatoi Helenan maahan, ja Mary hyppäsi myös maahan.
Kaikki tämä tapahtui parissa sekunnissa. Suljin silmäni ja tunsin kuinka Brian työnsi minutkin maahan. Sinä samana hetkenä kuului monia laukauksia. Autosta ammuttiin meitä! Ampuja-auto ajoi ohi ja George saapui paikalle autolla, ja heti hänen perässään toinen auto. Brian nosti minut ylös, ja työnsi autoon, jonka etupenkille Petra hyppäsi. Mary, Helen ja Thomas menivät toiseen autoon.

”Hitto”, George kirosi ja lähti ajamaan nopeasti pois. Kylkeeni sattui kamalasti… ”Brian…” kuiskasin. Pelkkä puhuminenkin sattui liikaa. Tuntui että jopa hengittäminen sattui. ”Brian… Minuun sattuu”, sain sanottua. Brian ja Petra valpastuivat heti, ja Brian avasi takkini. ”Voi ei…” hän sanoi ja katsoi Petraan. Kosketin kevyesti vasenta kylkeäni, ja se oli ihan märkä ja lämmin. Nostin sormeni silmieni tasalle ja ne olivat punaisia. ”Minä vuodan verta”, kuiskasin pakokauhuissani. Petra jo kaivoi etupenkin alta ensiapulaukkua ja antoi Brianille ohjeita. Silmäluomeni tuntuivat raskailta ja suljin ne ja vaivuin tajuttomuuteen…

_________________________________________________
Tähän juttuun koskee tekijäoikeudet, jotka kuuluu Jef-nikille, jos joku muu väittää tätä omakseen.. paha periköön!

14

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wenkula

      luoditkin,,,,,,,,,ei kai sinuun sattunut,kun kirjoitit tuota?

      • etkö ole huomannut sieltä sohvaltasi, kaikkia niitä tuskan huutoja mitkä kuuluu työhuoneestani?
        Aina minuun sattuu kun kirjotan näitä.. tai olen onnellinen ;)
        mie elän samalla kun hahmoni elävät ;)


      • wenkula
        jef kirjoitti:

        etkö ole huomannut sieltä sohvaltasi, kaikkia niitä tuskan huutoja mitkä kuuluu työhuoneestani?
        Aina minuun sattuu kun kirjotan näitä.. tai olen onnellinen ;)
        mie elän samalla kun hahmoni elävät ;)

        mut jotain puhinaa ja ähinää!!!*nauraa*


      • wenkula kirjoitti:

        mut jotain puhinaa ja ähinää!!!*nauraa*

        että semmoista kuulit.. eli hoitoon korvas


    • käänne

      Bellen ja Brianin rakkaustarinassa...Kuka kumma on NIIN vihainen, että ampuu...ja kuka oli varsinainen kohde...

      Kihelmöivän jännittävä jakso muuttikin sarjan dekkarin kaltaiseksi; kiitos jef uusimmastasi, odottelen jatkoa mielenkiinnolla;)

      • wenkula

        dramatisoida,,,,ja eläytyä!!


      • wenkula kirjoitti:

        dramatisoida,,,,ja eläytyä!!

        kiitos kiitos...


      • Pian paljastuu monia asioita.... ;) koko ajan sattuu ja tapahtuu... ja pianhan on joulukin... mitäs joulupukki onkaan tuonutkaan Bellalle joululahjaksi ;)

        varotuksen sana nyt jo:
        Joulu on suomalainen... siis päivien mukaan, en oikein osaa tuota jenkki versiota...


      • saanut kansai-
        jef kirjoitti:

        Pian paljastuu monia asioita.... ;) koko ajan sattuu ja tapahtuu... ja pianhan on joulukin... mitäs joulupukki onkaan tuonutkaan Bellalle joululahjaksi ;)

        varotuksen sana nyt jo:
        Joulu on suomalainen... siis päivien mukaan, en oikein osaa tuota jenkki versiota...

        välisyyden leimaa tarinaasi; tuleekohan vielä juoneen mukaan CIA tai FBI :)

        Luen kyllä seuraavankin jakson heti, kun mahdollista; olenhan niin tukevasti koukussa vetävään tarinaasi...


      • saanut kansai- kirjoitti:

        välisyyden leimaa tarinaasi; tuleekohan vielä juoneen mukaan CIA tai FBI :)

        Luen kyllä seuraavankin jakson heti, kun mahdollista; olenhan niin tukevasti koukussa vetävään tarinaasi...

        En kommentoi mitään tuleeko CIA tai FBI mukaan ;)

        Ja yritän saada uuden osan jo perjantaina tänne.. ja maanantaina sitten yhden, ja ehkä niiden välissä yhden...
        katsos kun olen poissa ti, ke ja to.. eli ei tavoittelevissa... metässä ei mitään :D


      • kun kerroit,
        jef kirjoitti:

        En kommentoi mitään tuleeko CIA tai FBI mukaan ;)

        Ja yritän saada uuden osan jo perjantaina tänne.. ja maanantaina sitten yhden, ja ehkä niiden välissä yhden...
        katsos kun olen poissa ti, ke ja to.. eli ei tavoittelevissa... metässä ei mitään :D

        niin en turhaan kaipaile sinua:) *Huokaus*


      • kun kerroit, kirjoitti:

        niin en turhaan kaipaile sinua:) *Huokaus*

        Mutta kyl mie sieltä toivon mukaan palaan :D


      • olisi hyvä
        jef kirjoitti:

        Mutta kyl mie sieltä toivon mukaan palaan :D

        olla läppäri mukana; tosin en itsekään aina ota sitä mukaan...


      • olisi hyvä kirjoitti:

        olla läppäri mukana; tosin en itsekään aina ota sitä mukaan...

        mullakin olisi läppäri, ei olisi niin tylsää koulussa ;) :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8203
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2562
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      72
      891
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      853
    5. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      823
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      816
    7. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    8. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      790
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      776
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      713
    Aihe