Varsinaisestihan tämä ei ole
ateistinen aihe, mutta kaikille totuudenetsijöille
ihan kelvollista luettavaa.
Kaikki tunteesi ja ajatuksesi, negatiivisetkin ovat osa sinua.
Mitään mielen ominaisuuksia, kuten esimerkiksi ylimielisyyttä,
pöyhkeyttä, itsekkyyttä, himoa, ahneutta ei
tule piilotella (itseltään), sillä
olemalla rehellinen itselleen ei voi menettää mitään, paitsi
kenties harhaluulonsa.
Emme halua negatiivisia puolia itseemme, joten usein
automaattinen reaktio on yleensä vain työntää
niitä mielessään poispäin, hylkiä niitä.
Se on vain ongelmien lakaisemista maton alle, minne ne kasaantuvat,
ja lopulta pinnan alla alkaa kuplia ja porista.
Jos todella haluaa "yllättää" oman negatiivisen puolensa,
niin kysyy siltä;
"Hetkinen! Minkälainen tarve ja kaipuu minussa synnyttää nuo ajatukset?
Entä millaisiin tunteisiin ja tilanteisiin noiden tunteiden seuraaminen johtaisi?".
Ymmärrä negatiivisia tunteitasi, seuraa niiden jättämiä jalanjälkiä, niin ne antavat sinulle vastauksen siihen,
minkälaisia kokemuksia ja tunteita sinä todella kaipaat.
Vastaus voi joskus olla muuta, kuin
mitä on luullut haluavansa ja tarvitsevansa.
Negatiivisuuskin on aina pyrkimystä positiivisiin kokemuksiin.
Voi havaita, että "Kappas, minussa on tämmöinenkin puoli. Ei olisi hyvä,
jos tämä tunne minussa purkautuisi niinkuin se haluaa purkautua,
koska se ei johtaisi mihinkään hyvään.
Mitenköhän minun on mahdollista hoitaa tätä puolta itsessäni?"
...
Mitkä ovat sinun positiivisia puoliasi?
Mitä sinä kaipaan, jotta positiiviset puolesi tulisivat ravituiksi?
(Keittiöpsykologialla ei tosin tule koettaa parantaa tiettyjä
negatiivisia kokemuksia, kuten esim. neurologiset vammat,
joidenkin ravinteiden puute,
tai jos varpaat ovat jääneet painavan esineen alle )
ateistinen aihe, mutta kaikille totuudenetsijöille
ihan kelvollista luettavaa.
Kaikki tunteesi ja ajatuksesi, negatiivisetkin ovat osa sinua.
Mitään mielen ominaisuuksia, kuten esimerkiksi ylimielisyyttä,
pöyhkeyttä, itsekkyyttä, himoa, ahneutta ei
tule piilotella (itseltään), sillä
olemalla rehellinen itselleen ei voi menettää mitään, paitsi
kenties harhaluulonsa.
Emme halua negatiivisia puolia itseemme, joten usein
automaattinen reaktio on yleensä vain työntää
niitä mielessään poispäin, hylkiä niitä.
Se on vain ongelmien lakaisemista maton alle, minne ne kasaantuvat,
ja lopulta pinnan alla alkaa kuplia ja porista.
Jos todella haluaa "yllättää" oman negatiivisen puolensa,
niin kysyy siltä;
"Hetkinen! Minkälainen tarve ja kaipuu minussa synnyttää nuo ajatukset?
Entä millaisiin tunteisiin ja tilanteisiin noiden tunteiden seuraaminen johtaisi?".
Ymmärrä negatiivisia tunteitasi, seuraa niiden jättämiä jalanjälkiä, niin ne antavat sinulle vastauksen siihen,
minkälaisia kokemuksia ja tunteita sinä todella kaipaat.
Vastaus voi joskus olla muuta, kuin
mitä on luullut haluavansa ja tarvitsevansa.
Negatiivisuuskin on aina pyrkimystä positiivisiin kokemuksiin.
Voi havaita, että "Kappas, minussa on tämmöinenkin puoli. Ei olisi hyvä,
jos tämä tunne minussa purkautuisi niinkuin se haluaa purkautua,
koska se ei johtaisi mihinkään hyvään.
Mitenköhän minun on mahdollista hoitaa tätä puolta itsessäni?"
...
Mitkä ovat sinun positiivisia puoliasi?
Mitä sinä kaipaan, jotta positiiviset puolesi tulisivat ravituiksi?
(Keittiöpsykologialla ei tosin tule koettaa parantaa tiettyjä
negatiivisia kokemuksia, kuten esim. neurologiset vammat,
joidenkin ravinteiden puute,
tai jos varpaat ovat jääneet painavan esineen alle )
Vastaukset 5
Vanhimmat
...ja kun olet tuossa iässä päässyt noin pitkälle, voit olla eläkeiässä huomattavasti valaistuneempi kuin meikäläinen.
Tuo kysymyksenasettelu on mielenkiintoinen jo materiaalisellakin tasolla. Heitänpä haasteen kaikille tämän ketjun lukijoille: Kun seuraavan kerran jätät nestemäistä tai kiinteää jätöstä pönttöön tai puskaan, onko se osa sinua? Jos ei, milloin se lakkasi olemasta osa sinua? Milloin se tuli osaksi sinua? Hetikö silloin kun söit tai joit sen, vai miten pian sen jälkeen?
Sama pätee tähänkin viestiin: Onko tämäkin informaatio eli *tietoisuus tai muistikuva tästä* osa minuuttasi? Milloin se alkoi olla sitä ja milloin se lakkaa olemasta?
Siinäpä hyvä kysymys: Mikä on *minä* tai *minuus*?
Sopisi ehkä paremmin filosofia- tai buddhalaisuus-palstoille (kuka tahansa voi linkittää sinne), mutta eiköhän täälläkin mahda olla asiasta kiinnostuneita.
No, kiitoksia kannustuksesta!
mä vaan katson paljon tohtori Philiä.
Erinomaisen hyvä kysymys muuten.
Vastaukseni kuuluu seuraavasti:
esim. syötyäni banaanin se itse fyysisenä objektina ei
missään vaiheessa ollut osa minua,
se vain oli läsnä toiminnassani, ja toimintani muutti sen olomuotoa "banaani"- käsitteen ominaisuuksien ulkopuolelle: täten tämä yksi banaani lakkasi jossain vaiheessa fyysisesti olemasta.
Tarkkaa aikaa banaanin häviämiselle on vaikea sanoa, koska se on niin asteittaista,
mutta jos verrataan sen olomuotoja tietyn aikajanan alku- ja loppupisteissä, on muutos selvästi tapahtunut:
Aluksi se voi olla vaikkapa kuorimaton banaani,
sitten kuorittu-> paloiteltu banaani-> mössööntynyt banaani->
vatsahappoihin sekoittunut ja nesteytynyt-> ei ole enää banaani.
Banaanin osia eivät varsinaisesti ole molekyylit, vaan tietyt molekyylirakenteet.
Jos rakenteet hajotetaan, niistä tulee pelkkiä molekyylejä, eikä niissä täten ole banaanille ominaisia rakenteita.
Jos hajotetuista rakenteista kootaan jokin uusi rakenne, ei niissä automaattisesti ole yhtäkään edesmenneen banaanin ominaisuutta.
Banaanin ravinteet tulevat osaksi kehon
prosesseja ja toimintaa, ja tällöin täytyy sanoa, että ne ovat vain kehon prosessien ja toiminnan osia.
"Kaikki tunteesi ja ajatuksesi, negatiivisetkin ovat osa sinua.
Mitään mielen ominaisuuksia, kuten esimerkiksi ylimielisyyttä,
pöyhkeyttä, itsekkyyttä, himoa, ahneutta ei
tule piilotella (itseltään), sillä
olemalla rehellinen itselleen ei voi menettää mitään, paitsi
kenties harhaluulonsa."
Onko siinä nyt jokin ihan perustavanlaatuinen virhe, vaiko vain kieliopillinen?
Kielioppini ei ole täydellistä, oikaise toki..
Toivon, ettei paikoin kehnot lauserakenteet estä ymmärtämästä ideaa.
On aika vaarallistakin, jos yrittää tukahduttaa tunteensa. Ne voivat kasautua, ja tulla lopulta ulos liioitelluissa mittasuhteissa. Oman fiiliksen tunnistaminen ja sen itse hyväksyminen tuo usein jo tyydytyksen.
Tunteissa on voimaa, joka kannattaa hyödyntää. Vihastuminen antaa potkua silloin, kun esim on syytä puuttua johonkin vääryyteen. Olen huomannut, että jos joku sanoo olevansa agressiivinen luonteeltaan, niin moni katsoo paheksuvasti. Agressiivisuutta pidetään usein yksioikoisesti huonona piirteenä, vaikkei se sitä sinänsä ole. Sen voi hyödyntää positiivisesti, eikä siihen tarvitse liittyä mitään negatiivista. Agressiivisuus tuo riehakkuutta vaikkapa iloon. Sen avulla voi suorittaa vaikeita ja raskaita tehtäviä ja se auttaa aloittamaan asioita.