Missä menkat?

Syön e-pillereitä ja levyn viimeisen nappasin perjantaina tai lauantaina, en nyt muista tarkkaan. Ja menkkoja ei kuulu vieläkään! Yleensä on alkanu siinä kolmantena päivänä vikasta pilsusta. Täytyy myöntää että oon noita pillereitä popsinu aika epäsäännöllisesti viime aikoina, mutta eikai menkkojen pitäis kokonaan jäädä pois.

Alkaa jo ihan jännittää raskauden mahdollisuus, tosin sen ei pitäisi olla kovinkaan todennäköistä koska käytämme mieheni kanssa lisäksi kondomia. Ok pilsuja oon syöny epäsäännöllisesti joten siltä kannalta raskaus voisi olla mahdollinen, mutta ei olla huomattu että kumi ois menny rikki missään vaiheessa.

Täytynee ottaa yhteyttä lääkäriin jollei niitä menkkoja ala kuulumaan.
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voi käydä niin, sillä jos olet syönyt niitä epäsäännöllisesti, niin hormonit ovat sekaisin eikä elimistösi tajua, että on tyhjennysviikko. Raskaudesta tuskin kannattaa murehtia, aika epätodennäköistä olisi, joten odota vaan vielä ihan rauhassa ja jos viikkoon ei ala kuulua mitään, niin mene lääkäriin. Oletko havainnut, että sinulla olisi muita kuukautisiin liittyviä oireita kuitenkin? Esimerkiksi turvotusta tms.?

Äänestä
  • No alkoivathan ne viimeinkin. Aika myöhässä tosin. Täytyy ryhdistäytyä ton muistin kanssa ja ottaa pillerit ajallaan, ei tee varmaan kovin hyvää kropalle jos hormonit on sekasin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ellen_ kirjoitti:

Syön e-pillereitä ja levyn viimeisen nappasin perjantaina tai lauantaina, en nyt muista tarkkaan. Ja menkkoja ei kuulu vieläkään! Yleensä on alkanu siinä kolmantena päivänä vikasta pilsusta. Täytyy myöntää että oon noita pillereitä popsinu aika epäsäännöllisesti viime aikoina, mutta eikai menkkojen pitäis kokonaan jäädä pois.

Alkaa jo ihan jännittää raskauden mahdollisuus, tosin sen ei pitäisi olla kovinkaan todennäköistä koska käytämme mieheni kanssa lisäksi kondomia. Ok pilsuja oon syöny epäsäännöllisesti joten siltä kannalta raskaus voisi olla mahdollinen, mutta ei olla huomattu että kumi ois menny rikki missään vaiheessa.

Täytynee ottaa yhteyttä lääkäriin jollei niitä menkkoja ala kuulumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu