En olisi ikinä uskonut

että tänne kirjoitan

Työelämässä vaan sattuu olemaan eräs epäkohta, joka saa verenpaineeni nousemaan kerta toisensa jälkeen. Nimittäin se, että työnantaja tulee tietämättään palkanneeksi raskaana olevan naisen, joka jääkin sopivasti äitiyslomalle heti parin kuukauden jälkeen. Olen seurannut vierestä keskustelua aiheesta ja lähes kaikki naiset (paitsi yrittäjien vaimot) kokevat, että on moraalisesti ajateltuna ok piiloitella sitä vatsaansa ja kertoa viikon päästä töihinotosta että hei, jään äitiyslomalle silloin ja silloin ja olen poissa ainakin vuoden! Syyllisyyttä naiset eivät tunne, koska työelämä syrjii kuulemma jo valmiiksi naisia- miksiköhän?? En minäkään palkkaisi naista sijaiseksi, jos ensimmäinenkin työntekijä tekisi minulle ruman tempun ja jäisi samantien äitiyslomalle..!

Laki on perseestä, näin rumasti sanottuna. Työhaastattelussa ei saa kysyä että oletko raskaana tai onko perheenlisäystä odotettavissa, vaikka työn luonne sitä ehdottomasti vaatisikin (esim. työ, jossa altistuu kemikaaleille tai jossa nostellaan raskaita taakkoja). Jos palkkaat tietämättäsi raskaana olevan ja tämä jää sinun siivelläsi kolmeksi vuodeksi kotiin, et saa erottaa häntä. Miksi ihmeessä??

14

2547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinä..

      Enkä minä ymmärrä, mitä sinä siitä vaahtoat! Et sinä sille palkkaa maksa kolmea vuotta, vaikka se vapaana sen ajan olisikin. Kela ne rahat maksaa, eikä ne mene työnantajan pussista. Mikä siinä siis on ongelma, tuossa lapsensaannissa?

      • kun se ei voi tehdä mitään

        raskasta ja jää äitiys lomalle.


    • Tristar

      jossa työnantaja maksaa täyden palkan äitiysloma-ajalta, ei Suomi. Hyvin harvalla työnantajalla on käytössä muutaman kuukauden äitiyslomapalkka, josta saavat toki kelalta osan takaisin myös. Tuo on vapaaehtoinen maksu ja jokaisen yrityksen päätettävissä, äitiysvapaan ajalta päivärahan maksun hoitaa kela.

      Miksi sinun napaasi kaivaa toisten ihmisten lisääntyminen?

      ***

      • tarvitse maksaa?

        Mutta enemmänkin pointti taitaisi olla se että ei saa irtisanoa? Eli siis joko maksaa, ja irtisanoo, tai ottaa samaan työhön toisen, ja ottaa sitten ensimmäisen töihin myöhemmin.

        Joka tapauksessa siinä käy niin että jompi kumpi joutuu määräaikaiseen työsuhteeseen. Mutta varsinainen kysymys nousee siitä miksi se ensimmäinen ei voinut ottaa määrä-aikaisuutta.

        Mitkä ovat henkilön motiivit ja rehellisyyden taso, nyt ja jatkossa. Kyllä semmoinen tuppaa vähän työnantajaa arvelluttamaan.


    • olet......

      Hyvänä esimerkkinä uudessa eduskunnassa työskentelvä nainen jäi milteipä heti pois virastaan raskauden takia. Se on jo riittävä syy maksaa vähemmän palkkkaa naiselle (tai siis niin he väittävät että heille maksetaan) Ja muutenkin syrjiä ammateissa joissa nyt pitäisi olla paikalla. Naiset luulevat olevansa niin uhreja, vaikka todellisia uhreja ovat ne jotka palkkaavat naisia, eli siis yhteiskunta. Näin se vain on: naisilta puuttuu selkärankaa.

      • Yhteiskunta ei suojele tyhmiä

        on tuhat kertaa enemmän selkärankaa ja munaa kuin 90% tämän palstan paskaapääsovinistijäykkäniskajunteista, jotka eivät todellakaan tiedä mitä vuotaa verta joka kuukausi ja kestää hirveitä kipuja (kuukautiset synnytykset). Ja olen nähnyt nyrkkeilykehässä kovia ämmiä, jotka osaavat ottaa turpaansa eivätkä säikähdä kun vähän kulmat aukee. Sinun idioottimaiset ajatukset tulevat varmaan sieltä lapsuuden hiekkalaatikkoleikeistä missä huusit "yök tytöt yök tytöt" kun ne änkesivät omalle pikku hiekkalaatikollesi ja työnsivät hiekkaa silmiisi!


    • se että monissa töissä naiset eivät tee mitään vähänkään fyysisempää työtä vaan teettävät sen toisilla ja repivät silti samat rahat kuin ne jotka oikeasti töitä tekevät. Ja silti tulevat samoihin töihin vaikka on asennevamma ja hyvä kun omat kädet ilmaan jaksaa nostaa merkiksi siitä että emmä pysty.

      • maksetaan..

        Ei nyky-yhteiskunnassa fyysiset työt ole niitä tärkeitä, joista pitäisi maksaa. Älykkyys on se mitä tarvitaan ja josta maksetaan. Siksi niille naisille maksetaan.


      • Yhteiskunta ei suojele tyhmiä

        sitten muka valita ettei jaksa? voi vittu mitä stereotypiaa joku jaksaa sönköttää! ja kerrotko vielä mikä on oikea työ ennenkuin menet sanomaan yhtään mitään? esimerkiksi sairaanhoitajat tekevät fyysiset hommat ihan yhtä hyvin kuin muutkin jotta pidä juustokulli turpas kiinni


      • Natacha V.

        Kerro minulle ala, missä nainen repii saman palkan kuin mies? Sinne yritän tyttäreni lykätä...jos mielii mammonan perään.

        :-)


      • taas kerran
        maksetaan.. kirjoitti:

        Ei nyky-yhteiskunnassa fyysiset työt ole niitä tärkeitä, joista pitäisi maksaa. Älykkyys on se mitä tarvitaan ja josta maksetaan. Siksi niille naisille maksetaan.

        Jaa että fyysisestä työstä ei tarvitsisi maksaa, kyllä tässä vitun maassa on jo tarpeeksi noita "älykkäitä", sen sijaan käytännön osaajista alkaa olla kova pula. Joo, ihan niistä joilla pysyy vasarat ja pensselit käsissä, ei niitä hommia mitkään henkiolennot tai humanoidit hoida itsekseen, yritetty on, että jätetään rakennus siihen olemaan, mutta ei se perkele kasautunut omia aikojaan.


      • huuli puikko ja kännykkä
        taas kerran kirjoitti:

        Jaa että fyysisestä työstä ei tarvitsisi maksaa, kyllä tässä vitun maassa on jo tarpeeksi noita "älykkäitä", sen sijaan käytännön osaajista alkaa olla kova pula. Joo, ihan niistä joilla pysyy vasarat ja pensselit käsissä, ei niitä hommia mitkään henkiolennot tai humanoidit hoida itsekseen, yritetty on, että jätetään rakennus siihen olemaan, mutta ei se perkele kasautunut omia aikojaan.

        pyydäppä älykästä tekemään jotain teknistä ratkaisua tai pitämään työkalua kädessä ja vielä tekemään sillä jotain hyödyllistä.


    • nainen, äiti, jalkavaimo

      Niin kauan, kun raskaudesta aiheutuvat kulut koituvat etupäässä tai vain naisen työnantajan (=naisvaltaisten alojen) maksettavaksi, on naisella moraalinen oikeus salata raskautensa. Naisen euro on edelleenkin 80s, eikä nainen kerää lasta hoitaessaan eläkettä samassa mittakaavassa kuin työssäkäyvät isät/miehet.

      Onhan se ihanaa, että on mies joka sitten osallistuu elatukseen, mutta ei kaikilla naisille ole ihanaa miestä. Minulla sattuu (kop kop) toistaiseksi olemaan, ja teen toki kaikkeni että hän olisi onnellinen.

      Mikset purnaa pikemminkin siitä, että miehellä on kurjat mahdollisuudet lisääntyä ilman naista???!!!

      • Manneh

        Naisen euro on 103senttiä ja miehen 97 siis jos lasketaan tunti netto palkkana. Muutenkin ihmettelen missä on tasa-arvo kun mies menee armeijaan ja tekee 2500-(4000?) Tuntia töitä ja ei saa edes eläkettä siitä? Ja nainen kerää noin 75% eläkettä kun he ovat äitiyslomalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe