wc:n

Tästäkin varmasti joku vetää herneet nenään, mutta kysynpä kuitenkin. Uutena vaanarina tiedustelen Thetfordin pytyn käyttöä, siis pitääkö säiliöön johtava luukku olla auki jo asioidessa vai avataanko vasta huuhteluvaiheessa ?
81643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Auki

Äänestä
  • Luukku auki, sillä jos tiivistyksessä on kovettumaa tai vast. niin saattaa tuotokset mennä jonnekin ihan muualle kuin oli tarkoitus.
    Hajuhaitat torjutaan käyttämällä kemssa-ainetta.
    Jo alussa pitää ottaa puhdasta vettä ja siihen lorauttaa kemikaalia sen verran, että jööti menee pinnan alle, niin ei synny pahoja hajuhaittoja.
    Jahuttomaksihan systeemiä ei millään saa. Nk. ekoaineet on kovin mietoja ja toisessa ääripäässä on vaikka tuo Elsan Blue, mikä on voimakkaan sinistä ja tainnuttaa kaiken hajun, mutta myös itse haisee tosi vahvalle (25 % formaldehydia)

    Äänestä

kuten tuossa aikaisemmin jo mainittiinkin, molemmissa tavoissa on puolensa.

Kuitenkin ajon aikana on suositeltavampaa pitää kyseistä luukkua kiinni. Kukin voi kuvitella seuraamukset, jos nyt liikuttaessa yleensäkään kukaan lainvastaisesti vaunussa tai m-autossa olisi vöittä...;)

Äänestä

luukku kiinni,niinhän sen on norm.asennossakin,asiointi tarpeellisine rituaalein,vesipainikkeesta vettä sen verran kuin on tarve,riippuen p...an määrästä,sitten vivusta luukku auki,aineet tippuvat painovoiman vaikutuksesta veden viemänä alas säilöntään.Jos on jotain muita tapoja,niin siitä vaan.(mihin sitä vettä muuten tarvittaisi,jos luukku olisi toimituksen aikana auki?)

Äänestä

Kuten tavallista, vastaajina näyttää olevan näitä nettikaravaanareita joilla ei ole henkilökohtaista kokemusta matkailuvälineen WC:n käytössä. Mutta kyllä sen Wessa käytön oppii kun ensimmäisen kerran yrittää sen pytyn täytteen saada alas varsinaiseen säiliöön. Sitten lopuksi vielä askaroida pytyn pesun kanssa. Vaunu/m-auton WC:n käyttö on taiteenlaji ja siksi useimmat käyttävät sitä vain pienemmän tarpeensa tekemiseen ja lähinnä yösydännä kun wessareissuun ei oikeen viitsi lähteä. Itse olen jalostanut lajia tekemällä jopa bideesuihkun hygieenisemmän lopputuloksen saamiseksi. Mutta kukin taaplaa tyylillään ;)

Äänestä
  • totta paperi ei kyllä riitä ku vaimo marmattaa et nepin nokka maistuu taas saniteetti nesteelle raskamman toilettiteon jälkeen...kyllä lappuhaalareiltakin oppii jotain.

    Äänestä

yö pissa astia,jolloin tarpeita tehdessä on hyvä pitää luukkua auki. Tuhdimpi tavara huoltsikan vessaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käyttö ? kirjoitti:

Tästäkin varmasti joku vetää herneet nenään, mutta kysynpä kuitenkin. Uutena vaanarina tiedustelen Thetfordin pytyn käyttöä, siis pitääkö säiliöön johtava luukku olla auki jo asioidessa vai avataanko vasta huuhteluvaiheessa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu