Japanilaissijoittajat karttavat

Suuret japanilaiset sijoittajat ovat vähentäneet dollariin tekemiään sijoituksia.

Sijoittajat ovat huolissaan Yhdysvaltojen korkotason noususta, joka on vähentänyt aikaisemmin tehtyjen korkosijoitusten arvoa. Mikäli korot kääntyvät uudelleen laskuun, tilanne voi muuttua.

Hatsuokan mukaan dollari on edelleen japanilaissijoittajien eniten ostama valuutta, mutta euron osuus kasvaa koko ajan. Vuoden 2005 lopussa japanilaissijoittajilla oli eurooppalaisia korkosijoituksia 66 000 miljardin jenin arvosta, ja niistä 11 000 miljardia Britanniassa.

Aivan viime kuukausina japanilaissijoittajat ovat kuitenkin myyneet dollareitaan. Tammi–helmikuussa dollarisijoituksista kotiutettiin noin 2 300 miljardia jeniä. Euroalueelle puolestaan sijoitettiin noin 200 miljardia.
Tämä on näkynyt euron arvon kehityksessä tänä vuonna.

http://www.taloussanomat.fi/finanssi/2007/05/08/Japanilaissijoittajat karttavat dollaririski%E4/200711190/101
2574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Japanissa on pidetty korot keinotekoisen alhaalla jo viitisentoista vuotta.

Seurauksena on ollut yen-carrytrade joka hyödyttää lähinnä yhdysvaltoja ja maksaa maltaita Japanille.

Normaalimpi korko olisi hieman hidastanut Japanin taloutta mutta pitänyt rahat omassa maassa ja terveissä investoinneissa.

Äänestä
  • Japanissa ajauduttiin 0-korkoon viideksi vuodeksi siitä syystä, että maassa oli kysyntä (tai kulutus) lama. Koron nollaamisella yritettiin kiihdyttää kulutusta huonoin tuloksin. Jatkuva deflaatiokehitys(=hintojen lasku) aiheutti kulutuslaman ja esti korkotason nostoa. Nythän se toki on ollut jonkin aikaa 0,5%.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dollaririskiä kirjoitti:

Suuret japanilaiset sijoittajat ovat vähentäneet dollariin tekemiään sijoituksia.

Sijoittajat ovat huolissaan Yhdysvaltojen korkotason noususta, joka on vähentänyt aikaisemmin tehtyjen korkosijoitusten arvoa. Mikäli korot kääntyvät uudelleen laskuun, tilanne voi muuttua.

Hatsuokan mukaan dollari on edelleen japanilaissijoittajien eniten ostama valuutta, mutta euron osuus kasvaa koko ajan. Vuoden 2005 lopussa japanilaissijoittajilla oli eurooppalaisia korkosijoituksia 66 000 miljardin jenin arvosta, ja niistä 11 000 miljardia Britanniassa.

Aivan viime kuukausina japanilaissijoittajat ovat kuitenkin myyneet dollareitaan. Tammi–helmikuussa dollarisijoituksista kotiutettiin noin 2 300 miljardia jeniä. Euroalueelle puolestaan sijoitettiin noin 200 miljardia.
Tämä on näkynyt euron arvon kehityksessä tänä vuonna.

http://www.taloussanomat.fi/finanssi/2007/05/08/Japanilaissijoittajat karttavat dollaririski%E4/200711190/101

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu