Rikkaille annetaan,Köyhiltä otetaan !

Hallitus lupaa rikkaille lisää verohelpotuksia,mutta työttömille ja toimeentulotuen saajille vain vyön kiristystä.

Opiskelijoiden vaatimusliike toi pienen parannuksen opintotukeen.
Eläkkeiden ja pieneen osaan lapsilisistä tulevat kympin tai kahden korotukset. Hallitus ottaa toisella kädellä pois toimeentulotuen leikkurilla ja palvelumaksuilla, joihin luodaan korotusautomaatti.
Asumiskustannusten nousun hillitsimisen sijasta hallitus nostaa kotitalouksien sähköveroa.

Kokoomuksen linja näkyy selvästi myös sosiaaliturvan uudistamisen tavoitteissa, joista tärkeimmäksi on nostettu "työhön kannustaminen".


SKP:n aloite vähintään 800 euron perusturvasta kaikille sitä tarvitseville yhdeltä luukulta ja verottomana on vaihtoehto tälle linjalle!

Komsomolskaja
6570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kannata SKP:tä. Äänesstämällä SKP:tä tai SDP:tä työttömyysluvut nousevat kohisten. Kokoomuksen linja on täysin oikea, että työttömät passitettava töihin, tai laitettava keskitysleireihin.

Äänestä
  • Sattuvasti laitettu! Samaa miältä. Tehrään me vaan töitä ja nostetaan palkkaa. Ei nii suurta, mutta kumminki. Kuki taitojensa ja tietojensa mukaa. Oon talkkari ja teen parhaani!

    Äänestä

Musta tuntuu, että 1500 egee ois kivempi. Sunko pankkis sen maksaa, vai sää ite? Anna osote, tuun hakeen...

Äänestä
  • luoda varsinaiset halpatyömarkkinat että saadaan "kilpailukykyä", heitä ei kiinnosta pärjääkö sillä palkalla näillä leveysasteilla.

    Äänestä

Ne varat, mitkä voisi tämänhetkisillä valtion resursseilla antaa jossain muodossa vähempiosaisille suomalaisille, menevät maahantulijoiden ansiottoman hyvän elitason ylläpitämiseen. He saavat kaiken luukulta ja tuskin maksavat niistä veroa suomalaiselle veronmaksajalle, jonka varoja he kuluttavat.
Näin simppeliä se tämä touhu on ja me suomalaiset annamme tämän kaiken tapahtua äänestämällä sellaisia henkilöitä, jotka ovat mitä pahimpia suomensyöjiä.

Äänestä
  • maahanmuuttaja ei saa eurokaan enempää kuin vastaavassa asemassa oleva suomalainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KOMSOMOLSKAJA kirjoitti:

Hallitus lupaa rikkaille lisää verohelpotuksia,mutta työttömille ja toimeentulotuen saajille vain vyön kiristystä.

Opiskelijoiden vaatimusliike toi pienen parannuksen opintotukeen.
Eläkkeiden ja pieneen osaan lapsilisistä tulevat kympin tai kahden korotukset. Hallitus ottaa toisella kädellä pois toimeentulotuen leikkurilla ja palvelumaksuilla, joihin luodaan korotusautomaatti.
Asumiskustannusten nousun hillitsimisen sijasta hallitus nostaa kotitalouksien sähköveroa.

Kokoomuksen linja näkyy selvästi myös sosiaaliturvan uudistamisen tavoitteissa, joista tärkeimmäksi on nostettu "työhön kannustaminen".


SKP:n aloite vähintään 800 euron perusturvasta kaikille sitä tarvitseville yhdeltä luukulta ja verottomana on vaihtoehto tälle linjalle!

Komsomolskaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu