Ajttelin kirjoitella "huoliani", joskin joku voisi minua niissä lohduttaa...(:
Olen saanut löytää uskon, ihan oikean sellaisen, monien kipuilujen kautta.
Usko on muuttanut minut ihmisenä totaalisesti. Elämän arvojärjestys on heittänyt kuperkeikkaa, jossa ennen niin maailmanrakas ihminen on saanut päämäärän, jota kohden kulkea.
Ennen olin levoton, puhuin arvoista, joita minulla ei oikeasti ollut, rakastin ryyppäämistä ja rellestämistä yli kaiken, eipä elämällä juuri muuta sisältöä ollutkaan.
Olen muuttunut pikkuhiljaa, enää en viihdy yökerhoissa enkä kapakoissa juuri lainkaan. Jos hyvä ystäväni tahtoo minut mukaan, saatan lähteäkin, mutta meininki siellä on aivan toinen kuin ennen.
Otan kyllä siideriä silloin tällöin rentoutuakseni, mutta se jää siihen pariin/muutamaan, koska juopuminen ei ole enää se päämäärä missään muodossa. Jos joskus tulenkin vahingossa humalaan, tunnen siitä hirveää moraalista krapulaa...(:
Kuulun ev. lut. seurakuntaan, mutta en juurikaan käy kirkossa mainittavasti. Se ei mielestäni ole uskon mitta.
EN kuulu sen kummemmin mihinkään uskontoon, koska nykyajan kaaottinen tilanne vähän pelottaakin ja koen omakohtaisen uskon entistä tärkeämmäksi. Erään ystävän kanssa puhumme useinkin uskonasioita ja häneltä saan useinkin juuri ne lohduttavat sanat.
Nyt on kuitenkin menossa taas joku ihmeellinen aikakausi. Kun toisinaan sitä on niin luottavainen ja ymmärtää, että omaan huonouteen ja heikkouteen ei kannata jatkuvasti tuijottaa, vaan luottaa ja yksinomaan luottaa siihen armoon, että se minutkin kantaa, perille asti.
Jotenkin koen silti epävarmuutta. Olenko minä tarpeeksi uskovainen? Riittääkö tämä sittenkään?
Vaikka meidänhän tulisi ainoastaan olla valon todistajia, eikä valoja itse, koska emme pysty siihen, niinkuin eräs viisas totesi, siltikin mieltäni kaihertaa.
Mietin usein, kuuleeko Jumala minua? Olenko tarpeeksi nöyrä? Kaikkea tällaista ajatuksissani pyörii. Ennenkaikkea huoli siitä, olenko kelvollinen.
Mietin myös, kun kuuntelen ihmisten tarinoita, kuinka Jeesus on puhunut heille tms. Että miksi minulle ei tapahdu tuollaisia asioita?
Onko väärin ajatella niin...?
En ole kokenut mitään erityisiä välähdyksiä, ainoastaan elämäni muuttumista ja turvaa, vaikkei sitäkään voi missään nimessä vähätellä, olen kiitollinen siitä.
Onkohan tämä vain sitä sielunvihollisen viekoittelua? Haluan kuitenkin uskoa loppuun asti, enkä mitään muuta niin palavasti haluakaan.
Sitten tällainen asia. Olen miettinyt monesti, että kun rukoilen, rukoilen aina Jumalaa. Rakastan myös Hänen poikaansa ja Hänen tekoaan minunkin tähteni, mutta haluaisin tuntea enemmän Jeesusta, päästä Häntä lähelle.
Rukoilkaa puolestani.
Olen saanut löytää uskon, ihan oikean sellaisen, monien kipuilujen kautta.
Usko on muuttanut minut ihmisenä totaalisesti. Elämän arvojärjestys on heittänyt kuperkeikkaa, jossa ennen niin maailmanrakas ihminen on saanut päämäärän, jota kohden kulkea.
Ennen olin levoton, puhuin arvoista, joita minulla ei oikeasti ollut, rakastin ryyppäämistä ja rellestämistä yli kaiken, eipä elämällä juuri muuta sisältöä ollutkaan.
Olen muuttunut pikkuhiljaa, enää en viihdy yökerhoissa enkä kapakoissa juuri lainkaan. Jos hyvä ystäväni tahtoo minut mukaan, saatan lähteäkin, mutta meininki siellä on aivan toinen kuin ennen.
Otan kyllä siideriä silloin tällöin rentoutuakseni, mutta se jää siihen pariin/muutamaan, koska juopuminen ei ole enää se päämäärä missään muodossa. Jos joskus tulenkin vahingossa humalaan, tunnen siitä hirveää moraalista krapulaa...(:
Kuulun ev. lut. seurakuntaan, mutta en juurikaan käy kirkossa mainittavasti. Se ei mielestäni ole uskon mitta.
EN kuulu sen kummemmin mihinkään uskontoon, koska nykyajan kaaottinen tilanne vähän pelottaakin ja koen omakohtaisen uskon entistä tärkeämmäksi. Erään ystävän kanssa puhumme useinkin uskonasioita ja häneltä saan useinkin juuri ne lohduttavat sanat.
Nyt on kuitenkin menossa taas joku ihmeellinen aikakausi. Kun toisinaan sitä on niin luottavainen ja ymmärtää, että omaan huonouteen ja heikkouteen ei kannata jatkuvasti tuijottaa, vaan luottaa ja yksinomaan luottaa siihen armoon, että se minutkin kantaa, perille asti.
Jotenkin koen silti epävarmuutta. Olenko minä tarpeeksi uskovainen? Riittääkö tämä sittenkään?
Vaikka meidänhän tulisi ainoastaan olla valon todistajia, eikä valoja itse, koska emme pysty siihen, niinkuin eräs viisas totesi, siltikin mieltäni kaihertaa.
Mietin usein, kuuleeko Jumala minua? Olenko tarpeeksi nöyrä? Kaikkea tällaista ajatuksissani pyörii. Ennenkaikkea huoli siitä, olenko kelvollinen.
Mietin myös, kun kuuntelen ihmisten tarinoita, kuinka Jeesus on puhunut heille tms. Että miksi minulle ei tapahdu tuollaisia asioita?
Onko väärin ajatella niin...?
En ole kokenut mitään erityisiä välähdyksiä, ainoastaan elämäni muuttumista ja turvaa, vaikkei sitäkään voi missään nimessä vähätellä, olen kiitollinen siitä.
Onkohan tämä vain sitä sielunvihollisen viekoittelua? Haluan kuitenkin uskoa loppuun asti, enkä mitään muuta niin palavasti haluakaan.
Sitten tällainen asia. Olen miettinyt monesti, että kun rukoilen, rukoilen aina Jumalaa. Rakastan myös Hänen poikaansa ja Hänen tekoaan minunkin tähteni, mutta haluaisin tuntea enemmän Jeesusta, päästä Häntä lähelle.
Rukoilkaa puolestani.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei lost & found!
Kiitos kirjoituksestasi. On aina kiva lukea
sellaista tekstiä, jossa joku kertoo, miten
Jumala on löytänyt hänet.
Se on niin hieno asia, ja tärkeintä, mitä
ihmiselle voi tapahtua. Onnitella täytyy :)
"Herra Sebaot, autuas se ihminen, joka sinuun
turvaa!" Ps.84:12
"Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse
lampaani ja pidän niistä huolen." Hes.34:11
Kuitenkin, kuten olet huomannut, jokin nakertaa
koko ajan sitä luottamusta ja uskoa, mikä sinulla
on Jeesuksen ristintyön riittävyyteen. Elämä kuluu
eteenpäin, ja kerta toisensa jälkeen tulee mieleen,
että onkohan se ihan tottakaan, että näin syntinen
ja kurja kelpaisi Pyhän Jumalan kasvojen edessä
vain ja ainoastaan sen perusteella, että Jeesus
Kristus on maksanut kaiken syntivelkasi.
Ristin sanoma on ihmisen pienen järjen mukaan
hullutusta. Järki sanoo, että ei voi olla:
Ei näin syntinen voi kelvata Jumalalle, kun
nytkin tein niin ja näin, ja lankesin pahaan.
Ja sitä hyvää, mitä Herra tahtoi minun tekevän
- enhän minä sitä sitten tehnyt.
Ja lisäksi ne kalvavat ajatukset oman uskon
riittävyydestä. Riittääkö uskoni? Olenko
tarpeeksi nöyrä? Olinko vilpitön? Mitä, jos
uskossani on kuitenkin jotakin vikaa?
Tarvitset pohjan, jolla voit seisoa tukevasti,
ja sanoa varmasti: Olen Jeesuksen verellä pesty
ja Jumalan oma, matkalla Taivaan Kotiin - vaikka
oma sydän, Perkele ja maailma huutaisi mitä.
Viestissäsi näkyy myös yksi avain ongelmasi
ratkaisuun.
Kerroit, että sinua ovat lohduttaneet erään
toisen uskovan sanomat sanat. Hän ilmeisesti
tuntee Raamattua, ja on oppinut tuntemaan
sieltä Jumalan armosta ja hyvyydestä lisää,
niin että osaa neuvoa ja lohduttaa muitakin.
Samoja ratkaisun avaimia löytyy myös Jumalan
kirjoituttamina ohjeina meille siitä, millä
tavalla ihminen voi säilyä tämän elämän halki
uskossa Jeesuksen armotyöhön. Silloinkin kun
oma sydän syyttää, ja vaikka sielunvihollinenkin
huutaisi täyttä kurkkua, että ei tuommoinen voi
olla kristitty. Ja vaikka joku hyvää tarkoittava
innokas "evankelista" :( sanoisi, että sinulta
puuttuu vielä sitä, tätä ja kaikenlaista,
ennen kuin voit uskoa olevasi Jumalan oma.
Raamattu kertoo, että Jumala itse lahjoittaa
ihmisen sydämeen uskon tiettyjen "välineiden"
kautta, ja vahvistaa ja ylläpitää uskoa samojen
"välineiden" kautta. Hän on valinnut ne kanavat,
mitä kautta Pyhä Henki tekee työtä ihmisen
sydämessä, ja on kertonut mitkä ne ovat.
Tarvitsee vain käyttää niitä säännöllisesti,
mikäli haluaa säilyä vankalla pohjalla uskossa.
Yksi avain on tuo, minkä olet todennut ystäväsi
sanojen tuoman lohdutuksen kautta:
"Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen
synnyttää Kristuksen sana." (Room. 10:17)
Samalla tavalla kuin usko evankeliumiin syntyi
sitä kautta, kun joku kertoi sinulle Jeesuksesta,
samalla tavalla usko pysyy yllä ja vahvistuu.
Omasta sydämestä ja maailmasta ei löydy
evankeliumia! Se tulee itsen ulkopuolelta
- jonkun täytyy kertoa se meille yhä uudestaan.
Ja siinä kun kuulemme tai luemme sen taas
- Pyhä Henki hiljaa vakuuttaa sydämelle, että
"näin se on", tämä on totta, ja armo koskee
sinuakin.
Jeesuksen risti riittää. Hänen armonsa on aina
syntiäsi suurempi, sillä Jeesus maksoi syntivelkasi
yllin kyllin. Olet Jumalan rakas lapsi - ei sen
perusteella, mitä itse olet, vaan sen perusteella
mitä Jeesus on.
Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa
avukseen Herran nimeä, pelastuu." Room. 10:13.
Kun kaiken heikkoutesi keskeltä huudat avuksesi
Herraa Jeesusta - Raamattu sanoo tuossa yllä,
että sinä olet silloin pelastavassa uskossa.
"Jeesuksesta kaikki profeetat todistavat,
että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen
nimensä voimasta syntinsä anteeksi." Ap.t. 10:43
Hänen nimensä voimasta. Jeesuksen nimi on ylläsi,
kun laitat turvasi häneen. Olet kastettu Jeesuksen
nimeen - ja silloin Jumala ei näe enää sinun
syntiäsi, vaan sinun ylläsi on puhtaan valkoinen
puku: Jeesuksen lahjaksi antama pelastuksen viitta.
Siihen ihminen ei voi ommella itse yhtäkään lankaa,
sillä se on jo täydellinen.
Omasta sydämestäsi ei muuta löydy kuin sitä
mitä Jeesus sanoi ihmisen sydämestä löytyvän
(Markus 7:21-22, ja se ei ole mikään kehuttava
lista ominaisuuksia). Sieltä ei varmasti löydy
tarpeeksi nöyryyttä, vilpittömyyttä, rakkautta,
omaa uskoa, halua tehdä Jumalan tahdon mukaisesti
tai muutakaan hyvää, jotta kelpaisit Jumalalle
sen perusteella. Sillä muutoin Raamattu olisi
väärässä. Ja silloin Jeesuksen ei olisi tarvinnut
tulla meitä, aivan oikeasti ja perinjuurin syntisiä,
pelastamaan.
Mutta koska ihmisen sydän on petollinen, pimeä
ja mahdoton, Jeesuksen täytyi tulla. Hän otti
meidän syntimme ja koko syntisyytemme täydellisesti
omille harteilleen, ja kärsi niistä oikeuden vaatiman
rangaistuksen. Jumalan viha kohdistui Jeesukseen
ristillä, jotta Hän voisi kohdistaa sinuun täyden
rakkautensa.
Ajattele - Raamattu sanoo, että Jeesus teki sinut
jopa täydelliseksi. Ja vieläpä pysyvästi!!
"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi
tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Hepr.10:14
Mitä täydelliseen voi lisätä?
Ja sinun tarvitsee kuulla tämä yhä uudelleen,
ja niin sinun uskosi juuret kasvavat Kristukseen.
"Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen
varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan
kuin teille on opetettu." (Kol. 2:7)
Jos alat juurtua johonkin muuhun - vaikkapa
oman uskosi laatuun, tai ihmeisiin ja merkkeihin,
ja niistä tulee se, mihin perustat uskosi sille,
että olet Jumalan lapsi - ei Kristuksen ristiin
- uskosi alkaa näivettyä, kun se ei saa ainoaa
oikeaa ravintoa. Ajaudut armon alta takaisin lain
kuolleiden töiden alle. Ja löydät itsesi vertailemassa
tekojasi ja uskoasi muiden tekoihin ja muiden uskoon,
ikään kuin niillä olisi mitään tekemistä valtavan
syntivelan maksun kanssa.
"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu."
Jeesus sanoi: "Se on täytetty".
Seurakunnassa käynti ei tosiaan, niin kuin
kirjoitat, ole uskon mitta, mutta Jumala
kehottaa meitä Raamatussa, että kävisimme
kuulemassa Hänen Sanaansa, sillä muutoin
olemme vaarassa ajautua pois Kristuksesta.
Me olemme niin heikot, ja Hän haluaa pelastaa meidät.
Samoin, kun kaipaat Jeesuksen lähelle, Raamattu
antaa vinkin suoraan yhteyteen Jeesuksen kanssa.
Se puhuu ehtoollisesta, jonka Jeesus asetti:
"Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys
Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me
murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?"
1.Kor.10:16
Pääset ehtoollisessa jollakin, ihmisen järjen
yli käyvällä tavalla, yhteyteen Jeesuksen
ruumiin ja veren kanssa - olet Hänen suojissaan,
kätketty Hänen haavoihinsa, silloin läheisemmin
kuin ehkä missään täällä maan päällä.
Ehtoollisessa saa uskon kautta tarttua Jeesuksen
valtaviin lupauksiin: "sillä, joka syö minun lihani
ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä
päivänä minä herätän hänet." Joh.6:56
ja
"Joka syö minun lihani ja juo minun vereni,
pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä." Joh.6:54
Minkä Jeesus lupaa, sen hän myös pitää. Valtavaa!
Itselleni on ollut uskonelämän hoitamisen kannalta
valtavan tärkeä yksi juttu: Raamattupiiri.
Muutaman ystävän kanssa ollaan menty kerran
viikossa jonkun meistä kotiin, luettu luku
Raamatusta, ja juteltu siitä. Ja taas on
jaksanut jatkaa elämän matkaa Jeesuksen kanssa.
No, tästä tuli nyt kauhean pitkä sepustus,
mä olen tämmöinen jaarittelija, toivottavasti
et pitkästynyt :)
"Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa
sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima
rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien
pyhitettyjen joukossa." Ap.t.20:32
Laitan nyt kännyt ristiin, ja huokaisen Isän
puoleen, että pysyisit aina Kristuksen armon
suojissa.
Siunausta matkallesi! :)
Kiitoksia lämpimästä ja rohkaisevasta kirjoituksesta, annoit minulle voimia kääntyä pois itsestäni ja turvata ylöspäin. Joskus vain tarvitsee niitä rohkaisun sanoja.
Siunausta.
Luin näitä viestejä aikani kuluksi. Olen uskossa ja olen myös kokenut ajottain samoja tuntemuksia kuin täällä on kerrottu. Sinulta sain rohkaisevia sanoja ja vahvistusta uskolleni. Olen, Herralle kiitos, saanut talven aikana pysyvän seurakuntayhteyden ja tuntenut kasvavani uskossa. Se on totta, että meidän tulee saada tätä hengen ravintoa säännöllisesti, sillä eihän ihminen elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Luetaan Raamattua ja käydään seuroissa, kokouksissa, jotta vahvistumme uskossa ja pyytäkäämme lisää Jumalalta, joka on runsaskätinen. "Anova saa ja kolkuttavalle avataan". Kiitokset teille näistä kirjoituksista ja Taivaan Isän runsasta siunausta elämäänne. Laulun sanoin: Kiitos Herran, Hän auttaa tiellä, täällä kanssamme nyt ja aina on!
"Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla,
horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka
teidän kuulemanne evankeliumi antaa."
Kol.1:23
Kannattaa lukea tämä vanha kristillinen
kirja-klassikko: http://www.kirjasilta.net/wilcox/hy/hy.html
Thomas Wilcox:in "Kallis hunajan pisara".
Siinä on vanhahtavaa kieltä, mutta selkeää
kerrontaa perusasioista.
Samoin, jos löydät jostain lähikirjastosta
kirjan nimeltä Kalliopohja - kirjoittanut
Bo Gierzt:
http://monihaku.kirjastot.fi/frank/frankcgi.py?view=Maakuntakirjastot&author=GIERTZ&title=kalliopohja&keyword=&ident=&mat_type=all&organization=flat&s1=ALL&dosearch=Hae
...niin se on hirmu hyvä! Se on romaani, jossa
on kolme kertomusta, jotka liittyvät uskon
perusasioiden tajuamiseen. Ekat 20 sivua on
kuivaa, mutta sitten kertomus lähtee lentoon,
ja sen jäkeen minun oli vaikea enää laskea
kirjaa kädestä :)
Kiitoksia, haen kyllä nämä kirjat kunhan pääsen kirjastoon.(:
Siunausta myös sinulle.