Kysyn nyt vakavissani: onko helluntailaisilla suurempi rauha kuin ateistilla? Eikö usko helvettiin aiheuta joillekin pahoja pelkoja? Entä usko jumalaan, jonka edessä ihminen on syyllinen - eikö sellainen aiheuta syyllisyydentuntemuksia ja itsensä huonoksi kokemista? Minua ateistina ei vaivaa syyllisyys, enkä pelkää mitään sen kummemmin.
helluntailaisuudessa rauha?
rauhallinen ateisti
8150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
isolla J kirjaimella.Toiseksi, täydellinen RAKKAUS, joka on agape rakkautta ja Jumalasta lähtöisin, poistaa KAIKEN pelon.Aamen, näin so. JUMALA ON RAKKAUS.:)
Toisekseen suomessa noudatetaan suomen, ei helluntailaisten kielioppia. Jumala kirjoitetaan isolla lauseen alussa ja tarkoitettaessa persoonallista jumalaa. Myös muiden uskontojen jumalat kirjoitetaan isolla. Pienellä taas, kun tarkoitetaan yksilöimätöntä jumalaa tai jumalia.
Ts. siis tuo "yksilöimätön jumala" ei uskovalle ole jumala ollenkaan, joten sellaisesta ei kannta täällä kysyäkään mitään.
Tosiuskova kristitty tarkoittaa sitä että hän on Jumalaan persoonana uskova, eikä edes tiedä, tai osaa sanoa muista "jumalista" muuta, kuin että ne eivät ole kristitylle muuta kuin epäjumalia.
olet luokittelemaan mikä on suurempaa?? Jo kysymyksesi on johdatteleva ja kertoo sinun ajatuksiesi tasosta.
En minä osaa sanoa onko minun rauhani suurempi kuin sulla. Eikä se minua kiinnostakaan. Minulla on rauha Jumalan kanssa ja se riittää mulle. :) Onko sulla? Et sä täällä ihan muuten vaan kirjoittelisi?
Usko helvettiin ei aiheuta pelkoja koska usko Jeesukseen pelastaa. Itsensä ja tekojensa huonoksi kokeminen on eri asioita. Mä olen huipputyyppi, mutta mä teen paljon pahoja asioita, en mä koe itseäni surkeaksi, Jumala rakastaa mua, Hän ei ikinä hylkää mua, Raamatussa lukee niin koko ajan. Se mitä mä teen omassa voimassani ja itsekkäiden ajatusten vuoksi ei välttämättä ole aina hyvää, mutta ei se mua huonoksi tee. Mä olen vain ihminen ja Jumala kun mut on luonut, tietää sen.
Pelkoa ei Jumalan rakkaudessa ole.
*
> Mikä sinä olet luokittelemaan mikä on suurempaa?? Jo kysymyksesi on johdatteleva ja kertoo sinun ajatuksiesi tasosta.
Mielestäni: jos joku kysyy jotain aivan rehellisesti ja ystävällisesti, niin kaipa me voidaan myös vastata ystävällisesti, vaikka oltaisiin kysyjän kanssa eri mieltä elämämme keskeisimmistä kysymyksistä.
*
"Mikä sinä olet luokittelemaan mikä on suurempaa?? Jo kysymyksesi on johdatteleva ja kertoo sinun ajatuksiesi tasosta."
Kiitoksia "kohteliaasta" vastauksesta.
"Minulla on rauha Jumalan kanssa ja se riittää mulle. :) Onko sulla? Et sä täällä ihan muuten vaan kirjoittelisi?"
Kiitos kysymästä. Minulla on rauha kaikkien jumalien suhteen, koska en usko sellaisiin. Luonnollisestihan on aika vaikeaa kokea rauhattomuutta sellaisten asioiden kanssa, joita ei pidä olemassaolevina.
"e mitä mä teen omassa voimassani ja itsekkäiden ajatusten vuoksi ei välttämättä ole aina hyvää, mutta ei se mua huonoksi tee."
Hienoa, että koet noin. Kysyin tuota asiaa siksi, koska käsittääkseni joidenkin ns. herätyssaarnaajien eräänä ikävänä tapana on ollut pyrkiä vakuuttamaan kuulijansa siitä, että he ovat syntisiä, huonoja ja niin syyllisiä, että muka ansaitsevat helvetin. Sitten ollaan itku silmässä huudettu Jeesusta avuksi. Mutta mukava kuulla, että toisenlaistakin asennetta löytyy.
*
Enpä osaa tohon vastata. Löytyy varmaan niin monenlaisia tapauksia sekä helluntailaisista että ateisteista. Enkä tiedä, onko aiheesta tehty tutkimuksia, joista olisi vedettävissä jotain keskimäärintietoja.
Mutta; toisia ihmisiä varmaan vaan pelottaa helpommin kuin toisia, ja toiset kokevat helpommin syyllisyyttä - joko Jumalan edessä tai muuten vain - kuin toiset. Välttämättä ateismi tai helluntailaisuus/uskovaisuus eivät ole niitä syitä näihin tunteisiin.
*
Itse en näe syyllisyyttä tai pelkoa joissain tilanteissa välttämättä huonona asiana, kunhan ne eivät ole jatkuvasti hallitsevia olotiloja.
Jos on olemassa Jumala, ja välit häneen eivät ole kunnossa, niin on mielestäni vain hyvä asia, että ihminen tuntee syyllisyyttä. Se kun voi ajaa ihmisen Jumalan luokse. Jatkuva syyllisyyden tunteminen ei kuitenkaan ole kristinuskon idea eikä Jumalan tahto. Ennemminkin mielenrauha siitä, että on saanut yhteyden Jumalaan ja tietää, että ei tarvitse kokea syyllisyyttä Jumalan edessä.
Ja jos helvetin pelko ajaa ihmisen Jumalan luokse, niin parempi mielestäni kokea pelkoa ja tulla Jumalan luokse kuin olla vailla pelkoa ja jättää tulematta Jumalan luo. Mutta jatkuva pelkokaan ei ole Jumalan tahto. Kuten Johanneskin totesi: "täydellinen rakkaus karkottaa pelon".
*
Miksi juuri helluntailaisilla? Emme me ole sen erityisemmässä asemassa sisäisen rauhan suhteen, kuin muutkaan elävässä uskossa Jeesusta seuraavat Jumalan lapset.
Usko on ennenkaikkea uskoa pelastukseen Jumalan armosta, siis juuri siihen että ei tarvitse enää elää helvettiä peläten, kuten oli vielä "entisessä elämässä", ennen kuin oli Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen kaikkia kattavassa syntien sovittamisessaan, ottanut Jumalan armon vastaan omassa elämässään.
>>>Entä usko jumalaan, jonka edessä ihminen on syyllinen - eikö sellainen aiheuta syyllisyydentuntemuksia ja itsensä huonoksi kokemista? >>>
-Ei se "usko Jumalaan" pelkästään annakaan kenellekään rauhaa sydämeen, vaan tuo mitä tuossa edellä jo vastaan.
Kun ihminen on Jeesuksen Kristuksen nimessä saanut kaikki syntinsä anteeksi, niin silloin ihminen saa, Jumalan armosta osallisena, hengeltään sisäisesti uudistuneena, aloittaa uuden elämän Jeesuksessa Kristuksessa, -rauha sydämessään.
>>> Minua ateistina ei vaivaa syyllisyys, enkä pelkää mitään sen kummemmin. >>>
-Niin siinäkin on kyse Jumalan armollisuudesta, että ei Hän halua jatkuvalla syyllisyyden tunteella kiduttaa niitä jotka eivät Häneen halua uskoa, vaan haluavat "kulkea toista tietä".
Jumala vain kutsuu Jeesuksen Kristuksen kautta ihmistä, ei syyttäen vaan vaan tarjoten anteeksiantamusta ihmiselle hänen synneistään. Jos puhutaan ns. "synnin tunnosta" tai syytöksistä ihmisen sisimmässä, niin se tulee ihmisen omastatunnosta itsestään ja se on sitä minkä sellainen ihminen tuntee, jota Jumala, Pyhän Henkensä vaikutuksesta, kutsuu yhteyteensä...