Tähän väliin en malta olla ottamasta puheeksi von Knödelnin sukua, joka on Saksanmaalta kotoisin ja enimmäkseen asuu siellä vieläkin. Suvulla on kuitenkin ollut paljon vaiheita Suomessa. Suku oli aikoinaan mm. Essenin prinssin ystäviä ja heistä piti tulla kamarineuvoksia Suomen kuninkaan hoviin. Sattuneesta syystä homma peruttiin.
Maailmalla von Knödelnit ovat kuitenkin tunnetumpia italialaisten autojen ystävinä. Suku oli ennen sotaa (W.W. II) mm. Alfa Romeon suuurin vähemmistöosakas ja Albin Von Knödeln toista kymmentä vuotta yhtiön hallituksessa.
Miljoonittain rahaa suku on tuhlannut de Tomason ja Maseratin pönkittämiseen 70-luvulla. Sijoitukset haihtuivat savuna ilmaan, mutta on sitä maallista vielä jäänytkin.
Von Knödelneillä on kesänviettopaikka Hämeessä, naapurikunnassani. Mikään vaatimaton mökki ei ole kyseessä, vaan kolmen kartanon muodostama kokonaisuus, jonka Constantin von Knödeln onnistui pelaamaan haltuunsa suomalaiselta puolikaimaltaan, insinööri Constantin Collínilta 1930-luvulla.
Minulla on ollut mahdollisuus vierailla C.L. Engelin piirtämillä hevostalleilla, jotka nykyisin toimivat autotalleina. Jos olivat ratsut jalorotuisia Collìnin päivinä - niin ovat nytkin. Italialaisia urheilu- ja edustusautoja on hieno rivi. Muutamia mainitakseni, niin Lancia Aurelia GT, Alfa Romeo Alfa 6, Alfa Romeo Montreal, Maserati Chibli Spyder, Ferrari Daytona ja De Tomaso Pantera GTS. Näistä autoista ei mikään ollut kilvissä, vaikka täysin ajokuntoisia kuulemma olivatkin.
Kartanot omistaa tänä päivänä noin seitsemän veljestä: Adolf, Urban, Bernhard, Enok, Jürgen, Jörn, Bylsch sekä Urmas von Knödeln.
Adolfia lukuunottamatta kaikki seitsemän osallistuivat Helsingin Ferrari-kulkueeseen.
Veljesten setä Gaius Julius von Knödeln todennäköisesti avaa 21.–24. kesäkuuta Italian Maranellossa järjestettävän Ferrarin pääjuhlan. G.J. von Knödeln omistaa vajaan prosentin Ferrari-autotehtaasta ja on yhtiön suurin yksityinen omistaja. Gruppo Fiathan omistaa Ferrarista 85 %.
Urmas von K. on veljeksistä ainoa, jolla on Suomen kansalaisuus. G.J. von K:lla ei ole perillisiä. Perimysjärjestyksessä ovat lähinnä (jo edesmenneen) Eugen-veljen pojat eli juuri Adolf, Urban, Bernhard, Enok, Jürgen, Jörn, Bylsch sekä Urmas. Ferrarin omistusta on siirtymässä Suomeen kukaties piankin, sillä G.J:llä on ikää jo 86 vuotta.
Oman lusikkansa perimyssoppaan saattavat tosin tuoda vielä Eugenin ja G-J:n sisaren Justinan kolme Suomessa asuvaa poikaa Erno, Reino ja Arto, joiden isä oli suomalainen sotilas Pauli Suopunki lapista. Jos nämä vesselit osallistuvat perinnönjakoon, suomalaisomistus vain vahvistuu, mutta hyviin käsiin osakkeet eivät päädy.
Reino on ainakin nuorempana tuntenut vetoa kommunismiin; Erno taas on ollut enemmän kallellaan alkoholiin. Artokaan ei ole eläissään porvarillisia ammatteja harjoittanut. Artolla on kuitenkin Alfa Romeo 156. Ernolla ei ole kuin polkupyörä ja maksakirroosi. Reinolla on apioottinen iho. Jos veljeksiä olisi neljä, nuorimman nimi olisi Raimo.
Von Knödelnin veljekset
2
1808
Vastaukset
- J..
Menin mmyymään vanhan, uskollisen palvelijani - hyvän hevoseni Alfa 75:n. Se muutti meille vuonna 1998. Ensimmäisen talven se vietti lainatallissa Kuusankoskella. Kevään tullen se otti rintamavastuun - ja hyvin ottikin. Lähes koko Suomi sillä tuli kierrettyä ja parhaat palat Ruotsia ja Norjaakin. Ja mikä oli kierrellessä, olihan se virma varsa - parhaassa iässään. Se jaksoi juosta. Ehkä sitä liikaakin tuli rasitettua; parhaana vuonna matkaa taitettiin sillä 50 000 kilometriä. Aikanaan se sai itselleen aisapari, jotka vaihtuivat kuka mistäkin syystä, mutta aina se oli valmis matkaan, kun vähänkin vislasi. Eräänä talvisena päivänä juoksutin sitä liiankin kovaa, liiankin huonosti kengitettynä. Sattui onnettomuus, josta se ei koskaan aivan kokonaan toipunut. Yllättävän hyvin kuitenkin. Ikä ja raskas työ olivat kuitenkin heikentäneet sen kuntoa. Käytin sen kolmisen viikkoa sitten katsastuksessa. Kyllähän se kelpasi, vaikka hieman pehmeyttä oli jo muutamissa paikoissa ja väljääkin. Halusin tarjota ystävälleni arvokkaan vanhuuden. Etsisin käsiini jonkun, joka osaisi sitä arvostaa; jonkun, joka kuntouttaisi sitä ja ymmärtäisi sen sielunelämää.
Lopulta uuden kodin löytäminen ei ollut edes vaikeaa. Uskollinen ratsuni muutti Akaaseen (ent. Toijala) talliin, jossa jo ennestään sitä odotti useampi sen lämminverinen sukulainen. Haikein mielin ja raskain sydämin hyvästelimme toisemme viime maanantaina, vappuaattona. Kostein silmin toivotin sille hyvää matkaa tieten kuitenkin, että näin olisi meille molemmille lopulta parempi. Helppoa se ei ollut sillekään. Sen jättäessä viimeistä kertaa tutun pilttuunsa huomasin sen laskeneen alleen lammikon. Öljyä, vettä vai bensiiniä... en välittänyt sitä edes kuivata, silmissäni oli tarpeeksi sitä hommaa.
Luovutin ohjat uudelle omistajalle violettien seteleiden livahtaessa pulleisiin näppeihini. Se lämmitti vähemmän kuin paloviina, jota ostin. Juopuessani mieleeni muistui, miten uusi omistaja oli katsonut katsastusasiakirjoja ja todennut katsastuksen suorittaneen insinöörin ollen hänen enonsa. En kiinnittänyt asiaan huomiota, sillä sukunimi oli aivan tavallinen suomalainen sellainen. Mutta enothan ovat erinimisiä. Muistin katsastusmiehen omanneen aatelisen nimen, mikä ei ehkä tuollaisissa hommissa ole kovin tavallista. Koska minulla ei ollut enää rekisteriotetta, käytin Internetiä. Kyllä: katsastusasemalla työskenteli tosiaan johtava insinööri Herbert von Knödeln, maanviljelysneuvos Constantin von Knödelnin poika ja Jullhard "Julle" von Knödeln af Bitteschönin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa!
Ilo ja valo täyttivät mieleni. Vaikkei ratsuni uusi omistaja suoranaisesti olekaan von Knödelnien sukua, niin huonetta kuitenkin.
Tähän väliin minun on pakko valottaa lisää von Knödelnin sukua
Suvun ensimmäinen Suomessa vaikuttanut jäsen oli Jullhard von Knödeln af Bitteschön, joka oli Venäjän keisarillisen perheen ystävä ja Tsarskoja Futurajan eli tulevaisuusvaliokunnan ulkomainen asiantuntijajäsen. Hänen tehtäväkseen oli annettu Suomen suuriruhtinaskunnan nykyaikaistaminen ja hän aloittikin homman käynnistämällä Suomessa autokatsastustoiminnan v. 1848.
Juuri hänestä J.L. Runeberg kirjoitti kuuluisan runonsa Von Knödeln Juuttaalla. Siteeratuin kohta runosta lieneen tämä - von Knödeln katsasti aukkoja katsellen.
Hienosta suvustaan huolimatta "Julle" oli kansanmies ja pidetty sellainen. Automobiilien tuolloin suhteellisen vähäisen määrän johdosta hänellä oli runsaasti vapaa-aikaa, jota hän käytti sopivan sukukartanon etsimiseen. Yhden hän onnistuikin ostamaan, mutta hänen poikansa Dobermann von Knödeln (tuttavallisemmin Db.) joi talon viikossa, minkä johdosta suvun etabloituminen Suomeen lykkääntyi vuosikymmeniksi.
Jullen pojanpoika Schäfer von Knödeln muutti takaisin Saksaan. Hän tuli toimineeksi pari vuotta mm. Hitler-Jugend-järjestön johdossa ja Volkswagenin testiajajana, mistä syystä osa suvusta on aina hieman hyljeksinyt häntä. Schäfer kuoli muutamia vuosia sitten Paraguay:ssa, missä hän toimi pitkään sisäministeriön neuvonantajana.- tiedonjanoinen
Kiitos tästä varsin valaisevasta, suorastaan itsevalaisevasta, historiapläjäyksestä. Kynänjälki viittaisi vahvasti samaan suuntaan kuin automaku...Molemmat sangen onnistuneita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124390MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862240Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5571734Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011461Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098- 51008
Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3898