Jälleen kerran "Arvoisa markkinoinnin päättäjä" sai postin mukana Taloustutkimuksen kyselyn markkinointia palvelevista yrityksistä. Uskoni kyseiseen tutkimukseen alkaa olla pikkuhiljaa mennyttä mm. näistä syistä:
Sain tälläkin kertaa konsernirakenteemme vuoksi useita kyselylomakkeita. Siis myös väärillä yrityksen- ja työtehtävien nimillä. Viimeksikin palautin ne kaikki hyvin tarkoitushaluisella tavalla täytettynä :)
Organisaatiossamme näitä samoja tutkimuksia saavat (ja täyttävät) useat henkilöt joilla ei ole työnsä puolesta kontaktia markkinointia palveleviin yrityksiin.
Vastauksia kalastellaan antamalla lahjaksi DVD-elokuvia, Luonto- ja Ässä-arpoja. Tällä tavalla saadaan kyllä määrää, muttei välttämättä laatua.
Kysymyslomake on 8-sivuinen, sekavasti suunniteltu ja pitää sisällään yhteensä tuhansia ruksauspaikkoja. Asiakastyytyväisyys osaan voi kuka tahansa vastata mitä tahansa. Kukaan ei mitenkään kontrolloi onko vastaaja koskaan ollut itse henkilökohtaisesti missään suhteessa kyseiseen yritykseen tai perustuuko kokemus vuosien takaiseen kontaktiin.
Vaikka vastausohjeissa sanotaan: "Vastauksenne voivat olla omakohtaiseen kokemukseen perustuvia tai mielikuvan kaltaisia mielipiteitä", niin tähän puuduttavan pitkään kyselyyn tulee helposti vastanneeksi aika vasemmalla kädellä, myös niihin kohtiin josta ei oikeasti ole mitään järkevää kokemusta, saati mielipidettä. Monet vastaavat pelkästään palkinnon toivossa.
Lisää asiasta:
http://arvoposti.blogspot.com/2007/05/taloustutkimus-kertoo-kuka-uskoo.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Enkä pitänyt sen tutkimuksia missään arvossa. Kuka suostuu maksamaan niistä hutkimuksista tuhansia euroja, kysyn vaan? itse päättelemällä saisi varmaan paremmat vastaukset