Hei!
Kuuntelin tänään erään Times Square Churchin pastorin saarnan. Sellainen henkilö kun Carter Conlon puhui kaiken muun opetuksen lisäksi kahdesta henkilöstä, jotka lähtivät ajasta ikuisuuteen sairaalan vuoteilta.
Ensimmäinen henkilö oli elämänsä pahoin elänyt, syntejään katumaton mies. Hän oli sairautensa tähden varsin heikko ja ei kyennyt edes kättään nostamaan. Kun hänen lähtönsä hetki tuli, hän kuitenkin havahtui näkemään tuonpuoleiseen. Miesparka näki jonkin tulevan ovesta sisään. Hän säikähti niin, että nousi salamana ylös, pakeni sairaalahuoneen nurkkaan ja ikään kuin käsillään itseään suojaten lyyhistyi tiedostomattomaksi ja sitten kuolleeksi.
Minulle tämä puhuu siitä, että kun tämä maallinen ruumis kuolee niin havahtuu selvemmin kokemaan ja näkemään hengelliseen todellisuuteen.
Carter puhui eräästä toisestakin lähtöään tekevästä henkilöstä. Kyseessä oli kirkon diakonina elämänsä elänyt seurakunnan työntekijä. Hän oli kuolinvuoteella. Kun hänen hetkensä lähestyi, hän sanoi, että hän kuuli käytävässä askeleiden äänen lähestyvän. Joku oivalsi, että nyt Jumalan enkelit tulevat hakemaan häntä. Mutta kun tämä ihmispoloinen näki ovesta tulevan, muille näkymättömän olennon, hän kauhistui pahanpäiväisesti ja huusi viemeisinä sanoinaan "Ei, et sinä!"
Järkyttävää! Vaikka oli diakoni ja ns "hyvä ihminen", niin paha tuli ja vei mukanaan.
Mitkään hyvät teot eivät voi ihmistä pelastaa. Jumalalle meidän oma vanhurskautemme, omat yrityksemme parannella itseämme, on kauhistus.
Jes. 64:6
Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli.
Mutta se ihminen, joka ei voi itseään ja pahoja tekojaan millään puolustaa, mutta joka kuitenkin katsoo ristille missä Jeesus kärsii kuolemaa meidän puolestamme, hän saa elää, jos ottaa vastaan hänet Pelastajana ja syntien sovittajana elämään.
Room. 3:23
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
Room. 6:23
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Room. 5:8
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
Room. 10:9-10
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Room. 10:13
Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
http://www.tscnyc.org/sermons.php
"Footsteps in hallway"
Kuuntelin tänään erään Times Square Churchin pastorin saarnan. Sellainen henkilö kun Carter Conlon puhui kaiken muun opetuksen lisäksi kahdesta henkilöstä, jotka lähtivät ajasta ikuisuuteen sairaalan vuoteilta.
Ensimmäinen henkilö oli elämänsä pahoin elänyt, syntejään katumaton mies. Hän oli sairautensa tähden varsin heikko ja ei kyennyt edes kättään nostamaan. Kun hänen lähtönsä hetki tuli, hän kuitenkin havahtui näkemään tuonpuoleiseen. Miesparka näki jonkin tulevan ovesta sisään. Hän säikähti niin, että nousi salamana ylös, pakeni sairaalahuoneen nurkkaan ja ikään kuin käsillään itseään suojaten lyyhistyi tiedostomattomaksi ja sitten kuolleeksi.
Minulle tämä puhuu siitä, että kun tämä maallinen ruumis kuolee niin havahtuu selvemmin kokemaan ja näkemään hengelliseen todellisuuteen.
Carter puhui eräästä toisestakin lähtöään tekevästä henkilöstä. Kyseessä oli kirkon diakonina elämänsä elänyt seurakunnan työntekijä. Hän oli kuolinvuoteella. Kun hänen hetkensä lähestyi, hän sanoi, että hän kuuli käytävässä askeleiden äänen lähestyvän. Joku oivalsi, että nyt Jumalan enkelit tulevat hakemaan häntä. Mutta kun tämä ihmispoloinen näki ovesta tulevan, muille näkymättömän olennon, hän kauhistui pahanpäiväisesti ja huusi viemeisinä sanoinaan "Ei, et sinä!"
Järkyttävää! Vaikka oli diakoni ja ns "hyvä ihminen", niin paha tuli ja vei mukanaan.
Mitkään hyvät teot eivät voi ihmistä pelastaa. Jumalalle meidän oma vanhurskautemme, omat yrityksemme parannella itseämme, on kauhistus.
Jes. 64:6
Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli.
Mutta se ihminen, joka ei voi itseään ja pahoja tekojaan millään puolustaa, mutta joka kuitenkin katsoo ristille missä Jeesus kärsii kuolemaa meidän puolestamme, hän saa elää, jos ottaa vastaan hänet Pelastajana ja syntien sovittajana elämään.
Room. 3:23
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
Room. 6:23
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Room. 5:8
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
Room. 10:9-10
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Room. 10:13
Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
http://www.tscnyc.org/sermons.php
"Footsteps in hallway"
Vastaukset 17
Vanhimmat
Molemmat ehkä kohtasivat "pienen kynnyksenvartijan" eli oman Itsensä. Hahmo voi olla peloittava, vaikka ihminen olisi elänyt ns. "hyvän elämän".
Näin. Kuollessa on tärkeää oivaltaa että hyvät ja pahat ulkopuoliset olennot ovat minä itse. Itse asiassa ei ole mitään ulkopuolista mikä ei olisi minä itse. Tämä on tosin helpompi kertoa teoriassa kuin kokea käytännössä.
Siis parempi kohdata oman itsen hyvät ja pahat puolet jo eläessään niin ei ole epäselvyyttä mihin joutuu. Käytännössä silloin ei joudu mihinkään koska vain on. On vain olemassaolo, ei ole menijöitä ja tulijoita.
Mikä on taivas? Se on mielen illuusio, siis helvetti. Mikä on helvetti, se on mielen illuusio, siis helvetti. Mitä on ulkopuolisen luuleminen itsestään eroavaksi? Se on helvetti.
En ole koskaan kuullut että kukaan olisi tavannut oman itsensä kuoleman rajalla ollessaan. Joitain todistuksia enkeleistä ja pahoista hengistä kylläkin.
Miten ihminen voisi oman kaksoisolentonsa kohdata?
Raamatun mukaan ihminen menee kuoltuaan tuonelaan, jos ei ole ottanut Jeesusta vastaan pelastajanaan. Helvetin tuomio tulee vasta tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen, kun saatanan "toinen tulemus" on tapahtunut ja hänen kapinansa kukistettu.
Pienen kynnyksenvartijan ihminen kohtaa matkalla omaan alitajuntaansa. Kyseessä on todellinen henkinen olento, jonka me itse olemme saaneet aikaan. Se on menneisyytemme negatiivisten puolien koostumus, sekä entisten inkarnaatioiden että nykyisen elämämme luomus. Ihminen kokee kammottavan, aavemaisen olennon, joka sulkee meiltä tien olemuksemme alitajuisiin kerrostumiin. Jos kohtaisimme tämän olennon täysin tietoisesti, se osoittaisi meille pelkällä ulkomuodollaan, miten paljon meidän on vielä muututtava ennen kuin voimme kohdata alitajuisen, dionysisen maailman voimat tulematta niiden orjiksi.
Jo puolitietoinen kynnyksen lähestyminen antaa aavistaa lähestyvän kokemuksen laadun. Ihmisessä nousee haluttomuuden, masennuksen, inhon ja pelon tunne. Koska tämä puolitietoinen kynnyksen lähestyminen on nykyään osa omaa kulttuuriamme, mainitut tunteet esiintyvät epidemian lailla.
Vartija tekee tiettäväksi, että ennen kuin hänet voi ohittaa, ihmisen on otettava kantaakseen tehtävä, jota vartija on tähän asti suorittanut. Ihmisen on nyt itse otettava vastuu kehityksestään, yritettävä hillitä vailla pelkoa ja täynnä "mystistä lupausta" (kuten keskiajalla sanottiin) kaikkia viettejään ja himojaan tästä hetkestä alkaen ja keskityttävä vastedes positiivisiin tehtäviin.
Jos kynnyksen ylittää tietoisesti, vartija jää pysyvästi näkyviin, ja jokainen erhe ja jokainen luistaminen ankaran itsekurin tieltä näkyy tämän olennon demonisen epämuodostuneessa hahmossa. Pieni kynnyksenvartija on meidän kerallamme kulkeva omatunto, josta nyt tulee järisyttävän todellinen kokemus.
Tämän pienemmän he ehkä näkivät.
Suurempi ilmenee kun on ylitetty elämän ja kuoleman välinen raja.
kannattaa lukea Bardo Thödol eli "Tiibetin Kuolleiden kirja". Siinä nimenomaan mainitaan, että jos kolmosbardossa onnistuu kohtaamaan pelottavia olentoja ja demoneita, ne ovat oman mielen projektioita. Heti, kun tajuaa tämän asian, ne häviävät.
todistamaan tämän.
Itse näin unta että minun piti taistella saatanan kanssa, mutta kun en halunnut niin saatana häipyi sen tien.
Eräs tuttavani joutui henkisyytensä oppivaiheissa tapaamaan saatanan mutta kun hän pystyi näyttämään rakkautta sille niin se häipyi.
Rakkaudella saa ihmeitä aikaan. :-)
Tällaista siis tapahtuu muutenkin kuin kuoleman jälkeen.
Olen ihan pihalla sepustuksistasi rakas ystävä, mutta ajatukseni johtuivat apostolien teoissa olevaan kertomukseen eräästä vanginvartijasta, joka tuli uskoon. :-)
Lähinnä omaksi ilokseni laitan seuraavan katkelman. Pyhä Henki vaikutti ihmeellisesti Paavalin ja ystäviensä kautta.
" ja sieltä Filippiin, joka on ensimmäinen kaupunki siinä osassa Makedoniaa, siirtokunta. Siinä kaupungissa me viivyimme muutamia päiviä. Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille. Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä. Ja tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan. Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien". Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä". Ja se lähti sillä hetkellä. Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen. Ja vietyänsä heidät päällikköjen eteen he sanoivat: "Nämä miehet häiritsevät meidän kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska me olemme roomalaisia". Ja kansakin nousi heitä vastaan, ja päälliköt revittivät heiltä vaatteet ja käskivät lyödä heitä raipoilla. Ja kun olivat heitä paljon pieksättäneet, heittivät he heidät vankeuteen ja käskivät vanginvartijan tarkasti vartioida heitä. Sellaisen käskyn saatuaan tämä heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun. Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat. Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen. Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä". Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi. Päivän tultua päälliköt lähettivät oikeudenpalvelijat sanomaan: "Päästä irti ne miehet". Niin vanginvartija ilmoitti tämän Paavalille sanoen: "Päälliköt ovat lähettäneet sanan, että teidät on päästettävä irti; lähtekää siis nyt ulos ja menkää rauhassa". Mutta Paavali sanoi heille: "He ovat julkisesti, vieläpä ilman tuomiota, ruoskineet meitä, jotka olemme Rooman kansalaisia, ja ovat heittäneet meidät vankeuteen; ja nytkö he salaa ajaisivat meidät tiehemme! Ei niin, vaan tulkoot itse ja viekööt meidät ulos." Ja oikeudenpalvelijat kertoivat ne sanat päälliköille; niin nämä peljästyivät kuullessaan heidän olevan roomalaisia, ja he tulivat ja suostuttelivat heitä ja veivät heidät ulos ja pyysivät heitä lähtemään pois kaupungista. Niin he lähtivät vankilasta ja menivät Lyydian tykö; ja nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he lähtivät pois.
Mitä sinä hyödyt noista teorioista, joita kelailet? Et varmasti kykene saavuttamaan rauhaa Jumalan kanssa, vaikka miten hienoon muottiin koitat laittaa jotkin epämääräiset henkimaailman kokemukset mitä sinulla tai jollain muilla on? Oman itsen paranteleminen ei loppujen lopuksi toimi kovin hyvin. Luontomme on langennut, tiikeri ei pääse viiruistaan vaikka kuinka hankaisi niitä pois. Synti riippuu meissä kiinni. Jotkut haluavat kehittää oman todellisuutensa eikä nähdä tätä kaikkea, mutta ei se ole vastaus ongelmaan.
Mä tahdon tietenkin kertoa siitä, että synnit voi saada anteeksi. Syntinen luonto ei pyhity mutta rauhan ja vanhurskauden voi kyllä saada osakseen. Ja taivas voi alkaa jo täällä "kuoleman varjon maassa".
Hyv yötä...zzzz
Kun tapani mukaan en aina näe unia ulkopuolisena, niin olin parisen kuukautta sitten unessa itse se, joka nimittää itseänsä lucifer tai mikälie langennut "enkeli". Siihen saakka en uskonut tällaisen olemassaoloon, mutta kun itse hetkeksi samaistuin luciferiin tai hänenkaltaiseensa, niin nyt on pakko uskoa.
Hänen näkökantansa oli muuten melko samanlainen kuin itselläni nykyään mutta hän ei usko minkäänlaiseen korkeimpaan jumaluuteen. Hän väittää että erillisyydessä on voimaa, ja meidän pitäisi kehittyä Jumaliksi erillisinä olentoina, ja vähät välittää ykseydestä. Pötyä sanon minä. Hänen mielentilaansa voisi nimittää sanalla "alaspainettu", vaikka hän vaikuttikin sangen korkeavireisellä taajuudella. Sillä taajuudella ei nimittäin ollut mitään selviä tunteita havaittavissa. Oli kyseessä puhdas älyolento, ja ei kovin vahva tahdonvoimaltaan.
Saattoi olla toki oma kynnyksenvartijani joka olin hetken aikaa itse. Lucid dreamissa vaikutti olevansa erittäin todellinen ja hänellä oli oma sanomansa. Onneksi huomasin hänen erheensä ja erottauduin hänestä joten soopan tuleminen tajuntaan loppui siihen paikkaan.
Tällaista sulautumisunta täällä. Miellyttävämpää kokea ykseyttä, ja en millään jaksa ymmärtää, miten joku jaksaa vaahdota jumalasta olevasta erillisestä olemassaolosta jos joskus ykseyttä on kokenut, sillä niin miellyttävää jumalaansulautuminen on (tai korkeampaan minään, miten vain).
Kyseessä ei ole teoria vaan todellinen, tänäkin päivänä monille esiintyvä asia. Raamatussa mm. Ap. Paavali kertoo tästä omasta vartijastaan.
Ajallisen kohtaamisen voi myös tarkoituksellisesti väistää.
Oli hyvä, että otit puheeksi tuon yhteensulautumisen. Olen itse kokenut sen, ja se tuntui, kuin olisin ollut joki, joka virtaa rakkauden valtamereen.
Itse koin sen niin, että olin osa valtavaa kokonaisuutta, kuin kuvakudoksen solmu - samaan aikaan minulla oli täysin oma identiteettini ja samaan aikaan olin täysin osa Jumalaa.
Jos jokin henkiolento, uskonto tai ihan mikä tahansa otus puhuu Jumalasta erillisestä olemassaolosta, se puhuu potaskaa.
Suuri ihme on kokemuksesi. Jotkut tavoittelevat mitä mielikuvituksellisempia kykyjä ja ihmetekoja, mutta todellinen ihme on se, että ihminen voi kokea sellaista mitä mm. sinä olet kokenut. Tuo on huomattavasti syvempää mitä normaalissa päivätajunnassa ihminen parhaimmillaankin kokee, mutta uskon että tuonkaltainen on mahdollista säilyttäen silti toiminta- ja harkintakykynsä. Minulla ollut joskus tuonkaltainen unio mystica päivätajunnassani, silloin lamaannuttaen täysin fyysisen toimintakykyni koska se tuli odottamatta ja ilman omaa tahtoani. Lähelle tätä samaa voi päästä harjoittamalla sellaista menetelmää, jota nimitän itsensä muistamiseksi;
Katsoo ympärilleen, näkee kuinka tuuli heiluttaa lehtiä puissa ja miten kastepisarat kimaltelevat nurmella, tuntee tuulen kosketuksen ihollaan, kuulee kaikki äänet ympäristössään samanaikaisesti, tuntee miten hengitys tasaantuu, näkee kehonsa ja sen liikkeet. Käytännössä havainnoi kunnioittaen ja odottavassa mielentilassa kaikkea mikä ympärillä ja itsessä liikkuu, havainnoi kaikki tapahtumat samanaikaisesti ei vuorotellen: tuuli, esineet, äänet, tuoksut, tunteet, ajatukset.. Alkaa nähdä miten kaikki havainnoitu liittyy toisiinsa, muuttuu suureksi kokonaisuudeksi - tätä on itsensä muistaminen jolla voi lähestyä sitä kokemusta minkä joskus on elänyt.
Voi saada jopa niin hyvän muistikuvan, että muistikuva muuntuu aidoksi kokemukseksi eikä ole enää pelkkä muistikuva - muuttuu solmuksi suuressa elävässä kudoksessa.
Varmaan kaikki jotka ovat kokeneet unio mystican eli ovat hetkeksi edes osittain heränneet niin kokevat tyytymättömyyttä koska havaitsevat nukkuvansa.
Ihmiset ovat keskimäärin koneita, mekaanisia laitteita. Kone on kuin unessa, ja toistaa samaa kaavaa loputtomasti. Jos tiedostaa että nukkuu niin silloin todennäköisesti koettaa herätä. Yksinkertainen menetelmä on koettaa havainnoida kaikkea mahdollisimman tarkasti. Silloin uni selkenee ja voi ehkä havaita sellaisia vihjeitä, jotka aikaansaavat jonkun "häiriön" unessa. Tällöin mekaaninen uni saattaa tilapäisesti katketa ja nukkuja herää, kohta ehkä uudelleen torkahtaen. Mutta kun on kerran herännyt ja uudelleen osittain torkahtanut niin tietää todellakin nukkuvansa!
(Kilpa)purjehdus, ratsastus ja kiipeilykin ovat hyviä harjoituksia huomiokyvyn kehittämiseksi. Itse käytän yhtä näistä menetelmistä uneni selkeyttämiseksi, ohentamiseksi. Kun uni on riittävän selkeää ja "ohutta" niin todellisuus alkaa paistaa läpi, vaikkakin vain kangastuksena. Näissä lajeissa hetkenkin tarkkaamattomuus niin kaikki menee pieleen. Suosittelen urheilullisesti suuntautuneille jos ei muuta niin kunnon ylläpitoon. Samalla huomiokyky paranee vaikka ei olisi alunperin tarkoituskaan.
Sinun jumalasi on mulkku.
En kertakaikkiaan voi päätyä mihinkään muuhun johtopäätökseen tuon vuodatuksen luettuni.
Mutta onneksi olen lukenut riittävästi kuolinvuodenäkyjen osalta voidakseni väittää, että jos tuo kertomus ei ole feikattu, niin se on vahvasti meikattu.
Opein omasta kokemuksestani ja muiden kokemuksesta yhden tärkeän asian. Ja se on se, että jos kokemus vastaa lähes sanasta sanaan jonkun uskonnon (kristinuskon, buddhalaisuuden, hindulaisuuden jne) fundamentalistisen tulkinnan mukaista visiota, kyseessä on lähes 100% todennäköisyydellä väärennös. Syy on siinä, että jokainen kokemus on yksilöllinen, ja me jokainen kykenemme luomaan itsellemme juuri täsmälleen sellaisen käyttöliittymän tuonpuoleiseen kuin kykenemme.
Se surullisen kuuluisa "Buddhan munkin tarina" on kiertänyt Netissä pian 10 v, ja kyseessä on tökerö väärennös. Samoin moni muukin kokemus on joko väärennetty tai sitten vahvasti meikattu (kuten "Birdies").
Tuo kertomus oli aivan liiaksi täsmälleen kristillisen fundamentalistisen ideologian mukainen ollakseen aito. Siksi minulla on kaikki syy epäillä että kyseessä on joko väärennös tai sitten vahvasti meikattu tapaus.
Pääsääntöisesti ihmiset kuollessaan lähtevät täältä siinä mielentilassa missä ovat kuiollessaan. Tuon diakonin tapaus tuntuu todella epäilyttävältä - suoraan sanoen en usko siitä sanaakaan. Pidän todennäköisenä, että kyse on papin osalta yrityksestä kiristää ja pelotella sanankuulijoita.
Kävin linkitetyllä webisivustolla.
Kyseessä on hell-und-die -lainen fundamentalistinen kirkko, jolla on oma tietty agendansa. Unohtakaa koko juttu.
Olisi mielenkiintoista olla ammatissa, jossa saisi olla näkemässä ihmisten poislähtöjä tästä maailmasta. Itse en ole ollut näkemässä kuin yhden ihmisen menehtymisen kun ajoimme katuevankeliointimme autolla tammikuussa erään henkilöauton kylkeen, joka hyppäsi stop-merkin takaa eteemme. Eräs nainen menehtyi silmieni edessä.
Luulisin myöskin että suurin osa poislähdöistä on ihan rauhallisia tapahtumia.
Eräs vanha sairaanhoitajanainen kertoili eräänä päivänä, kuinka hän vuosikymmenien uransa aikana sai olla näkemässä monien kuoleman. Hän sanoi, että monet uskovat kirkastuvat ihmeellisesti,kun heidän hetkensä koittaa.
He pääsevät silloin Isän kotiin ja saavat nähdä vihdoin rakkaan Vapahtajan Jeesuksen kasvot, joka maksoi verellään meistä mittaamattoman suuren hinnan.
Paavali kirjoittaa viimeisessä kirjeessään Timoteukselle kun hänen uransa oli jo loppuvaiheessa.
"Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat."
Olen varma, että jos nyt kuolisin, niin pääsisin Jumalan luo. Sinulla ei ole tätä tietoisuutta, mutta toivoisin, että voisi olla.
Melkein kaikki jotka kuolevat saavat tyytyväisen ilmeen kasvoilleen koska heitä ollaan hakemassa. Yleensä joku sukulainen tai sitten enkeli. Ei siis tarvitse olla uskossa. Se ei ole mikään erityisesti uskovaisille tarkoitettu juttu.
>>Olisi mielenkiintoista olla ammatissa, jossa saisi olla näkemässä ihmisten poislähtöjä tästä maailmasta. >Olen varma, että jos nyt kuolisin, niin pääsisin Jumalan luo. Sinulla ei ole tätä tietoisuutta, mutta toivoisin, että voisi olla.