Paavali sanoo yksiselitteisesti (1. Kor. luku 14), että naisen ei ole lupa puhua seurakunnan kokoontumisissa, ja että jos naiset haluavat tietoa, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään. Voiko sen selvemmin sanoa! Naisen on oltava hiljaa. Paavali puhuu tässä nimenomaisessa kohdassa tilaisuudesta, jossa seurakuntalaiset kukin vuorollaan laulavat, kertovat opetuksia tai kertovat kokemistaan ilmestyksistä, puhuvat kielillä tai tulkitsevat kielillä puhumista. Kyse ei siis ole edes pappeudesta, vaan ylipäätänsä naisen oikeudesta puhua seurakuntalaisille.
Jeesus taas sanoo (Joh. 20:17-18) Magdalan Marialle yksiselitteisesti:
"Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." Voiko sen selvemmin sanoa! Mene ja sano heille! Kerro! Siis, älä vaikene, älä ole hiljaa! Niinpä Maria rientää opetuslasten luo kertomaan haudalla näkemästään ilmestyksestä.
Tekikö Maria oikein vai väärin, eli kumpaa nyt uskomme Jeesusta vai Paavalia? Saako nainen kertoa seurakunnan jäsenille kokemastaan ilmestyksestä vai ei? Jeesuksen kanta on, että saa, sillä hän jopa kehottaa naista tekemään niin. Jeesus sanoo, että mene ja sano heille. Paavalin kanta taas on sellainen, että naisen pitää kuitenkin vaieta. Nainen ei saa kertoa kokemistaan ilmestyksistä seurakunnalle. Nainen ei saa edes kysyä mitään seurakuntamiehiltä. Kysymyksetkin on säästettävä kotiin.
Entäpä sitten kertomus samarialaisesta naisesta (Johannes luku 4). Jeesus keskustelee naisen kanssa, mikä hämmentää opetuslapsia:
"27 Juuri silloin tulivat opetuslapset paikalle. Heitä hämmästytti, että Jeesus puhui naisen kanssa, mutta kukaan ei kuitenkaan kysynyt, mitä hän tahtoi ja miksi hän puhui naiselle."
Sitten nainen jätti vesiruukkunsa ja meni kertomaan kaupunkilaisille, mitä oli nähnyt ja kokenut, eikä Jeesus paheksunut ollenkaan, että nainen lähti viestinviejäksi. Päinvastoin Jeesus iloitsee:
"36 Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa."
"39 Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt."
Ovatko nämä Johanneksen kertomukset jotenkin merkityksettömiä? Eikö Jeesus omaan kulttuuriympäristöönsä nähden erittäin poikkeuksellisella käyttäytymisellään nimenomaisesti osoita, että hän haluaa naistenkin puhuvan ja todistavan itsestään sekä seurakuntalaisille että muille ihmisille, toisin kuin Paavali, joka haluaa vaientaa naisen käytännössä kokonaan. Paavali ei siis puhu edes pappeudesta, vaan siitä, etteivät naiset perusseurakuntalaisinakaan saisi osallistua seurakuntalaisten keskinäiseen keskusteluun uskosta, Jumalasta ja Jeesuksesta.
Jeesus taas sanoo (Joh. 20:17-18) Magdalan Marialle yksiselitteisesti:
"Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." Voiko sen selvemmin sanoa! Mene ja sano heille! Kerro! Siis, älä vaikene, älä ole hiljaa! Niinpä Maria rientää opetuslasten luo kertomaan haudalla näkemästään ilmestyksestä.
Tekikö Maria oikein vai väärin, eli kumpaa nyt uskomme Jeesusta vai Paavalia? Saako nainen kertoa seurakunnan jäsenille kokemastaan ilmestyksestä vai ei? Jeesuksen kanta on, että saa, sillä hän jopa kehottaa naista tekemään niin. Jeesus sanoo, että mene ja sano heille. Paavalin kanta taas on sellainen, että naisen pitää kuitenkin vaieta. Nainen ei saa kertoa kokemistaan ilmestyksistä seurakunnalle. Nainen ei saa edes kysyä mitään seurakuntamiehiltä. Kysymyksetkin on säästettävä kotiin.
Entäpä sitten kertomus samarialaisesta naisesta (Johannes luku 4). Jeesus keskustelee naisen kanssa, mikä hämmentää opetuslapsia:
"27 Juuri silloin tulivat opetuslapset paikalle. Heitä hämmästytti, että Jeesus puhui naisen kanssa, mutta kukaan ei kuitenkaan kysynyt, mitä hän tahtoi ja miksi hän puhui naiselle."
Sitten nainen jätti vesiruukkunsa ja meni kertomaan kaupunkilaisille, mitä oli nähnyt ja kokenut, eikä Jeesus paheksunut ollenkaan, että nainen lähti viestinviejäksi. Päinvastoin Jeesus iloitsee:
"36 Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa."
"39 Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt."
Ovatko nämä Johanneksen kertomukset jotenkin merkityksettömiä? Eikö Jeesus omaan kulttuuriympäristöönsä nähden erittäin poikkeuksellisella käyttäytymisellään nimenomaisesti osoita, että hän haluaa naistenkin puhuvan ja todistavan itsestään sekä seurakuntalaisille että muille ihmisille, toisin kuin Paavali, joka haluaa vaientaa naisen käytännössä kokonaan. Paavali ei siis puhu edes pappeudesta, vaan siitä, etteivät naiset perusseurakuntalaisinakaan saisi osallistua seurakuntalaisten keskinäiseen keskusteluun uskosta, Jumalasta ja Jeesuksesta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nyt on tietenkin niinkin, että jos on jo etukäteen halua löytää ristiriitoja (vaikkapa Raamatusta) niitä löytää enemmän kuin sellainen, joka ajattelee, että näennäisille ristiriidoille on jokin selitys.
Jos Paavali olisi oikeasti opettanut Jeesuksen opetusten vastaisesti, häntä olisi varmaankin ojennettu asiasta. Olihan siellä jotain kiistoja jo muutenkin esiintynyt Paavalia vastaan jne. Eli olisin kannattamassa harmonisointipyrkimystä niissä tilanteissa, missä Jeesuksen ja Paavalin välillä näyttää olevan ristiriitaa. Jos sitä ei saa ratkaistua, pitänee Jeesuksen sanat asettaa etusijalle (ratkaisun löytymiseen asti tai omassa elämässään). Paavalihan oli soveltamassa Jeesuksen opetusta tiettyyn historialliseen tilanteeseen, joten hänen yleispätevyytensä on ehkä vähäisempi kuin Jeesuksen.
Eli Paavalin sanat pitänee yrittää sovittaa omaan ympäristöönsä ja Jeesuksen sanat omaansa. Esim. Paavali ei puhunut Mariasta tai ylösnousemuksen todistamisesta jne.
että ehkäpä Paavali kirjoitti uskonnon omien mieltymystensä mukaisesti, käyttäen viiteaineistona vain mahdollisesti josku eläneen Jeesuksen nimeä, lopun ollessa äijän omia horinoita?
Vai meinataatko että Carl Barks kehitti Aku Ankkaa jonkin tuntemansa ankan tekemisiin perustuen?
Raamatussa on muusta kyse kun aku ankasta.
Omavalintaisella tielläsi joudut kohtaamaan omat ajatuksesi.Se on sinun elämääsi.
Asiat ei ole " ehkäpä" vaan ihan selkeää luettavaa.
Horinoiksi katson lähinnä sinun horinasi.
Kun luet tarkasti ja ajatuksella kohdat, luet sieltä, että
1) Paavali vastustaa naista seurakunnan OPETTAJAN tehtävässä ja vaieta synagoogan kokouksessa, jossa miehet opettivat ja naiset kuuntelivat lehterillä, vaan kysykööt kotona mieheltään
2) ylösnoussut Jeesus kehottaa Mariaa VIEMÄÄN VIESTIÄ opetuslapsille
3) nainen lähti KERTOMAAN IHMETTÄ kaikille , että Jeesus oli tiennyt hänen salatuimmatkin teot ja ajatukset. Se hämmästytti kaikkia ja ihmiset uskoivat Jeesusta.
Mitä ristiriitaista löytänet näistä eri Raamatun kohdista? Miksi pitäisi asettaa vastakkain Jeesuksen ja Paavalin sanat muussa mielessä kuin saattaa Raamatun sana ja totuus kyseenalaiseksi, kun ei tunne Raamatun todellista sisältöä ja sanomaa?
Nyt tulkitset Raamattua, sillä 1. Kor. luvussa 14 ei puhuta opettamisesta yhtään mitään, vaan siinä puhutaan uskon jakamisesta aivan tavallisten seurakuntalaisten kesken. "Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa". Huom. jokaisella miehellä. Tähän jakamiseen Paavali haluaa järjestystä ja tämän jakamisen Paavali kieltää naisilta.
Lueppa koko luku 14 Raamatusta uudelleen. Paavali puhuu tässä nimenomaisessa kohdassa tilaisuudesta, jossa seurakuntalaiset kukin vuorollaan laulavat, kertovat opetuksia tai kertovat kokemistaan ilmestyksistä, puhuvat kielillä tai tulkitsevat kielillä puhumista. KYSE EI OLE pappeudesta tai VAIN OPETTAMISESTA, vaan ylipäätänsä naisen täydellisestä vaientamisesta seurakunnassa. Paavalin mukaan nainen ei saa edes kysyä, saati kyseenalaistaa seurakunnassa (edes Paavalin tulkintaa naisista). Kyllä Paavali on tässä asiassa niin selkeäsanainen, että ristiriita Paavalin ja Jeesuksen suhtautumisessa naisiin on ilmeinen. Ristiriitaa on mahdotonta ymmärtää millään muulla perusteella, kuin sillä mihin Paavali itse vetoaa jakeessa 33: "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Paavali on kiinni juutalaisessa perinteessä ja juutalaisessa lain tulkinnassa.
Raamattu on täynnä ristiriitoja, koska kirja on historiallinen ja koska se on tavallisten ihmisten kirjoittama. Jokainen osa kuvaa kirjoittajansa näkemyksiä. Ja varhaiskristityillä riitti erimielisyyksiä. Havainnot teksteistä todistavat juuri tästä.
On oikestaan aika huvittavaa, että porukat vetoaa jonkun ihmisen kuten Paavalin mielipiteisiin erilaisisa teologisissa asioissa. Paavali on oman aikansa ihminen, ei Jumala.
Sanoma Jumalasta ei ota kantaa miehen tai naisen tehtäviin (koska ne ovat aina kulttuurisidonnaisia), vaan anteeksiantamukseen, ikuisuuden toivoon ja lähimmäisenrakkauteen. Pidettäisiin ensin nämä perusasiat kunnossa ennen kuin ruvetaan riitelemään joutavista pikkuasioista. "Tosiuskovilla" tuntuu olevan liian usein pallo hukassa teologiassa. Sivuasioista tehdääb pääasioita.
"Paavali mainitsee Jeesuksen opetuksista ja historiallisesta toiminnasta hämmästyttävän vähän, eikä Paavalia näytä edes kiinnostavan Jeesuksen maanpäällinen elämä ja teot. 2 Kor.5:16 Paavali nimen omaan kiistää sen, että hän olisi tuntenut Jeesuksen "inhimilliseltä kannalta/lihan mukaan" (2 Korinttolaiskirje on tutkimuksessa havaittu olevan Paavalin jälkeen koottu kirjekokoelma useasta Paavalin kirjeestä. Tätä G. Bornkammin teoriaa tukee sekin, että ennen Markionia ei 2. Korinttolaiskirjen olemassaolosta ole todisteita kirjallisuudessa. 2 Kor:n osat koottiin yhteen 2. vuosisadan alussa käyttäen apostolinviran perustelua johtavana teemana. Eduard Lohse: Uuden testamentin synty, s. 55-57).
Paavali kristologiset korostukset ovat erityisesti Jeesuksen ristinkuolemassa (ja sen teologisen merkityksen tulkinnassa aiemman tradition omaksuen), ylösnousemuksessa sekä Jeesuksen taivaallisessa ennaltaolemisessa (pre-eksistenssi). Paavalin Jeesus Kristus oli ennen aikojen alkua Jumalan Poikana maailman luomisessa mukana, kunnes Jumala lähetti "Poikansa", joka syntyi maailmaan "naisesta" (huom! ei neitsyestä, Gal.4:4), otti "orjan muodon" ja "havaittiin ihmisen kaltaiseksi" (1 Kor.8:5-6; Fil.2:6-11), kärsi ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen nousi taivaaseen, josta Jeesus tulee hyvin pian (Paavalin elinaikana jopa, 1 Tess.4) takaisin elävien ja kuolleiden tuomarina. Jeesuksen tullessa takaisin Jumalalle alisteinen Jeesus luovuttaa viholliset kukistettuaan kuninkuuden takaisin Jumalalle ja Jeesus alistuu Jumalan valtaan ja Jumala on sen jälkeen "kaikki kaikessa/hallitsee kaikkea" (1 Kor.15:20-28, Paavalin oppi 1 Korinttolaiskirjeessä on ristiriidassa Nikean uskontunnustuksen kanssa, jonka mukaan Kristuksen valtakunta on ikuinen ja Kristus on Isän veroinen "tosi Jumala.
Paavalille Jeesuksen täysi ihmisyys ongelmallinen
Lisäksi Paavalin on selvästikin toisinaan hankalaa samastaa Jeesus täysin ihmisiin - Jumala lähetti Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena (Room.8:3 ja Fil.2:7) ja Jeesus havaittiin hahmoltaan sellaiseksi kuin ihminen. Toisin sanoen Jeesus ei ollut Paavalille täysin ihminen - Jeesus oli melkein kuin ihminen, ihmisten kaltainen, mutta ei täysin ihminen (tässä on selvä ero synoptisiin evankeliumeihin, varsinkin Markukseen, jolle Jeesus on täysi ihminen, juutalainen mies, jonka Jumala oli adoptoinut kasteessa pojakseen). Paavalille Jeesuksen ihmisenä oleminen oli alentumista ja kaikesta luopumista (itsensä "tyhjentämistä"), missä Paavali poikkeaa myös Johanneksen evankeliumin teologiasta. Paavalin teologiassa Kristuksen Jeesuksen todellinen ihmisyys jää siis epäselväksi ja hämäräksi, mutta selväksi tulee, että vaikka ennaltaolleella Kristuksella oli "Jumalan muoto" ei hän "pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan veroinen", vaan Jumalan ja ylösnousseen Kristuksen välillä on alistussuhde, eikä Kristuksen kuninkuus ole ikuista. (Isä) Jumala on Kristusta ylempi ja Kristus tulee lopussa alistumaan Jumalalle. Paavalin kristologia (oppi Kristuksesta) on pikemminkin linjassa myöhemmän areiolaisen alistuskristologian kuin Nikean tunnustuksen ja kolminaisuusopin kanssa.
Paavalin teologiassa uskova on mystisessä yhteydessä Kristuksen kanssa kasteen ja ehtoollisen kautta. Paavalin kristologia ei ollut kirkon historian aikana ongelmallinen niin kauan kuin historiallisena Jeesuksena pidettiin etupäässä Johanneksen evankeliumin Jeesus-kuvaa (Johanneksen evankeliumin kristologia on mystikko-teologin mietiskelevä teologinen luomus, joka on saanut vaikutteita myöhäisantiikkisesta synkretismistä - uskontojen sekoituksesta - minkä lisäksi juutalaisten synagoogaan tehdään jyrkkä pesäero. Juutalaiset edustavat epäuskoista maailmaa). Kirkoissa on perinteisesti uskottu Johanneksen Jeesukseen ja kolmea synoptista evankeliumia on luettu Johanneksen läpi. Jeesuksen ihmisyys on saanut perinteisesti väistyä johanneslaisen jumaluuden tieltä. Jeesus Nasaretilaista alettiin marssittaa mytologian hämärän maahan varhain, jo ensimmäisellä vuosisadalla ja kehitys jatkui kirkkoisien ja kirkolliskokouksien aikaan. Johanneksen Jeesus on ikuinen Logos (sana), mikä on lainatavaraa juutalaisista viisausspekulaatioista, joissa Jumalan laki oli Jumalan Viisaus, jonka katsottiin olevan vanhan liiton laki. Tuo Viisaus, maailmanjärjestys, oli Jumalan kanssa ja apuna luomisessa ja on lisäksi Jumalan olemuksen kuva ja säteily. Johanneksen evankeliumin nimetön tekijä tulkitsi Jeesuksen tämän juutalaisen viisausspekulaation kautta, mutta lisäksi myös evankelista lainasi aikansa uskonnollisesta eetoksesta mytologisia uskomuksia taivaallisesta lähettiläästä, joka saapuu maailmaan pelastajana vapauttaakseen ihmiset ja viedäkseen heidät mukanaan taivaallisiin korkeuksiin (samoja teemoja vietiin pitemmälle gnostilaisuudessa. Gnostilaisuudesta poiketen Johannes korostaa Logoksen tulleen "lihaksi", eikä ilmestyneen valepuvussa). Johanneksen Jeesus-kuvan osalta voidaan oikeutetusti kysyä, onko Johanneksen Jeesus todella aidosti ihminen - koko pääsiäiskertomuksessa ei puhuta edes kärsimisestä, toisin kuin synoptikot tekevät, ja Johanneksen Jeesus hallitsee tilannetta ja ristiinnaulitseminen on Johannekselle "korotus" ja ylösnousemus ei ole uusi käänne, vaan välitön jatko ristillä alkaneelle Jeesuksen korotukselle, jossa taivaallinen muukalainen ihmisten maailmassa palaa takaisin kirkkauden maailmaansa.
"Jumalan Pojan" asema oli lopunajallinen status alunperin alkukirkon teologiassa, kuten konservatiivinen eksegeetti James Dunn toteaa kuvaten Johanneksen tekemää käännettä kristologiassa:
"Kun Johannes avaa sulut ennaltaolevan Jumalan Pojan kristologiansa tieltä, tämä hukuttaa alleen kaiken entisen jättämättä lainkaan tilaa varhaisemmalle näkemykselle, joka korosti Jeesuksen Jumalan Pojan asemaa eskatologisena statuksena..." - James Dunn: Christology in the Making, 1989.
Paavalin ja Jeesuksen välinen ongelmallinen suhde: Jeesuksen läheiset Paavalin vastustajina
Paavalin suhde Jeesukseen todettiin ongelmalliseksi, kun historiallisessa tutkimuksessa havaittiin Johanneksen evankeliumin ja synoptikkojen väliset suuret erot ja lähdettiin etsimään historian Jeesusta synoptisista evankeliumeista. Paavali ei kuitenkaan ollut kristinuskon perustaja kuten ei Jeesuskaan, vaan Paavalilla oli teologisia edeltäjiä alkukirkossa, joiden teologisiin ajatuksiin Paavali liittyi ja kehitti niitä eteenpäin. Paavalin asema alkukirkossa korostuu liian merkittäväksi, koska juuri Paavalista on säilynyt eniten tietoa ja hänen kirjeensä ovat UT:n vanhimpia osia. Omana aikanaan Paavali oli erittäin kiistelty ja vastustettu henkilö. Paavalia vastustivat erityisesti Jeesus-liikkeen konservatiivit, jotka pitäytyivät tiukemmin VT:n lakiin. Kiintoisasti voikin todeta, että Paavalia vastustivat eniten ne, jotka olivat tunteneet Jeesuksen parhaiten (so. Jerusalemin konservatiivinen seurakunta. Paavalin jännitteinen suhde Jerusalemin emoseurakuntaan on voinut olla syynä siihen, että Jeesuksen maanpäällinen elämä ja opetukset eivät esiinny kuin harvoin Paavalin kirjeissä).
Paavalin kirjeistä on erotettavissa hänen liittyminen aikaisempiin teologisiin traditioihin, mikä paljastuu alkukielistä tekstiä tutkimalla. Paavali lainaa esim. roomalaiskirjeen alussa alkukristillistä uskonformelia (Room.1:3-4) ja Paavalin käyttämät lainaukset erottuvat selvästi tekstiyhteydestä muodon, sisällön ja erityissanaston avulla. Paavali ei kuitenkaan jää lainaamiensa traditioiden vangiksi, vaan ottaa vapauden tulkita traditioita täydentämällä niitä. Eivät sakramentitkaan - kaste, ehtoollinen - ole Paavalin luomuksia, vaan ne olivat olemassa ennen häntä ja Paavali omaksui ne toisilta. Paavalin omintakeisin ja radikaalein teologinen ajattelu näkyy siinä, miten hän ottaa kantaa VT:n lakiin. Paavalin teologisen suunnanmuutoksen alku kristittyjä vainoavasta fariseuksesta Jeesuksen todistajaksi perustui hänen hurmoskokemukseensa, jonka hän tulkitsi kristillisen uskon sekä toisaalta juutalaisuuden käsityksillä. Idea Jeesuksen kuoleman merkityksestä sijaissovituksena ei sekään ollut Paavalin keksintö, vaan Paavali omaksui senkin traditiosta ja puhuu valmiita kaavoja käyttäen Jeesuksen kuoleman vaikutuksista, mutta syventää Kristuksen kuoleman merkitystä. Paavali omaksui myös jo Jeesukseen ja ensimmäisiin kristittyihin palautuvan uskon pian koittavasta Jumalan valtakunnan tulemisesta, siksi hänellä oli kiire julistaa evankeliumi ripeästi kaikille pitäen kutsumuksenaan pakanalähetystä. Paavalin teologia on hänen ekstaattisen elämyksensä tulkintaa. Niinpä konservatiivisten juutalaiskristittyjen - saati juutalaisten - oli vaikea käsittää, miksi heidän pitäisi luopua siihen astisesta uskostaan vain siksi, että Paavali oli saanut hurmoskokemuksen ja sen johdosta tulkitsi varsinkin lakiteologiaa radikaalisti uusiksi.
Paavalin luopuminen ympärileikkauksen vaatimisesta pakanoilta ja ateriayhteyteen suostuminen pakanoiden kanssa oli vallankumouksellinen käänne alkujaan nimen omaan vanhatestamentillis-juutalaisessa Jeesus-liikkeessä, joka oli vain eräs juutalaisuuden lahko (vaikkakin pesäero juutalaisuudesta oli väistämätön ennen pitkää, koska juutalaisiltakin vaadittiin kääntymystä uskomaan Jeesukseen ainoana pelastuksen tienä sekä kastetta eli Siinain liitto ei ollut enää riittävä ja pätevä pelastustie).
Niinpä Paavali ja konservatiivisemmat juutalaiskristityt taistelivat kiivaasti siitä, kumman puolella on Raamattu - vastakkain olivat vanha perinne ja uudet ekstaattiset kokemukset ja niiden pohjalta tehty radikaali VT:n uudenlainen selittäminen, joka Paavalin kohdalla merkitsi välillä ankaraa väkivaltaa VT:n tekstin kirjaimellista merkitystä kohtaan ja varsin luovaa ja vapaamuotoista VT:n uudelleentulkintaa, jossa sanamuodoistakaan hän ei pitänyt aina kiinni.
Vuosikymmenien ajan alkukirkossa taisteltiin VT:n lain oikeasta tulkinnasta - pitääkö lakia noudattaa vai ei, jos ei pidä niin miksi Jumala ylipäätään antoi lain, joka on epätäydellinen. Paavalin kirjeiden teologia sisältää eri tilanteissa syntyneitä ja keskenään ristiriidassakin olevia, eri suuntiin käyviä vastausyrityksiä lakiongelmaan. Paavali ei luopunut juutalaisesta identiteetistä, vaan piti itseään tosi juutalaisena. Paavalin hämmästyttävin väite on, että laki kytkeytyy läheisesti syntiin ja kuolemaan: laki on synnin ase, laki edistää syntiä ja se on lain tehtäväkin ja laki on väliaikainen instituutio Kristukseen asti. Lisäksi laki - myös kymmenen käskyä - on kuoleman virka Paavalin mukaan. Laki tappaa, mutta Henki tekee eläväksi (2 Kor.3).
Aikaisemmin on tutkimuksessa katsottu Jeesuksen olleen VT:n lain ankara vastustaja ja jopa taistelleen lakia vastaan. Tämä tulkinta on tuskin pätevä, sillä se jättää ratkaisematta sen ongelman, että miksi alkukirkossa sitten taisteltiin vuosikymmeniä lain tulkinnasta ja asemasta, jos kerran Jeesuksella oli yksiselitteinen, kielteinen asenne lakia kohtaan. Niinpä todennäköisempää on, että Jeesus ei taistellut lakia vastaan eikä suhtautunut siihen kielteisesti, vaikka joitain lain käskyjä hän kärjisti tulkinnallaan ja kumosi joitain säädöksiä. Jeesuksen lakiopetus jää epäyhtenäiseksi ja jännitteiseksi, joten pitkä taistelu lain tulkinnasta alkukirkossa ei ole ihmeellistä.
Paavalin lakioppi ja pessimistinen ihmiskäsitys on erilainen kuin Jeesuksen opetukset
Paavalin lakiteologia on sen sijaan kokonaan oma lukunsa. Paavalin ihmiskäsitys on pessimistinen ja hän kuvailee ihmisen syntisyyttä, turmeltuneisuutta ja kyvyttömyyttä täyttää Jumalan lakia tummin sävyin. Ihminen ei voi pelastua eikä tehdä oikein ilman Kristuksessa saatavaa Jumalan armoa. Paavalilainen pessimistinen ihmiskäsitys on jyrkästi erilainen kuin juutalaisuuden tavallinen käsitys. Juutalaisuudessa ihminen on hyvän ja pahan taistelukenttä, mutta tämä taistelu ei ole toivotonta ja häviöön tuomittua, kun ihminen taistelee Jumalan avulla. Jeesus nimen omaan kutsui ihmisiä kääntymykseen, radikaaliin mielenmuutokseen synnistä Jumalan puoleen taivasten valtakuntaan pääsemiseksi, ja Jeesus edellytti ihmisten pystyvän siihen teroittaen sanojensa mukaan tekemisen tärkeyttä pelastumisessa, mutta hän katsoi harvojen haluavan lähteä kaidalle itsensä kieltämisen ja kilvoittelun tielle.
Paavali puolestaan näkee ihmisten tilan toivottomana synnin alaisuudessa. Paavalin negatiiviset opetukset laista ja synnistä ovat erilaisia kuin Jeesuksella sekä juutalaisuudessa täysin selvästi. Samoin Paavalin teologiassa sakramenteilla oleva asema poikkeaa Jeesuksen opetuksista.
Paavali "ei luonut Jeesuksesta uskon Kristusta", vaan tämä teologinen tulkintaprosessi oli alkanut jo ennen Paavalia, kuten ilmenee Paavalin lainaamista traditioaineksista (esim. Fil.2:6-11 hymni). Paavalin teologia on silti erilaista kuin evankeliumeista löytyvä Jeesus-perinne (historian Jeesuksen oma sekä hänen suuhunsa laitettu pääsiäisen jälkeinen seurakuntateologia, "profeettojen" opetukset uskon mukaan ylösnousseen Jeesuksen nimessä). Kristinuskon syntymiselle kokonaan uutena uskontona oli Jeesuksen elämä ja kuolema sekä tyhjän haudan kokemus pääsiäisenä välttämätön edellytys, mutta se ei ollut sellaisenaan riittävä perusta. Pelkkä pääsiäiskokemus sinänsä eli havainto tyhjästä haudasta ja Jeesuksen seuraajien kokemus siitä, että Jeesus elää ei vielä vienyt uskovia monenkirjavan juutalaisuuden ulkopuolelle.
Juutalaisuudesta erkaantumiseen johti se alkukristittyjen uskontulkinta, jonka mukaan Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat lopunajallisia ratkaisevia Jumalan pelastustekoja: enää ei riitä juutalaisellakaan kuuluminen Siinain lakiliittoon sekä katumus, uhrit ja luottamus Jumalan laupeuteen pelastusteinä VT:n mukaisesti, vaan juutalaisenkin piti uskoa Jeesukseen Kristuksena ja Herrana sekä ottaa kaste Kristuksen yhteyteen pelastuakseen pian tulossa olevaan taivasten valtakuntaan, jonne ei ole enää muuta tietä kuin Jeesus. Entinen Siinain liitto ei siten ollut enää pätevä eikä riittävä, Jumala oli kristittyjen uskon mukaan tehnyt uuden liiton Jeesuksessa ja tämä uusi liitto pelkällä olemassaolollaan mitätöi vanhan liiton. Paavali ei kehittänyt tätä teologiaa, vaan omaksui sen ja vei sitä eteenpäin. Jeesuskaan ei katsonut tulevansa perustamaan uutta uskontoa, vaan hän julisti pian tulevaa eskatologista käännettä, Jumalan tuomiopäivää ja taivasten valtakuntaa, nykyisen järjestyksen loppumista. Paavalilla ja Jeesuksella on yhteistä kuitenkin juuri tuo pian tulevan ratkaisevan lopunajallisen käänteen odotus ja luottamus siihen, että Jumala on armollinen niille, jotka kääntyvät synnistä Jumalan puoleen luottavaisessa uskossa. Tämä perusnäkemys oli yhteistä muillekin juutalaisille. Mutta Jeesuksen ja Paavalin välissä esiintyi ryhmittymä, jonka toiminta johti - vaikkei se ollutkaan heidän tavoitteensa - uuden uskonnon syntymiseen ja välirikkoon juutalaisen synagoogan kanssa: hellenistit, joihin ensimmäinen marttyyri Stefanos kuului (Apt.6-7). Heidän lakia joiltain osin liberaalimpi linjansa sai aikaan sen, että kristinusko ei jäänyt pieneksi, ehkä nopeastikin kokoon kuivuneeksi juutalaiseksi pikkulahkoksi, vaan se kykeni levittäytymään hellenistiseen pakanamaailmaan kokien muodonmuutoksen, jossa Jeesus-usko sovitettiin paremmin pakanakansoille sopivaksi. Toisaalta hellenisti-kristittyjen toiminta teki eron juutalaisuudesta väistämättömäksi. Ellei Paavalia olisi ja hänen muotoilemaansa laista vapaata teologiaa emme todennäköisesti tietäisi juuri mitään tästä Jeesus-lahkosta. Mutta toisaalta Paavalista ja Johanneksen evankeliumista alkoi edellä mainitsemani historian Jeesuksen tie mytologian maahan ilmapiirissä, joka oli avoin myöhäisantiikkiselle uskonnolliselle synkretismille. Jeesusta alettiin tulkita entistä yksipuolisemmin ja hellenistiset kirkkoisät korottivat Jeesuksen Isän veroisena Jumalana sellaiseen asemaan, joka kyseenalaisti juutalaisen perinteisen monoteismin (juutalaisuus oli alunperin monolatrista, eli yhtä Jumalaa vain sai palvoa). Synoptisten evankeliumien kuten Markuksen Jeesus-kuva (kristologia) työnnettiin taka-alalle ja luettiin Johanneksen evankeliumin teologian läpi suodattaen.
Laki juutalaisille ja juutalaiset Paavalille
Juutalaisista ja heidän lakikäsityksistään on monilla ihmisillä karikatyyrimäinen käsitys evankeliumeissa olevien poleemisten kiistakeskustelujen sekä Paavalin kirjeiden joidenkin kohtien takia (Room.2). Mutta todellisuudessa juutalaisille laki ei ollut kerskailun ja itsetehostuksen väline eikä lain pitäminen ollut ansion tavoittelua. Laki oli juutalaisille Jahven armoa, armon osoitus. Ensimmäistä ja tärkeintä olivat ne pelastusteot, jotka Jahve oli armossaan israelilaisille tehnyt (exodus Egyptistä varsinkin) ja ihmisen asenne ja reaktio oli sen tähden kiitollisuus ja kuuliaisuus Jahven tahtoa eli lakia kohtaan. Juutalaisuus oli liittonomismia (E.P. Sanders: Paul and Palestinian Judaism), jossa laki palvelee liittosuhteen sisällä pysymistä eikä siis ole keino oikean jumalasuhteen saamiseksi. Laki kuuluu VT:ssä liittosuhteen yhteyteen, liiton jonka Jahve oli tehnyt Israelin kansan kanssa. Ongelmaksi nousee tätä taustaa vasten Paavalin kritiikki lakia kohtaan: VT:ssä laki on elämän tie eikä sitä ole vaikea noudattaa ja laki on lähellä ja valmis noudatettavaksi (5 Moos.30). Paavalin lakikritiikissä ei ollut vain jonkin väärän laintulkinnan vastustus, vaan hänen kritiikkinsä kohdistui lakiin itsessään (dekalogia eli kymmentä käskyä myöten, vaikka toisaalta hänen moraalisissa kehotuspuheissaan välillä viitataan joihinkin kymmenen käskyn kohtiin). Jos lakia oli tulkittu väärin niin miksi Paavali ei tyytynyt vain vaatimaan lain oikeaan tulkintaan palaamista, miksi laki piti kumota (Gal.3:24, Room.10:4, 2 Kor.3). Oliko Jumala epäonnistunut antamalla toimimattoman lain ennen kuin keksi uuden ja toimivan suunnitelman pelastaa ihmiset? Jos laki ei ole elämäksi, vaan kuolemaksi (2 Kor.3) niin miksi VT pitää lakia elämän tienä ja ilon aiheena (Ps.119, 3 Moos.18:4-5).
Toisaalta Paavali laskee teot takaovesta sisälle opettaessaan tuomiosta tekojen mukaan (Room.2:6-11 "uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta hän antaa ikuisen elämän", 1 Kor.3:9-15), vaikka Paavali heittikin teot pois etuovesta korostaen ihmisen pelastuvan ("tulevan vanhurskautetuksi") uskon kautta Kristukseen ja hänen ristinkuolemaansa. Se, miksi Paavali hylkää liittonomismin ja lain ei johtunut siitä, että ne olisivat olleet itsessään kelvottomia, vaan koska hän koki löytäneensä jotain, joka on vielä parempaa ja tästä ekstaattisesta Kristus-kokemuksestaan käsin Damaskoksen tiellä hän lähtee tekemään radikaalia lakiteologiaa. Paavali ei ilmeisestikään halunnut kiistää juutalaisuuden perusteita (ainakaan roomalaiskirjeessä), vaan hän tähdentää room.3:31 jatkuvuutta uuden ja vanhan välillä. Mutta toisaalta, 1 Kor.9:20 "voittaakseni juutalaisia olen ollut näille kuin juutalainen....olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en ole lain alainen" osoittaa, että Paavali ei jäänyt loppuelämäkseen lakia uskollisesti noudattavaksi juutalaiseksi ja hänen itsensä kuohitsemis-kehotuksensa sarkasmissaan kuvaa selvää etääntymistä juutalaisuuden perusasioista. Vaikka Paavali itse piti itseään jopa yhtenä harvoista tosi juutalaisista niin juutalaisten ja konservatiivisten juutalaiskristittyjen Paavalin vastustajien kannalta Paavali oli kieltänyt lain ja mennyt juutalaisuuden ulkopuolelle (antaen tahtomattaan aineksia myös myöhemmälle juutalaisvastaisuudelle). Juutalaisuudessa yleensä katsottiin, että valikoiva ja tilanteesta riippuvainen lain noudattaminen on lain kieltämistä ja hylkäämistä sekä Siinain liiton taakseen jättämistä - ja niin asia on VT:n mukaan myös. Paavali ei selvästikään vain arvostele lain väärää tulkintaa, vaan hän vastustaa itse lakia (Gal.2:19; 3:19-25; 2 Kor.3:6, Room.7:6 jne.). Paavali ei myöskään erottele lakia johonkin "ikuiseen moraalilakiin" ja "väliaikaiseen seremonialakiin", vaan laki on Paavalillekin yksi kokonaisuus.
Paavali koettaa ratkoa juutalaisten asemaa ja eri suuntaisilla, ristiriitaisilla tavoilla eri yhteyksissä. Room.9 hän korostaa, ettei koko Israelia ole edes valittu eivätkä kaikki Aabrahamin jälkeläiset ole Aabrahamin lapsia, mikä on isku perinteistä liittoteologiaa vastaan. Mutta selvässä jännityksessä Room.9:n kanssa Paavali selittää Room.11, että Israelin kansa on ja myös tulee olemaan valittu kansa koettaen pysyä uskollisena sekä vanhalle että uudelle uskolle, jolloin hän päätyy ristiriitoihin loogisesti sekä emotionaalisesti. Hän päätyy esittämään, että koko Israel pelastuu ihmeellisesti kun pakanoiden luku on täysi (mikä Paavalin kohdalla tarkoitti lähitulevaisuutta hänen aikanaan). Paavali korostaa välillä jatkuvuutta ja välillä eroa uuden ja vanhan liiton välillä, mistä jännityksestä kertoo hyvin kuvaavasti Room.9-11. Mutta Paavalikaan ei ratkaise teologista peruskysymystä: jos kerran Israelin kansan pitää kuitenkin kääntyä Kristuksen puoleen niin silloin ei aikaisemmin tehty liitto ole kelvollinen eikä tyydyttävä sellaisenaan (1 Kor.9:20 juutalaiset täytyy "voittaa" Kristukselle). Koska Kristus on Paavalille ainoa perusta ei voi olla muita perustuksia kuten laki. Koska Paavalin lähtökohta on, että pelastus on vain Kristuksessa juutalaisille sekä pakanoille hän päätyy lakikäsityksiä ja juutalaisten asemaa pelastuskysymyksessä ratkoessaan epäyhtenäisiin, jännitteisiin ratkaisuihin sekä ristiriitaan VT:n teologian kanssa. Mutta Paavali ei aloittanut juutalaisuudesta etääntymistä eivätkä kokoontumiset synagogan ulkopuolellakaan ollut Paavalin keksimä uutuus - tämä kaikki oli alkanut jo ennen Paavalia. Välirikko oli oleva väistämätön siitä alkaen kun väitettiin pelastuksen olevan vain Jeesuksessa ja että myös juutalaisen piti uskoa Jeesukseen ja ottaa kaste. Paavalin kirjeiden teologiassa näkyy selkeämpänä alusta alkaen jo näkyvillä ollut kahden erilaisen pelastusnäkemyksen välinen jännitys ja Paavalin radikaali lakiteologia (jossa laki liittyy kiinteästi syntiin ja kuolemaan ja on vain väliaikainen instituutio) vain jyrkensi asenteita ja kärjisti tilannetta. Paavalin ei voi sanoa "väärentäneen Jeesuksen opetuksia", mutta Paavalin teologia on silti selvästi erilaista keskeisissä asioissa, vaikka yhtäläisyyksiä onkin Jeesuksen sanoman ja Paavalin teologian välillä. "
lähde: http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=144
Paavalilla on muitakin selkeästi aikaan ja kulttuuriin liittyviä mielipiteitä, joita hän teologisoi, esim. naisen pään peittäminen huivilla (1. kor. 11), mikä näyttää Paavalille olevan häkellyttävän tärkeää. Paavali sanoo naisen häpäisevän päänsä, ellei hän peitä sitä. Myös luvussa 11 Paavali vetoaa tapakulttuuriin ja muihin aikansa seurakuntiin. (Jae 16) "Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla."
Ilmeisesti olet kuumissasi kirjoitellut tuota kaikkea.
Tuotan pettymyksen sillä minä uskon yksinkertaisesti.
Uskon mitä Raamatussa lukee.
Minulla ei ole tarve kritisoida Jumalan sanaa ,jota Raamattu on.
Minä en tunnusta naispappeutta (tiedoksi) ,sillä se ei ole Raamatun mukaista.
Minä uskon yksinkertaisesti ja se riittää minulle.
Selittelijöitä on maailma pullollaan ,mutta olen väsynyt kuuntelemaan sillä kaikki selittelevät omiaan ja lopputulos on se, että viisas uskoo siihen mitä on ollut ja tulee olemaan.Ei siihen mihin ajan merkit aina kulloinkin haluttaisiin osuvan.
puhui asiaa ja se pätee yhä.
Jotkut joutuvat tekemään toisella tavalla , kun eivät tee siten, kun tietomme on.
Mikään Paavalin osa ei ole tyhjä tai vähäteltävä.
Ne eivät sovi vaan kaikille koska he haluavat tehdä muuta kun mitä heille on kerrottu.
Ei silloin auta se, että pyhää kirjaa revitään vaan se, että hän ei vaan sovi ko. alueelle.Ehkä hänen alueensa on jossain muualla kuin pyhissä asioissa.
Naisen ei ole lupa puhua seurakunnassa tarkoittaa sitä että naisen ei ole lupa puhua seurakunnassa opettaakseen auktoriteetilla. Siis ei saa olla saarnavirassa pappina. Tämä käsitys tulee esiin myös luettaessa läheiset jakeet. Papin tehtävänä on ottaa vastuu seurakunnasta, ja sanoa että missä kulkee tie, mikä on oikein ja väärin. Tätä vastuuta ei ole annettu naisille.
Naisilta ei ole kiellettyä ns. yhteinen pappeus. Eli kasteemme velvoittaa meitä kristittyjä viemään evankeliumia eteenpäin. Naiset voivat toimia evankelistoina, profeettoina jne. ja viedä sanomaa eteenpäin kuin kuka tahansa muukin "maallikko".
Kohdissa ei ole siis mitään ristiriitaa. Kannattaa tutustua yhteisen (yleisen) pappeuden periaatteeseen suhteessa pappeuteen yleensä. Sieltä löytyy vastaus kysymykseesi.
Luitko ensinkään kyseistä lukua Raamatusta, ennen kuin vastasit kirjoitukseen? Luitko myöskään jo aiheesta käytyä keskustelua ennen vastaamista? Näyttää, että tulkitset Paavalin kirjoitusta aika tarkoitushakuisesti ja kaukaa.
Paavali ei kirjoita ko. luvussa opettamisesta, pappeudesta tai auktoriteettiasemasta yhtään mitään. Koko luvun lähtökohta on ihan toinen. Korintin seurakunnan tilaisuuksissa vallitsee epäjärjestys. Ihmiset hälisevät paljon kielillä, joista kukaan ei ota mitään selvää. Ihmisten käyttämillä puheenvuoroilla ei ole järjestystä ja tilaisuudet ovat kaaoottisia. Tilaisuudet eivät palvele seurakuntalaisia, koska ihmiset eivät ymmärrä yhtään mitään toistensa puheenvuoroista. Edelleen tilaisuudet karkoittavat utelijaita etsiskelijöitä tiehensä, eikä kristinuskon keskeinen sanoma silloin tavoita ulkopuolisia ihmisiä (mikä on lähetystyölle vain tappioksi). Paavali kirjoittaakin jakeessa 23: "Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne."
Oleellista on ymmärtää, että Paavali antaa tässä luvussa ohjeensa sellaisia kokoontumisia varten, joissa perusseurakuntalaisten uskon kokemuksia jaetaan eri tavoin (laulaen, kielillä puhuen ja tulkiten, ilmestyksistä ja opetuksista kertoen, profetioiden, kysyen jne.). Kun siis Paavali käskee naisten vaieta tässä kirjeessään, hän käskee naisten vaieta kaikin tavoin.
Huomaa, että tämä kirje on kirjoitettu Korintin seurakunnalle. Korintin seurakunta on lukenut vain itselleen tulleet kirjeet, ei toisaalle lähetettyjä kirjeitä. Kirjeiden tarkoitusperiä ei siis voi rajata toisille ihmisille lähetettyjen toisenlaisia tilanteita ruotivien kirjeiden perusteella. Paavali on kyllä aikanaan tiennyt, mitä Korinttilaisille on kirjoittanut. Timoteus -kirjeestä ei voi hakea tarkennuksia tai rajauksia tämän kirjeen tarkoitusperille ja merkityksille, mutta yhtäläisyyksiä voi hakea. Timoteus -kirje kieltää naisilta opettamisen, mutta tämä kirje kieltää opettamisen lisäksi naisilta kaikenlaisen uskon ilmaisemisen seurakunnan tilaisuuksissa. Sitä tosiasiaa ei voi kiistää. Siksi kysyn, onko tämä luku arvostetun IHMISEN kirjoittama ohje hälinätilanteen ratkaisemiseksi? Järjestyssäännöt yksityiskohtineen laatii avulias ja perusteellinen Paavali (joka tietenkin on kiinni omassa kulttuurissaan). Jumalan sanaa taas on se, ettei vailla ymmärrettävää sisältöä oleva kaaoottisuus palvele ketään, ja siksi siksi kokouksissa pitää vallita järjestys ja ymmärrettävyys. Vain näin kirjettä tulkiten, se ei ole riidassa Jeesuksen opetusten kanssa.
Paavalin puolustukseksi sanottakoon, ettei hänellä ole ollut käytössään yhteen koottuja nykyisiä evankeliumeja kirjallisessa muodossa. Silminnäkijäkokemukset Jeesuksesta olivat tuohon aikaan lähinnä suullisia. Kun Paavali liikkui lähetystyössä kaukana maailmalla eristyksissä kansastaan, kuinka hän olisi voinut edes kuulla lukuisilta Jeesuksen kohdanneilta ihmisiltä kaikkea yksityiskohtaista tietoa. Olivatko Jeesuksen kohtaamiset naisten kanssa Paavalin tiedossa niin, kuin me olemme saaneet ne lukea? Pystyikö Paavali ottamaan ihan kaiken huomioon kirjeitä kirjoittaessaan? Eikö tärkeintä ole, että hän tiesi kuitenkin kristinuskon ytimen?
Mikä oli Magdaleenan tehtävä? Kertoa viesti Jeesuksen nousemisesta Isän luokse.
Onko hän silloin pappi? Mahdollisesti naispappi?
Jotenkin mua naurattaa..
Miksi sekoitat tähän pappeuskeskustelua, kun tässä paraikaa keskustellaan siitä, saako nainen ihan tavallisena seurakuntalaisena kertoa uskonkokemuksistaan muille ihan tavallisille seurakuntalaisille? Paavali näet kieltää naiselta ihan kaiken uskosta puhumisen, kun taas Jeesuksen asenne naisia kohtaan on tyystin toinen.