- Hitler oli itsekeskeinen juippi, jo tervehdyskin osoittaa kuinka itseään täynnä juippi oli.
- Pääministeri Vanhasen lausunnot patsas asiassa Viron suvereenisuudesta ym:sta herättävät ajatukset Oman saareni suvereenisuudesta ja Vanhasen vähäisestä huolesta sitä kohtaan. Vanhasen kiihoitukset viron tavasta hoitaa asia, niin Siihen toteaisin Kekkosen aikaisin sanoin “ajopuu”.
IHMETTELEN INTOA, JOLLA SUOMALAISET PÄÄTTÄJÄT OVAT KIIHOTTAMASSA, PUOLUSTAMASSA JA MIELENOSOITTAJIEN MURHAAMISTA SALLIMASSA
- Hitlerin takia olen menettänyt oikeuden kulkea isieni mailla, joka on Suursaari Suomenlahdella Suomen ja Viron välillä.
Jo pelkästään hautapaikkakin saarella olisi paratiisi.
Isäni oli hiukka lapsellinen, kun ollessani nuori siirsi omat aatoksensa minulle. Näin myös äidistäni sen, että olivat monet keskustelut käyneet Suursaaresta. Olihan äiti maalannut taulunkin saaren sumukellosta, liekö “siellä” sain tilaisuuden tulla elämään. En valita nykyisestä asuinpakasta Lapista, mutta jos valita saisi, niin asuisin etelässä paikassa josta en puhu mitään tai Lapissa.
Lisä - ihmisuhrit viime maailmansodan takia ovat turhia.
Miksi voitonpäivän alla Virolaisten politiikkojen piti menetellä näin, eikö ihmisuhrit viime maailman sodan takia? SILLOIN RIITTÄNEET?
Jokainen voitto Hitleristä ansaitsee slaavilaisen tervehdyksen.
- Hitleriin voidaan liittää sana suurin-, sotarikollinen, narsisti, ihmisyydenvihollinen.
- VIRO EI OMISTA VENÄLÄISPATSASTA, JOTEN PUUTTUMINEN SIIHEN ON "RAISKAUS"
PATSAS ON HÄVÄISTY JA RUUMIT TULLAAN SIIRTÄMÄÄN VENÄJÄLLE, SEKÄ PATSAS EI ENÄÄN OLE KENENKÄÄN MUISTOMERKKI TAI HAUTAKIVI. TARKOITUS ON SAAVUTETTU! NATSILLA EI OLE KESKUSTELU TAI SOVITTELUHALUA, RATKAISU ON ERI TAVALLA AJATTELEVAN TAPPAMINEN, JOTEN SITÄKÖ TAAS KERRAN? www.ikikivet.com/heikkisuomalainen

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.