Haiseva hengitys

Eli mun kieleen ilmestyy aina vaaleen vihreetä peitettä ja hengitys haisee ajoittain todella pahalle. Aamulla haju on yleensä pahin mutta myös jos oon syömättä vähän aikaa alkaa henki haista. Oon kokeillu suuvettä ja pesen hampaat 2 kertaa päivässä mutta kumpikaan ei auta. Eli miten ton hajun saa pois kokonaan?
2357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hampaiden harjauksen lisäksi voisit kokeila myös kielen puhdistamista harjalla. Lisäksi hammasvälien lankaus voi helpottaa asiaa huomattavasti. Jos puhut paljon suu voi kuivua jolloin syljen eritys ei ole riittävä ja aiheuttaa pahan hajuisen hengityksen. Kannattaa juoda vettä aina jos suu alkaa tuntua kuivalta tai jos siitä ei ole apua apteekista saa hyvää apua tähänkin asiaa. kannattaa käydä kysymässä.

Äänestä

Oma hengitykseni haisee (tai maistuu) lähinnä omassa suussani. Muut eivät ole koskaan siitä maininneet, joten ongelma ei liene kovin suuri. Tämä vaiva sai minut silti jo ihan neuroottiseksi, kunnes keksin kielen ja hampaidenharjauksen lisäksi puhdistaa joka aamu aivan kielen takaosan vanupuikolla (jossa vähän hammastahnaa) hampaidenharjauksen jälkeen. Totta kai se saa oksetusrefleksit aikaiseksi ainakin aluksi, mutta kaikkeen tottuu. Lopuksi kurlaan vielä SB 12 -suuvedellä. Tätä nykyä voin jo vapautuneesti puhua ihmisiä kohden :) Kannattaa ainakin testata..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kkss kirjoitti:

Eli mun kieleen ilmestyy aina vaaleen vihreetä peitettä ja hengitys haisee ajoittain todella pahalle. Aamulla haju on yleensä pahin mutta myös jos oon syömättä vähän aikaa alkaa henki haista. Oon kokeillu suuvettä ja pesen hampaat 2 kertaa päivässä mutta kumpikaan ei auta. Eli miten ton hajun saa pois kokonaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu