Voiko aviokriisistä selviytyä?

olen kokenut ja nyt 5 v erosta ajattelen niin etten edes viitsi katsoa kaksilahkeisiin vaan mun on näytettävä se oikea kunnioitus /rakkaus ihmisiä kohtaan omille lapsille ja kerkeenhän sitä sitten kun lapset isoja katsoa itsellekkin sitä kiikkustuoli kaveria jos löytyy..?

Niin, avioliitto on kahden kauppa, kuten sanoit. Aviokriisistä selviytymiseen tarvitaan molempien tahtoa. Onhan toki mahdollista, että miehesi vielä katuu ja muuttaa mielensä.

Sinun itsesi on joka tapauksessa saatava tukea omaan kriisiisi. Älä kanna yksin tuskaasi, vaan pura sitä ihmisille, joihin luotat.

Sinulla on avara sydän, kun surustasi ja pettymyksestäsi huolimatta tunnet vieläkin rakkautta miestäsi kohtaan.

reilut kaksi vuotta sitten. Rakastaminen ei valitettavasti lopu yht´äkkiä. Viha on rakkauden sukulainen, yhtä voimakas tunne. Viha on vihattava perusteellisesti. Toivottavasti muutaman vuoden kuluttua pystyn jo olemaan välinpitämätön...se on rakkauden vastakohta. Se, että vielä rakastaa ihmistä, joka on pettänyt ja loukannut äärimmäisellä tavalla, on mielestäni osoitus siitä, että rakkaus on ollut oikeaa ja aitoa.

Minä samoin mietin, mikä pohjimmiltaan on se mies, jonka kanssa elin 30 vuotta ja sain kolme lasta? Miten mies voi tuntea, että kaikki minun kanssani on ollut vain velvollisuutta ja minun kanssani hän meni naimisiin siksi, että olin sellainen tyttö, jonka saattoi viedä äidin eteen. Toisen miehen vaimo, jota mies oli tavannut salaa kai kymmenisen kertaa oli yllättäen "se oikea", jonka kanssa mies arvioi saavansa paremman parisuhteen kuin minun kanssani.

Mies ei ole suostunut mihinkään keskusteluihin kanssani, koska ne ovat "niin raskaita ja hän rupeaa tuntemaan syyllisyyttä". Surutyön tekeminen on vaikeaa ja aikaa vievää, koska tässä joutuu yksin luomaan käsitystä siitä, mitä oikeastaan suree... Tuli juuri kaksi vuotta siitä kun muutin omaan asuntooni. Elämän perusasiat ovat kunnossa ja suhde lapsiini on hyvä. Ihmettelevästä kysymyksestä: miten ihmeessä hän saattoi...en ole vieläkään täysin päässyt eroon.

saman... kirjoitti:

reilut kaksi vuotta sitten. Rakastaminen ei valitettavasti lopu yht´äkkiä. Viha on rakkauden sukulainen, yhtä voimakas tunne. Viha on vihattava perusteellisesti. Toivottavasti muutaman vuoden kuluttua pystyn jo olemaan välinpitämätön...se on rakkauden vastakohta. Se, että vielä rakastaa ihmistä, joka on pettänyt ja loukannut äärimmäisellä tavalla, on mielestäni osoitus siitä, että rakkaus on ollut oikeaa ja aitoa.

Minä samoin mietin, mikä pohjimmiltaan on se mies, jonka kanssa elin 30 vuotta ja sain kolme lasta? Miten mies voi tuntea, että kaikki minun kanssani on ollut vain velvollisuutta ja minun kanssani hän meni naimisiin siksi, että olin sellainen tyttö, jonka saattoi viedä äidin eteen. Toisen miehen vaimo, jota mies oli tavannut salaa kai kymmenisen kertaa oli yllättäen "se oikea", jonka kanssa mies arvioi saavansa paremman parisuhteen kuin minun kanssani.

Mies ei ole suostunut mihinkään keskusteluihin kanssani, koska ne ovat "niin raskaita ja hän rupeaa tuntemaan syyllisyyttä". Surutyön tekeminen on vaikeaa ja aikaa vievää, koska tässä joutuu yksin luomaan käsitystä siitä, mitä oikeastaan suree... Tuli juuri kaksi vuotta siitä kun muutin omaan asuntooni. Elämän perusasiat ovat kunnossa ja suhde lapsiini on hyvä. Ihmettelevästä kysymyksestä: miten ihmeessä hän saattoi...en ole vieläkään täysin päässyt eroon.

Lue lisää

Minäkään en ole saanut mieheltäni vastausta siihen, mikä meidän parisuhteessa oli sellaista ettei hän ollut siihen tyytyväinen. Ei kuulemma osaa sanoa, mutta ei vain ollut mukavaa. Sitten löytyikin kipinä uuden naisen kanssa. Mietin, että voiko todella ihminen hullaantua vielä melkein 50 vuotiaana ja jättää kaiken entisen taakseen. Näköjään voi!

Minusta tuntuu, että elämästäni on mennyt hukkaan melkein 30 vuotta. Kuvittelin tunteeni miehen, jonka kanssa rakensin elämän ihan tyhjästä. Mutta en tuntenutkaan, yhtä äkkiä hän olikin ihan vieras ja tuntematon. Rakkaus ei kuitenkaan heti lopu, se on sanottava. Viha ja rakkaus vuorottelevat ja nyt kun vielä asutaan toistaiseksi yhdessä niin yhtenä päivänä haluan jatkaa parisuhdetta ja toisena toivon, että mies häipyisi kokonaan minun ja lasten elämästä. Niin varmaan tapahtuukin ja lasten kannalta se on ikävää. Minä haluan unohtaa koko miehen, mutta elämää hänen kansssaan en voi unohtaa koska jäänhän vanhaan kotiin asumaan ja täällä on kaikki muistot. Valokuvien repimistä mietin, mutta ehkä kuitenkin annan niiden olla. Jospa lapset haluavat niitä aikuisena katsella.

mietin minäkin kirjoitti:

Minäkään en ole saanut mieheltäni vastausta siihen, mikä meidän parisuhteessa oli sellaista ettei hän ollut siihen tyytyväinen. Ei kuulemma osaa sanoa, mutta ei vain ollut mukavaa. Sitten löytyikin kipinä uuden naisen kanssa. Mietin, että voiko todella ihminen hullaantua vielä melkein 50 vuotiaana ja jättää kaiken entisen taakseen. Näköjään voi!

Minusta tuntuu, että elämästäni on mennyt hukkaan melkein 30 vuotta. Kuvittelin tunteeni miehen, jonka kanssa rakensin elämän ihan tyhjästä. Mutta en tuntenutkaan, yhtä äkkiä hän olikin ihan vieras ja tuntematon. Rakkaus ei kuitenkaan heti lopu, se on sanottava. Viha ja rakkaus vuorottelevat ja nyt kun vielä asutaan toistaiseksi yhdessä niin yhtenä päivänä haluan jatkaa parisuhdetta ja toisena toivon, että mies häipyisi kokonaan minun ja lasten elämästä. Niin varmaan tapahtuukin ja lasten kannalta se on ikävää. Minä haluan unohtaa koko miehen, mutta elämää hänen kansssaan en voi unohtaa koska jäänhän vanhaan kotiin asumaan ja täällä on kaikki muistot. Valokuvien repimistä mietin, mutta ehkä kuitenkin annan niiden olla. Jospa lapset haluavat niitä aikuisena katsella.

Lue lisää

surullisen paljon. Minä muutin uuteen kotiin, otin entisestä mukaani vain henkilökohtaiset tavarani ja muutaman taulun. Älä hävitä valokuvia, muutaman vuoden kuluttua pystyt jo niitä katselemaan ja ajattelemaan, että se oli se elämänvaihe, nyt elän toisenlaista elämää.

Vaikka lapset ovat jo aikuisia, niin emon vietit ovat vielä tallella. Minusta tuntuu todella pahalta, että ex-mieheni osallistuu todella vähän nuorison elämään. Poikani perheen muuttopäivänä hän oli tekemässä naisystävänsä muuttoa ja poikani perheen pihatalkoiden päivänä hän oli tekemässä uuden onnensa pojan muuttoa. Miehet kai sitten ovatkin tällaisia...uusi naaras vie poikasineen voiton kaikesta entisestä.

Päällimmäisin tunteeni tällä hetkellä on syvä loukkaantuminen. En ole edes anteeksipyyntöä kuullut entiseltä puolisoltani. Omalla kohdallani jonkinlainen anteeksianto on kuitenkin välttämätön, muutoin katkeroidun ja käperryn kokemaani loukkaukseen. Minullahan on kuitenkin vielä paljon hyviä vuosia edessäni, mutta vastuu niiden sisällöstä on minulla itselläni.

Olet kokenut kovia: miehesi on jättänyt sinut, vieläpä hyvin tökeröllä tavalla.

Olet kuitenkin lähtenyt elämään omaa kriisiäsi läpi harvinaisen kypsällä tavalla. Erityisen hyvältä tuntuu, että olet päättänyt armahtaa itseäsi ja antaa myös anteeksi miehellesi.

Tahdot antaa anteeksi, vaikka tunteesi puhuvat vielä muuta. Koet, että näin täytyy tehdä, jotta "voit avautua elämälle ja uusille ihmisille aitona rehellisenä itsenäsi". Juuri näin!

Mielestäni olet toiminut erittäin viisaasti ja rakentavasti. Voin ennustaa sinulle suotuisaa toipumista! Kipujen rehellinen kohtaaminen suoristaa ja nopeuttaa eheytymisen tietä.

Dr.Ben kirjoitti:

Olet kokenut kovia: miehesi on jättänyt sinut, vieläpä hyvin tökeröllä tavalla.

Olet kuitenkin lähtenyt elämään omaa kriisiäsi läpi harvinaisen kypsällä tavalla. Erityisen hyvältä tuntuu, että olet päättänyt armahtaa itseäsi ja antaa myös anteeksi miehellesi.

Tahdot antaa anteeksi, vaikka tunteesi puhuvat vielä muuta. Koet, että näin täytyy tehdä, jotta "voit avautua elämälle ja uusille ihmisille aitona rehellisenä itsenäsi". Juuri näin!

Mielestäni olet toiminut erittäin viisaasti ja rakentavasti. Voin ennustaa sinulle suotuisaa toipumista! Kipujen rehellinen kohtaaminen suoristaa ja nopeuttaa eheytymisen tietä.

Lue lisää

oikein käsittelevät näitä pikaerojaan. Luulisi, että miehelläkin jossain tuntuisi lastensa äidin ja useamman vuosikymmenen kumppanin jättäminen uuden onnen takia. Kai se rakastumisen huuma joskus menee ohi? SItä vaan tuntee itsensä maailman kurjimmaksi ihmiseksi kun vielä joutuu seuraamaan, miten kevyesti ex-mieheltä onnistuu siirtyminen uuteen suhteeseen. Eikö mies tunne ollenkaan vihaa, surua, pelkoa ja murhetta? Vai onko syyllisyys niin voimakas tunne, että se estää kaiken yhteydenpidon ja asioiden selvittelemisen entisen vaimon kanssa? Miten ihminen pärjää tällaisen syyllisyyden kanssa?

miten miehet kirjoitti:

oikein käsittelevät näitä pikaerojaan. Luulisi, että miehelläkin jossain tuntuisi lastensa äidin ja useamman vuosikymmenen kumppanin jättäminen uuden onnen takia. Kai se rakastumisen huuma joskus menee ohi? SItä vaan tuntee itsensä maailman kurjimmaksi ihmiseksi kun vielä joutuu seuraamaan, miten kevyesti ex-mieheltä onnistuu siirtyminen uuteen suhteeseen. Eikö mies tunne ollenkaan vihaa, surua, pelkoa ja murhetta? Vai onko syyllisyys niin voimakas tunne, että se estää kaiken yhteydenpidon ja asioiden selvittelemisen entisen vaimon kanssa? Miten ihminen pärjää tällaisen syyllisyyden kanssa?

Lue lisää

Vaikea kysymys, sillä meitä miehiä on niin moneksi.
Näkisin ainakin kolme vaihtoehtoa:

1) Näyttää, että mies ei kärsi tilanteesta, vaan jatkaa tyytyväisenä uudessa suhteessa. Todellisuudessa hänen täytyy tällöin sulloa kielteiset tunteet ja syyllisyys sisinpäänsä lukkojen taa. Siellä nämä tunnot kummittelevat ja kapeuttavat elämää joka tapauksessa. (Vain psykopaatti pystyy jatkamaan ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut).

2) Mies kärsii syyllisyydestä, oireilee monin tavoin, mutta ei osaa käsitellä tunteitaan. Ajan mittaan tila todennäköisesti pahenee.

3) Mies kärsii syyllisyydestä, katuu ja alkaa käsitellä tunteitaan. Hän myöntää virheensä, toipuu vähitellen, mutta joutuu jollain tapaa kantamaan menneisyytensä taakkaa. - Joskus käy niin, että hän pyrkii takaisin entisen vaimonsa luo.

Dr.Ben kirjoitti:

Vaikea kysymys, sillä meitä miehiä on niin moneksi.
Näkisin ainakin kolme vaihtoehtoa:

1) Näyttää, että mies ei kärsi tilanteesta, vaan jatkaa tyytyväisenä uudessa suhteessa. Todellisuudessa hänen täytyy tällöin sulloa kielteiset tunteet ja syyllisyys sisinpäänsä lukkojen taa. Siellä nämä tunnot kummittelevat ja kapeuttavat elämää joka tapauksessa. (Vain psykopaatti pystyy jatkamaan ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut).

2) Mies kärsii syyllisyydestä, oireilee monin tavoin, mutta ei osaa käsitellä tunteitaan. Ajan mittaan tila todennäköisesti pahenee.

3) Mies kärsii syyllisyydestä, katuu ja alkaa käsitellä tunteitaan. Hän myöntää virheensä, toipuu vähitellen, mutta joutuu jollain tapaa kantamaan menneisyytensä taakkaa. - Joskus käy niin, että hän pyrkii takaisin entisen vaimonsa luo.

Lue lisää

Voiko tunteiden käsitteleminen tapahtua muilla tavoilla kuin puhumalla? Naisena kun tuo puhuminen tuntuu kaikkein luontevimmalta, mutta ainakin minun ex-miehelleni tunteista puhuminen oli vaikeaa.

vielä... kirjoitti:

Voiko tunteiden käsitteleminen tapahtua muilla tavoilla kuin puhumalla? Naisena kun tuo puhuminen tuntuu kaikkein luontevimmalta, mutta ainakin minun ex-miehelleni tunteista puhuminen oli vaikeaa.

Lue lisää

Miehet käsittelevät tunteitaan esimerkiksi siten, että vetäytyvät ns. luolaan pohtimaan asioitaan. Samalla he voivat tehdä jotain fyysistä, hakata vaikkapa polttopuita. Ulospäin näyttää siltä, että he vain jurottavat. Sisällä kuitenkin tapahtuu koko ajan.

Kyllä puhuminenkin auttaa miehiä tunteiden käsittelyssä, mutta yleisesti ottaen sillä on miehille vähäisempi merkitys kuin naisille.

Oma mielipiteeni on, että mies voi oppia puhumaan tunteistaan, kunhan saa siihen harjaannusta. Itse olen opetellut ja oppinut puhumaan myös kipeistä tunnoistani, vaikka minulla on edelleen tietyissä tilanteissa taipumusta vetäytyä kuoreeni.

Kuulostaa ihan samalta kuin minulla tällä hetkellä 8kk kriisissä ja löysässä hirressä ja kun mulla tää adhd nii ei oo helppoa. Itse petin päissään ja ymmärrän ettei se ole hyväksyttävää ja on oikein että kärsin ja kannan vastuun. Koitan valmistautua eroon mutta vaikka oon kuinka yrittänyt niin ei siihen voi valmistautua. Sitten kun puoliso on saanut omat ajatukset järkkään ja on päätöksen puolella ja jos se on se ero jota en halua niin sitten alkaa uusi kriisi eli selviytyminen. Mietin sitä että onkohan se ero seminaari itsellekkin mahdollinen pelastus. Täytyy pitää mielessä.