911 totuusliike on pelottavan lähellä läpimurtoa

911 totuus on vyörynyt kuluneen vuoden aikana ennen näkemättömällä vauhdilla ja jopa osa suomalaisista on alkanut esittämään kysymyksiä. Itse en esimerkiksi tunne enää yhtäkään ihmistä joka uskoisi virallisen tarinan sellaisenaan.

Mitä luulette, että eliitti tekee seuraavaksi? Eliittihän ei tule luovuttamaan ilman maailman sotaa ja vallassakin he ovat vielä varmasti sen 10 vuotta kävi miten kävi. Mutta jotain heidän on nyt tehtävä. Virallinen 911 sepostus ei enää riitä ihmisille. Ihmiset ajattelevat nyt itsenäisesti ja näkevät propagandan läpi.

Itse voisin kuvitella jonkinlaisen karmean provokaation Iranin suunnalta kuten, että Iran ampuisi jonkin ydinohjuksen Jerusalemiin ja hirveä hävitys olisi tuloksena. Sen jälkeen Iranin presidentti oikein ylpeilisi uutisissa, että hyvin meni. Me tietenkin oltaisiin taas huuli pyöreänä sellaset 5 vuotta kunnes paljastuisi, että kusetusta sekin (uskottiinhan me Osamankin tunnustus kun se puoliysin uutisissa näytettiin).

Kesällä tulee Loose Change Final Cut ja se antaa lisäruiskeen 911 totuuden leviämiselle. Mitä eliitti siis tekee? Samuttaa netin vai miten?
4523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Kesällä tulee Loose Change Final Cut ja se antaa lisäruiskeen 911 totuuden leviämiselle. Mitä eliitti siis tekee? Samuttaa netin vai miten?"

Taitaa mennä syksyyn tuo LC:n julkaisu viimeisten tietojen mukaan. Oletkos koskaan kuullut Internet 2.0:sta? Se on eliitin uusin ase, tämä nykyinen netti tulee häviämään, sillä tämä on aivan liian vaarallinen eliitin vallan kannalta. Tuo uusi netti onkin sitten jo vähän erilainen, joten nyt elämme niitä aikoja, jolloin netti ei ole täydellisessä kontrollissa.

Internet 2.0:n infra on kuulemma jo kokeiluasteella, tiedä sitten miten ja koska tuo netti tulee toimimaan. Kait se sit jonkun pedofilian ja muun nettirikollisuuden tekosyyllä ajetaan tämä vanha netti alas, tai sitten vain roskapostin määrä lisääntyy, jolloin nykyinen verkko ei enää kestä.

Ja apuun tulee NWO:n valvoma Internet 2.0. Eli ei tätä "vapautta" kovin kauaa taida enää kestää..

Äänestä
  • "joten nyt elämme niitä aikoja, jolloin netti ei ole täydellisessä kontrollissa."

    Ammattini puolesta voin todeta että asia ei ole noin ollut enää hetkeen, jos koskaan.

    Netti on muutenkin täynnä kaikenlaista tekstiä jota on syytä lukea sopivan siivilän kanssa. Jokainen joka julkaisee mitään tekstiään toisten luettavaksi tekee sen aina saavuttaaksen sanoilla jotain lukijalle tuntematonta lukijoissa.

    Se mitenkä lukija ottaa vastaan lukemansa on hänen oman uskonsa varassa.

    Lawful Interception -nimisen konseptin perusteella netti on jo nyt puolillaan tölkkejä joilla seurataan liikennettä. Näennäisesti asia perustellaan ihan järkevästikin sillä että rikollisten liikenne saadaan sopivasti ohjattua seurantaan ilman suurta fyysistä työtä. Unohdetaan vain sanoa että sama laitteisto tarjoaa rajattomat mahdollisuudet seurata niitä loppujakin perustuen puhtaasti siihen mitä seuraaja haluaa tehdä.

    Sama LI on ollut jo vuosikymmeniä puhelinliikenteessä.

    On salkkarin asia mitenkä tärkeää tahansa ihmiskunnalle, rivisalkkarin kannattaisi edes joskus kysyä silti itseltään peilin edessä mihin hänen ylälinjansa pyrkii pohjimmiltaan. Ihmisluonnon tuntien on paha tai pahempi itsepetos uskoa kenenkään käyttävän aikaansa oikeasti muun kuin oman etunsa tavoitteluun.

    Äänestä

  • Skezpikko kirjoitti:

    "joten nyt elämme niitä aikoja, jolloin netti ei ole täydellisessä kontrollissa."

    >Ihmisluonnon tuntien on paha tai pahempi itsepetos uskoa kenenkään käyttävän aikaansa oikeasti muun kuin oman etunsa tavoitteluun. <

    Lisätään hieman, laumansa edun tavoitteluun.

    Äänestä

  • voimala kirjoitti:

    >Ihmisluonnon tuntien on paha tai pahempi itsepetos uskoa kenenkään käyttävän aikaansa oikeasti muun kuin oman etunsa tavoitteluun. <

    Lisätään hieman, laumansa edun tavoitteluun.

    Lauman etujen ajossa pääosassa on mitä etua siitä saa itselle (arvostusta laumassa jne).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

S24 salkkari kirjoitti:

911 totuus on vyörynyt kuluneen vuoden aikana ennen näkemättömällä vauhdilla ja jopa osa suomalaisista on alkanut esittämään kysymyksiä. Itse en esimerkiksi tunne enää yhtäkään ihmistä joka uskoisi virallisen tarinan sellaisenaan.

Mitä luulette, että eliitti tekee seuraavaksi? Eliittihän ei tule luovuttamaan ilman maailman sotaa ja vallassakin he ovat vielä varmasti sen 10 vuotta kävi miten kävi. Mutta jotain heidän on nyt tehtävä. Virallinen 911 sepostus ei enää riitä ihmisille. Ihmiset ajattelevat nyt itsenäisesti ja näkevät propagandan läpi.

Itse voisin kuvitella jonkinlaisen karmean provokaation Iranin suunnalta kuten, että Iran ampuisi jonkin ydinohjuksen Jerusalemiin ja hirveä hävitys olisi tuloksena. Sen jälkeen Iranin presidentti oikein ylpeilisi uutisissa, että hyvin meni. Me tietenkin oltaisiin taas huuli pyöreänä sellaset 5 vuotta kunnes paljastuisi, että kusetusta sekin (uskottiinhan me Osamankin tunnustus kun se puoliysin uutisissa näytettiin).

Kesällä tulee Loose Change Final Cut ja se antaa lisäruiskeen 911 totuuden leviämiselle. Mitä eliitti siis tekee? Samuttaa netin vai miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu